ihan ensimmäiset raskausoireet. mistä tiesitte, että nyt on tärpännyt ?

  • Viestiketjun aloittaja Reba
  • Ensimmäinen viesti
Ihan ensimmäinen taisi olla hajuaistin herkistyminen ja vääristyminen. Joulukuusi haisi mädälle hedelmälle ja miehen pitikin nakata kuusi pihalle jo välipäivinä, koska mä en voinut olla lainkaan alakerrassa, jossa joulukuusi siis sijaitsi.

Aivan samoihin aikoihin (päivä ehkä eroa) oli närästystä, jota en ole kokenut koskaan muulloin, kuin raskaana ollessani.
 
"Mie"
Alkion kiinnittymisvuoto. Muita oireita ei ollut, paitsi väsymys, mutta en osannut yhdistää sitä silloin raskauteen. Vasta tuo pieni (alkion kiinnittymisvuoto) tuhru pikkuhousuissa paljasti asian.
 
Kuukautiset ei alkanut, taisi olla neljä päivää myöhässä niin tein testin. Eikä kauaakaan kuin alkoi oireet. Esim. paha olo mutta parin viikon ajan, en oksentanut, uupumusta ja väsymystä. Hyvät tuoksut kuten pyykinpesuaine ja dödö haisi niin pahalle että tuntui että tukehdun. Nipistelyä kohdussa. Rinnat tosi kipeet. Nyt oon viikolla 10. Enää ei oo pahaa oloa. Välillä tulee tosi väsynyt olo. Rinnat on kipeet. Olo on jo monin osin helpompi tällä hetkellä.
 
"vieras"
Tiesin jo lapsentekohetkellä että nyt tulee tärppäämään :D en tiedä miten, olin vain ihan varma siitä. Ensimmäisiä oireita olivat kuvotus (ei varsinaisesti pahoinvointia) ja itkuherkkyys. Kaikki asiat itketti. Niin ja maha oli tosi turvonnut, mutta sen laitoin jouluherkkujen piikkiin :)
 
Tuli niin oudon iso ruokahalu, jota ei ole ollut varmaan koskaan, että tajusin että nyt on jotain vialla. En jaksanut tehdä oikein mitään ja oli ihan vetämätön olo ja silti teki mieli syödä esim. roskaruokaa mitä en yleensä oikeastaan koskaan syö. Muutaman viikon sitkuttelin "tietämättä" asiasta kunnes tajusin että ei tämä voi olla kuin "tätä". :)
 
Day
Kun töissä piti mennä aamulla oksentamaan niin tajusin tehdä raskaustestin. Eli pahoinvointi ja lisäksi rinnat olivat olleet tosi kipeät (mutta en siitä osannut aavistaa vielä mitään, kun joskus menkkojen tullessa ne kipuilee muutenkin).
 
En ole koskaan ollut yhtä varma siitä, etten ole raskaana kuin oikeasti ollessani raskaana. Tästäkin raskaudesta aloin uskoa tosissaan vasta joskus nt-ultran aikoihin. Epävarmuus siis. Toisena mielialan vaihtelut.
 
Ken guru
En ole koskaan ollut yhtä varma siitä, etten ole raskaana kuin oikeasti ollessani raskaana. Tästäkin raskaudesta aloin uskoa tosissaan vasta joskus nt-ultran aikoihin. Epävarmuus siis. Toisena mielialan vaihtelut.
Piti tovi tavata tuota lausetta (laitan nyt vaikka väsymyksen piikkiin), mutta mulla sama. On aikoja jolloin olen luullut olevani raskaana, mutta kun olen ollut, niin ei olen ollut varma etten ole ollut. Taisin vaan pahentaa tuota astron lausetta :D.
 
"vieras"
Mulla on jokaisesta 3 raskaudesta jo alkumetreillä tullut sellainen "kuumottava" tunne tuonne alapäähän. Siitä olen tiennyt jo ennen testaamista, että jotain siellä on tekeillä...
 
vieraita harmaana
alavatsa kipu molemmissa, ja toisessa raskaudessa olin jo tehnyt yhden negatiivisen testin, kun alkoi kahvi maistua jotenkin oudolle. siitä arvasin, ja toinen testi olikin positiivinen..
 
IhanaValo
Ekan raskauden alussa olin juhlimassa, tein testin ennen juhlia ja se näytti negaa joten join sitten muutaman. En kovinkaan paljon ehtinyt kun tuli kamala olo, vietin yön sankon kanssa ja seuraavana päivänä oli maailman kauhein kankkunen. Seuraavana päivänä tehty testi näyttikin sitten plussaa. En tiiä voiko se noin alussa vaikuttaa noin mut jokin vatsapöpö kyllä oli.

Toisen raskauden alussa eka oire oli, että rinnat tuntuivat oudoilta..jotenkin painavilta ja aroilta.

Näiden jälkeen vasta tuli väsymys ja ällötys erinäisiä asioita kohtaan. :)
 
mihku
Jännä alavatsakipu, erilainen kuin ennen menkkoja ja järjetön vilu. Olimme Madeiralla, jossa lämpöä ´+25 ja kääriydyin hotellihuoneessa viltteihin, kun meinasin aivan jäätyä :). Kyllähän siitä arvasi, että jotain outoa on tekeillä, kun ei ollut kuumettakaan.
 

Yhteistyössä