Huhtitaaperot 2009 *Heinäkuussa*

Happy Kyllä koiran ja Eevuskan yhteiselo sujuu ihan ok. Itse olen nyt paljon tarkempi, enkä enää anna niiden päästä liian lähelle toisiaan. Toisaalta ei Eeva taas olekaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta koiraa kohtaan, ehkä säikähti kuitenki ja järki käskee varomaan?

Taitojen kehittymisestä Reilun viikon verran on Eevis enemmän ja enemmän tehny sitä, että keskellä lattiaa nousee seisomaan ja ottaa askelia. Saattaa kävellä vaikka sohvan luokse tai muuten vaan ottaa pari askelta ja jatkaa sit taas matkaa konttaamalla. Kyllä se kohta vaan kävelee, uskon minä :heart: Parempi vaan kun on varovainen, tosi tosi harvoin satuttaa itseään.
Tänään muuten syötiin koko perhe yhtäaikaa, ekaa kertaa. Eeva siis söi itse! Viime perjantaina annoin hälle omatekemää makrulaatikkoa ja kaksi kertaa opastin; Kauhot lusikkaan tavaraa noin ja työnnät suuhun noin. Ja siitä hän itse jatkoi niinku vanha tekijä! =) oon ollu TOSI TOSI laiska enkä ole antanut sen syödä itse ennen, siis lusikalla. Ainoo mitä on saanu itekseen syödä on näitä sormiruokia. Eikä se nyt ihan ihan mahottomasti sotkenu edes. Meillä on mummin ostama Pentikin nerokas lautanen jossa on pystyt reunat ja semmonen pieni pykälä siellä yläreunassa niin näköjään onnistuu tolta taaperoltakin se kauhominen sit. Äiti on NIIN YLPEE :heart: Ja koira kyllä on kärppänä pöydän alla vahdissa, ettei ne tippuvat palat taida edes maahan osua.

zikille tsemmpiä sotaleskeilyyn. Onneks lomia taitaa olla suht usein? Miten nannan bibuli, joko helpottaa? Entä vaippisihottuma? Harmeja tommoset, toivotaan et se perunajauho edes tepsis. mitennii oon vaklannu feisbuukista :whistle:

Joops, tässähän tätä taasen :)
Aijuu, vartokaa vaan, täältä tulee piakkoin liuta kysymyksiä joihin saatte vastailla, niitä vastauksia kun on NIIN kiva lukea. Voi kyllä olla, että menee ens kuun puolelle kun saamaton olen, mut tulossa on ja teit on varotettu :D
 
Kah, muistin vielä salasanani tänne.. ai miten niin ei oo tullut käytyä :saint:

Täällä siis yhä porskutetaan, mutta sen verran menevän neitosen kanssa, ettei kauheesti ehdi virtuaalielämää viettämään. Töissäkin olin huhtikuun lopusta heinäkuun loppuun, mutta kauhee kiire oli kun oli työt odottaneet mua, ettei mihinkään ehtinyt. Nyt oonkin sit loppuvuoden kotona hoitovapaalla ihan typyn kans.

Mites meillä, neiti oppi kävelemisen jalon taidon pian 1 v synttärin jälkeen ja siitä sit on vaan vauhti kiihtynyt. Meillä tykätään erityisesti metsässä tarpomisesta, eli aika taitava on kulkemaan. Juokuaskeleet ja varsahypyt on jees, ja kiipeilyä harrastetaan enenevissä määrin. Toistaiseks ollaan vältytty pahemmilta kolhuilta, onneks (koputtaa puuta).

Pottailu on meilläkin haaveilua (silloin kun ei oo kiire pois), lattialle on lorautettu parit pissat -parketille, tietysti-, mutta potta on saanut olla puhtaana. Imetystä harrastetaan aamulla, päikkäreiden jälkeen päivällä ja illalla. Lisäks yöllä tarvittaessa, aina kuitenkin vähintään kerran. Mikään kiire ei ole lopettaa, se tissi kun on meidän vauvelille vielä niin kovin tärkeä. Katsellaan syksymmällä sit, mä kovasti elättelen toiveita, että toi lopattais ihan itse, ettei tarttis 'väkisin' vierottaa.

Kovatahtoinen tyyppi tuosta pikkupipanasta on kasvanut, mutta ah niin ihanaakin ihanampi pikkuihminen. Puhettakin tulee, meillä on erikoistuttu pitkiin ja hankaliin sanoihin (trumpetti, piirakka, muumipeikko) ja lisäks äittä ja äitintitti, nykyään välillä myös äissi (=isi). :heart: Tänään just juttelivat pari kuukautta nuoremman kaverin (siis neidot vähän yli 1v ja melkein 1v4kk) kanssa sanoen vuorotellen 'hauva, vauva, auva'.

Alkaa mennä tajunnanvirraks, eli taitaa höyhensaaret kutsua tätä äitsykkää (näin isi ja pipana meikäläistä nykyään kutsuvat). Vielä kaikille plussanneille isot onnitteluhalit! Ihanaa, lisää vauvoja! Ja kuumeilijoille onnea yritykseen, ja kaikille tasapuolisesti lentosuukkoja kaikista uusista tapahtumista ja saavutuksista, oon yhä ihan laho päästä enkä muista yhtään kenellä oli mitäkin vaikka kovasti olin jutut lukevinani :ashamed: .

Hyvää heinäkuun loppua,
ventti ja R (kohta jo 1v4kk)
 
Teppana olis kiva kans käydä siel odottavien puolella lukemassa/kirjoittamassa juttuja, laitatko linkin sinne maalismurusten sivuille :)

Oliskos mitään ideaa, että kirjoitettais jokainen yks hyväks todettu ruokaohje näille pikkuisille?
Mulla ainakin tuntuu, että teen aina samoja ruokia ja olis niin kiva jakaa ohjeita toisten äitien kanssa ja saada vähän vaihtelua sapuskoihin. Itse oon nyt töissä, mutta voisin illalla laittaa tulemaan ohjeen jos saisi kannatusta muiltakin.

Kuulumisiin taas :hug:
 
Broilerikastike
- maustamatonta broilerifilettä, purjosipulia/sipulia, pakastemaissia, 2rkl jauhoja, 3-4dl maitoa, paprikajauhetta, mustapippuria, valkosipulia ym mausteita oman maun mukaan.

-paahda pannulla suikaloitu broileri, sipuli ja maissi. Sekoita maito ja jauhot keskenään ja kaada pannulle. Sekoita hyvin. Anna kiehua kypsäksi ja mausta. Pinnalle voi vielä ripotella persiljaa makua antamaan. Helppoa ja yksinkertaista ja ainakin meillä neiti tykkää. Tarjoilen usein perunamuusin tai pastan kanssa.

Bon Appetit :)
 
AAM
ruokaohjeista.. =) sen tarkemmin en ryhdy eriöimään mitä kaik sis koska meil o toi kolmevuotiaskin niin perussettiä usein on. syystä siis :D mutta.. itsetehdyt lihapullat/kalapuikot/nakit ja muusi, kanakastiketta riisin/pastan/muusin kanssa.. keitot: j.liha/lohi/nakki/purjo-peruna.. kaiken tuo vielä syö mitä eteen antaa :) toivottavasti jatkossakin. ettei tartti alkaa närppimään sitä ja tuota pois.. loistavaa tässä on se että esikoinenkin on alkanut syömään vihanneksia positiivisena juttuna kun ennen on ollut vähän negatiivista (kun ne on niin EPÄILYTTÄVÄN värisiä varsinkin ne punaiset vihkut :LOL: nyt menee kirsikkatomaatitkin herkkuna :D )...

Ai ni keitosta on purjoperunakeitto pojan yks lemppari, ehkä kun se on vähiten litrumainen keitto: semmoi sekoitus kaupasta, mausteliemikuutio (ei välttis tartti, mä tykkään kun alkuper ohjees on :) ), sit hauduttelet vähässä vedessä niin että perunaeines on kypsää, lisää vähä vettä ja sit kun 5 min siinä miedolla ollut niin creme bonjouria (voip tulla suolaseks monen makuun sit) ja se sakeuttaa sitten, moni vetää sauvasekoittimella sileemmäks sosekeitoks mut meillä syödään sellaisenaan sit, nam ! ai ni ja uuni valkosiba patonkia mukaan.. :p joskus höystänyt sitä keittoa sit muillakin yrteillä lopus.. pää tyhjä :) palataan !!

aam & ansku
 
teppana Iltalomat alkaa onneks pyöriä P-kauden jälkee, eli siis joskus elokuussa on vala ni sen jälkee :D Nannalla teki kuume ja ribuli comebackin pahempana, alko jo paranemaa.. lääkäriihä se pitää vissii lähtee viemää.. Vaippisihottuman oon saanu hoidettua jo vähä paremmaks, ei oo enää tulehtunu,onneks! Oli kyl todella pahana :( En tiedä auttoko sibicort, sitä parina päivänä laitoin..no, pääasia et on jo parempi.. :)

Joo lääkärii alan kohta soittelee, tuolla mei kekäle vetelee unta, seiskalta heräs, otti pullon vettä, laitoin kuivan vaipan ja supon ja sinne kävi takasi nukkumaa.. Nyt jo 4 pvä tota ripulia, kuume jo kerkes pois kerran,nyt tuli sit korkeempana takasi :(
 
Onko kenenkään murulla ontelosyyliä, eli molluskoita? Meidän esikoisella oli ja pitkään olikin "vain" kaksi vuotta, onneksi ei tulehtunut kuin muutama kappale. Kuukausi sitten ilmestyi pojallekin selkään muutama. Nyt on jo massussa pari ja polvitaipeessa.

Neuvolassa käytiin eilen näyttämässä peppua, pojalla on kolmisen viikkoa näppyjä tai oikeestaan ne on kraatereita, joissa on keskustan iho mennyt rikki ja viikonloppuna oli tullut hieman vertakin vaippaan.Ei auttanut sinkkivoiteet, eikä tuuletukset (viime viikon oli melkein joka päivä muutaman tunnin päivässä ulkona ilman pöksyjä ), ei kestovaipat eikä kertakäyttöiset . Ei ollutkaan ihme, ettei ollut peffa parantunut, kyseessä ei ollutkaan tavallinen vaippaihottuma, vaan molluskoita nivusten tienoilla ,välilihassa ja kiveksissä :eek: Eilen laitoin pariin otteeseen oikein reilusti kortisoonia mitä käskivät niin loppui punotus, paremman näköisiä on jo. Toivottavasti ei pikkuherralla ole sitten kahta vuotta genitaalialueella molluskoita :snotty:
 
Ihana lukea kuulumisia muilta!! Vaikka eipä näköjään kommentointiin asti pysy päässä, mutta luettu on ;)
Meillä mennyt kesä mukavasti mökkeillessä ja isovanhempien luona. Aina välillä käyty pesemäs pyykit kotosalla ja taas jatkettu matkaa. Viime viikko oli pakko ottaa rauhallisemmin kun minä sain molempiin korviin korvakäytävän ja välikorvan tulehdukset.... ei ollu kiva ei.... :/ aivan sairaan kipeet olivat, kipulääkkeetkään ei auttaneet kunnolla, mut nyt onneks jo (miltei) ohi.
Meil imetys loppui itsestään kesäkuun alus. Haparoivat ensiaskeleet ovat muuttuneet juoksuksi ja kiipeilyksi. Sanavarastokin tuntuu karttuvan kovaa kyytiä -ja ymmärtää kyllä ihan kaiken jo mitä pyytää tekeen. On se vaan ihanaa seurata pienen ihmisen kehitystä :heart:
Eilen siirrettiin pinnis omaan huoneeseen. Ilta meni innoissaan leikkien omas huonees ja sänkyä esitellen, mut kun nukahtamisen aika tuli niin ei meinannu rauhottua ollenkaan kun koko ajan haluttiin pois.... miltei jo äidin sydän heltyi, et nyt siirretään sänky takas meidän viereen, mut kun nukahti niin nukkui hyvin. Yöt ollu meillä nyt helleaikana tosi levottomia ja heräämisiä ollut paljon. Mut katotaan kuin edistyy... nyt nukahti jo paljon nopsemmin. Meil rupee oleen kiirus ostaan jatkettava sänky, kun meinaa kiivetä pää edellä alas pinniksestä....

Meil ruokailut tosi nihkeitä.... ei meinaa mennä mitään alas.... oon tehny kans ihan perusruokii (tosin huomioiden allergiat ja mausteita ei oo viä kehis kuin purjo, sipuli ja persilja) kuten keittoja, muusia, kana- ja jauhelihakastikkeet yms.
 
Ruoka-ohjeesta, meillä ainoat yhteiset ruoat ovat olleet toistaiseksi makkarakeitto (nakin paloja pitää kyllä pilkkoa pojan lautasella) ja spaghetti ja jauhelihakastike onkin sitten ihan hitti. Ja purkkiruoilla mennään pitkälti :( Meillä kun allergiat estää esim. ihan perus makaronilaatikon tekemisen. Edelleenkään isot palat eivät uppoa ja kakoo niitä, eli joudutaan muussaamaan ruokaa, spaghetin pidemmätkin palat sitten ovatkin poikkeus :)
 
Ai niin ja tää mamma on ihan paniikissa, kun tikru aloittaa maanantaina päiväkodin ja siellä ei ole ollut alle 2 vuotiaita aikoihin ja kun ei toi meidän pieni viel osaa itse syödä saati syödä isojen kanssa samaa ruokaa ja on noi allergiatkin. Muuten se varmaan pärjää siellä hienosti, kun ei yleensä itke äidin tai isän perään muutenkaan.
 
Mä yritän nyt kommentoida jotain vaikka tekstiä on tullu paljon ja aikaa on rajoitetusti.

MarineS:lle
onnittelut plussasta :heart:. Jaksaminen on varmasti kortilla, mutta jostain sitä vaan löytää energiaa. Siitä vauvasta ehkä :D. Mä ainaki huomaan olevani nyt väsyneempi ku siinä vauvavaiheessa vaikka untaki saa nykyään huomattavasti enemmän.

Ziki, kuulostaa ihan hirveeltä taudilta. Vielä tälleen kesällä ku muutenki on tuskasen kuuma. Toivottavasti menee pian ohi!

Jaahassu, noi molluskat kuulostaa aika ikäviltä! Toivottavasti lähtevät menemään... olis nyt edes ilmaantuneet johonki muualle. Tsemppiä muuten uuteen elämäntilanteeseen! Ei varmasti ole helppoa.

Teppana, kyl mamman kuuluuki olla ylpee pienestä ruokailijasta :heart:. En tiedä onko menny jotain ohi, mutta uskallan kysyä silti.. Onko mitään oloa seuraavaan pikkusen sukupuolesta oireiden perusteella?

Kadak,
mäki oon paniikissa eikä meillä edes ole samanlaisia ongelmia! Luukas alottaa 16. päivä... MÄÄ EN KESTÄ! Mutta lapset on sopeutuvaisia ja siellähän ne oppii toisia katsellessa. Hyvin se menee :)

Usvikselle onnea rouviintumisesta!!

Ruokailut
menee tosi kivasti. Luukas syö aikalailla samaa ruokaa ku me. Suolaa käytetää rajoitetusti ja aika usein niin, että äiti ja isä lisää sitä sitten omiin annoksiinsa. Muita mausteita käytetään kyllä runsaasti. Luukas ei syö enää mössöruokaa vaan menee ihan kuivat risotot ja wokitkin. Me syödään tosi laidasta laitaan ruokia, mut suosikki taitaa olla erilaiset pastat. Täytyyki raapustaa joku resepti tänne. Luukas syö myös hyvin itse mut sen verran hidasta touhua, että syötetään samalla. Syödään päivittäin ainaki yks ateria porukalla.

Ainoo, että vaikka Luukas syö ihan älyttömiä määriä ja tekee sen viis kertaa päivässä niin se myös kakkaa sen viis kertaa päivässä. Tuntuis muutenki olevan ikäistään pienempi. En ymmärrä.

Meillä on menny kesä aika kivasti. Ollaan käyty uimassa ja vietetty paljon aikaa ulkona. Lupu rakastaa kaikkia moottorilla varustettuja ajoneuvoja. Se on alkanu jemmaamaan kaikkea tohon sen pikku potkuautoon ja sieltä löytyyki millon autonavaimet ja millon valkosipulimenpuserrin. Rakastaa myös Fröbelin palikoita ja matkii niitä leikkejä. Ihan vielä ei kuitenkaan liikkeet mene nappiin, mut aika lähellä :).

Mä yritän vähän aktivoitua tässä kirjottelussa :)
 
Merkkis! Mulla alkaa huomenna vika päivä tässä työharjoittelupätkässä! Jeee! Sit vielä kolmisen viikkoa syyskuussa ja sit jatkoa en tiedäkään.. Ja päiväkotijuttuihin pitäis alkaa asennoitua. OU NOU! En haluu. Konsta siis aloittaa sillon syyskuun alussa pk:ssa.

Vauhtia täällä on LIIKAA. Ihan meinaa puhti välillä loppua. Kiipeää ihan joka paikkaan ja tuhoaa kaiken mennessään. Tutsan jutut Rasmuksen kanssa kuullosti melko tutuilta. Koko ajan on mustelmia ja ruvella jostain kohti.

Onnittelut taas uusille plussaajille, tuun sit mäkin kertomaan ens viikolla miten tässä kuussa kävi :whistle:

Ruokaa menee nyt taas kivasti ja miltei kaikki uppoaa. Välillä olikin sellanen syömätön kausi, mut mut nyt taas syö kun pieni possu. Siis myös ruokatavoiltaan.

Kiva kuulla teistäkin, jotka ootte kirjoitelleet vähän harvemmin!
 
pikainen merkkaus

tänään oli meillä rekenneultra ja kaikki oli kunnossa :D sukupuolta ei nyt saatu selville, kun oli jalat sen verran koukussa,että haaroihin ei päästy kurkkiin...

lumi-enkeli ja siiri :heart: ja aarre 19+2 :heart:
 
AAM
ziki just tuota on tulossa tänne eteläänkin :( voi perse iltalehdessäkö ne siitä kirjoitti ?? kivakiva tarhathan ne alkaapi ensi viikolla täälläkin joten. mistä vetoa että et oo eka joka Nannan kanssa listalle tulee kärsimään... :headwall: paranemisia !! se tauti on hanurista.. kurkku törkykipee ei maistu ruoka.. ja se kuume sahaa ylösalas ja monta päivää :hug: plus jos lykkää niitä rakkuloita.. jälkitautina se aivokalvontulehdus, näin olen ymmärtänyt korjatkaa jos olen väärässä :|
 
AAM Nanna söi eilen jopa söi puoli purkkia ruokaa!!! Mie kävin itkemään ilosta :ashamed: siis ku lauantaista saakka ei oo syöny mitään kiinteää, jogurttia ym sellasta kyllä onneks.. Mie sain lastenlääkäri puheista sellasen käsityksen et on kahta tyyppiä tuota liikkeellä, Toinen on just se enterorokko, mistä tulee ne näppylät, ja toinen on tämä aivokalvontulehdus jossa kova kuume, päänsärky,löysä vatsa...viruksen aiheuttamana aivokalvontulehdus ei pitäs olla hengenvaarallinen,tosin todella paha tauti silti, bakteerin aiheuttamana saattaa tappaa parissa tunnissa. näin mie käsitin :D Ei ois eka kerta et oon väärässä,Korjatkoon joku fiksumpi :D Eile ei ollu onneks ku vähä reilu 38 kuume, TOIVON NIIN HARTAASTI et jo parantuis! :heart: ihan kamalaa pelätä sydän syrjällää yksin! Tosin isiki aika paniikissa ollu siellä metässä (onneks on puhelin) :D

No äiti vähä käytti tilaisuutta hyväks ku Nanna oli eilen tosi väsy ( nukkunu moneen päivään kunnolla) Tein sitte pedin siihe isojen tyttöjen petiin :D (jatkettava siis) Siellä se uinuu pieni vieläki :D Ku pyörii ja hyörii unissaa ni nyt on vähä enemmi tilaa, kuitenki 20cm leveempi sänky. Turvalaita siitä löytyy ja jalkopäästä pääsee sit pois.

IHANAA tänää on 10 viileempää ku eile! Ovet ja ikkunat selällee,saahaa tää 30 asteinen torppa viilenee! :kieh:
 

Yhteistyössä