huolestunut

Heippa!
Olen huolestunut poikamme yltiömäisestä kiinnostuksesta peleihin,tietokoneella pelaaminen virtuuaalipelissä runescapessa on tullut tärkein asia ja muuta kiinostusta muuhun tekemiseen ei tunnu löytyvän.
Olemme rajoittaneet pelaamista sillä tavoin, että viikolla saa pelata kolmena päivänä tunnin ajan ja kahtena päivänä ei ollenkaan.viikonloppuna sitten pari tuntia.
Tänä aamuna taas oltiin naama nurinpäin kun en päästänyt pelaamaan ja kiukutellaan ja valitetaan ettei ole mitään tekemistä.Ja sitten siirrytään television eteen!!!On niin passiivista tuo tekeminen.
Olen niin täynnä tätä ainaista kinaamista pelin suhteen että päätin kieltää koko pelaamisen niin kauaksi aikaa kun todella löytyy sitä muuta tekemistä.
Poika on 8vuotias ja mielestäni tää pitää panna ajoissa poikki!olenko väärässä???
Harrastuksia pojalla löytyy, sähly ja 4h-kerho.
Onko muilla vastaavia ongelmia ja miten niistä olette selviytyneet?
Itse koen tällä hetkellä riittämättömyyttä ja syyllistän itseäni.
Meillä myös 6v ja 8kk ikäiset tytöt ja aikani menee tuon pienen kanssa ja rakennamme parhaillaan, eli isän aika menee siihen, kun vielä töissäkin käy.
6v tyttömme kyllä keksii tekemistä ja leikkejä itsekseenkin. =)

 

Meillä on aina ollut tiukka linja peleihin ja tv:n katsomiseen. Opetuspelejä (esim. Alkupolku-sarjaa) pienet ovat saaneet pelata 30 min kerrallaan, enkä ole suostunut ostamaan mitään räiskintä- tai edes seikkailupelejä, sillä niiden pelaamista on mahdoton rajoittaa järkevästi, siis häiritsemättä pelin etenemistä. Tv:tä saa katsoa illalla lasten ohjelmat ja luontodokumentit tms, eivätkä lapset edes kaipaa enempää.

Joskus on tylsää eikä mitään tekemistä keksi, mutta sitten ollaan tylsistyneitä. Sehän vain kertoo, että asiat ovat hyvin ja olo on urvallinen, kun ei tavitse esim. olla ruokaa etsimässä Pieni tylsyyden sietäminen on tärkeää, ei aina tapahdu.

Jotkut lapset tulevat fyysisesti riippuvaisiksi peleistä, ehkä tällaisen lapsen ohjaaminen liikuntaharrastukseen tuottaisi aivoille samanlaisen endorfiini- ja adrenaliinihumauksen? Mutta motivointi onkin sitten eri asia...

 

Pidä vain tiukkaa linjaa. Meillä myös 8-v. poika ja jos saisi itse päättää niin pelien ääressä kuluisi vaikka koko päivä. Meillä saa pelata kahtena päivänä viikossa eli ti ja la 1,5-2 h kerrallaan. Pelit tasohyppelyitä, jalkapalloa, jääkiekkoa, muutama autopeli. Heti jos antaa vähän löysää pelaamisen suhteen, alkaa tinkaaminen saisko vielä ja mulla on peliaikaa jäljellä.

Pelaamisen jälkeen kuluu aina jonkin aikaa, että poika tasaantuu taas tähän reaalimailmaan ja alkaa keksiä tekemistä.

Olen myös samaa mieltä tuon toisen vastaajan kanssa, että antaa vain rauhassa tylsistyä, jos ei tekemistä meinaa keksiä. Itse sanon vastaavassa tilanteessa, että voi, voi, sitten pitää vain tylsistyä. Laitan vastuun tekemisestä hänelle itselleen enkä yritä toimia tekemisautomaattina. Huomasin nimittäin, että jos yritän jotain ehdottaa mikään ei kuitenkaan kelpaa. Meillä myös pieni 1-v., joka vie aikaa. Yritän joka päivä järjestää pienen hetken, jolloin vaikka vain juttelen isomman kanssa rauhassa kahdestaan. Yleensä hetki tulee nukkumaan mennessä, mutta silloin saa sitten kertoa asioistaan rauhassa.

Pistä telkkari myös kieltoon. Meillä ei saa katsoa kuin ennalta sovitut jutut telkkarista eikä juuri mitään aikuisille tarkoitettua.

Vähän aikaa toimi sellainen tekemispussi eli lorupussin tapainen systeemi mihin itse teki laput erilaisista leikeistä ja sieltä sitten arpoi itselleen, jos ei meinannut muuten keksiä.

 

Meillä ei ole mitään rajaa,kunhan koulunsa hoitavat hyvin.Tosin 5 lasta ja 1 tietsikka joten yksi ei voi olla koko päivää.
Ja en ikinä katso mitä pelaavat,fiksuja lapsia.
Sitäpaitsi pelit eivät ole ihan pahasta,kyllä ne myös kehittävät .

 

Risto Räppääjä ja villi kone, hauska kirja! Eiköhän se lapsikin tajua jotain sen jälkeen.. Mutta oikeasti, vanhempien PITÄÄ laittaa rajat pelaamiseen! Ja VALVOA mitä pelaavat! Mitä ne lapset teki silloin, kun ei ollut pleikkaa eikä tietokonetta....

 

Meillä kun tuo pelaaminen alkaa olla se ainoa asia mikä kiinnostaa tai tulee ärtyisyyttä, otamme pienen juttutuokion pojan kanssa. Keskustelemme pelejen aiheuttamista haitoista mm. riippuvuudesta, passivoitumisesta ym. eikä muuta tarvitse tehdä kun poika ilmoittaa että ei sitten viikkoon pelaa lainkaan ja menee innoissaan tekemään muuta. Olemme kertoneet hänelle mm. että rakastamme häntä niin paljon että emme halua että hän kärsii sellaisista oireista mitä pelit aiheuttavat. Ensimmäisellä kerralla sovimme kahden viikon peli tauosta ja silloin poika ymmärsi asian. Kehuimme häntä siitä että on paljon valoisampi ja innostuneempi kun oli kaksi päivää mennyt pelaamatta ja poika alkoi huomata itsekin muutoksen. Toivoi vain että huomautamme hänelle heti kun alkaa olla riippuvuus oireita. Poika oli silloin 7 v. Pelipäiviäkin olemme kokeilleet mutta meillä on parempi systeemi se että muutama päivä pelataan intensiivisesti ja sitten pidetään pidempi tauko. Ja kun poika tietää sen ei vastaväitteitä tule ja keksii kyllä heti tekemistä kun pelaaminen loppuu. Silloin kun oli pelipäivät erikseen niin jutut pyöri vain peleissä ja tekemistä oli vaikea keksiä. Kohta poika on 9 v ja tää homma on toiminut toosi hyvin. Oli alunperin mun lapsettoman veljeni vinkki jota ei ole kyllästetty millään kasvatusopeilla. Sanoi että peli vaivaa mielessä niin kauan kunnes saa ratkaistua sen ja sitten on taas helpompi tehdä muuta. Mielestäni erittäin järkeenkäypä ajatus. Ja peleistä vielä sen verran että pojalla nuo pelit on kasvattanu sitkeyttä yrittää niin kauan kunnes onnistuu. Useasti poika saattaa tahkota tunninkin samaa kohtaa että pääsisi sen läpi. Se tukee sitä, että -vaikka esim. läksyjä tehdessä- tulee vaikea kohta niin sen osaa lopulta tehdä vaikka se aluksi vaikealta tuntuu. Poika kun ei ole koskaan ollut mikään sinnikäs yrittäjä. Poika on oppinut myös itse tauottamaan pelaamisen kellon kanssa ja tunnin välein pitää pienen tauon, käy juomassa vettä tai syömässä jotain ja höpöttelemässä meille, että silmät irtoavat koneesta ja huomaa että tauon jälkeen pelaaminen sujuukin paremmin. Pelejä en sinäänsä pidä pahana mutta jotkut rajat täytyy olla. Meillä rajat on muokattu pojan kanssa kalenteria apuna käyttäen ja usein peli on saatettu päätökseen ennen kuin sovittu peliaika on täynnä. Silloin ei enää uutta peliä aloiteta. Ajan sovimme pelin vaativuuden mukaan ja poika osaa yleensä arvioida montako päivää peli kestää. Jos kuitenkin noita negatiivisia oireita tulee ennen pelin loppuun saattamista niin otamme asian esille. Tässä nyt tällainen erilainen näkökanta asiaan. Tsemppiä teille.

 

Meillä ei ole kokemusta tuosta peliriippuvuudesta, mutta muusta tekemisestä kylläkin. Voisiko poikanne lähteä isän kanssa joskus rakentamaan, vaikka vain kerran viikossa? Apupoikana voisi olla kivaa? Olisipa ehkä jotain uutta kerrottavaa koulussakin kavereille ja niiden "tärkeiden" hommien tekeminen isän apuna on korvaamaton muisto sitten vanhempana.