Huoh 2-v sai kauhean raivarin nukkumaanmenosta, sitten äitini tuli siihen,...

Tyttö päälle 2-v sai raivarin nukkumaanmenosta. Ei ole tuollaista raivaria vielä saanutkaan, huusi varmaan melkein tunnin putkeen. Mikään ei auttanut, ei puhe ei mikään. Kaikkeen vain huusi "eikä".
Tiedän että pettyi siitä kun olisi halunnut kantaa vellipullonsa sänkyyn. Vaan kun kyllästyin odottelemaan neitiä ja vein sen jo valmiiksi, siitä sai sitten hepulin.

Minua itseäni ei raivarit kauhistuta, osaan yleensä ottaa nuo uhmakohtaukset melko rennosti.

Äitini on nyt yökylässä ja ilta meni rutiineista poiketen eritavalla. Halusi kömpiä mummin viereen vähän väliä ja mummi kun antaa kaiken periksi niin sitä showta sitten jatkui. Tyttö oli ilmeisesti jo yliväsynyt ja raivostui tuosta vellipullo-pettymyksestä. Ja on luonteeltaan kovatahtoinen.

Äitini sitten tuli siihen vielä lasta nukuttelemaan, vaikka toinen karjui kuin syötävä. Minua alkoi ärsyttää, koska tiesin ettei tässä nyt auta äidin sekaantuminen asiaan yhtään. Kuulin sitten kun sanoi huutavalle lapselle "Linnunpojatkin pelkää sun huutoa". Siitä ärähdin, koska en halua tuollaista syötettävän lapselleni. Turhaa pelottelua ja syyllistämistä, kun toisella on vain pettymyksen aiheuttama raivokohtaus. Sain sitten äitini vihdoin siitä pois hössöttämästä.

En pystynyt oikeastaan tekemään mitään. Ei saanut koskea, ei ottaa syliin, ei puhua, kaikkeen vaan eikä eikä.
Annoin sitten lapsen karjua ja olin välillä pois huoneesta.

Mietin vain omaa lapsuuttanikin, että mitenkähän minua ja sisaruksiani on aivopesty kun on tullut kiukku. Sen tiedän että se on ainakin ollut niin kamala asia, että se on pitänyt ohittaa tai tukahduttaa jotenkin. Pettymyksiä ei saanut tulla, ettei tule kiukkua. Ja sen näkeekin sitten omasta elämästään mitä se on aiheuttanut. Paljon paskaa.

Mikä siinä lapsen huudossa on niin kamalaa, ettei pettymystä saisi olla? Äitini varmaan pitää mua nyt kauheana, kun välillä ärähdinkin tuolle pikkuhuutajalle, kun en jaksanut sen pelleilyä. Lopulta se sitten rauhoittui, ja menin luokse silittelemään ja sanoin että kaikki on kulta hyvin.

Vihainen olo jäi kuitenkin. Ei suinkaan lapsestani vaan äidistäni. Olisi antanut meidänkin vaan kokea ne pettymykset, uhmat ja raivarit huutoineen. Olisi voinut olla oma elämä paljon helpompaa

 

Kun sanoin äidilleni, että ei tarvitse tuollatavalla aivopestä mun lasta että muka linnunpojatkin pelkää huutoa, niin äitini puolusteli että "eihän se edes ymmärrä eikä kuule mitä sille sanoo". Onko tuon ajan ihmiset todellakin olleet niin typeriä ja idiootteja, että luulevat ettei lapsi kuule kiukutessaan mitä sille sanoo. Tasan kuulee ja tuo ymmärtää kyllä varmasti sen ainakin että joku pelkää kun hän huutaa.

 

Mun mielestä tuo nyt ei ollut kovin kamalasti sanottu, että "linnunpojatkin pelkää..." Joskus tuollainen yllättävä sanominen tai tekeminen voi viedä huomion toisaalle ja koko kiukku unohtuu.

 

mun korvaan pahalta kuulostaa tuo vellipullo 2 vuotiaalla. Ja vain hampaiden takia. Lapsekkeri on hyvä tulla näitä pettymyksiä. Toimit oikein. Et antanut periksi huudolle. Ja ajoit äitisi pois mitätöimästä kasvatustasi. Mut se vellipullo...?

 

Mun mielestä tuo nyt ei ollut kovin kamalasti sanottu, että "linnunpojatkin pelkää..." Joskus tuollainen yllättävä sanominen tai tekeminen voi viedä huomion toisaalle ja koko kiukku unohtuu.

No mun mielestä se ei ole hyväkään juttu. Kun se ei pidä paikkaansa edes ja toisaalta siihen astuu kehiin ihana tunne nimeltä "syyllisyys". Kun tuollaisia "totuuksia" viljellään tarpeeksi, se aiheuttaa ahdistavaa syyllisyyttä. Olen sen itse kokenut. Siksi varmaan reagoin herkästi äidin sanomisiin.
Muistan että mua mm. peloteltiin lapsena poliisilla tai mustalaisilla kun kiukuttelin. Olin ehkä jotain 4-v. Se oli oikeasti kamalaa!
Sitten negatiiviset tunteet kuten viha, siitä on tullut mulle sellainen möykky ja kun puran vihaani, koen hirveätä syyllisyyttä, olen kauhea ihminen, suorastaan niin kauhea että pitäisi kuolla. Mun olisi pitänyt lapsena saada purkaa kiukkuni turvallisesti, ilman pelotteluja ja syyllistämistä. Jos aina ohitetaan kiukut, yritetään siirtää huomio muuhun (kuten siihen aikaan ilmeisesti oli tapana ja jotkut näköjään käyttää sitä tapaa edelleen) niin milloinkas niitä vihan, pettymyksen tunteita sitten koetaan? Aikuisena. Kiva.

NO omalle lapselleni en samaa helvettiä halua. Raivotkoon ja kiukutkoon nyt pettymyksensä. Ei siihen kuole.

Syyllisyyden taakkaan voi kuolla, jos ei enää sen takia jaksa elää.

 

[QUOTE="...";26438673]mun korvaan pahalta kuulostaa tuo vellipullo 2 vuotiaalla. Ja vain hampaiden takia. Lapsekkeri on hyvä tulla näitä pettymyksiä. Toimit oikein. Et antanut periksi huudolle. Ja ajoit äitisi pois mitätöimästä kasvatustasi. Mut se vellipullo...?[/QUOTE]

Arvasin että joku takertuu vellipulloon. Mutta joo, tämä on meidän käytäntö tällä hetkellä eikä siihenkään kuole. Hyvät on hampaat vanhemmillakin lapsilla, vaikka vellipullot oli pitkään käytössä

 

Joo, minuakin peloteltiin pienenä mustalaisilla ja muilla, mutten kyllä eritysen traumatisoitunut ole.. Ja muuten olen siis hyvinkin herkkä. Äitisi yritti vain saada lapsen huomion muualle.

 

ei se hampaiden kunto näy vielä lapsilla vaan vasta aikuisiässä. T. Joku joka on saanu imeä tuttia 3 vuotiaaksi ja sen vellipullon 4 vuotiaaksi ja nyt 4 hammasta poistettu ja lähes jokaisessa reikä. Oikomishoidot koettu jne. Ei auttanut 6vanhasta aloitettu jokapäiväinen hampaiden harjaus x2 ja xylitoltuotteen. Ei oo kivaa tää. Mut, huomasitkö vastaukseni varsinaiseen asiaan edes?

 

Ap - sie olet hyvä Äiti:kiss:
..hyvä vain, että pien osaa tunteensa näyttää(kykenee)ja sie jos kuka, sen oman lapseis "tempperamentin" tiedät parhaiten ja millä tapaa hän rauhoittuu.

Kaunista kesää.:flower:

 

minutkin ja siskoni on kasvatettu juuri kuin sinut ja siskosi tukahduttamalla kiukku joten tiedän tunteen, oma äitini on myös lapsen lapsilleen juurikin tuommoinen ja se ärsyttää heidän vanhempiensa puolesta kun lapsi hämääntyy ja vanhempien kasvatus menee hetkellisesti hukkaan.. oma vauvani on vasta 5kk mutta äitini on silti jo osannut ärsyttää.. esim kun vauva oli sielä hoidossa sanoin että vauvan syöttövälit on 2h tai noin 1,5h mutta et sitten anna maitoa joka inahdukseen vaan kantelet tai vaihdat vaikka vaipan mutta en halua kärsiä kotona siitä että vauvan syöttörytmi on muutettu vartiksi (vauvamme rytmi oli juuri semmoinen että se oli helppo saada sekaisin). kun tulin hakemaan vauvaamme niin kaikki 5 maitoa oli mennyt kahden tunnin aikana niin kyllä otti päähän.......... vauva kun saa pullosta ihan erilaiilla kuin tissistä niin se syö helposti liikaa ja sitten pulauttelee tms..
mutta kunnioitus tässä on se periaate ja että oppii olemaan siirtämättä vanhempiensa virheitä omiin lapsiin, siinä on haastetta kerrakseen..=)

 

unohtakaa nyt toi hemmetin vellipullo!! se on ihan sivuseikka eikä ole edes paha juttu verrattuna oikeisiin ongelmiin tässä maailmassa.. hampaisiin tulee reikiä karieksesta eikä mistään vellistä ja en ole koskaan syönyt tuttia/peukkua ja kävin pitkät oikomishoidot purentavian takia, reikiä mulla on ollut aina kamalasti koska sain bakteerin ja syön karkkia ja sokeria usein ja pesen hampaat vain illoin, pienenä en varmaan edes viikottain. purentavika liittyy myös perintötekijöihin, ei vellipulloon.

 

Huh huh, kun huvittaa, näin siis kertomuksessa oman äitinä täysin selvästi, "teetkö hiirille saunavettä" jne,
on se hajottavaa kun itse väännät parin uhmaikäisen lapsen kanssa ja pitkän ajan työ menee hukkaan kun mummi tulee ja heilauttaa pullapussia, vanhan ajan metodeja tms.

 

Kuulin sitten kun sanoi huutavalle lapselle "Linnunpojatkin pelkää sun huutoa". Siitä ärähdin, koska en halua tuollaista syötettävän lapselleni. Turhaa pelottelua ja syyllistämistä, kun toisella on vain pettymyksen aiheuttama raivokohtaus. Sain sitten äitini vihdoin siitä pois hössöttämästä.

,,,,

Mietin vain omaa lapsuuttanikin, että mitenkähän minua ja sisaruksiani on aivopesty kun on tullut kiukku.

Olet todella outo. Sääli äitiäsi.

 

Kyllä tuossa on oikeasti perää, että lapsen pitää saada raivota, käydä läpi ne negatiiviset tunteet. Ja juuri noin niin kuin teit ap, että kun oli rauhottunu, niin käsittelitte asian ja juttelit ja silittelit. Mulla on myös lapsuudesta se kokemus, että äidin ainoa tavoite ko. tilanteissa oli vain saada huuto loppumaan, kun hänellä ei hermot riittäneet kuunnella (äiti oli tosi kireä ja lyhytpinnainen ihminen). Eli lahjomalla, hyssyttelyllä, höösäämisellä, uhkailulla, ihan millä sattuu ja täysin epäjohdonmukaisesti, kunhan vain sai huudon seis. Nykyään oon huomannu, että mulla on vaikeuksia omien tunteiden säätelyssä, ja varsinkin negatiivisten tunteiden käsittelyssä. Pitää koittaa, ettei itse tee samoja virheitä omien tenavien kanssa.

 

Muistan että mua mm. peloteltiin lapsena poliisilla tai mustalaisilla kun kiukuttelin. Olin ehkä jotain 4-v. Se oli oikeasti kamalaa!
NO omalle lapselleni en samaa helvettiä halua. Raivotkoon ja kiukutkoon nyt pettymyksensä. Ei siihen kuole.
Syyllisyyden taakkaan voi kuolla, jos ei enää sen takia jaksa elää.

Siis suurimmalle osalle lapsista sanotaan noin. Ja suurin osa ei todellakaan AIKUISENA kehtaa vyöryttää syyllisyyttä omalle äidille lapsuudenaikaisista sanomisista linnunpoikasista tai poliisista.

Myös meillä kerrotaan lapselle että jos turvavyöt eivät pysy kiinni, voipi se poliisi tulla ja ottaa puhutteluun. Tepsii ja vyö menee kiinni. Samoin kun kerrotaan että pihalammessa on näkki. Jotta ei menisi lähellekään sitä ja hukkuisi.

Vai että helvetti siitä että lapsena on peloteltu poliisilla... Ymmärrät kai että tuo ei ole tervettä?

"Sitten negatiiviset tunteet kuten viha, siitä on tullut mulle sellainen möykky ja kun puran vihaani, koen hirveätä syyllisyyttä, olen kauhea ihminen, suorastaan niin kauhea että pitäisi kuolla."

Ei missään nimessä normaalia eikä tuo kyllä johdu siitä että sinulle on sanottu lapsena että poliisi tai mustalainen tulee paikalle. Hakisin sinuna ihan ammattiapua.

 

No kylläpä nyt isoäidinsäälijöitä riittää. Ei ne linnunpojat varmaankaan maailmaa olisi kaataneet, mutta jos ap reagoi mummon yritykseen hoitaa asioita omaan tapaansa niin hänellä on siihen omat syynsä. Jotain mummo on äitiydessään epäilemättä aikanaan sössinyt. Tätä ne äititytärsuhteet teettävät, ja jos niiden kokeminen kielletään hyvän käytöksen nimeen, niin eipä asiat siitä parane.

Moni vanhempi hyssyttelee lapsensa sekapäisiksi, koska kaikki lapsen negatiiviset tunteet tarkoittavat suoraa todistetta vanhenman epäonnistumisesta. Se on ehkä vain herkkänahkaista narsismia, mutta kyvyttömyyttä yhtä kaikki. Silloin lasta ei hyväksytä kuin puoliksi, ja tuloksena on pohjaton syyllisyys ja raivo.

Mutta ap on kuitenkin onnistunut huomattavan hyvin keräämään palasensa, koska hän kykenee sietämään oman lapsensa tunteet ja ilmeisesti nykyisin aika hyvin myös omansa. Se on niin arvokas asia, että älkää aliarvioiko. Sääli omaa äitiä kohtaan tulee sitten, kun siihen on varaa. Vielä ei ole sen aika.

 

Voi kuule... Mulle sanottiin päiväkodissa: "Nyt suupielet ylöspäin tai lusikka menee väärinpäin eikä siinä ruoka pysy" ja talvella: "Kuivaa kyyneleet ennenku ne jäätyy". Jos kiukuttelin, niin äiti uhkasi viedä lastenkotiin, myydä mustalaisille, vaihtaa naapurinlapsiin jne. Ja kun vahingossa kerran tuli anopin kanssa puheeksi, niin hän sanoi että hänkin uhkaili samallailla ja uhkasi viedä lapset karhunluolaan jos eivät tottele.

Mustakin tossa sun jutussa pahalta kuulostaa se vellipullo ja vaikuttaa että sä väsyneenä ylireagoit (enkä vähättele sun reaktiota, ymmärrän kyllä). Sun äiti yritti ehkä vaan rauhoitella tilannetta.

 

voiko tuommosia "äitejä" edes olla?!

 

[QUOTE="vieras";26438917] voiko tuommosia "äitejä" edes olla?![/QUOTE]

no täällä toinen tommonen äiti. Just pari päivää sitten äiti sanoi lapselle i että, jos teet noin sulle tulee paha elämä... Kuinkahan monta kertaa mulle on niin sanottu. Todellakin kehtaan vierittää osan mielenterveysongelmistani äitini ja kasvatukseni syyksi. Lapsuudessani syyllistettiin just semmosilla pienillä näennäisen viattomilla sivulauseilla. Helposti oppi miellyttämään muita ja ajattelemaan toisten tunteita niin että, omat tunteet oli toisarvoisia. Ap esimerkissäkin olemattomialinturaukkoja ei sais häiritä, vaik lapsella paha olo joka pitää ja saa purkaa itkemällä.

 

siis sun mielestä on pahaa pelottelua jos sanoo että "linnunpojatkin" pelkää huutoa ja sun mielestä se ei edes ole totta? :O oletko tyhmä? tottakai ne linnunpojat pelkää kovaa ääntä, eli äitis oli ihan oikeassa eikä toteamuksessa ollut mitään väärää tai pahaa.

Eikä se tarkoita ettei saisi kiukustua, mutta kyllä meillä on rajat sillekkin. Tunnin kiukustuminen vellipullosta ei ole asia missä meillä vaan päätä siliteltäisiin. Se että kohtaa ja harjoittelee omia tunteita, ei tarkoita että voi sen varjolla käyttäytyä miten vaan.

 

Olet todella outo. Sääli äitiäsi.

Peesi.

Apn mielestä varmaan hänen lapsuutensa on ollut kamalaa ja traagista, ihmispolo täynnä traumoja kamalan äidin takia.

Vaikka eipä apn psyyke varmaan kestäis niitä oikeasti traumaattisia asioita, kun jo tuollainen saa ihan raiteiltaan. Todellakin säälin sun äitiäsi. En sua.

 

Vellipullo isolla lapsella. Voi luoja näitä käsivanhempia!!!! :kieh:
Muuhun puuttumatta.

 

Ensinnäkin, äitisi sanomisissa ei ollut yhtään mitään pahaa. En tajua, kuinka vedit siitä herneen nokkaan. Ei se mitään pelottelua ollut vaan hellä tapa rauhoitella. Pelottelua se olisi ollut jos äitisi olisi sanonut: "jos et nyt ole hiljaa, kotka tulee ja repii sinut palasiksi, kun kyllästyy huutoosi!".

Toisekseen, ne sänkyyn viedyt vellipullot ei kuulu yli kaksivuotiaan iltarutiineihin. Yli kaksivuotias syö kunnollisen iltapalan ruokapöydän ääressä niin kuin kaikki muutkin perheenjäsenet, pesee hampaat, ja menee nukkumaan. Piste.

Jälkihuomiona vielä, ettei tuossa raivarissa sinällään mitään kummallista ollut. Kyllä lapsi väsyy ihan eri tavalla, kun on mummo tai joku muu vieras kylässä ja rutiinit muuttuvat vähänkin. Normaalisti helppo lapsi voi käyttäytyä kuin pikkupiru. Yliväsymys tekee myös sen, ettei lapsi osaa nukahtaa.

 

Toi on jotenkin sellasta että kiukku täytyy tukahduttaa. Samoin oli mulla lapsuuden kodissa ja mummi edelleenkään ei siedä lastenlasten kiukkua. Vaari lahjoo namilla ja mummi kieltää vastalauseet. Mulla sattuu olemaan lapsi joka on todella vahva temperamenttinen ja se näkyy sekä kuuluu. Meillä kaikki tunteet saa ilmaista ja purkaa sopivin keinoin ja se toimii tonkin kanssa. Aina äitin läsnäollessa tulee kitkaa kun se ei osaa käsitellä tota ja lapsi ei tunnu tajuavan miksi ei saa olla kiukussa kun kiukuttaa. Asiat selvitetään kun lapsi on rauhoittunut, raivarin keskellä ei auta mikään, se on saatava ulos ensin. Ei huoli syliä, ei kuuntele jne. Joten annan raivota ja sitten tulee syliin. Tota ap:n äidin lausahdusta en niin pahana pidä.

 

Meitä on niin moneksi, et mitä sä oikein säpiset tuollasesta mitättömästä asiasta. Sinun suuttumuksesi äitiisi ei ainkaan paranna tilannetta mitenkään. Tuskin se napero tuolaisesta kovinkaan traumatisoitui
Anna olla