Ihastunu koti-isään...

Oon ehkä ihastunu koti-isään. Samoilla pihoilla lapsia leikitetään ja toisinaan tehdään lasten kanssa porukalla yhetisiä juttuja. Välillä tuntuu, että meillä synkaa paremmin kuin omien puolisoidemme kanssa. Luulen, että kumpikin on tän huomannu. Sopivuuden rajoissa emme kuitenkaan juokse toistemme kodeissa kahvilla, soittele säännöllisesti tai muuta. Koetamme pitää asiat asiallisesti kaveripohjalla ja tavallaan ollaan vaan kollegoja. Mutta, joskus vaan tuntuu, että yhteisessä lapsiporukkareissussa lähipuistoon on ollu jotain muutakin kuin mitä siinä pitäisi olla.

 

=) Sellasta se elämä välillä on.

 

mun tuntemani koti-isät kaikki on hyvin lupsakkaa mallia verraten töissäkäyviin miehiin/isiin. mutta eipä mulla muuta :xmas:

 

Välillä elämässä tuntuu että aidan takana ruoho on vihreämpää, eipä siinä muuta.

 

sit ku laitatte hynttyyt yhteen niin toisen pitää tod näk mennä töihin joten se siitä hiekkalaatikkoromantiikasta.

 

Oletko nähnyt elokuvan Little children?

 

sit ku laitatte hynttyyt yhteen niin toisen pitää tod näk mennä töihin joten se siitä hiekkalaatikkoromantiikasta.

Älä muuta sano

 

Oletko nähnyt elokuvan Little children?

En oo tainnu. Mimmonen elokuva se on?

 

Oletko nähnyt elokuvan Little children?

En oo tainnu. Mimmonen elokuva se on?

Erikoinen elokuva, just sen yksi ilta katselin. Siinä kotiäiti ja koti-isä ihastuvat toisiinsa ja aloittavat suhteen. Ei mitenkään herttainen tarina. Todella merkillinen elokuva.

 

Isien kanssa on kyllä hauskaa puistossa, ota se päivän piristyksenä, älä kuvittele mitään mitä ei ole ehkä kuitenkaan..

 

Oletko nähnyt elokuvan Little children?

En oo tainnu. Mimmonen elokuva se on?

Erikoinen elokuva, just sen yksi ilta katselin. Siinä kotiäiti ja koti-isä ihastuvat toisiinsa ja aloittavat suhteen. Ei mitenkään herttainen tarina. Todella merkillinen elokuva.

No niin tässäkin varmasti kävis. Eli ei varmaan lopulta kovin herttaisesti. Ehkä se on vaan sitä kun puolisot painaa paljon duunia ja me taas pyöritämme yksin kodinarkea tahoillamme, että jotenkin ymmärrystä toistemme tilanteita kohtaan löytyy ihan toisella lailla kuin näiltä työssä käyviltä puolisoiltamme ja jutut käyvät niin kivasti yhteen. Sama soppa yhdistää ja siksi on ehkä tunne että synkkaa paremmin kuin mitä ehkä todellisuudessa synkkaiskaan.

 

No niin tässäkin varmasti kävis. Eli ei varmaan lopulta kovin herttaisesti. Ehkä se on vaan sitä kun puolisot painaa paljon duunia ja me taas pyöritämme yksin kodinarkea tahoillamme, että jotenkin ymmärrystä toistemme tilanteita kohtaan löytyy ihan toisella lailla kuin näiltä työssä käyviltä puolisoiltamme ja jutut käyvät niin kivasti yhteen. Sama soppa yhdistää ja siksi on ehkä tunne että synkkaa paremmin kuin mitä ehkä todellisuudessa synkkaiskaan.

Näin se varmaan on. Aika sama juttu kuin työpaikkaihastukset, on samat kuviot irti perheestä, mutta harvemmin niistä sen kummempaa tulee.

 

Juujuu, ja lehmät lentää.

 

No niin tässäkin varmasti kävis. Eli ei varmaan lopulta kovin herttaisesti. Ehkä se on vaan sitä kun puolisot painaa paljon duunia ja me taas pyöritämme yksin kodinarkea tahoillamme, että jotenkin ymmärrystä toistemme tilanteita kohtaan löytyy ihan toisella lailla kuin näiltä työssä käyviltä puolisoiltamme ja jutut käyvät niin kivasti yhteen. Sama soppa yhdistää ja siksi on ehkä tunne että synkkaa paremmin kuin mitä ehkä todellisuudessa synkkaiskaan.

Näin se varmaan on. Aika sama juttu kuin työpaikkaihastukset, on samat kuviot irti perheestä, mutta harvemmin niistä sen kummempaa tulee.

On se tämäkin. Ärähtäisin ja lujaa jos miehellä olis vispiläkauppaa jonku kollegansa kanssa ja tässä kuitenkin sama peli menneillään. Käsittämättöntä sekin kyllä, että oma mieheni on kyllä monta kertaa charmantimpi ja edustavampi kuin tämä toinen tapaus. Mutta jotenkin vaan... Mieli on näimmä levotonta sorttia.

 

Mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä.......ja toisaalta ihastumiset johtuvat usein vain otollisista tilaisuuksista.
Mitä sä itse ajattelet?

 

On se tämäkin. Ärähtäisin ja lujaa jos miehellä olis vispiläkauppaa jonku kollegansa kanssa ja tässä kuitenkin sama peli menneillään. Käsittämättöntä sekin kyllä, että oma mieheni on kyllä monta kertaa charmantimpi ja edustavampi kuin tämä toinen tapaus. Mutta jotenkin vaan... Mieli on näimmä levotonta sorttia.

Sepä se.

 

Mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä.......ja toisaalta ihastumiset johtuvat usein vain otollisista tilaisuuksista.
Mitä sä itse ajattelet?

En tiedä oikein. Taitaa olla vain hetken hairahdusta tämä ja pelkää leikkiä ajatuksella. Ei musta tommoseen oikeasti olis enkä lähtis testaan tulisko tuosta jotain uhraamalla tän oman perheen ja lasten onnen. Heillä on maailman paras isä. Ja minulla on kyllä varmaan maailman paras puoliso. Nyt vain joku tämmönen parisuhteen lamakausi menneillään. NO, suhde on meillä jo pitkästi toisella kymmenellä, joten kaipa tähän näitä notkahduksia ja uusia vuorenhuippuja aina kuuluu.

 

Kuuluu, kuuluu. Ehkä juuri tämän miehen erilaisiin ominaisuuksiin oletkin ihastunut kun hän on erilaisempi kun miehesi ja se kiehtoo.
Ehkä mieli on luonut tylsiin päiviin jännitystä......noita kuitenkin tulee ja menee pitkissä suhteissa.

 

oho, kun on kypsä ap! odotin kun avaan tämän ketjun viestin henki on sellainen "haluan jättää mieheni ihastukseni takia"-teinimeininkiä niinku nää yleensä on mutta aapee ihan oikeasti miettii ja analysoi tunteitansa. vau.

olen ap:n kanssa samaa mieltä siitä että lapsilla on jo se paras isä ja itsellänsä paras puoliso, kai se on ihan normaaliakin että kun vietät aikaa sen naapurin koti-isän kanssa että alkaa ajatukset vaeltaa.. Antaa niiden vaeltaa, mutta tekoihin ei pidä mennä. Parhaimmillaanhan tommoiset "ihastukset" vaan piristää!

 

JOkin romantiikan nälkä varmaan vaivaa. Arki on aina niin, arkea. Pitäis varmaan alkaa lukeen joitain hömppäromaaneja ja unohtaa tällaiset tosielämän seikkailut.

 

Ihastuksia (viattomia) hei tulee ja menee. Ei kannata ruveta hölmöilemään, aina kannattaa pitää mielessä se mitä voi pahimmassa tapauksessa menettää omilla pikku hölmöilyillään.

 

Joo, tämä on romantiikan nälkää ja kolmenkympin kriisiä. Oma hehkeys ei ehkä olekaan enää niin hehkeetä, ikä alkaa näkyä ja joskus sitä kai salaa miettii omaa markkinakelpoisuuttaan. Ei sitä niinkään, että kelpaako vielä jolle kulle toiselle, vaan että voiko joku pitää kuitenkin jollain tavalla puoleensavetävänä vaikka tässä ei enään niin nuoruuden terässä olla. heh.

 

Tuo on totta, että pitkässä parisuhteessa tulee mietittyä, että mitenkä sitä pärjäisi jos sinne markkinoille joutuisi/pääsisi. Ja jos tulee vähän vastakaikua joltain toiselta, saa siitä vakuutusta, että ei tässä ihan olla vielä maaduttu. =)

 

Sillon kun mä olin vielä lasten kanssa kotona, niin käytiin paljon lähipuistossa. Siellä kävi myös muuan äiti lastensa kanssa ja toisinaan oli sen perheen isäkin mukana. Se nainen oli järjettömän pahalla päällä aina, huusi lapsille ja miehelleen, huusi naama punasena niin että mua nauratti :xmas: Mies oli mukava, jutteli aina niitä ja näitä ja tietenkin sillä seurauksella että vaimo taas huusi ja ainakin mulkoili pahasti. Sitten kerran me oltiin sellasessa perhekirkossa, (tai mikä lie vauvakirkko) minä, lapset ja mun sisko. Ensin siellä oli se siunaus ja normaalit kirkonmenot ja sen jälkeen kahvit. Me oltiin nelistään istumassa isossa pöydässä, mihin mahtui meidän lisäksi vielä ainakin saman verran ihmisiä lisää, muut pöydät oli varattuja suurin piirtein. Noh, tämä isä tuli ja laittoi lapsensa meidän pöytään istumaan (kysyi saako tulla, onko tilaa, kiva istua jo valmiiksi tuttujen viereen jne ).. Sitten tuli vaimo ja otti lapset paidoistaan ylös ja sanoi et nyt he lähtee kotiin, kun missään ei oo tilaa istua. Mennessään kaatoi yhden tuolin Oli siinä kyllä mustasukkainen nainen, ristus sentään. Eikä mitään syytä, se mies oli vaan kohtelias. Kiva mies, nähtiin myöhemminkin kaupassa jne sattumalta pariin kertaan ja hymyiltiin toisillemme, kerran taisin tehdä ihan tahalteen niin että vaimo huomas