vierailija
Ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa vähän reilu vuosi, mä 20-vuotias ja poikaystävä vuoden vanhempi. Jo pitkään tässä suhteessa on häirinnyt se että en koe saavani tarpeeksi huomiota.
Nykyään tuntuu, että poikaystävä on mieluummin kavereidensa kuin mun kanssa. Inhoan sitä kun joka viikonloppu pitää päästä ryyppäämään ja sitten tullaan kännissä kotiin. Pahimmassa tapauksessa vielä useampi kaveri mukana. Isäni oli alkoholisti, mutta tätähän herra ei suostu tajuamaan.
Ei hellyyttä, ei kehuja. Ilmeisesti pitää mua itsestään selvyytenä. Jos yritän ehdottaa jotain yhteistä tekemistä ja kertoa kokevani yksinäisyyttä, poikaystävä vain suuttuu. Vielä vähemmän hän sietää sitä jos itken tai kerron pahasta olosta. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus ja toisen kohtaaminen. Nyt ne eivät toteudu.
Seksikään hänen kanssaan ei enää kiinnosta, kun minkäänlaista arvostusta ja henkistä yhteyttä ei sängyn ulkopuolella ole. Sitten olen poikaystävän mielestä frigidi, pihtari ja ties mitä. Pahimmassa tapauksessa haukutaan jopa lutkaksi tai huoraksi.
Asiat mutkistuivat entisestään kun tutustuin jokin aika sitten erääseen ihanaan mieheen. Mies on 35-vuotias ja tapasin hänet erään yhteisen tuttumme kautta. Tiedän että kuulostaa hullulta, mutta ihastuin välittömästi. Meistä tuli nopeasti hyviä ystäviä.
Tuntuu kamalalta, mutta en saa tuota miestä mielestäni. Hänen kanssaan on todella helppo ja turvallinen olla, olemme jutelleet paljon syvällisiä asioita ja ensimmäistä kertaa koen että joku oikeasti ymmärtää. Kotona poikaystävän kanssa ollessakin ajatukset karkaavat tähän mieheen ja huomaan haaveilevani hänestä.
Mieskin on selvästi kiinnostunut (flirttailee, soittelee usein ja haluaa viettää paljon aikaa kanssani) mutta ei ole tehnyt asialle sen enempää koska tietää että olen parisuhteessa.
Mitä ihmettä teen? En haluaisi satuttaa poikaystävääni, mutta ei tämä voi jatkua näinkään.
Nykyään tuntuu, että poikaystävä on mieluummin kavereidensa kuin mun kanssa. Inhoan sitä kun joka viikonloppu pitää päästä ryyppäämään ja sitten tullaan kännissä kotiin. Pahimmassa tapauksessa vielä useampi kaveri mukana. Isäni oli alkoholisti, mutta tätähän herra ei suostu tajuamaan.
Ei hellyyttä, ei kehuja. Ilmeisesti pitää mua itsestään selvyytenä. Jos yritän ehdottaa jotain yhteistä tekemistä ja kertoa kokevani yksinäisyyttä, poikaystävä vain suuttuu. Vielä vähemmän hän sietää sitä jos itken tai kerron pahasta olosta. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus ja toisen kohtaaminen. Nyt ne eivät toteudu.
Seksikään hänen kanssaan ei enää kiinnosta, kun minkäänlaista arvostusta ja henkistä yhteyttä ei sängyn ulkopuolella ole. Sitten olen poikaystävän mielestä frigidi, pihtari ja ties mitä. Pahimmassa tapauksessa haukutaan jopa lutkaksi tai huoraksi.
Asiat mutkistuivat entisestään kun tutustuin jokin aika sitten erääseen ihanaan mieheen. Mies on 35-vuotias ja tapasin hänet erään yhteisen tuttumme kautta. Tiedän että kuulostaa hullulta, mutta ihastuin välittömästi. Meistä tuli nopeasti hyviä ystäviä.
Tuntuu kamalalta, mutta en saa tuota miestä mielestäni. Hänen kanssaan on todella helppo ja turvallinen olla, olemme jutelleet paljon syvällisiä asioita ja ensimmäistä kertaa koen että joku oikeasti ymmärtää. Kotona poikaystävän kanssa ollessakin ajatukset karkaavat tähän mieheen ja huomaan haaveilevani hänestä.
Mieskin on selvästi kiinnostunut (flirttailee, soittelee usein ja haluaa viettää paljon aikaa kanssani) mutta ei ole tehnyt asialle sen enempää koska tietää että olen parisuhteessa.
Mitä ihmettä teen? En haluaisi satuttaa poikaystävääni, mutta ei tämä voi jatkua näinkään.
