Isän suhtautuminen?

Miten teillä on isät suhtautunu vauvauutiseen? Meillä ei ole alkanut lupaavasti ja tän hetken vaihtoehdot on abortti tai ero. Elättelen vielä toiveita että ukkelin pää kääntyy ekalla neuvolakäynnillä, mutta onko kenelläkään samanmoisia kokemuksia? Tuntuu että oon ihan yksin tän asian kanssa :/

 

meillä ei kyllä ollu noin jyrkkä.... oli onnensa kukkuloilla kun ilmoitin ekan olevan tuloillaan Mistä se ukkos käyttäytyminen johtuu? eikö vaan halua lapsia?

 

Kyllä se lapsia haluaa, mutta tää tulee kuulemma liian äkkiä. Sen mielestä ollaan seurusteltu liian vähän aikaa, ei ole lapselle mitään tarjottavaa, rahatilanne on autolainan takia huono ja mulla on koulu kesken.
Jos se ei ollenkaan haluais lapsia niin ymmärtäisin moisen suhtautumisen, mutta nyt en vaan pysty tätä ymmärtämään. Rahan ei pitäis olla ongelma koska aina pärjää jotenkin, monet saa lapsia vielä lyhyemmänkin seurustelun jälkeen, ja lainaa on aina jossain vaiheessa elämää, oli lapsia sitten tai ei. Musta noi on huonoja perusteita aborttiin, enkä sitä haluais muutenkaan tehdä.

Mun tuttavapiirissä on paljon ollu tämmösiä tapauksia missä isä suhtautuu aluks huonosti ja uhkailee erolla, mutta ei niistäkään kukaan ole katunut että lapsi/lapsia on tullut. Voiko tuo käytös johtua vaan peloista, ja meneeköhän se ohi vai pitääkö varautua yksinhuoltajuuteen?

 

yhdessä lasta yritettiin joten onnellinen mies oli kun raskaaksi tuli.

mitä nuorempi mies kyseessä sitä helpommin pelästyy raskautta vaikka ehkä toivoisi lasta jossain vaiheessa. toiset miehet kasvaa isyyteen raskausaikana ja lapsen synnyttyä. sitten myös on noita ketkä lähtee menemään kun raskaus etenee tai viimeistään kun lapsi syntyy.

 

Tällä herralla ikää on 24 vuotta niin iästä sen ei pitäis johtua. Mut tääkin raskaus tuli aika yllätyksenä molemmille niin kai sen ymmärtää että on järkyttyny vielä.. Toivotaan että se tässä raskauden aikana tai viimestään oma vauva sylissä tajuaa että hieno juttu on kyseessä.

 

ei monet 24 vuotiaatkaan ole valmiita isäksi. itsellä on monta tuon ikäistä tuttua ja jos muija ilmottais olevansa raskaana ne juoksee kauas ja nopeasti. toiset ei ole valmiita isyyteen edes 50 vuotiaana se on niin ihmiskohtasta.

 

Meillä mies oli kyllä ilonen kuullessaan raskaudesta, mutta pikku hiljaa se alkoi hieman laantua kun "isättömän" miehen päässä alko pyöriin kysymys "Osaanko olla isä?" Ja sitä pohdittiinkin koko raskaus. Mieheni oli aivan varma että tulisi tekemään samat virheet elämässään kun oma isänsä. Havaitsin koko raskauden pelkoa tulevaisuutta kohtaan. Mutta pojan synnyttyä kaikki alko mennä omalla painollaan, hyvä niin. Ja nykyään mieheni on itsevarma ja hyvä isä. Toivon että teille käy vielä parhainpäin, voihan se olla joku shokkireaktio kun noista miehistä ei aina niin selvää saa..

 

Oon tuttujen kanssa koittanu vähän selvittää miten ne on suhtautunu kuullessaan tulevasta isyydestään, ja kaikilla on ollu sama reaktio että abortti tai ero, mutta loppua kohden ja viimeistään vauva sylissä on mieli muuttunu. Kuulimpa vain semmosestakin tapauksesta missä isä lähti kuultuaan raskaudesta, mutta loppuvaiheessa alkoi sitten innostaa ja tänä päivänä on hyvä isä Toivotaan että meillä kääntyy kans parhain päin. Sain suostuteltua ukon mukaan ekaan äitiysneuvolaankin, toivotaan että neuvolasta saadaan uusia ajatuksia Enkä oo onneks vielä toivooni menettäny.

 

Miehen ensimmäinen reaktio oli itkua ja naurua. Mutta tällä hetkellä sanoo olevansa hyvin ristiriitainen. Onhan se totta kai outo tilanne hänelle...

 

Nyt ollaan jo voiton puolella. Tuleva isukki oli miettinyt ettei se voikaan/haluakaan lähteä, eli nyt näyttää siltä että meistä tulee perhe! Sulattelua se toki vielä vaatii, mutta luojan kiitos se ei pistä mua valitsemaan kahden noin ison asian välillä Oon niin helpottunu että nyt voi alkaajo iloitsemaankin pikku toukasta

 

Sama täällä Tuleva isä hyvin innoissaan...onneksi!
"Alkujärkytyksen" Jälkeen hän on kovasti suunnittelemassa jo kaikenlaista!

 

Meillä taas eka oli ihan positiivinen reaktio, mutta tunnin päästä tulikin "abrotti tai ero" ...
no kyllä se sitten ajatukseen tottu viikon aikana ja alko 5 viikon kohdalla masulle puhumaan
"vähän sun äitis on tyhmä" yms huumoria =) tosi posiitivinen oli vaikka eka käski valitsemaan, myöhemmin sanoi kyllä ettei se sitä oikeasti tarkottanu mutta aika vakavissaan se sen sano. =)
Toivottavasti teilläkin asiat parhainpäin menee !

 

Yritti aluks et palattais yhteen. Sit ku mä sanoin et se ei oo enää mahdollista (en nyt jaksa alkaa kertoo kaikkia suhde sotkuja) nii tää rupee valittaa miten sen pää räjähtää ja miten sillä on vaikeeta. Hmm... kumpikohan se oli jäämässä lapsen kanssa yksin (oisin siis suostunu siihen hän voi nähdä lasta ja että lapsi voi mennä hänen luokseen yksin kunhan on vanhempi, ei hänelle käynyt), ja muutenki kotona oli asiat huonosti... No, onneksi löysin maailman ihanimman ja parhaimman, luotettavimman, kilteimmän ja muutenkin superin miehen. Ja olen onnellinen tästä, en haluaisi mitään muuta. Toivon että se paskiainen ei tule enää koskaan meidän elämään...

 

Hienosti suhtautu, onnellinen oli.
(Tosin raskaus oli suunniteltu)

 

Siittäjä ei ole reagoinut asiaan mitenkään, eli kun olen hänelle ilmoittanut, ei vastausta.
Emme siis olleet yhdessä, muutaman kuukauden juttu takana. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta olen halunnut lasta 13-vuotiaasta, vakituista miestä en ole ikinä kaipaillut. Tulee eteen jos tulee, mut olen aika itsenäinen tyyppi ja ehkä parempi olla kaksin lapsen kanssa.
Mielestäni mies on Isä vain jos niin haluaa, ja nainen Äiti jos niin haluaa. Minä halusin äidiksi, mies ei isäksi. Yksinkertaista ainakin minulle, tosin muille ihmisille tuntuu olevan hankalaa tajuta että olen oikeasti superonnellinen tulevasta lapsestani eikä ydinperhe ole itseisarvo.

 

Meillä mies oli se, joka halusi lapsen. Sovittiin, ett jätän pillerit pois (koska aikaahan voi mennä ennen kun tärppää), aikaa meni huikeat kaksi viikkoa. Niin oli se järkytys miehelle ett yhtäkkiä näin nopeasti, mutta enemmän mie itse olin järkyttynyt. Siis pelkäsin lapsia ja vauvoja, en osannut olla heidän kanssaan tms. En ollut vauvaa pitänyt sylissä tai vaippaa vaihtanut.
Mies oli iloinen, ja yritti hankkia töitä samalta paikkakunnalta missä mie asuin, mutta eipä onnistunut, näimme siis vain viikonloppuisin :/ Mutta mieheni oli viinan menijä, joten juopottelua oli paljon viikonloppuisin ja aina mie olin kuskina koska en voinnut ottaa :/
Viimeisenä kuukautena pääsimme muuttamaan lopulta yhteen Vauva syntyi, ja on miehen silmäterä, ja mieki olen niin onnellinen kun on tuommoinen pieni ihminen tuossa
Nooo, juopottelu jatkoi vieläkin lapsen syntymän jälkeen. Mutta nyt on tullut muutosta, neiti kohta 6kuukautta, ja mies näkee etten jaksa yksin koko ajan, ja ei oo kivaa ku hää pääsee lähtemään mut mie en. Niin nyt on juopottelu jäännyt, ainoastaan muutaman kerran käynnyt ja useammat kerrat miekin olen päässyt mukaan.
Hänellä itsellään isyyssuhde oli huono, isä lähti kävelemään kun hän oli pieni ja vasta nyt on tullut takaisin elämään lapsenlapsen myötä. Mutta, on maailman ihanin asia katsoa kun isä ja neiti temmeltää keskenään <3

Toivotaan, että sinullakin vielä miehesi muuttaa mieltään ja saatte upean perheen

 

Meillä oli eka ultra 12+2, ja siellä näky meän pieni ihminen, ja kyllä siinä sydän suli! Tais olla tulevalle isällekkin iso paikka, ei saanu sanaa suustaan ja hymyili vaan onnellisena Nyt se on alkanut olemaan jo innoissaan että vauva tulee, kavereille ja vanhemmille on jo kerrottu ja hyvältä näyttää. Vielä kun heittäis juopottelun pois niin ei vois paremmin mennä. Nyt on viikkoja 15+1, ja hyvillä mielin odotellaan molemmat

 

Meillä mökötettiin muutama päivä, koksa aika yllätyksenä tuli mun raskaaksi tulo. Mullla ei mitäään ammattia, en käy koulua, enkä ole missään töissä tällä hetkellä, mieheni on ainoa joka tienaa ja hänelläkin laina maksettavana.. Lisäksi meillä on koira joka vaatii paljon huomiota ja kokoonsa nähden paljon ruokaa. Alussa mies kyllä ilmoitti että ei ole valmis lapsen tuloon tai että hän ei kykene siihen ja melkein vaati aborttia, sitä minä en taas halunnut ja sanoin lähteväni jos siihen ajaudutaan. Ensimmäisen ultran jälkeen pieni hymy kohosi hänen kasvoilleen ja mentiin taas muutama viikko eteenpäin kun tuli takapakkia koko vauva asiaan että taas puitiin asioita jne. Nyt enään 3 kk synnytykseen ja puhumme avoimesti asioista ja mieheni oikein odottaa innolla lapsen tuloa ja höpöttelee mahalleni! Ultrissakin kyynel tulee silmäkulmaan.. Meilllä siis selvittiin vaikka se tuntuikin pitkältä ja kiviseltä se tie! Tsemppiä kaikille.. Onko muuten ketään maalismammaa?

 

Mie jouduin lopettamaan koulun heti raskauden selvittyä, koska kyseisellä alalla käytetään niin paljon haitallisia aineita. Mies on töissä ja lainaa maksettavana, minä ja kaks kissaa elätettävinä, eli ei mekään "taloudellisesti valmiita" olla, josko oltais oltu ikinä.. Onneksi pääsin työmarkkinatuella töihin niin saan edes vähän rahaa raskausaikana eikä jää kaikki maksut miehen kontolle. Hyvillä mielin kasvatellaan masua La 25.5.