Iltavelliä vauvalle kohta 4 kk vai suoraan kiinteitä?

Heipä hei! Kopsasin tämän suoraan tuolta Mitäs nyt -osiosta, oli jo tippunut vaikka kuinka monennelle sivulle kun sinne tulee niin kauheesti kaikenlaisia ketjuja.

"Otsikossa tuli se The Kysymys. Vauva on siis nyt 3.5 kk ja täysimetyksellä. Imetystahti on aina ollut tiuha 24/7. Yöunille kun saan, on jo 2 tunnin päästä nälkä ja läpi yön syö 1.5-2 tunnin välein, joskus saattaa ihan aamuyöstä nukkua 2.5 tuntia ilman syömistä. Olisko aika alkaa antamaan iltavelliä? Tiedostan, että vellin kalorimäärä ei ole sen suurempi kuin äidinmaidonkaan, mutta sulaisi kenties hitaammin ja pitäisi nälkää vähän kauemmin poissa?

Äiti rupee oleen vähän väsynyt, vaikkakin jo tottunut krooniseen väsymykseen. Meen yleensä itse nukkumaan n. 1.5 tunnin päästä siitä kun vauva nukahtanut ja just kun oon itse saanut unen päästä kiinni, vauva herää jo syömään (tässä välissä on yleensä jo herännyt ensimmäisen tunnin mittaisen unisyklin kohdalla, mutta nukahtaa tutin laitolla)... Mainittakoon vielä, että kärsin jonkinasteisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, joka nyt on hiukan helpottanut kun sain miehen loman aikana nukkua aamusta univelkoja pois. Mutta nyt taas arki alkaa ja vähän jännittää oma jaksaminen... Sellanen 3-4 tunnin yhtenäinen uni yössä edes kerran olisi ihan luksusta...

Vauva on kylläkin siis kasvanut hyvin, oltiin tänään viimeks neuvolassa ja paino plussalla / n. 150 g viikossa tulee painoa.

Mitä mun kannattais tehdä? Iltapulloa (siis korvikkeen muodossa) ei varmastikaan ole järkevä aloittaa enää tässä vaiheessa... Siis vellikö kehiin vai yritänkö vielä jaksaa? Muutenkin puhuttiin vähän tänään neuvolassa, että vois tuossa 4 kk iässä alkaa soseita maisteleen.

Neuvoja, kiitos! :)

P.s. tiheän imun kaudesta ei ole kyse, se oli selkeesti 2.5 kk iässä, tämä imemistahti on ollut säännön mukainen vauvan koko elämän ajan... Päivisin nukkuu pisimmillään 3-4 tunnin unet liinassa."

Olen siis tuon edellisen tekstin kirjoittanut jotain pari viikkoa sitten ja tilanne on edelleen sama... Ehkä vähän jopa huonompi. Vauva herättää 30 min - tunnin välein melkein läpi yön. Eilen nukkui ekan unipätkän jopa 2.5 tuntia mikä oli meille pitkä pätkä. Mutta siis herätessään haluaa tissiä, imasee muutaman kerran ja ähisee. Koitanko kestää ilman mitään iltavellejä ja alottelen kiinteet kun vauva täyttää ens viikon lauantaina sen 4 kk? En oo varma onko enää kyse niinkään nälästä, mutta auttaisko täysi maha nukkumaan edes alkuyön rauhallisemmin. Tuon ekan pari tunnin pätkän nukkuu ihan rauhallisesti vaunussa (mihin oon nyt alkanut iltasin laittaan nukkuun kun tykkää pienestä pesästä), mutta sitten kun otan viereen loppuyöksi, on tosi levotonta. Pitäiskö sen ekan syötön jälkeen alkaa laittaa omaan sänkyyn... Meni kyllä jo vähän ohi tuon varsinaisen kysymyksen tämä mun pohdiskelu, mutta kaikki vinkit otan ilolla vastaan miten saisin yöunia parannettua. :whistle:
 
Hei!

Itsellä oli tosi tiheästi syövä vauva, tunnin välein syötiin päivällä. Yöt menivät aluksi hyvin, mutta juuri tuossa 3,5kk:n iässä meilläkin syötiin 1-5 kertaa yössä sen päivän tissittelyn lisäksi. Meillä ei tosin paino noussut, joten sen takia otettiin korvike käyttöön. Ja se ero siihen vauvaan oli merkittävä, kun vihdoinkin oli mahassa jotain mikä piti nälän poissa. Syömisvälit harvenivat pariin tuntiin, yöllä syötiin noin kaksi kertaa. Suurin muutos oli kuitenkin pojan aurinkoiseksi muuttunut käytös, joten ero oli merkittävä, ja meillä oli selvästi nälästä kyse, vaikka meilläkin tehtiin tota, että tissi suuhun, tissi pois.

Itse ehkä kokeilisin niitä vellejä, ihan sen takia, että kiinteiden määrät on aluksi niin pieniä, että en usko että niistä on apua tähän hätään. meillä aloitettiin nyt 5kk:n iässä kiinteät eivätkä ne vielä vaikuta mitenkään meidän syömisrytmeihin, juurikin niiden pienten määrien vuoksi.

Jaksamisia, ja tähän se kulunut lause: ajan myötä se helpottaa, vaikka se ei nyt tunnukkaan siltä
 
Meille neuvola ehdotti tuota iltavelliä jotta poika nukkuisi ainakin yhden pidemmän pätkän. Aloitettiin sitten se velli muutaman kerran maistelulla 3,5kk. Hyvin upposi maissivelli ja nyt sitä juodaan aina iltaisin. Nukkuu n.5 tuntia putkeen ja sitten loppu yö saattaa mennä 2 tunnin syöttövälein.
Kannattaa sitä maistelun jälkeen antaa, eihän sitä kukaan jaksa jos ei saa nukkua kunnolla.

Nukkuuko lapsi omassa sängyssä vai sinun vieressä? En ole mikään intohimoinen perhepedin kannattaja ja olin alussa ite sitä mieltä että lapsen paikka on omassa sängyssä...kuitenkin unitutkija James Mc Kennan on tutkinut alle 1 vuotiaita lapsia ja äitejä kun he nukkuvat vierekkäin. Kumpikin nukkuvat rauhallisemmin ja unisyklit muuttuvat toistensa kaltaisiksi. Itse kokeilin ottaa levottoman ja monta kertaa heräilevän lapsen viereeni....ei siitä mitään haittaakaan ole ollut ja vaikka meillä syödään useasti yöllä niin silti aamulla on virkeä olo.

Kaikkea kannattaa kokeilla.
 
Laitan illalla vauvan nukkumaan joko sänkyyn tai vaunuihin, nyt useimmiten vaunuun kun siellä tykkää nukkua. Sitten kun herää ekan kerran otan viereen ja on siinä loppuyön.

Mä melkein viime yönä jo päätin, että rupeen sitä velliä kokeileen. Viime yö meni taas ihan pyllylleen. Pari tuntia nukkui alkuyöstä (meni puol 9 nukkumaan ja heräs ekan kerran syömään puol 11) ja sitten koko loppuyö menikin puolen tunnin - tunnin välein heräten. Muutaman kerran ihan söikin kunnolla, mutta sitten ei halunnut tissiä edes suuhun, itki vaan. Meillä on iltasin sellanen "ongelma", että vauva ei jaksa enää kunnolla syödä kun jo uni tulee. Koitan herätellä syömään jne. Iltasin syötän myös tiheemmin vaikka ei vaikuttais nälkäseltäkään. Päivisin syö ihan ok ja jaksaa olla tyytyväisenä sen pari tuntia kunnes taas väsyttää.

Minkälaisella määrällä se vellin antaminen kannattaa alottaa? Mietin kans, että pitäiskö kokeilla nyt aamusta antaa niin näkis miten maha reagoi... Maissivelliä mulla on pari tetraa odottamassa. Vauvalla näyttää olevan aika herkästi reagoiva maha, jos mulla on ilmaa vattassa niin sitten on vauvallakin jne...
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä