Isän osallistuminen syöttöihin, heräämisiin ja vauvanhoitoon

Mua on aina ihmetyttäny, että miks pullovauvojen äidit joutuu jotkut herää aina syöttämään yöllä ja sit ei saa päivälläkään nukkua, jos on taloudessa vanhempiakin muksuja joita täytyy hoivata. Eikö isä halua osallistua jos tosiaankin on mahdollisuus myös syöttää pullosta ?
On ihmeellistä, sit jos ei saa äiti sillonkaan levätä, kun isä tulee töistä kotiin, kun sattuu olemaan niitäkin puolisoja, jotka valittaa että jos koti on epäsiisti ja ei ole ruoka pöydässä valmiina.

Joskus ihan tuntuu hullulta kuunnella, kuinka odotukset raskausaikana on ihan erilaiset vauva-arjesta mut sit ku todellisuus koittaa, niin mies saattaa olla luikkimassa pakoon arjen haasteita.

En ymmärrä miten voi olla oman lapsen kakkavaipan vaihto niin pelottavaa ja vaikeaa.
Meillä on ainakin alusta lähtien ollut täysin selvää se, että molemmat osallistuu tasapuolisesti lapsen hoitoon. Puolisolle se on ollut ihan itsestään selvää.
Nyt tämän seuraavan syntyvän vauvan kanssa taitaa jäädä vaan miehen syöttämiset vähälle, kkun toivon että imetys onnistuisi tällä kertaa, mutta muuten aikoo todellakin osallistua ja auttaa. Ymmärtää myös sen, ettei heti työpäivän jälkeen ole puhdas koti ja ruoka aina pöydässä.

Toivoisitteko että puolisonne osallistuisi enemmän vai ootko tyytyväinen ? :)
 
jhkh
Meillä mies on aina osallistunut. Kolme lasta on, mutta esim. yöheräämiset on minulle paljon helpompia kuin miehelle, joka saattaa valvoa tuntikausia herättyään. Minä nukahdan heti kun pääni tyynyyn pistän. Joillakin muillakin voi olla näin. Tiedän muuten monta naista, joille kakkavaipan vaihto on ihan hirveää, myös sen oman muksun, joten eipäs syytellä aina miehiä.
 
"vieras"
Meillä ei ole korviketta käytetty, mutta vaikka olis, niin kyllä mä olisin silti herännyt öisin syöttämään, koska mies menee aamulla töihin. On se kotona helpompi väsyneenä olla kuin töissä. Lisäksi mun mies on tosi sikeäuninen. Vauva olis väliin saanut itkeä pitkän pätkän, että mies olis herännyt. Ei musta nyt yöheräämisillä voi mitata, kuinka tasa-arvoista lapsen hoito on. Muuten ollaan hoidettu yhtä paljon.

Se, että mies tulee kotiin ja hoitaa lapsia koko illan, jotta äiti saa omaa aikaa, ei lle miehelle reilua. Koska mies sitten saa omaa aikaa? Tärkeintä on, että kumpikin saa sitä
 
Kyllä olen tyytyväinen.

Mies syötti ensimmäiset viikot joka toinen kerta pullolla, kun olin niin väsynyt ja itkuinen ettei imettämisestä tullut mitään, eikä valittanut kertaakaan.

Herää vieläkin ensimmäisenä vaihtamaan vaipan ja antamaan aamupuurot ja ekana on muutenkin syöksymässä vessaan vaihtamaan vaippaa. Jaksaa leikittää ja touhuta, vaikka kokopäivän.

Mielummin siis viettää aikaa lapsen kanssa, kuin omissa touhuissa. Töiden jälkeen ei ikinä mene sohvalle, vaan heti hyppää kodin pyöritykseen ja lapsen hoitoon täysillä.

Olen siis löytänyt oikein hyvä isän lapsilleni :)
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
No tuota noin...meillä ei kyllä tuota saatanallista korviketta ole käytetty, mutta herätän tietysti miehen myös yösyöttöjen aikaan kanssani rakentamaan kanssani kiintymyssuhdetta.

Lapsen psyykkinen- ja emotionaalinen kehitys voi kärsiä jos myös isä ei osallistu aktiivisesti kiintymyssuhteen rakentamiseen!
Tämä onnistuu vallan kätevästi perhepedissä; itse makaan, lapsi toisella rinnalla ja mies toisella, eikä tarvitse edes sängystä nousta!
Kiintymyssuhde kehittyy terveellä tavalla, eikä tule lapsesta narsistista traumakasaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
"vieras"
Mun mies tekee vaativaa, vaarallistakin työtä joten mun mielestä on ihan ok, et hän nukkuu yönsä. Päivällä osallistuu ihan tarpeeksi. Tosin meillä nyt ei ole ollut kuin 1 pullovauva, 2 muuta on imetetty.
 
mjölk
Esikoisen isästä ero tuli juuri sen vuoksi koska aina piti pyytää "voisitko...?" Koskaan ei mitään tehnyt oma aloitteisesti. Uusi mieheni hoitaa mielellään myös minun lapsiani, yhteisten lapsiemme lisäksi ja on täysin erilainen kuin entinen mieheni. On miehissä eroja. Valitkaa naiset tarkoin ne ukot lastenne isiksi.
 
toinenkin puoli
Meillä mies on aina osallistunut. Kolme lasta on, mutta esim. yöheräämiset on minulle paljon helpompia kuin miehelle, joka saattaa valvoa tuntikausia herättyään. Minä nukahdan heti kun pääni tyynyyn pistän. Joillakin muillakin voi olla näin. Tiedän muuten monta naista, joille kakkavaipan vaihto on ihan hirveää, myös sen oman muksun, joten eipäs syytellä aina miehiä.
Meillä samoin, lisäksi imetän ja imettänyt kaikkia kolmea niin yöt on aina ollut siltä osin melko leppoisia. Mies kyllä aina sanonut, että jos haluan nukkua yön kunnolla niin sanoa vaan ja hän voi hoitaa yösyötöt pullosta.
Meillä on kolme tervettä normaalia lasta ja kyllä minun mielestä voin ihan hyvin hoitaa sen ruuan pöytään siihen kun mies tulee töistä kotiin, koska silloinhan sitä syödäään muutenkin.
Lisäksi tykkään että on siistiä ja järjenköyhyyttä ajatella, ettenkö täällä päivällä voi imuroida ja hoitaa kämppää kuntoon kuin jättää sitä illalle kun on sitten sitä yhteistä koko perheen aikaa.
Ja jos joinakin päivinä ei ole ennättänyt siivota tai laittaa sitä ruokaa, niin ei siitä "sanomista" tule vaan mies hoitaa kyllä sapuskaa eteensä (ja meille) sitten kun tulee :)
Ei ole koskaan tarvinnut riidellä toisen osallistumisesta kodin tai lasten hoitoon, viikonloppuna tehdään sitten yhdessä näitä hommia.
Ja ei se minusta kyllä ihan reilua ole niinkään, että joka päivä kun toinen tulee töistä niin toinen heittäytyy viettämään omaa aikaa, on kuitenkin minusta töissä käyvällä oikeus syödä ja huokaista rauhassa päivän jälkeen, eikä niin että kaikki kaatuu heti kotona niskaan. Kotona oleminen lasten kanssa kun minusta ei ole verrattavissa töissä käyntiin jos päivän "raskautta" verrataan.
 
Tyytyväinen olen. Korvikkeiden syöttämiseen isä on osallistunut siinä missä minäkin ja yöheräämisiin kaiken kaikkiaan lasten ollessa nyt 6 ja 4 vuotiaat isä on ehtinyt osallistua yhtälailla kuin minä.
 
Toimintatavat jotka perustuvat perittyihin arvoihin, asenteisiin ja malleihin välillä muuttuvat hitaasti Onko is Yle Elävä arkisto Onko isä äiti? Isän merkitys lapselle 60-luvulla sekä isän ja äidin roolit.
 
Viimeksi muokattu:
hellsbells
Kyllä meillä mies osallistuu lapsen/kodinhoitoon/arkeen sen minkä työnkäynniltä kerkiää, mutta mahdolliset yösyötöt on kyllä minun heiniäni. Viikonloppusin asia on eri, mutta kyllä miehen pitää saada nukkua arkena, että jaksaa töihin lähteä ja töitä tehdä.
 
Mun mies on yöllä yleensä hereillä, eri asia sitten onko kotona.

Ei siis varsinaisesti ole osallistunut yöheräämisiin, mutta eipä meidän lasten takia ole kamalasti tarvinnut öisin heräilläkään. Kolme lasta, ja lasten takia valvotut yöt on edelleen laskettavissa jos ei enää ihan yhden käden niin kahden käden sormilla.

Kun mies tulee töistä esim. 6:30, ja katsoo hetken telkkaria ennen kun menee nukkumaan, niin vien vauvan hänelle jos tämä sattuu olemaan sitä mieltä että on aika herätä. Ja jatkan uniani itse. Paljon tuo on vauvan kanssa ja hoitaa, esim. päivällä jos haluan ottaa päikkärit (otan nekin tosin usein samaan aikaan vauvan kanssa) tai vaikka röhnöttää sohvalla telkkua katsoen.

Kahden isomman lapsen vauva-aikana en katsonut tarpeelliseksi herättää miestä yöllä syöttämään vauvoja. Minä sain nukkua 1-2 päikkärit joka päivä jos halusin, miehen piti aamulla jaksaa lähteä töihin.
 
Meillä kummankaan ei ole tarvinnut herätä kun lapset ovat nukkuneet vieressä niin olen syöttänyt ne yöllä ilman että olen itsekään herännyt...

Mutta, mun mielestä on tärkeämpää että työssäkäyvä mies saa nukkua, koska se voi olla oikeasti vaarallista jos mies lähtee aamulla töihin puoliunessa. Kyllä äiti saa aina jossainvälissä levätä päivän aikan, mutta töissä ei usein ole mahdollisuutta hetkenkään lepotaukoon.
 
"vieras"
Imetyksen aikaan minä hoidin yöheräämiset, mitäpä miehellä olis silloin tehnyt? Kun imetys oli ohi, niin mies hoiti vuorotellen tutinannot ja mahdolliset yökuivitukset (siis jos koko sänky oli märkä tms.). Ei ole tarvinnut koskaan käskeä lasta hoitamaan, tietää kyllä että lapsi on yhteinen pieni projektimme :)
 
Kovasti tyytyväinen olen siihen, miten mies osallistuu. Tänäänkin heräsi keskimmäisen kanssa ja manivät alakertaan, jotta mä olisin saanut vielä nukkua. Muttei sitten enää nukuttanut.

Mä heräsin ehkä pikkusen enemmän lasten kanssa ensimmäisinä kuukausina (ihan omasta halusta, kun se uusi vauva on niin ihana ja ihmeellinen) mutta kun lapset ovat vähän kasvaneet, on mies heräillyt heidän kanssaan mua enemmän.
 
oon tyytyväinen. ekaa vauvaa on nyt ihmetelty 6vk, ja ihan mukavasti on menny. toisaalta joitain hämmentäviä näkemyseroja hoitamisessa ym. on ilmennyt, joita en uskonut edes olevan, vaikka niin alkuun puhuttiin, että vedetään yhtä köyttä, ja me ei sitte aleta riidellä ym :D ei tosin nyt riidelty juuri ollakaan, mutta tosiaan, niin paljon asioita on vauvan kanssa, joita ei voinut etukäteen tietää (tyhmä esimerkki, että mies oli aivan hämmentynyt, että pikkuvauvan nenää ei tarvitse joka välissä niistää, kun se on sellainen räkäinen, sain kauan perustella ja selittää :D)

mutta joo, tosiaan kyllä se vauvaa katsoo ja hoitaa ja vaippoja vaihtaa, yöt ja kodinhoito on sitten minun vastuulla enimmäkseen, koska imetän, ja tottakai päästän miestä salille ja saa istua kotona rauhassa ym :) jos joskus hankala yö, niin osallistuu kyllä ilman mutinoita kanniskeluun. että kuuden viikon "pitkällä" kokemuksella voi sanoa, että ihan hyvin on menny, saa nähä sitte ku lapsia pyörii se kolme joista yks on onnistunut hankkimaan sen pahamaineisen koliikin..
 
samaa mieltä. mä voin jäähä tänne puolialasti norkoilemaan vauvan kanssa kotiin ja huilata pitkin päivää, miehen taas pitää pystyä ajatellakin jotain päivän aikana :D
Meillä kummankaan ei ole tarvinnut herätä kun lapset ovat nukkuneet vieressä niin olen syöttänyt ne yöllä ilman että olen itsekään herännyt...

Mutta, mun mielestä on tärkeämpää että työssäkäyvä mies saa nukkua, koska se voi olla oikeasti vaarallista jos mies lähtee aamulla töihin puoliunessa. Kyllä äiti saa aina jossainvälissä levätä päivän aikan, mutta töissä ei usein ole mahdollisuutta hetkenkään lepotaukoon.
 
pahinta tässä kaikessa on sun nimimerkki :D :D
No tuota noin...meillä ei kyllä tuota saatanallista korviketta ole käytetty, mutta herätän tietysti miehen myös yösyöttöjen aikaan kanssani rakentamaan kanssani kiintymyssuhdetta.

Lapsen psyykkinen- ja emotionaalinen kehitys voi kärsiä jos myös isä ei osallistu aktiivisesti kiintymyssuhteen rakentamiseen!
Tämä onnistuu vallan kätevästi perhepedissä; itse makaan, lapsi toisella rinnalla ja mies toisella, eikä tarvitse edes sängystä nousta!
Kiintymyssuhde kehittyy terveellä tavalla, eikä tule lapsesta narsistista traumakasaa!
 

Yhteistyössä