Huomionkipeä kissa

Meillä kissa nimeltään Ninja on todella huomionkipeä. Se seuraa, hyppii syliin, pyörii jaloissa yms. enkä jaksa sitä koko ajan että on lähellä, koska haluaisin välillä olla rauhassa.
Ninja hyppii pöydälle kun teen ruokaa, haluaa ulos kun vaan minä menen sinne, (ei mene ulos jos mä en siellä ole, jää kyttäämään ovelle ja maukuu) sekä de maukuu ihan koko ajan ja jopa se on jollain tavalla rasittavaa.
- En sano sitä ettenkö tykkäisi siitä että kissa itse haluaa vapaaehtoisesti tulla syliin silitettäväksi mutta rajansa kaikella!

Onko tähän " ongelmaan " mitään apua?

PS. Meillä on myös toinen kissa, jonka päälle Ninja hyökkäilee. Pystyn sitä komentamaan ja uskoo mua, mutta aina se ei auta. Toinen kissa ei saa syödä eikä leikkiä rauhassa, ilman että Ninja tulee hyökkäämään, murisemaan ja sähisemään. Mua jo ihan säälittää että toinen on kuin joku uhri.
 
Kuinka vanha se on? Entä kuinka vanhana saitte sen? Munkin kissa seurasi aivan jatkuvasti ekan puoli vuotta. Jopa kesken unienkin lähti seuraksi vessaan yms. Liittyi varmaan pentuikään. Sain sen kuitenkin ihan luovutusikäisenä, eikä liian aikaisin. Jos kissan ottaa liian nuorena, siitä voi kuulemma tulla ripustautuva.
 
Kissa on 3-vuotias ja tuli meille 3-vuotiaana. On ollut meillä ehkä noin 2 kk nyt
 
Yhteistyössä