Meillä kävi vähän toisin kuin suunniteltiin.
Suunnitelmissa oli meillä tän nelosen kohdallakin jälleen kerran polikliininen synnytys.
Kohtalo puuttui kuitenkin peliin.
Pe 20.4. Meidän täytyi mennä yliaikaiskontrollikäynnille keskussairaalaan klo 8 ja 10 välillä ilman sen kummempia lähetteitä.
Sairaalaan saavuimme intoa ja odotuksia täynnä juuri 10 aikaan.
Annoin pissanäytteen ja minut kutsuttiinkin liki välittömästi asiaan kuuluvaan sydänkäyrään.
Sydänkäyrää oli seurattu n. 15 min kun kätilö sanoi, että tosi hienoa käyrää, mutta sen sanottuaan sykkeet tipahti huomattavasti ja kätilö pyysi minua kääntymään toiselle kyljelle, koska epäili vauvan makaavan napanuoran päällä. Tilanne korjaantui hetkeksi, mutta sitten taas äänet notkahti alas.
Kätilö kutsui toisen kätilön ja lääkärin.
Käskettiin pylly ylös ja pää alas rukoilija asentoon ja samalle kätilöt riisui mut ja alkoivat kiidättää mua synnytyssaliin.
Siellä lääkäri puhkaisi kalvot ja laittoi anturit vauvan päähän, kun samalla anestesialääkäri laittoi tippaa ja pari kätilöäkin asenteli siinä jotain lappuja yms. mun kehoon.
Tilanne rauhoittui ja lääkäri kertoi, että nyt taas sydänkäyrä moitteeton ja saattoi johtua ihan viattomasta jutusta ja näitä notkahduksia on yleensä joka raskaudessa, mutta että ne saadaan käyrälle on sattumaa.
Ei siis paniikkia, kaikki varmaan kondiksessa mutta aina varaudumme pahimpaan äidin ja lapsen edun vuoksi, totesi vielä lääkäri lähtiessään.
Oma kätilömme ja kätilöharjoittelija tulivat esittäytymään ja juttelimmekin siinä pitkän tovin.
Aikomuksena oli odotella 1-2 tuntia ja jos oma supistustoiminta ei alkaisi, niin laitettaisiin oksitosiinitippa.
Meille tuotiin pari tietolomaketta, jotka oli jäänyt täyttämättä.
Toinen,se terveystietolomake ehdittiin täyttää kokonaan (kyseltiin lähinnä leikkauksista, nukuttamisesta ja sairauksista.) Toista, sitä odotuksia, tuntemuksia ja hätäkastenimilappua ehdimme vasta alkaa täyttää kun lääkäri tuli tarkistamaan käyrää ja totesi sen olevan moitteeton.
Hän kääntyi lähteäkseen, kun kone alkoi huutaa ja vauvan sydän äänet alkoivat vaipua taas. Taas pylly ylös ja äänet palasi hetkeksi, mutta saman tien ne romahti täysin. Lääkäri yritti painella vatsaani ja työnsi sormilla kohdunsuulta ja koitti saada näin vauvaa reagoimaan.
Ympärilläni oli hetkessä joukko ihmisiä ja lääkäri totesi että nyt sitten mentiin ja vauhdilla. Kuulin vain jonkun (olisiko ollut anestesia lääkäri) sanovan että onko tämä H-Ä-T-Ä...
Kätilö ja lääkäri taputteli olkapäätäni ja sanoivat kaiken menevän hyvin ja pelastavan vauvan...
Kyynel valahti poskelelle kun leikkaussalissa joku työnsi pienen kipon ja käski pian kulauttaa pahastamausta huolimatta alas ja jo samassa oli maski naaman edessä ja jotain työnnettiin kädessä olevasta kanyylista sisään ja sanottiin, että sitten unten maille.
Tuossa pienessä hetkessä sain paniikin ja ehdin miettiä, että heräänkö ollenkaan nukutuksesta, näenkö lastani koskaan, niin paljon on sanomatta ja tekemättä.
Tyttövauva syntyi siis hätäsektiolla klo 11.37, mitoiltaan 3685g ja 51cm,
päässään korvan takana ihan onneton pieni veitsen sipaisu muistona kiireestä.
Seuraava muistikuva on heräämöstä kun mua onnitellaan TERVEEN tyttövauvan syntymän johdosta. Meinasin sanoa, että älkää nyt viitsikö, mulla on vauva vielä mahassa.
Puolituntia itkin herättyäni ja kysyinkin hoitsulta, että onko tää nyt ihan normaalia kun koko ajan vaan itkettää. Kuulemma harvinaisen tavallinen näky heräämössä.
Vauva oli iskän kanssa sen aikaa osastolla kun olin heräämössä. Tosin vauveli kävi heräämössä ensi-imuilla hieman ennen osastolle pääsyä.
Osastolla mieheni kertoi, että lääkäri oli sanonut, ettei vauva olisi millään syntynyt alateitse koska napanuora oli tiukasti kaulan ympärillä ja lapsivesikin oli käytännössä aivan vihreää PUUROA.
Osastolla lähdin liikenteeseen samana iltana, katetri poistettiin seuraavana päivänä ja kotiin tulin jo eilen.
Olen todella hyvässä kunnossa (tosin kipulääkkeitä syön niin ettei ehdi kipeentyäkään).
Aivot ei oikeen oo päässyt vielä tapahtumien tasolle. 3 aiempaa alatiesynnytystä edeltävine kipuineen ja sektion jälkeisten kipujen kauheudesta kuulemiseni on saanut minut ymmälleen...missä minun kivut ja tuskat??????????(en niitä nyt tieten kaipaakkaan, mutta on vaan niin vaikeaa tajuta että toi vauveli on tuossa ja nyt).
Pelottaa vähän, että tuleeko jotain takapakkia kun nyt asiat mennyt lopulta kuitenkin hyvin.
Vauvaa alintajuisesti vahdin koko ajan, että hengittää jne.
Kiitimme sydämmemme pohjasta tätä nuorta naislääkäriä, joka teki ainoan ja oikean päätöksen hätäsektiosta ja meillä on kerrottava nyt ONNELLINEN loppu tälle synnytystarinalle ja meillä on ihana pieni prinsessa tuossa vaunuissa tuhisemassa.
