Inseminaatio 2015

Miicu todella harmillinen juttu :( ei tähän osaa sanoa mitään muuta kun paljon voimia ja onnea seuraavaan inssiin.

Täällä alkoo vuoto :( sain perjantaina hailakkaan haamun pc testiin. Tietenkin oltiin hurjan innoissaan ja jännittyneitä kunnes sunnuntaina alkoo tiputella ja tänään alkoi kunnolla vuotamaan. Tammikuussa toista inssia sitten. Nyt pidetään taukokiertoa.
 
Miicu, olen todella pahoillani. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Kyllä tämä lapsettomuus ja mahdollisesti jo koetut keskenmenot jättää sellaiset arvet, että en oikein usko tulevani pystymään täysillä iloitsemaan mahdollisesti ja toivottavasti jossain kohtaa alkavasta raskaudesta. Tieto lisää tuskaa.

Eka inssi ohi. Kokonaisuudessaan koko tämä ensimmäinen hoitokierto on ollut paljon helpompi mitä etukäteen pelkäsin. Inssi oli kivuton, mitä nyt vähän jossain kohtaa kirpaisi ja tuntui hassulta, mutta ei sitä kivuksi voi sanoa. Lääkäri on aivan ihana. Huomenna aloitan progesteronipistokset. Kun täällä niitä faktoja kaipailtiin niin tässä tämän päiväiset:

Yksi folli n. 23mm ja oli kuulemma pian puhkemassa. Limakalvo 9,8mm ja siittiöitä lähti matkaan yli 40milj. Eli mielestäni erittäin hyvältä näyttää ja olen todella toiveikas, vaikka tiedänkin inssien matalan onnistumistodennäköisyyden. Jotenkin nuo pari kemiallista luovat toivoa kun tietää, että ne seuraavat vaiheet eli hedelmöittyminen ja kiinnittyminen on todistettavasti mahdollisia meillä.

Mulle voi päivittää siis piinailijoihin:

Xesca, 1. 2.12, 17.12 g+o+l ovulaatio/kemialliset raskaudet 4/2014

Olen muuten edelleen myös tuolla ketjusta poistuneidenkin listalla eli sieltä voi poistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Osanottoni Miicu, olen pahoillani teidän puolesta. Olen sanaton.
Aivan kuten Xesca tuossa kirjoitti, en usko voivani nauttia varsinkaan alkuraskaudesta, jos sinne asti joskus edes pääsen. Tieto lisää tuskaa. Mutta periksi ei anneta, se on selvä! Vastoinkäymiset vahvistaa, sen huomaa kyllä sitten joskus myöhemmin.

Itsellä alkoi menkat tuttuun tapaan kp 26, mulla oli siis kolmas femar-kierto ja "koti-inssillä" mentiin tämä kolmas kierto. Ultrassa oli kaikki perfect, hyvät limat ja follikkelit. En tosin saanut ovulaatiota mittariin, mutta se selvinnee kun saan progesteroni-verikokeen tuloksen ensi viikolla. Mulla mitataan proge joka ovulaation jälkeen keltarauhashormoniongelmien takia. Eilen uuden kierron kp 3 aloin sit popsia neljättä femar-kuuria. Tähän kiertoon olisi tarkoitus saada jotain pistoshoitoja tukemaan lyhyttä luteaalivaihetta. Selvinnee ensi viikon alussa, jolloin on puhelinaika naikkarille.

Tsemihaleja kaikille, helpottaa aina etten ole ainoa tässä suossa tarpova! : )
 
INSSILÄISET 2015

Perjantai 11.12.




Nimimerkki IUI Ajankohta Folliuä Lääkitys Yritetty lähtien Syy
vane83 3. 11/15 - lz 2013
Roxanne 1. 12/15 9.12. lz 2014 siittiöt
tuuti81 2. 12/15 - g+pr pco
-bella 2. 12/15 - g+pr+l 2013 selitm.
amys 1. 01/16 - c+pu 2008 siittiöt
NeleLiis 2. 02/16 - g+o endo
kolibri87 3. ?/16 - lz siittiöt
miicu 3. ?/16 - g+o 2013 siittiöt
EinoSanelma 3. - - lz 2014
Höytyvä 4. - - lz+mp+pr 02/2013 selitm.
Eino 3. - - f 2014 selitm.

Lyhenteitä: c=clomifen, lz=letrozol, a=anazol, f=femar, pu=puregon, mp=menopur, m=metformiini, g=gonal-F, b=bemfola, pr=pregnyl, o=ovitrelle, l=luget, lt=lutinus, t=terolut, pri=primolut, ol=orgalutran, fos=fostimon, sy=synarela


PIINAILIJAT


Nimimerkki IUI Inssi Testi Lääkitys Yritetty lähtien Syy
Jes94 OI 24.11.? - lz 3/2014 ovulaatio
Nappeus 3. 25.11. - lz+pr 05/2014 pco+siittiöt
Mamido 3. 26.11. - lz siittiöt
Xesca 1. 2.12. 17.12. g+o+l 4/2014 ovulaatio/kemialliset raskaudet
Sangollinen 2. 2.12. - lz+pr selitm.
Kirsi-Mari 2. 4.12. - m+lz+mp+pr 1/2015 pco

INSSEISTÄ PLUSSANNEET


Nimimerkki IUI Plussauspvm Lääkitys Yritetty lähtien Haasteet
Madre-82 2. 14.1. c siittiöt
Yaelle 1. 7.3. c+pu+pr siittiöt
Lisperi 1. 8.3. f+pr+l pco
Felis 1. 9.3. c+pr selitm.
Intopiukka 2. 15.5. lz 9/2013 pco
Supsu86 1. 24.5. t+pu 1/2013 pco
Susanna38 5. 28.5. g+pr pco
Am80 3. 2.6. selitm
Hulda84 3. 17.7. c 10/2011 selitm.
Jookos79 2. 11.8. lz selitm.
Jensku80 2. 2.9. lz 2012 selitm.
tuuti81 1. 13.9. t+g+pr pco
vane83 2. 28.9. lz 2013
Petraus 2. 29.9. g+o 2013 selitm.
miicu 2. 12.10. g+o 2013 siittiöt
eläinystävä 1. 31.10. lz+pr+l selitm.


MUUTEN KETJUSTA POISTUNEET/TAUSTALLE SIIRTYNEET

Nimimerkki Inssejä Haasteet Poistumissyy
Ruu84 1 selitm. Plussa välikierrosta
vauvayritys 6 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
_Lilja_ 0 selitm. Plussa välikierrosta
marianna87 3 - Siirtyi IVF-hoitoihin
kiia-s 1 pco Siirtyi IVF-hoitoihin
Rulla85 1 - Ei päivityksiä yli 60 päivään
HilleviHiiri83 1 - Ei päivityksiä yli 60 päivään
Nennalii 1 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
Lara_ 3 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
Inspis 3 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
haaveilija1986 3 siittiöt Ei päivityksiä yli 60 päivään
Suvipilvi 3 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
Pupuska81 1 pco + siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
Hipsunpöpsy 2 kierto + kilppari + ylipaino Tauolla
Neeeuska 3 - Siirtyi IVF-hoitoihin
babul 2 11/2013 - selitm. Plussa IVF-hoidoista
Vihdoinhoitoon 3 - Siirtyi IVF-hoitoihin
Mangalitza 0 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
Possunen 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
Roope82 1 kierto + siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
karma82 5 selitm. Plussa välikierrosta
tiainen 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
karhukopla 0 selitm. Plussa välikierrosta
nans 3 siittiöt + pcos Siirtyi IVF-hoitoihin
Bunny91 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
Felis 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
taimi 1 siittiöt Ei päivityksiä yli 60 päivään
Vaavikuume80 0 Ei päivityksiä yli 60 päivään
Reuna 4 pco Siirtyi IVF-hoitoihin
spring 3 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
thelma_ 2 siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
Pirunpelto 1 siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
AdeliinaJosefiina 2 siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
Mursu83 2 - Ei päivityksiä yli 60 päivään
kulmalla 1 - Ei päivityksiä yli 60 päivään
mar80 2 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin


Päivityspyynnöt korostettuna, kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Eilen tehtiin toinen inssi. Ei onneks tarvinnu tällä kertaa väännellä niillä pihdeillä kohdunkaulaa parempaan asentoon vaan meni ihan muitta mutkitta. Jopa lääkäri innostu siittiöiden määrästä, 103 miljoonaa! Mä nyt olin realisti niinku yleensä ja totesin, että jos 5 vuodessa ei oo tapahtunu mitään ni kai se on sama montako niitä sinne laittaa. Arpapeliä se on silti... Nyt sitten odotellaan. Ympäriltä sataa raskausuutisia joten eipä sekään hirveesti mieltä ylennä.

Pitikin muuten kertoa teille, että kun viime kerralla kävin apteekissa ostamassa Pregnyl-piikin niin farmaseutti otti reseptin, luki sen läpi ja sano mulle:"Jos yrittää raskautta niin foolihappoa pitäis syödä ainakin 3 kuukautta ennen sitä". Mulla meinas keittää heti yli. Jos mun reseptissä lukee lapsettomuusklinikka niin tuskimpa mun lapsettomuus on mistään foolihapon syönnistä kiinni. Sanoin sitten että tiedän ja oon syöny foolihappoa jo tosi kauan, mutta mun mielessä mä huusin sille, että ootko noin v...n tyhmä, että sanot lapsettomuudesta kärsivälle jotain noin älytöntä. Olisit hiljaa jos et tiedä mitä sanoa. Kas kun et kertonu mulle, että raskaaksi tuleminen edellyttää siittiöitä joita nainen ei voi tuottaa munasolujen lisäksi.
Jotenkin olisin voinu ymmärtää jos se farmaseutti olis ollu mies, että se sanoo jotain noin ajattelematonta, mutta se oli mun ikänen nainen. Toivottavasti kellään ei oo vastaavia kokemuksia, pisti kyllä vihaks.
 
Hei kaikki!

Folliultra takana ja tilanne hyvä (taas kerran):
Kummassakin munasarjassa 19 mm follikkeli, limakalvo kaunis 8.3 mm. Pregnylin pistän tänään ja huomenna 15.30 on meidän toinen inssi.

Eli Kirsi-Mari 4.12. 2. IUI

Ja hei, Sangollinen, tuttua vitamiinineuvontaa tuo myös meidän apteekissa! Vähän hämmentävää... Mennään muuten muutenkin aika samoissa päivissä ja ehkä tunnelmissakin... Mua ei jotenkaaan oo aikoihin tsempannut hyvät ultranäkymät tms - tää on ihan tuurista kiinni...
 
Kiitos!
Joka päivähän se oli plussasta lähtien pelkoa että jos jotain tapahtuu, ja just kun tuli se rv12 täyteen ja keskenmenon riski piti pienetä huomattavasti ja sitä kerkes jo vähän hengähtämään, sit kävikin näin. Mut joo, periksi ei pidä antaa koskaan.
Tsemppiä kaikille piinailijoille! :)
 
Hei kaikki!

Folliultra takana ja tilanne hyvä (taas kerran):
Kummassakin munasarjassa 19 mm follikkeli, limakalvo kaunis 8.3 mm. Pregnylin pistän tänään ja huomenna 15.30 on meidän toinen inssi.

Eli Kirsi-Mari 4.12. 2. IUI

Ja hei, Sangollinen, tuttua vitamiinineuvontaa tuo myös meidän apteekissa! Vähän hämmentävää... Mennään muuten muutenkin aika samoissa päivissä ja ehkä tunnelmissakin... Mua ei jotenkaaan oo aikoihin tsempannut hyvät ultranäkymät tms - tää on ihan tuurista kiinni...
Mäkin huomasin et kuljetaan vähän ku käsi kädessä tässä projektissa! Koetetaan olla positiivisia niin saatetaan saada positiivisia tuloksia parin viikon päästä :)
 
Sangollinen: tosiaan, positiivisin mielin! Tsemppiä piinailuun!

No niin, 2. inseminaatio takana. Katetrin asettaminen oli vähän mutkikkaampaa kuin viimeksi, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Olin tyytyväinen ajoitukseenkin, kun pregnylin pistin n. 24 h aikaisemmin, niin nyt molemmat rakkulat oli 22 mm ja oikealla ollut oli jo alkanut puhjeta ja vasemmanpuoleinenkin oli puhkeamaisillaan. Limakalvo oli 11 mm. Siittiöitä oli ennen pesua 83 milj/ml ja pesun jälkeen 40 milj, joista 95% hyvin liikkuvia. Nyt sitten "kotitehtäviä" vielä viikonlopuksi ja sitä odottelua.

Seuraavaan kiertoon ei tehdä inssiä, vaan OI samoin lääkkein, koska inssin ajankohta osuisi uudenvuoden tienoille. Mikäli ensi kertaa tarvitaan... Voi kun ei tarvittais.
 
Täällä kp 3 ja pistoshoidot aloitettu taas.
Menkat alkoi aivan puskista keskiviikkoaamuna, oli vasta pp10... :eek: Eipähän ehtiny turhaan piinaileen. :p
Mulla kun ei oo pahemmin kokemuksia "tavallisesta" negahoitokierrosta, niin pikkasen pääsi yllättämään.
Saas nähdä lätkäiseekö läääkäri luget käyttöön... edellisissä kierroissa ei oo ollu käytössä ja kuitenkin lapsi ja keskenmeno saatu aikaiseksi...
Onko minkälaisia kokemuksia muilla niistä? Onko se pakosti alapään kautta vai onko joku syönyt tablettina? Oon siinä käsityksessä, että ne sotkee ja tahmaa kauheesti ne emätinkuulat... (n)
 
tuuti81: mulle kävi ihan samoin pari kiertoa sitten! Vuoto alkoi yhtäkkiä dpo 10 ja vähän siitä hämmentyneenä tein raskaustestin, joka oli haalean positiivinen. Seuraavana päivänä viiva oli vahvempi, mutta vuoto jatkyi todella runsaana. Sitä pidettiin kemiallisena. Sainkin luget heti seuraavaan kiertoon ja siinä luteaalivaihe oli 13 päivää ja nyt viimeisimmässä 14 päivää. Lääkärini oli kuitenkin sitä mieltä, että irrotuspiikki antaa tukea luteaalivaiheeseen 10 päivän ajan ja sen pitäisi riittää... Oli jotenkin sitä mieltä että lugejen käyttö voisi (pidemmällä aikavälillä?) vaikuttaa negatiivisesti alkukierrossa limakalvon paksuuntumiseen?! Mun mielestä mulla ei ole ollut tätä ongelmaa kun limakalvo kummassakin inssissä on ollut inseminaatiohetkellä 11-12 mm. Mutta niinpä nyt tässä kierrossa jää luget laittamatta ja se vähän jännittää. Jos tulen raskaaksi, niin sitten sovittiin lugesteron aloittamisesta alkuraskauden tueksi. En tiedä mitä tästä ajattelisin... Jotenkin oon ajatellut luget just luteaalivaiheen ja mahdollisen kiinnittymisen tueksi ja sitten tarv. alkuraskauden. Mulla oli käytössä ne alakautta laitettavat pallerot aamuin illoin. Mielestäni eivät nyt mitenkää mahottomasti sutanneet. Päivisin valumista ei mulla ollut paljoakaan ja olisi hyvin selvinnyt esim. pikkuhousunsuojalla, yön jäljiltä mulla oli selkeesti enemmän sitä valkosta töhnää pitkin poikin... Mielestäni kuitenkaan mitään erityisen ällöttävää tai kamalaa ei niiden käyttö ollut. Ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni niitä läpi koko alkuraskauden. Että oikein toivoisin pääseväni käyttämään lugeja! Sellaset fiilikset tänään...

Heräsin turvonneena ja alavatsa hellänä. Koko illan nippaili ja vihlo munasarjojen kohdalta ja turvotusta alkoi ilmetä myös. Mittasin lämmötkin herätessä ja olivat 37. Ajattelisin että ovulaatio on hyvin voinut tapahtua eilen illalla/yöllä (n. 36 h pregnylistä). Tässä kierrossa en kuitenkan ole ajatellut mitata enempää lämpöjä. En tehnyt yhtään ovulaatiotestiäkään ja koska lugeja ei ole käytössä, uskon vuodon alkavan ajoissa niin raskaustestejäkään ei todennäisesti ehdi tehdä. Nyt kuitenkin vielä positiivinen mieli! Aion uppoutua joulupuuhasteluihin ja onneksi on monenmoista puuhaa ja ohjelmaa tiedossa.
 
Pitikin muuten kertoa teille, että kun viime kerralla kävin apteekissa ostamassa Pregnyl-piikin niin farmaseutti otti reseptin, luki sen läpi ja sano mulle:"Jos yrittää raskautta niin foolihappoa pitäis syödä ainakin 3 kuukautta ennen sitä". Mulla meinas keittää heti yli. Jos mun reseptissä lukee lapsettomuusklinikka niin tuskimpa mun lapsettomuus on mistään foolihapon syönnistä kiinni.
Minulle ei kukaan klinikalla tai missään käyttämässäni apteekissa sanonut halaistua sanaa foolihaposta, ei edes neuvolan puhelinpalvelu, kun ensimmäistä neuvolakäyntiä varasin. Vasta ensimmäisellä neuvolakäynnillä viikolla 8 minua neuvottiin syömään foolihappoa. Itse olin kyllä ottanut asiasta selvää jo kauan ennen sitä, ja aloin syömään foolihappoa heti kun aloin yrittää lasta.

Foolihappo pitäisi aloittaa viimeistään 3 kk ennen raskauden alkua, koska punasolut elävät tuon 3 kk, ja ne varastoivat foolihapon. Foolihappoa suositellaan syötävän siksi, että sen avulla voidaan estää 70% hermostoputken kehityshäiriön lapselle aiheuttamista vaikeista kehitysvammoista. Esim. selkärankahalkio tai anenkefalia (aivojen puuttuminen), ja toki myös pienemmät kehityshäiriöt kuten huulihalkio tai kitalakihalkio. Punasolujen foolihappopitoisuuden pitäisi olla korkea raskauden ensimmäiset 8 viikkoa, koska tuossa vaiheessa kehityshäiriö on joko tullut tai ei tule ollenkaan.

Veikkaan, että farmaseutti neuvoi käyttämään foolihappoa juuri tämän kehitysvamman ehkäisyn vuoksi, eikä siksi, että uskoisi sen millään tavalla olevan syynä lapsettomuuteen. Jos en olisi itse ottanut asioista etukäteen selvää, olisi neuvolan ohje viikolla 8 ollut oman lapseni kannalta jo aivan liian myöhäistä, joten minusta on todella hyvä, että edes joissain apteekeissa farmaseutit ohjeistavat syömään foolihappoa jo ennen raskautta.
 
Kp1 ja inssit oli sitten siinä. Jotenkin vetää hiljaseksi taas koko homma, mutta eiköhän tästä taas nousta. Paljon toivon teille kaikille onnistumisia! Mä alan nyt ihan tosissani kerätä rohkeutta punktioon, joka näillä näkymin edessä tammikuussa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirsi-Mari kiitos, kun kerroit kokemuksista! :)
Kiva kuulla, ettei niiden kuulien kaa oo mitään kauheeta suttua kaikki päivät. :D
Mä tein eilen illalla (toki iltapissasta vaan siis) liuskatestin eikä siihen tullut mitään. Aloitin siis pistokset eilen illalla, niin varuulta tein...
 
Heipä hei kaikille, liittyisin mukaanne vielä näin vuoden päätteeksi. Taustasta sen verran, että ekan lapsen yritystä takana vajaa vuosi, ikää molemmilla jo 41 v. Miehellä siittiöiden määrä vähän alentunut, minussa ei tällä tietoa muuta vikaa kuin tuo ikä. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä ensimmäinen (ja todennäköisesti viimeinen, lääkäri suositteli pikaista IVF:ää) inseminaatio. Lääkityksenä letrot kp 2–5, jotta saataisiin kypsymään kaksi munasolua.

Tänään oli kp 11 ja folliultra. Etukäteen jännitti aika paljon, sillä hoitopaikka ja lääkäri olivat vaihtuneet sitten viime käynnin (aiempi klinikkamme Graviditas kun yhdistyi Felicitakseen). Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tämä saattoi olla ihan positiivinen juttu: uusi lääkäri tuntui mukavammalta kuin edellinen, ja tuli myös sellainen olo, että tällä klinikalla halutaan tosiaan ottaa asioista selvää ja kartoittaa tilanteemme perin pohjin. Harmi vain, että jouduimme kertaamaan aika paljon sellaisia asioita, jotka edellisessä paikassa jo kyseltiin, eikä aikaa tulevien hoitojen suunnitteluun jäänyt tällä käynnillä lainkaan.

Ultrassa näkyi kaksi kehittymässä olevaa munarakkulaa, toinen 20 mm ja toinen 16 mm. Lääkkeet siis ovat tehonneet ja molemmat munasarjat toimivat, jee! (Tässä iässä sitä alkaa jo epäillä ja pelätä kaikenlaista...) Nyt sitten jännäämään inssin ajoitusta. Luulisin että ovulaatio tapahtuu viimeistään perjantaina mutta mahdollisesti jo huomenna. Aamun ovistestistä en vielä saanut plussaa, mutta lääkäri valisti tänään, että sitä ei pitäisi tehdä aamuvirtsasta, kuten olen aina tähän mennessä tehnyt. Noh, aina sitä oppii uutta! Illalla siis testailemaan vielä uudelleen :)
 
Heippa kaikille! Olen googlen kautta selaillut erilaisia keskustelupalstoja inseminaatioon liittyen ja päätin osallistua tähän keskusteluun, vuoden 2015 ollessa myös minulle ajankohtainen tämän asian tiimoilta. Inseminaatioita tehty tänä vuonna ja koko elämäni aikana kaikkiaan neljä. Kolme luonnolliseen kiertoon pregnyl pistosta apuna käyttäen. Ja yhdessä inseminaatiossa oli muistaakseni kiertopäivinä 2 ja 4 Femar tabletti syötävä. Mikään näistä ei ole raskauttanut. Vaikka aina olleet edellytykset hyvät niin siittiöiden, kuin follien suhteen. Ennen toimenpidettä olen käynyt kunnallisella ultrassa, jossa on katsottu lähtötilanne ja sitä kautta yksityisen lääkärikeskuksen kanssa suunniteltu inseminaatio ajankohta. Yksityisellä tehty inseminaatio. En kuitenkaan ole koskaan saanut kotona lh testiä positiiviseksi, olipa se sitten tehty liuska- tai digitaalisella testillä ohjeiden mukaan. Ultralla on aina täytynyt käydä varmistamassa ajankohdan sopivuus. Joskus useampanakin päivänä samaan kiertoon, koska lh testeihin ei luottamista kohdallani. Ensi viikolla lääkärille soitto, miten jatkossa menetellään. (n)
 
Mikä tilanne muilla piinailijoilla? Miten aika on kulunut ja onko mitään oireita?

Tänne on mahtunut sekä vaikeita päiviä ja parempia päiviä. Olen tietoisesti keksinyt kaikkea kivaa ohjelmaa ja viikonloppukin oltiin poissa kotoa, jotta olisi muuta mietittävää. Tulevana viikonloppunakin on pieni reissu tiedossa.

Tällä viikolla mieli on ollut aika maassa, koska lähinnä DPO 6-7 on ollut sellaista on/off tuhruvuotoa. Ei edes tule siteeseen asti. Tiedän, että tämä osuisi juurikin kiinnittymisen ajankohtaan ja on ollut ihan samanlaista kuin edellisessä kemiallisessakin eli olematonta tuhrua DPO 7-8 tienoilla ja sitten ei useaan päivään mitään (kunnes meni kesken). Pessimisti ei vaan jotenkaan jaksa uskoa, että tämä olisi kiinnittymiseen liittyvää vuotoa vaan ennemminkin vuodan jopa noiden kaikista tehokkaimpien progesteronipistosten läpi. Todella masentavaa, jos edes nuo pistokset eivät pidennä luteaalivaihetta. Ei auta yhtään etsiä tietoa kiinnittymisvuodosta, kun joka paikassa sanotaan että sen ei kuuluisi kestää kuin pari tuntia tai päivän. Ei auta kun odottaa, kaipa sitä on viisaampi parin päivän päästä kun näkee loppuuko tuo tuhruilu vai ei. Testata ajattelin aikaisintaan DPO 12. Nyt siis DPO 8.

Pistokset on olleet ihan siedettäviä. Tosin pistoskohdat kipeytyy useammaksi päiväksi toisin kuin Gonal F:n kanssa. Mahassa on nyt siis muutama mustelma ja lievää koskestusherkkyyttä, mutta ei haittaa normaalia elämää onneksi mitenkään. Tämä johtuu varmaan ihan siitä, että pistän enemmän progesteronia kuin Gonal F:ää. Piikit on ihan näppärä valmistella, vaikka lääke ei olekaan valmiina kynässä. Pitkällä piikillä otetaan pienestä pullosta kaikki lääke ruiskuun ja vaihdetaan pistosta varten pienempi piikki ja tökätään mahaan. Lääkettä menee sen verran paljon, että lääke pitää työntää ruiskusta aika hitaasti kehoon, joka vaatii hieman kylmäpäisyyttä.

Tsemppiä piinailuun, on tämä vaan aika kamalaa!
 
Tervetulemast uusille! :)

Sain vihdoin naistenklinikan vakuutettua pistoshoitojen tarpeellisuudesta. Siihen menikin vain neljä kiertoa hukkaan. En ymmärrä miksi eivät heti kiinnittäneet huomiota liian lyhyeeseen luteaalivaiheeseen. Tässä kierrossa olen ottanut Femaria 2 kpl kp 3-7 ja nyt menossa kp 12. En tiedä jaksanko edes mittailla ovulaatiota, sillä en usko että sitä saadaan normaaliksi ilman pistoksia. Mietinnässä on, että aloitanko pistoshoidot seuraavassa vai sitä seuraavassa kierrossa. Sopimatta on myös yhdistetäänkö niihin inseminaatio vai ei. Olen tammikuun viimeiset kaksi viikkoa kaukomailla, joten en haluaisi ainakaan loman aikana piikitellä itseäni tai muutenkaan stressata asiasta. Tai saati kuljetella jotain piikkejä ei EU-maahan... :) Toisaalta taas haluaisin alkaa piikittelyt asap, kun tuo biologinen kello tikittää niin perkuleesti! No aikataulu selviää paremmin, kun soittelen Naikkarille menkkojen alettua, tulevat ihanasti joululahjaksi...

Roxanne, en olekaan kuullut, että ovulaatiota EI pitäisi testata aamuvirtsasta?! Miksi näin? Olen aina testannut aamuvirtsasta, kun silloin tällaisen vesijuopon on helpompi saada neljän tunnin virtsaamattomuus täyteen. :) Ja olen saanut plussan aamutestailuilla.

Xesca, kiva kuulla että pistokset on ollut siedettäviä kestää. Minua ei pelota piikittäminen, onneksi. Lähinnä mietityttää muut oireet, kuumat aallot, paha olo, tms. Mutta mitäpä sitä ei tämän asian vuoksi kärsisi!

Tsemppiä ja jaksamista kaikilke, samassa veneessä ollaan!
 
Tervetuloa kaikille uusille!

Täällä dpo 5 ja tänään melko yhtäkkisestikin alkanut flunssa! Tähän asti olin hyvin säilyttänyt mielenrauhani ja välillä jopa vähän unohtanutkin koko piinailun, mutta nyt oon hermoraunio että tää flunssa pilaa ne vähäisetkin mahdollisuudet onnistua tässä kierrossa. Muutoin huomaan että olen oireettomampi kuin edellisissä lugesteron-kierroissa (niitä ei siis nyt käytössä). Alavatsaa sekä munasarjojen seutua on pistellyt ja vihlonut kevyesti muutaman päivän. Ajattelisin, että tämä liittyy keltarauhasen toimintaan. Kun nyt paranis nopeesti tästä alkavasta flunssasta...

Voimaa kaikille piinailijoille sekä muillekin tietysti!
 
Tänään oli sitten meikäläisen ensimmäinen inseminaatio. Operaatio oli vähän epämiellyttävämpi kuin kuvittelin, katetrin sisään vieminen nipisteli jonkin verran. Mutta kyllä se ihan kestettävissä toki oli. Hyviä uutisia saatiin heti toimenpiteen aluksi: tässä näytteessä miehen simpat olivatkin ihan eri tasoa kuin aiemmin. Kun viimeksi oli noin 10 miljoonaa siittiötä niin nyt olikin 50 miljoonaa! En tiedä, mistä tällainen ero voi johtua, mutta mahtava uutinen siis. :) Pesun jälkeenkin tulos oli hyvä, joten siitä ei nyt siis pitäisi jäädä kiinni.

Se mikä itseäni nyt huolettaa, on ajoitus. Sain nimittäin ovistestin plussan vasta tänä aamuna, eikä kumpikaan munasoluista ollut inseminaation aikaan vielä irronnut. Luultavasti irtoavat aikaisintaan huomenna, joten toivottavasti siittiöt jaksavat sinnitellä sinne asti. Muutenhan inssi olisi tehty vasta huomenna, mutta nyt ei viikonlopun vuoksi voitu odotella. Muutoin operaatiosta jäi hyvä fiilis. Lääkäri kirjoitti vielä Lugesteron-reseptin tukihoidoksi, joten minäkin pääsen nyt tutustumaan pimppapillerien ihmeelliseen maailmaan :eek:

Kovin korkealla eivät toiveet toki ole, mutta nyt on kuitenkin hyvä mieli siitä, että asiaa on saatu eteenpäin. Edes piirun verran aiempaa suurempi mahdollisuus on kai onnistua.

Tuosta ovulaatiotestistä ja aamuvirtsasta: lääkärini mukaan LH:ta alkaa usein erittyä aamuyöstä, ja jos virtsa on ollut rakossa illasta asti, se voi olla aamulla liian laimeaa. Muutenkin lääkäri oli sitä mieltä, ettei pidättelyajalla ole niin suurta väliä… Mutta tiedä sitten näistä, kyllähän testipakkauksessa selvästi sanotaan se 4 tuntia. Tähän asti olen siis aina tehnyt ovistestin aamun ekasta virtsasta ja saanut kyllä plussia, mutta viime kierrossa ovulaatio alkoi tuntua jo muutaman tunnin ovisplussan jälkeen, joten olisikohan se laimeus sitten vaikuttanut siihen, ettei plussaa vielä edellisenä päivänä näkynyt? No, tällä kertaa tein sitten kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: testasin kyllä aamuvirtsasta, mutta kävin yöllä vessassa ja laskin tarkoin, että tuo 4 tuntia tuli siitä juuri täyteen ennen testausta :)

Tietääkö muuten joku, saako Clearbluen ovistestiin hankkia pelkkiä testitikkuja jostain? Digitaalisen testin kanssa kun paketin hinta on aika suolainen…
 
Heippa kaikille! Halusin tulla kertomaan tänne meidän onnellisen tarinamme, sillä muistan saaneeni voimaa näistä keskusteluista oman lapsettomuutemme aikana. Aloitimme yrityksen syksyllä 04 ja yritystä jatkui vuoden ajan ilman yhtäkään positiivista raskaustestiä. Menimme heti vuoden jälkeen yksityiselle lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin.. Minulla oli rakenteellisesti kaikki OK, mutta lääkäri epäili, että en ovuloi joka kuukausi, sillä en ollut vuoden yrityksemme aikana saanut kuin muutaman kerran plussan ovulaatiotestiin. Miehen spermasta löydettiin vasta-aineita ja siittiöiden tiheys oli lievästi alentunut, mutta näyte oli muuten normaali. Vasta-aineiden osalta lääkäri sanoi, että he eivät voi varmasti osoittaa, että niillä olisi hedelmällisyyttä alentava vaikutus, mutta tiettävästi ne eivät ainakaan paranna todennäköisyyksiä.

Näiden diagnoosien jälkeen meille päätettiin tehdä inseminaatio, ja ovulaationi tuettiin lääkkeellisesti (Letrozol), jonka seurauksena minulla kypsyi 3 follikkelia. Yksi näistä jouduttiin poistamaan punktiolla, sillä lääkärikeskus ei halua ottaa riskiä kolmosraskaudesta. Kaksi follikkelia kuitenkin siis jätettiin. En saanut ennen inseminaatiopäivää positiivista tulosta ovulaatiotestistä, joten pistin edellisiltana pregnyl-piikin. Seuraavana aamuna tehtiin inseminaatio, joka oli itselläni todella kivuton ja nopea toimenpide. Sain ov-testeistä positiivisen vasta inseminaatiosta seuraavana päivänä, mutta tällä ei näytä olevan vaikutusta toimenpiteen onnistumiseen, sillä siittiöthän elävät kropassa sen muutaman päivän.

Tein reilun kahden viikon päästä raskaustestin ja saimme plussan!!! Kävimme lapsettomuusklinikalla lisäksi varhaisultrassa muistaakseni 6+5 ja sieltä löydettiin yksi pieni sydän sykkimästä. Nyt raskausviikolla 11. ja kaikki on mennyt tähän asti hyvin ☺

Emme luonnollisesti uskoneet inseminaation tuottavan tulosta, kun onnistumisprosentti on se 10-15% ja olin siis jo henkisesti varautunut IVF:ään.. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja halusin jakaa tarinani juuri siksi, että en itsekään ikinä uskonut tämän olevan mahdollista. Mutta niinkuin lääkärikin sanoi, onnistumisprosentti on vain keskiarvo; jollain pareilla onnistumisprosentti on 100% ja toisilla 0% ja siitä se keskiarvo muodostuu. Lisäksi lääkäri sanoi, että oli parempikin, että meistä löydettiin jotain vikaa, ja nämä ongelmat voitiin sulkea pois ovulaation induktiolla ja siittiöiden pesulla. Pareilla, joista ei löydy mitään vikaa, inseminaatio ei kuulemma eroa merkittävästi normaalista yhdynnästä..

Toivon, että tämä toi teille muillekin toivoa!!! Ja tsemppiä kaikille hoitoihin, olette ajatuksissani ❤
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Murmeliotus
Ihana tarina, Peipponen, kiitos kun jaoit sen! Paljon onnea teille. <3 Kyllähän se aina antaa toivoa itsellekin, kun kuulee muiden onnistuneen.

Täällä ei vieläkään selkeitä ovisoireita, vaikka jotain nippailua alavatsassa tuntuukin. Pitänee vielä jatkaa yritystä kotikonstein, mutta senkään suhteen ei nyt ole optimiajoitus, kun simppavarastot juuri eilen tyhjennettiin... :unsure:
 
Nega testattu. Ei tullut kyllä yllätyksenä. Pientä vuotoa oli DPO 6-7 ja uudelleen DPO 10- ja jatkuu edelleen. Viikonloppuna sattui mahaan yhtenä iltana. Harmittaa aivan suunnattomasti. Pelkkä nega ei olisi harmittanut niin paljon, mutta vahvan progesteronituen läpi tulevat vuodot eivät voi olla hyvä merkki. Yhteys lääkäriin parin päivän päästä. Pitää kysyä, onko mitään järkeä käydä verikokeessa. Virallinen testipäivähän olisi vasta torstaina, teen varmaan vielä kotitestin ennen sitä. Pitää katsoa mitä lääkäri sanoo, mutta tehdään varmaan toinen inssi heti tähän perään ja nostetaan lääkitystä siten, että saataisiin pari kypsää follia inssiin.

Toivottavasti muilla käy paremmin meneillään olevissa kierroissa.
 

Yhteistyössä