Ikäsi ja Down-riskisi?

Millaiset tulokset sait, kun verikoe ja niskaturvotus yhdistettiin keskenään? Muista siis kertoa ikäsi ja Down-riskisi.

Wikipedia kertoo tällaisia keskiarvotilastoja:

Alle 25 - 1:2000
35 - 1:300
40 - 1:100
45 - 1:25

Itselläni ikää on 19-vuotta ja kätilö kertoi, että sain parhaan mahdollisen tuloksen ikäluokastani, eli 1:100 000. Niskaturvotus oli 1,1 mm.

On kyllä jännä juttu miettiä, että miten nuokin luvut oikein saadaan!
 
Wikipedian antamat luvut ovat ainoastaan iän tuomia riskiarvoja, eli niihin ei ole otettu huomioon niskaturvotusta eikä veriseuloja. Esim. minulla on iän tuoma riski 1:970 (olen 29-vuotias). Kun tähän otetaan huomioon myös niskaturvotus (1.0 mm) ja veriseulan tulokset, todelliseksi trisomian riskiluvuksi minulle saatiin 1:26 000.
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
Kiitos tarkennuksestasi Heipa. Itselleni tutkimuksen tekijä mainitsi kyllä myös tuon 1:2000, mutta ehkä käsitin väärin, tai hän muuten vain mainitsi sen.

Outa myös tuo, miten minulle sanottiin, että itse olisin saanut parhaan mahdollisen tuloksen omasta ikäryhmästäni, ja sitten esimerkiksi juuri sunniee:lla on parempi tulos! No ehkä kyseessä on ollut vain jonkinlainen väärinkäsitys.
 
Minulla ikää 32v. ja riskiluku oli 1:95. Nt oli 1,7mm, viikon päästä uusi mittaus sikiöntutkimusyksikössä ja nt oli vain 0,7mm, mutta riskiluku laskettiin tuon ensimmäisen mittaustuloksen mukaan. Jos olisi käytetty jälkimmäistä mittaustulosta, riskiluku olisi ollut aivan eri, näin minulle kerrottiin. Siksi tuo riskiluku on aina vähän arpapeliäkin, koska pienikin heitto mittaustarkkuudessa antaa aivan eri tuloksen.

Ja kyse on tosiaan vain riskistä, "huipputuloksen" saanut vauva ei ole sen parempi kuin heikommankaan tuloksen saanut. Toisella on vain isommalla todennäköisyydellä downin syndrooma kuin toisella, mutta myös sillä "huipputuloksella" voi syntyä down-pikkuinen! Sitten kun vauva todella on syntynyt, tuloshan on ns. 100% eli down joko on tai ei ole, ei ole mitään harmaan aluetta downin suhteen, että joku olisi enemmän tai vähemmän down.

Meidän riskihälytyksestä syntyi viime kesäkuussa hieno tyttölapsi, jolla ei ole downia.
 
Vuonna 2005 nt. 3.3mm ja riskiliku 1:5, ja istukkabiobsiassa käytiin. Olin 33 v. Kolmen viikon päästä tuli vastaukset down tyttö. Hänellä oli niin pahoja rakenteellisisa vikoja, että päädyimme keskeytykseen. lisäksi itselläni verenvuoto runsastui koko ajan.
vuonna 2008, jälleen kova nt. 4.1 ja riskiluku jälleen 1:5. istukkabiobsiassa todettiin normaalit tytön kromosomit. Kymmennen pisteen tyttömme syntyi 28.6.2008. Olin36v. =)

mulla on myös monta poikaa, mutta heidän kohdillaan ei ultrissa ole ollut mitään häikkää. Vanhempien poikieni kohdalla ei mitattu niskaturvotusta, mutta muutamalla kylläkin.
 
Viimeksi muokattu:
ikä 19: niskaturvotus 1,6mm ei mainintaa riskiluvusta, vain merkkinä "viivalla halkaistu nolla"
ikä 21: niskaturvotus 1,2mm ja sama kuin yllä, muistelisin että suhdeluku olisi ollut 1:25 000
ikä 23: niskaturvotus 0,7 ja suhdeluku 1:100 000
 
Ikää 33v, lähtöriski 1:100 koska meillä on down-lapsi ennestään. Olisikohan np-ultrassa ollut turvotus kutakuinnkin 1,1mm, jokatapauksessa veriseulaan yhdistettynä riskiluvuksi saatiin 1:14 000 eli hyvillä mielin voitiin jättää punktio väliin. Toisaalta ei tuo 1:100:kaan tuntunut huolestuttavalta, enemmän mietityttää riski autismiin joka on 1:11.
 
Ikää 26 v., nt 1,6 mm, riskiluku 1:730.

Eli henk.koht. riskiluku on huonompi kuin pelkkä ikä antaisi olettaa. Verikokeiden arvot oli aika kaukana siitä ideaalista, ja niskaturvotuskin hieman heikentää lukemia. Mutta eipä tuo haittaa, pieni riskihän mulla kuitenkin on. Ja kaikki lähipiirin yllätys-downit on syntyneet paljon isommista riskiluvuista, tyyliin 1:15000, 1:40000, joten kaikkihan on aina mahdollista, sanoi ennusteet mitä tahansa.
 

Yhteistyössä