Isänpäivä lahja vinkkejä pinoon!!!!

Eli kootkaamme kivoja isänpäivä lahjoja pinoon! =)
Mitä olette askarrelleet n.2vuotiaan kanssa ja/tai hankkineet isälle jotain sellaista missä olisi siis lapsi mukana???

Meillä oli viime vuonna paita lapsen painatuksella isälle sekä kravattikortti johon lapsi läträsi sormiväreillä värejä.
Kortti oli minusta hauska ja lisäsin siihen vielä runon.

Mitäs siis teillä muilla?
Aletaanpa kerätä vinkkipinoa!!
 
Valokuvakehys ja siihen hauska kuva lapsesta. Meidän isillä on työpöydällään (töissä) sellainen muistona ekasta isänpäivästä. Tänä vuonna tulee saamaan Baby Blues sarjakuvakirjan, kun sitä sarjista aina yhdessä nauretaan viikonlopun sanomalehdessä. Lisäksi isälle jää kiva muisto lapsen itse askastelemasta kortista. Meidän lapsi on n puoli vuotias kun ekan kerran isänpäivää vietettiin ja hän "piirsi" mustikkasoseella pahville, josta sitten taiteltiin kortti. Isommalla lapsella pysyy jo kynä kädessä tai vaikka jotkut sormivärit.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.10.2006 klo 21:03 hanne kirjoitti:
Meillä teetettiin ifillä kalenteri ens vuodelle, sai laittaa omia kuvia mitä halusi ja tietenkin tytön ja isän kuvia. Löytyy ihan ifi.fi.
Vähän aiheen vierestä, mut me meinataan tilata sellaiset joululahjaksi isovanhemmille. Tyttö on molemmille isovanhemmilleen ensimmäinen ja siis ainoa lapsenlapsi, niin tykkäävät varmasti, koska muutenkin on tytön kuvia seinällä.
 
Sormiväreillä maalataan valokuvakehys, tai siis olen ostanut ikeasta puisia valokuvakehyksiä ja annan pojan maalata sen itse ja siihen sitten joku kuva meistä tai pelkästään pojasta.

http://www.villijavapaa.fi/ tuolta tilattiin viime jouluksi isovanhemmille tyynyliinat, nyt mietin että jos tilaisi isänpäivä lahjan sieltä. Suosittelen, ovat todelle hyvä laatuisia ja pesunkestäviä.

http://www.perhekerho.net/askartelu/isanpaivakortti.htm tuossa vielä isäinpäiväkortti ideoita...
 
Juu valokuvapainatuksia saa yleensä kopiontiliikeistä tai sitten ainkain isommissa kaupungeissa on ihan sitä varten liike jossa painetaan kuvia paitoihin,mukeihin,hiirimattoihin jne.

Meillä oli viime vuonna tavallinen posliinimuki johon painoin lapsen pienen jalankuvan ja luki että ISI.Poltin itse uunissa kotona sen mukin sitten.
Kiva muisto tuli!
 
Minä teetin kerran miehelle ja tyttärelle t-paidat (saman väriset), joiden brodeerattiin Isi ja Isin tyttö -tekstit. Oli söpön näköistä kun kulkivat kesällä yhdessä saman väriset paidat päällä. =) Huuto.netin kautta löytyi harrastelija, joka brodeerasi tosi edullisesti paitoja ja tekstin sai päättää itse.
 
helmibaby2
Viime jouluna teimme mummoille, papoille,kummeille ja itselle(vanhemmille) omat tyynyliinat. kangasväri purkki ja tussit.Paineltiin jalanjälkiä tyynyliinoille ja kirjoteltiin niihin hyvänyöntoivotukset ja isoisoisille tehtiin 85-v T-paita superpappa.Oikein onnellisia olivat ja ihania tuli.
 
Tiimarista ja varmaan muualtakin saa sellasta paperia, jolle voi printata kuvan ja sen voi sitten silittää kiinni paitaan, tyynyliinaan...yms.
En osaa kuvan laadusta sanoa, että pysyykö yhtä hyvin kuin jossain teetetty - mutta eipä se paperi kauheen kallista ole, että josko sellaista haluaa kokeilla.
Samalla tyylillähän voi sitten tietty vaikka skannata lapsen piirrustuksen ja sitten printata sen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.10.2006 klo 14:53 Ninni kirjoitti:
Sormiväreillä maalataan valokuvakehys, tai siis olen ostanut ikeasta puisia valokuvakehyksiä ja annan pojan maalata sen itse ja siihen sitten joku kuva meistä tai pelkästään pojasta.

http://www.villijavapaa.fi/ tuolta tilattiin viime jouluksi isovanhemmille tyynyliinat, nyt mietin että jos tilaisi isänpäivä lahjan sieltä. Suosittelen, ovat todelle hyvä laatuisia ja pesunkestäviä.

http://www.perhekerho.net/askartelu/isanpaivakortti.htm tuossa vielä isäinpäiväkortti ideoita...
kiitti vinkistä :) tilasin tuolta pari iltaa sitten, tänään jo tuli paketti
 

Yhteistyössä