Huhtitaaperot 2009 *Lokakuussa*

Heips pikaiseen illan päälle!:wave:

Päässä lyö hieman tyhjää, mutta vähän kommenttia siitä huolimatta. :D

Mikä happylla tilanne?

Kaikki odottelijat, kovasti halia ja tsemppiä! :hug:

Mamman kuvaus Alinan kiroilusta sai nauramaan, voin vaan kuvitella tilanteen. :LOL: Tuo osa-aika hoitovapaa kuulostaa kyllä hyvältä.

Ja tutsan kuvaus rasmuksen tahtoraivareista ja namujen vohkimisesta myös nauratti ja hellytti, kun kuvitteli tilanteet eteensä. Pikkumies on alkanut testaamaan rajojaan. :heart:

SusseN, kovasti tsempitystä murkun kanssa! :hug: Meidän perheessä yläaste jotain parin vuoden sisällä edessä - nyt jo hieman esiteinioireita. Saapipa nähdä, miten tuo murkkuikä sitten menee. Tuli tässä mieleen, että joku kasvatusalan ihminen - monta jo aikuista lasta itellään - muistaakseni jossain lehdessä totesi, että murrosiän oireet kun kunnolla alkavat, niin vanhemmista tuntuu tai vaikuttaa, että se vielä eilen illalla niin herttainen ja fiksu kaveri onkin yhtäkkiä muuttunut täysin toisenlaiseksi, kuin olisi yhdessä yössä saanut jonkinlaisen mielenhäiriön. Ja tuota mielenhäiriötä sitten kestää jonkin aikaa ja vahvuus vaihtelee, persoonasta riippuen. :D

Manna, kuulostaa tutulta tuo, että illat tuntuu menevän kiiruusti töiden jälkeen ja kaipaa niitä aikoja, jolloin oli enemmän aikaa, mutta toisaalta on kyllä mukava jutella aikuisten juttuja ja tehdä omaa työtään. Itselläni vielä pitkä työmatka vähentää yhteisen iltahetken pituutta. Viikonloppuisin sitten otetaan ilo irti yhteisestä ajasta ja joskus vaan ollaan ja nautitaan. :)

Mukavia neuvolakuulumisia näyttää myös olleen. Ihanaa! Niin ne pikkuiset vaan kasvaa koko ajan. :heart: Ruttana, sulla reipas pieni tirppana siellä!

Omaa napaa: käytiin 1,5v neuvolassa pari viikkoa etuajassa kuluneen viikon torstaina. *muoks* siis viime viikon torstaina, olin vielä eilisessä eli sunnuntaissa menossa. Neiti oli ottanut pyrähdyksen: vajaan 2kk:n aikana oli tullut pituutta lisää 4,5cm ja painoa puoli kiloa eli tällä hetkellä 85cm ja 11,7kg, kohtuullisen tuhti tyty siis edelleen. :) Valloittava tapaus kuulemma. Ja erilaisista kynistä tykkää kuten äitinsäkin, lekurilta oli sydänääniä kuunneltaessa vohkimassa kyniä taskupielestä, mutta lopetti kun molemmat aikuiset totesi vakavasti, että ei saa kun lekuritäti tarvitsee niitä. Meinasi kyllä pokka pettää, kun palleroisten käsien liike pysähtyi ja toinen katsoo vakavasti suurilla silmillä eikä sitten ota kyniä vaan rupesi riehakkaasti tavoittelemaan pöydällä olevia leluja (joita sai ottaa). :LOL:

Ensilumi on kerennyt jo pariin-kolmeen otteeseen sataa, vaan on aina sulanut poies. Pitkälle menee näköjään, ennenkuin pysyvä lumipeite tulee maahan. Viime vuonnakin oli muistaakseni jo jokusen aikaa näihin aikoihin kerennyt pysyvä lumi olla maassa.

Noniin, tuli näköjään tätä rustausta vähän enempi kuin pikkuisen, mutta nyt pikkuhiljaa suihkuun ja nukkumaan, vaikka lomaviikko onkin (viimeinen "kesälomaviikko" tarkoituksella koulujen syyslomaksi).

Öitä ja hali kaikille! :flower:

AuroraB + tyty 1v 5kk 2 viikkoa ja risat
 
Viimeksi muokattu:
Hello!

Miten tää aika näin kuluu ettei muka ehdi...pah...laiska oon ku mikä...
Mä oon todella pudonnu kaikista jutuista jo kauan aikaa sitten, mutta yritän parhaani mukaan päästä kärryille.
Lapsoset on kasvaneet ja osa mammoista odottelee jo lisäystä :D Ihanaa. Kadakillako se oli enää 2vko töitä...JEEEEE...

Tänne ei ihmeempää. Inkkusen kanssa käytiin 1v 6kk neuvolassa ja olipa tyttö ottanyt ison pituuskasvuharppauksen. puolessa vuodessa tuli 7,2cm lisää. Nyt on siis 77,2cm ja 9500g. aika tirppana,mutta ulkonäkö (voi) pettää...huh huh sellanen tyttö että oksat pois.
Komentaa minkä ehtii ja Inkku puhuu ihan täysillä 4 sanan lauseita ja tänää oppi mm. "tymmä veikka". Ei veikka päästäny huoneeseen legoja sotkemaan :D
Mä olen välillä NIIN helisemässä ton kanssa. Ihanahan se on aivan mahtava...tietää vaan NIIN tarkaan mitä haluaa ja tekee asian eteen KAIKEN että saavuttaa haluamansa (huhheijaa)

Meillä Inkku pääsi vaipoistakin eroon. Siis tietty univaippa on, mutta tänäänkin oltiin Laurin muskarissa ja sen jälkeen Prismassa ja käytiin siel pissillä välissä ja ei tullu vahinkoa :D Moon nIIN ylpee :D

Nyt en viitsi enempää omaa napaa kirjottaa, mutta tiivistetysti: kaikki hyvin ja työt odottaa vielä kaksi vuotta :D

superheppuli Ja Inke-Minke 1v6kk
 
Heips
Ilmoittelen että meille on syntynyt eilen pieni poika 50cm 3105g klo 7.23. synnytys meni loistavasti alta 4h ja lapsi oli pihalla.Spinaalilla mentiin ja repeämiltä vältyttiin.Nyt nautin tuplaäitiydestä vielä sairaalassa!!
 
ihan ensimmäisenä OIKEIN PALJON ONNEA HAPPY PIENESTÄ POJASTA :flower::heart::D

superheppuli siis vau toi vaippajuttu on aivan mahtavaa :) meillä pottaillaan ahkeraan, mutta silti ei vielä pärjättäis ilman vaippoja..

hienoja neuvolamittoja meidän pikkuisilla :) meillä neuvola ensviikolla...

lumi-enkeli ja Siiri :heart: ja aarre 31+1:heart:
 
Ooh, onnea Happy ja perhe! :flower:

Olen taustalla edelleen lueskellut, vaikka en jaksakaan kirjoitella juurikaan. Töissä olen ollut elokuusta asti, mutta isi on Siljan kanssa kotona tammikuuhun asti. Silja kasvaa ja touhottaa, kuten muidenkin pienet isot taaperot. Sanoja tulee paljon ja koko ajan uusia, mutta hyvin vähän kahden sanankaan pätkiä (lähinnä "koira haukkuu" tai [ku'ua 'aukkuu]). Motoriikassa sen sijaan mennään kovaa vauhtia eteenpäin (joka paikkaan). Pottaillaan satunnaisesti ja vielä satunnaisemmin tulee saalista. Itse syöminen on sujunut jo koko kesän ja nyt innolla toimitellaan jo pikku tehtäviä kotona. Viedään tavaroita paikasta toiseen (roskia roskikseen, vaatteita paikoilleen ym.) riisutaan itse vaatteet, katetaan vähän pöytää ym. Ja lukeminen on kivaa.
Ei täälläkään läheskään aina nukuta heräämättä yötä, mutta nukkumaan käydään jo vähän helpommin eikä joka ilta edes huudella sängystä. =)

Tsemppiä kaikille mahakkaille, työssäkäyville, sairastaville, yksinäisille, parisuhdemurehtijoille ja muillekin sitä kaipaaville!

Kiva olis muuten saada pk-seudun pikkujoulut tai jotain. Joku ilta- tai vkl-aika että työssäkäyvätkin pääsee mukaan.
 
Joo pikkujoulut! Meillä tosin edelleen flunssaillaan ja silmätulehdukset molemmilla jne :( blaaaaaah. Antibiootteja kiskotaan ja toivotaan, että parannuttais ennen synnytystä.

Happylle oikein paljon onnea. :flower:

Kiva kuulla taas harvemmin kirjoittelevistakin!

Pottailu....ei kyllä meillä vielä edes aloitettu...ollaan oltu laiskoja siinä. Yhdet kakat saatu pottaan ja muutamat pissat. Tikru osaa sanoa 'kakka', kun on hätä tai jo tullut housuun, muttei kyllä suostu sitä pottaan tekemään. Eli huikealta tosiaan kuulostaa superheppuli, että teillä jo ollaan kuivia.

Kovasti meillä toistellaan uusia sanoja äidin ja isin perässä, mm. nänni ja ukko uusimpina. Ja tissi on sellainen suloinen 'titti' :) Eeeeeeeeeeei oikei pitkään venyttämällä sanotaan edelleen melkein kaikkeen mahdolliseen.

Halit kaikille!

k&pikku-tikru 1,5v &pikku-ruu 34+4
 
Viimeksi muokattu:
Onnea happylle ja koko perheelle!! :flower: Synnytystarinaa odotellessa... :D

pk-seudun pikkujoulut, joo ehdottomasti! :xmas: ainakin vkl:t ok ja jos ajoissa sovitaan, niin mahdollisesti joku iltapäiväkin. miten ois esim marraskuun lopulla joku la/su? vai milloin kadakilla on LA? oisko parempi yrittää sitä ennen?

superheppulin inkku on tosi edellä kehityksessä kaikessa! jännä että sekä liikkuminen, puhuminen että pottailu sujuu noin hyvin, yleensähän joku osa-alue on vahva ja toiset taidot tulee sitten hitaammin.

kasvupyrähdyksiä tuntuu olleen monella, luin ihan ihmeissäni että inkkukin on mennyt elsan ohi ainakin painossa... mutta kyllä elsakin hyvin kasvaa, pituutta tullut kohtuullisesti ja veikkaan että 1v9kk painokontrollissakin saadaan hyvät lukemat, sen verta reippaasti neiti nykyään syö =) elsa syö ihan kaikkea mitä mekin, menee niin hedelmät, vihannekset kuin eksoottisemmat ruuatkin sekä tietty kotiruoka. ja ehdottomasti pitää nykyään saada syödä itse, kiiitos päiväkodin :-D

en tiedä tuleeko elsalle nyt sitten enää ollenkaan sitä päiväkotiahdistusta, kun ei ole vieläkään tullut. edelleen joka aamu elsa juoksee innoissaan isin sylistä leikkimään muiden lasten kanssa ja kotona osoittelee haalaria, että mennään jo. kotona kyllä syli edelleen kelpaa normaalia paremmin, mutta aika itsenäisesti neiti myös leikkii. selkeästi oppinut tarhassa erilaisia leikkejä ja lisäksi toimittelee täpinöissään kaikenlaisia juttuja, joista hienoimpana roskien vieminen roskiin. roskisreissun jälkeen elsa antaa itselleen aplodit (kuten kyllä usein muutenkin) ja on lievästi sanottuna polleana :D kyllä nää 1,5-vuotiaat vaan on niiiin ihanan iloisia ja itseensä tyytyväisiä tapauksia :heart: oispa itselläkin tuommoinen itsetunto!

auroraB:lle mukavaa syysloman jatkoa talvisissa keleissä! susseN:lle, kadakille, teppanalle, lumi-enkelille ja muille odottajille voimia ja hyviä vointeja!

t. manna + ihana elsukka 1,5v :heart:
 
manna, äippäloma jo alkoi ja la marraskuun lopulla ja ollaan edelleen saikulla tikrun kaa tulehduksiemme kanssa. Mut meille siis sopis mieluummin ennemmin ku myöhemmin esim. marraskuun eka viikonloppu :)
 
Happylle kovasti onnea pienestä prinssistä! :flower: :heart:

Superheppuli, vau! Teillä jo noin kuivia ollaan! Täällä menee vielä hakusalla, pitänee tässä pikkuhiljaa ruveta vaan entistä enemmän pottailemaan. Potta kyllä neitiä kiinnostaa, mutta tulokset on satunnaisia. Ja kerrankin kävi niin, että pienet kikkareet tuli pottaan ja isompi loppuosa sitten vähän ajan päästä matolle. :LOL:

Lunta/räntää tulla tupruttaa - josko vihdoin ja viimein pysyvä lumi...

Öitä kaikille!
 
Suuren suuret onnittelut Happylle!!:heart:

noita pissa-ja kakkavahinkoja on sattunut täälläkin. Kakat on tullut pari kertaa housuun silleen et olen ottanut vaipan pois ja jättänyt housut jalkaan..Kivasti valuu lahjetta pitkin. Potalla käydään mut ei vielä puhettakaan et vois olla ilman vaippaa. Pikkuhiljaa..
Eemeli on nyt innostunut syömään itse lusikalla ja haarukalla, aikaisemmin söi kyllä sormin mut noi lusikkatouhut meni vaan leikimiseksi. Meillä myös on opittu viemään tavaroita roskikseen, ja siitä ollaan tosi ylpeitä :heart: vie sitten kyllä roskiin muutakin kuin roskia et saa olla tarkkana! :)

Nyt päikkäreille :wave:
 
"Heippa iskä,iskä...iskääää....", "Veikka hakkaa...attuu pipi tohon tuee..."...muutamia hieman huvittavia lausahduksia, joita Inkkunen huutelee missä milloinkin :D Parasta on se, että Inkku tulee tomerasti kertomaan, jos veikka tekee jotain pahaa. Kantelupukki :D :D :D:D

Siss eihän noita vallottavia tapauksia voi olla rakastamatta <3
TAHTOOOOO LISÄÄÄÄÄ.....

;)

Superheppuli ja Inkkunen 1v6kk
 
tänään oli Siirin 1v 6kk neuvola
paino 14 300g
pituus 82,5cm
py 47,5cm

iloinen veitikka. useita sanoja tulee, puheen ymmärtää hyvin. kasvu tasaista. :heart:
hienosti meni muuten mutta rokote sai kyyneleet sekä Siirin että äitin silmiin :(

meillä myös viedään roskia roskiin...onneksi tähän mennessä sinne on päätynyt vain oikeita roskia :D

lumi-enkeli ja Siiri 1v 6kk :heart: ja aarre 32+0
 
Heipsankukkuu. Oon niin pihalla kaikesta (ihan kaikesta muustakin elämässä.. kuljen ihan laput silmillä koko ajan), etten edes viitsi alkaa kommentoida yhtää mitään muuta kun että Happylle onnea pienestä kääryleestä!

Meillä on ollu koko syksy ihan hirveetä sairastelua ja tasapainottelua hoidon, töitten ja kodin välillä. Yöt on pitkälti valvottu ja päivät oltu töissä.. mikäs sen mukavampaa. Hyvin tulee työtkin hoidettua juu. Korvatulehdukset tulivat uudelleen kuvioihin heti syksyn saavuttua ja uusintaputkitus tehtiin viikko sitten perjantaina. Nyt laittoivat titaaniputket, jos vaikka pysyis nyt sit edes putket puhtaina. On ollu räkätautia, yskää ja tällä hetkellä menossa VESIROKKO. Hohhoijaa. Välillä oli sellanen olo, ettei jaksa olla edes väsynyt. Ja sit kun ei ole isovanhempia lähimaillakaan, niin on kyllä käynyt mielessä pariin otteeseen että pitäiskö muuttaa lähemmäs tukijoukkoja, voimat on ollu välillä tooooosi vähissä.

Muuten menee hyvin. Poika on ihana ja hoidossa menee tosi hyvin (sillon kun sinne sairastelulta pääsee). Konsta on vihdoinkin alkanut jutella jotain järkevääkin ja välillä tulee kaksi sanaisia "lauseitakin". Ja ihana marakatti matkii kaiken mitä kuulee. Yks päivä saunassa istuessaan tokaisi yht'äkkiä: muumipeikko. Jostain se tuli varmaan yllättäen mieleen. Kakkajutut on suosiossa ja jatkuvasti huijaa väittämällä kirkkain silmin että kakka on housussa (vaikka ei ole). Autot on tosi kova juttu ja tunnistaa jo kaivurit, nosturit, rekat ja linja-autot toisistaan. Ja saattaa yksistään leikkiessäänkin laulaa omaa keksimää sävelmää, joka ilmeisesti kertoo meidän perheestä (äääiiitttäää, ikkkääää, Kooonnttaa).

Potalla istuu juu, mutta saalista ei juuri tule ainakaan kotona. Päikkärissä kuulemma pissää pottaan päivittäin, mutta kotona sitä ihmettä ei tapahdu.

Konsta kävi myös 1,5v neuvolassa noin kuukausi sitten. Mitat siellä olivat 12,1kg ja 88cm. Hoikka poika vaikka syökin taas melko hyvin. Välillä ruokailu oli melkoista taistelua, mutta päiväkoti on kyllä auttanut tässäkin asiassa.

Huominen saadaan olla kaksistaan kotona vesirokon takia.. vielä ainakin vaikuttais, että tauti ei ole kamalan raju (pienillä meneekin kai useimmiten melko helposti). Ehkä 20 vesikelloa ja lievästi lämpöä. Ei mitenkään kovaa kuumetta. Ei näyttäis poika onneks mitenkään kamalasti kärsivän tilanteesta.. melkolailla oma itsensä on ja leikkii kovasti. Vesirokkovoidetta kuluu ja sain töistä onneks reseptin atarax -liuokseenkin (lievittää kutinaa), jos vaikka sellasta satuttais viikonloppuna tarvitsemaan.

Jännät paikat alkaa olla Kadakillakin. Hui kauhistus. Meillä vauvaprojekti ei etene, mikä on toisaalta ollut iha hyväkin juttu tässä sairastellessa (kun muistaa sen lamaannuttavan väsymyksen mikä alkuraskaudesta oli). Varmaan vaikuttaa tää kamala stressaaminen ja huolehtiminen näihinkin asioihin.. Olis kyllä kiva olla taas raskaana ja saa sellanen pieni käärö kotiin. Nyt on kohta puolisen vuotta oltu ilman ehkäisyä ja pari kuukautta yritetty vähän ajoittaakin, mutta ei tärppää ei. Ei ole kyllä mikään epätoivo vielä iskenyt. Tulee sit kun on sen aika =)

Sori omanapaisuus.

Rakkomonsteri Konsta ja Nappi
 
onnea Happylle!!

vai että on jo päiväkuivakin joukossamme :) Sammo se ei edelleenkään perusta potasta, eikä pöntöstä eikä suihkun lattiakaivosta. Saattaa kyllä istua potalla, muttei sinne mitään tuu, jos on hetken aikaa ilman vaippaa tulee pissa sitten ihan mihin vaan muualle, sohvan nurkkaan on ilmeisesti mukava lorotella seisoviltaan.

Sanoja ei tule yhtään. Popo on mopo, sen lähempänä oikeaa sanaa ei tule, kyllähän tuo ehtii, kovasti kyllä ymmärtää mitä puhutaan.

jaahassu ja Sammo 1v 7kk
 
hei tytyt ja taaperot,

täällä flunssaisena äippälomalla on aika paljon yhtäkkiä nettiaikaa :) hih ja se tarkoittaakin sitä, että menee myös rahaa, kun voi shoppailla netissä päivät pitkät :saint:

nappi, sellaista se on ollut meilläkin koko syksy, sairastelua, älä välitä, pakko vaan koittaa jaksella, vaikka välillä meinaa usko loppua. Meillä toinen putki alkaa pikku hiljaa irrota ja sen myötä tuli kanssa pitkästä aikaa taas korvatulehduskin muitten tulehduksien ohella. Vesirokkoa ei vielä olla saatu. Päiväkodissa menee hyvin ja pölisee kovasti, vaikkei sen pikku miehen jutuista oikein saa selvää. "konna konna" on yksi lempisanoista ja eilen vaikutti siltä, että se tarkoittaa lentokonetta - ehkä :)

Meillä kanssa viedään kovasti roskia roskikseen - jännä, että nää taaperot keksii noita samoja juttuja kaikki samanikäisinä. Ja meillä kanssa sanoo kirkkaalla äänellä "kakka", kun pitäis esim. mennä nukkumaan ja selvästi vaan yrittää hämätä äitiä. Ihan hyvin tietää, mitä kakka tarkoittaa täälläkin.

Pottailua kannustaakseni hommasin tänään muun nettishoppailun ohessa parit kuivaksiopettelupöksyt, jos vaikka niillä saataisiin hommaa käyntiin. Ja voihan niitä sitten käyttää vaikka ensi vuonna, jos nyt ei vielä lähde onnaamaan. Niissä kai tarkoituksena, että ovat epämukavammat pissan sattuessa kuin vaipat ja silti ei tule läpi, niin kannustaa pissaamaan muualle kuin housuihin.

Aurinkoista perjantaita kaikille!

kadak & pikku-tiikeri 1v7kk (& pikku-ruu 36+0)
 
Happylle onnea pojasta! Iiiihanaa! :)

Mä viimeks kirjotin pitkän pätkän ja se katos jonnekki bittitaivaaseen. Anyway, AMM:llä oli murheita suhteessa ja voin vaan sanoa, et I feel you. Mut hei, yleensä näistä noustaan entistä vahvempina.

Meillä on alkanu menee huimasti paremmin. Alotin e-pillerit huhti-toukokuussa, joten se on ihan hyvin voinut olla yks syy näihin tunnekuohuihin, stressin ja muun sellasen lisäks.

Kadak ja Nappi on kyl saanu sairastella ihan urakalla :(. Ei mee tosiaan nallekarkit tasan. Meil ei oo ollu huhtikuisen vauvarokon jälkeen nuhaa ihmeellisempää. Kopkop. Saa olla kyllä tosi kiitollinen.

Mä en edes tienny, et tän ikänen voi olla vaipatta :D. Tuntuu niin mahdottomalta, ku meillä ei saaliita sinne juurikaan tule. Ikinä. Siis sillon alle 1-vuotiaana L teki lähes aina pottaan asiat ku vaan istutti, mut nyt ei vois kunkkua vähempää kiinnostaa.

Ää, nyt pojat tulee kylvystä ja äitiä tarvitaan. Jatkan tästä :).
 
Heips mamit ja lapsoset!
Ekaks Happylle ISOT onnittelut pikku prinssistä!!

Käytiin Eevan kanssa 1,5 v neuvolassa kans viime maanantaina. Tyttö on 79cm pitkä (tai lyhyt?) ja painaa 11.9kg. Kaikki on ihan niinku pitääkin. Kovasti leikki lääkäri tädin iloksi pöydän alla ja sieltä sitten kurkisteli välillä ja pölötti omia juttujaan. Olin ihan hoomoilasena kun lääkäri kysy että syökö lusikalla? Öö.. Joskus joo, enemmän kyllä sotkee. Ihan melkein tuli huono omatunto kun pääasiassa etenki kotona ollessa syötän. En jotenki jaksa sitä sotkemista :ashamed: Täytyy vaan jatkossa antaa enemmän itse syödä, eihän pikkunen opikaan jos ei anneta harjoitella.
Sanoja on alkanut nyt tulla lisää selvästi ihan tässä viime viikkoina. Tähti, lehti, kuu, heittä (pallo), aukku (haloo). Hirveesti ymmärtää ja kaikista jännintä mun mielestä tällä hetkellä on se, että hoksaakin asioita ja tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuten ollaan nyt Tampereen reissun jälkeen luettu joka ilta tammen kultaisten kirjojen Pikkuveikko niminen kirja. Veskissä iltapuuron päälle kun kysyy, että mikähän kirja me sitten luettais niin Eeva sanoo "kukku" eli siis pikkuveikko. On muuten ihana kirja, sopivan lyhyt ja säkeet semmosia sointuvia.
Mieltään on alkanut osottaa ihan tosissan. Läpsii, heittelee tavaroita (tänäänkin mun isotädillä kahvipöydässä heitti hertan pöytään niin että vesilasi meni nurin), pistää päätään lattiaan. Ei siis lyö päätään lattiaan mutta vähä kolauttaa sen kuitenki. Höhlä. Ja sit tietty se tavallinen selkäkaarella huuto. Viimeks tuli selkäkaarella-koko-kroppa-jäykkänä huuto kun toi em. Hertta piti maksaa kaupan kassalla. Se 20 sekuntia kun Hertta oli pois käsistä oli ehkä vaan liikaa siihen tilanteeseen :)

(.) Odotus sujuu ihan mallikkaasti. Ei mitään ihmeellisiä ole tullut vastaan. Jotenki sitä on muutenki rauhallisempi tässä odotuksessa kun jo toista kertaa odottaa. Tällä kertaa mm käytän muitakin kuin valkoisia pikkareita :) (Eevan aikana en voinu käyttää kuin valkosia ettei mulla vaan mene mahdolliset vuodot ohi silmien :rolleyes: hullumikähullu).
Masuasukki liikuskelee kovasti ja nyt aletaan olla jo siinä vaiheessa että hää alkaa kuullakin. Sain siskolta lahjaksi Bola-korun ja sen takia tunnenki itseni ihan keijuksi kun siitä kuuluu niin ihana kilahtelu :heart: Neuvolaan oon menossa ens tiistaina. Ihan kauhistuttaa jo ajatus, se painonnousu pelko ei o hävinny mihinkään...

Sit vähä muuta juttua...
Muistatteko kun oon kertonut siitä mun siskosta joka on aika vakavasti sairas? Hänellä oli se harvinainen veritauti ja silloin Eevan odotusaikana hälle diagnosoitiin vielä toinenkin tauti siihen ekan lisäksi. (Jos ketä kiinnostaa niin taudit ovat essentiaalinen trombosytomia ja myelofibroosi.)
Tämä siskosenihan odottaa kanssa tällä hetkellä. On jo jopa niinkin pitkällä, että viime viikolla jäi äippälomalle. Laskettu on 25.11. Tuo siskon raskaus aiheuttaa mullekin päänvaivaa, vaikkei mun pitäis kyllä yhtään päätäni sillä vaivata. Viime viikolla oli annettu jo painoarvioksi 3,5kg. Nyt sit lääkärit vielä pohtii että mitenkäs se synnytys. Oon ollu jo pitkään sitä mieltä, että tuossa tilanteessa leikkaus olis kaikille paras vaihtoehto. Joo, onhan leikkaus aina leikkaus.. Sisko ei ole mikään jättiläinen kooltaan ja jos vauvakin on nyt jo iso niin.. Parempi olis päästä suunniteltuun leikkaukseen kuin että odotellaan josko hän pystyisi synnyttämään alakautta. Mitäs sit jos paikat ei aukeekaan ja tulee hätä niin sit ollaan kiireellisessä tai jopa hätäsektiossa? Ikävää ettei ne lääkärit kättärillä ollenkaa tajuu ;) Neuvolassa kun sisko oli asiasta maininnut, että toivoisi leikkausta niin täti oli vaan sanonu, että jos aiemmin olisi ollut puhetta niin olis päässyt pelkopolille. No eihän tässä nyt niinkään pelosta ole kysymys vaan noin niinku maalaisjärjellä ajateltuna sen enempää sairauksista ymmärtämättä ajattelis, että leikkaus olis paras vaihtoehto, erityisesti suunniteltuna. Tuosta sairauden harvinaisuudesta vielä, niin joku lääkäri oli yrittänyt etsimällä etsiä vastaavia tapauksia kirjallisuudesta ja oli löytänyt amerikasta yhden tapauksen jossa nuo kaameet taudit on ollut noin nuorella ihmisellä. Ehkä se lääkäreidenkin epävarmuus johtuu siitä, että hekään ei oikein tiedä mikä olis parasta.

Oivoi.. onhan tuossa taas juttua. Anteeksi omanapaisuuteni!!

Teppana ja Eevis 1,5v +masuasukki 23+rapiat.

ps. Tästä masuvauvan sukupuolesta piti vielä.. Alkuun olin ihan sata varma että tääkin on tyttö. Nyt oon tullu vähä toisiin aatoksiin kuitenki. En vaan kuitenkaan ihan tosissaan uskalla olla sitä mieltä että vauva oliskin poika. Jotenki ehkä pelkään, että sit synnytyksessä selviikin että tyttöhän tääkin on ja petyn :ashamed: Mä niin TOSITOSITOSI kovasti toivoisin pikkusta poika meille :heart:
 
heiii!!
onnea happy!!:heart:

teppana ne bola-korut on ihania ja keiju fiilis kaupan päälle,wow:D
toivottavasti siskon tilanne selkenee. (tipahdin muuten "vain valkoisia pikkareita" kohdassa:LOL:)

superheppulilla kuiva jo:)upeeta.

nappi ja kadak paranemisia:flower::hug:kuulostaa tosi hurjalle nuo kierteet.

manna mäkin tahdon 1.5vuotiaan itsetunnon:pkiipesin yksi päivä vaatehuoneessa jakkaralta ylähyllyä kohti ja otin sieltä painavaa tavaraa,huusin miestä apuun niin rasmus oli kädet ojossa jasanoi oppi,oppi(koppi):LOL:

).( roskia viedään täälläkin ja kaikkea muutakin mikä roskaksi mielletään (yksinäiset hanskat,avaimet)pitää siis ratsata pussit ennen vientiä=)
pissalla käydään pöntöllä seisten (jakkaran avulla),veikan innoittamana jäi potta kokonaan väliin.aloitti tällä vkolla pönttöilyn ja useimmat pissat tekee sinne.Kakat väännetään salaa piilossa vaippaan.
meillä ei tehä hämy kakkoja, mutta hämypissahädät on astuneet kuvioon=)
eip, muuta
toivottvasti ei teksti ole kauhean sekavaa.
terkyin,
tutsa ja rasmus
 
Meillä on kyllä niiiiiiiiiiiiiiiiin ihania taaperoita :heart:

teppana, tosi samalta kuulosti toi taaperon oman tahdon kuvaus läpsimiseen ja kauppaepisodineen - meillä kävi tismalleen sama viikko sitten, kassalla käynnin ja lelun maksaminen ajaksi kaarelle lattialle...

tutsa :) teil kyl aina niin touhua riittää!

Säde, ihana kuulla, että hommat taas sujuu paremmin, mitenkäs ne häät?

t. kadak (edelleen flunssassa) + tikru (edelleen flunssassa) + salainen toukkalainen pikku-r (36+2)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä