Ihme vaihe, lapsi hyväksyy vain äidin.

Eli siis, meidän neidillä ikää 1v10kk ja isä ei kelpaa ei sitten millään. Ei nukuttamaan, ei syömäkaveriksi, ei suostu edes ottamaan isän tarjoamia ruokia. Ei vessakaveriksi, ei leikkikaveriksikaan. Isälle hermostutaan, isää lyödään ja lätkitään, isille kiukutellaan. Äidille ei lainkaan. Onko tää joku vaihe joka kuuluu lapsen elämään? Vai mitä ihmettä :O

Mä alan olla aina väsyny, kun haluaisin itekki nukkua jonku verran, mutta kun tyttö haluaa aamuisin vain äidin. Oon raskaana ja lisäks vielä vähän kipeä, tarvisin unta oikeasti. Ja hetken omaa aikaa, käydä vaikka lenkillä tms. Mutta kun tyttö kuulemma vain huutaa ja huutaa, siksi en saa lähteä. Kaikkein rasittavinta tässä on se, että mies antaa tytölle aina periksi. Eli siis aamullakin, kun jäin vähäksi aikaa nukkumaan niin saman tien päästi tytön huoneeseen kun ei kuulemma pärjännyt tytön kanssa. Huoh.

 

oli eka tuollainen kausi jo 2kk-yli 1vee,edes vessaan ei yleensä huutamatta päässyt.Vieläkin välillä tulee noita kausia,varsinkaan kun herää aamulla tai päikkäreiltä,isille huudetaan et "mene pois,äitiiiiih!!! ikää 2v2kk."

 

Ei tuo mikään ihmevaihe ole, vaan ihan normaalia elämää

 

[QUOTE="bbb";22793344]Ei tuo mikään ihmevaihe ole, vaan ihan normaalia elämää [/QUOTE]

No joo, ei ehkä ihme vaihe sinänsä, mutta nyt yhtäkkiä vaan on alkanut karttaa isäänsä.

Miten tuossa kuuluu toimia? Antaako tytön tehdä päätös siitä kuka hoitaa, eli tässä tapauksessa vain minä?? Vai pitääkö tytön suostua myös miehen hoidettavaksi, vaikka sen kauhean huudon kera? Vai jääkö siitä sitten jotain traumoja?

 

Normaalia tuo on, mutta älkää nyt ihmeessä lähtekö siihen lapsen oikutteluun mukaan. sitä pidempään vaihe kestää ja sitä vaikemamaksi menee, mitä kauemmin annatte lapsen määrätä kuka häntä hoitaa. Meillä meni niin päin, että vain isi olisi kelvannut hoitamaan ja lohduttamaan. Sitten päätettiin miehen kanssa, että lapsihan ei tuollaista asiaa päätä, ja sitten vaan pidimme päämme. Jos pukeminen aloitettiin äidin kanssa, se myös vietiin loppuun äidin kanssa, vaikka lapsi olisi kuinka halunnut isän. Vaihetta kesti ehkä puolisen vuotta, mutta sen jälkeen on molemmat kelvanneet tasapuolisesti.

 

[QUOTE="a p";22793372]No joo, ei ehkä ihme vaihe sinänsä, mutta nyt yhtäkkiä vaan on alkanut karttaa isäänsä.

Miten tuossa kuuluu toimia? Antaako tytön tehdä päätös siitä kuka hoitaa, eli tässä tapauksessa vain minä?? Vai pitääkö tytön suostua myös miehen hoidettavaksi, vaikka sen kauhean huudon kera? Vai jääkö siitä sitten jotain traumoja?[/QUOTE]

No mä olen niin pehmo, että olen sitten vaan hoitanut sen, minkä olen voinut. Mutta toki olen välillä lähtenyt päätä tuulettamaan lenkille tai kauppaan. Mutta kotona ollessa olen hoitanut. En tiedä mitä kasvatusoppaat tykkää, mutta itse en sitä huutoa ole kestänyt kuunnella vieressä seisten.

 

[QUOTE="vieras";22793380]Normaalia tuo on, mutta älkää nyt ihmeessä lähtekö siihen lapsen oikutteluun mukaan. sitä pidempään vaihe kestää ja sitä vaikemamaksi menee, mitä kauemmin annatte lapsen määrätä kuka häntä hoitaa. Meillä meni niin päin, että vain isi olisi kelvannut hoitamaan ja lohduttamaan. Sitten päätettiin miehen kanssa, että lapsihan ei tuollaista asiaa päätä, ja sitten vaan pidimme päämme. Jos pukeminen aloitettiin äidin kanssa, se myös vietiin loppuun äidin kanssa, vaikka lapsi olisi kuinka halunnut isän. Vaihetta kesti ehkä puolisen vuotta, mutta sen jälkeen on molemmat kelvanneet tasapuolisesti.[/QUOTE]

No kauan olette saaneet rääkynää kuunnella ennen onnellista loppuanne....

 

No kauan olette saaneet rääkynää kuunnella ennen onnellista loppuanne....

No jotkut lapset ovat kovapäisiä...

 

meil oli esikoisel n.1v toi vaihe,mut jätin vaa huutamaan...päivä päivältä pidensin aikaa ni äkkiä se sit siihen isänki seuraan tottu =)