Ison vauvan imetys

Meidän pitkä ja itkuntäytteinen yrityksemme palkittiin viimein raskaudella viime elokuussa. Terve poika syntyi 5.5. uhkeissa mitoissa 53cm/4620g.

Jo sairaalassa, ensimmäisestä päivästä lähtien tulokkaalle on tarjottu rinnan lisäksi myös pulloa sillä maidonnousu oli hidasta eikä tulokas ollut kaikken kärsivällisimmästä päästä noin muutenkaan. Maito on noussut tuon jälkeen normaalisti, mutta syömisyritykset ovat kamalaa taistelua! Vauva huutaa pallo punaisena ja minä itken riittämättömyyttäni. Hyvää imetysasentoa on erittäin vaikea löytää ja syyksi epäilen ainakin osittain rinnan muotoa. Koitan toki aina kädellä muovata rinnan päätä helpommin lähestyttävään muotoon, mutta se on hidasta ja aikaa siihen ei juuri ole ennen kuin toinen totaalisesti menettää malttinsa.

Sairaalassa tarkistivat imuotteen, joka oli kuulemma erinomainen. Itse sitä tutkineena olen samaa mieltä. Vika ei siis ole siinä. Vauva mietiskelee rinta suussa ja nukahtelee miten sattuu ja kun säpsähtää hereille on jälleen raivon partaalla kun tajuaa, että ruokaa ei olekaan suussa.

Kysyin neuvolasta apua imetysasennon ja pullon suhteen, mutta en kokenut saavani tarpeeksi irti. Ilmeisesti ovat sitä mieltä, että koska vauva on iso, pulloruokinta on lopulta ainot vaihtoehto eikä rintaruokinta voi mitenkään onnistua. Ei mitenkään positiivista asennetta luova henki siis...

Yöllä rinta ei maistu senkään vertaa. Järisyttävän huudon saattelemana saattaa suostua maistamaan vähän, mutta käy pian kärsimättömäksi, jonka jälkeen huuto ei lopu ennen kuin pullo on suussa. Sairaalassa ehdottivat alussa, että tarjoaa ensin vähän pullosta ja sitten rintaa. raivari on tässäkin tilanteessa taattu.

Olen alkanut vakavasti miettimään pulloruokintaan siirtymistä ja koko tissittelyn unohtamista. Olen henkisesti täysin rikki ja koen, että en pysty ruokkimaan lastani ja kyllä, se tekee minusta omissa silmissäni epäonnistuneen äidin. Olen viimeisen vajaan kahden viikon aikana itkenyt enemmän kuin koko raskausaikana, joka ei todellakaan ollut mitenkään tunnekuollut tila. Mieheni kannustaa minua ja haluaa tukea, mutta sanoo olevansa huolissaan jaksamisestani. Olen yrittänyt suhtautua positiivisesti, mutta en pysty. Imettämisestä on tullut kirosana ja pelkään jokaista edessä olevaa koitosta jo etukäteen.

Ehkä haen avautumisellani jonkinasteista lupaa sanoutua irti koko touhusta? Toisaalta kaipaisin neuvoa siihen, miten selviäisin tilanteesta rintaruokinnan hyväksi, sillä pidän sitä erittäin tärkeänä. Minä, joka raskausaikana vielä ajattelin, että onnistun eli en, se ei kaada maailmaani. Kuinka väärässä olinkaan.

 

Kuulostaa kamalan tutulta. Meillä kans oli ensimmäinen iso 52,5cm/ 4600g. Sairaalas jo annettiin lisämaitoo, kun maito ei noussu tarpeeksi nopeesti. Imuote oli pojalla hyvä, mutta siitä huolimatta mun rinnanpäät meni rikki. Ja imetyksen alku oli kotona itkuraivarin arvoinen, kun maitoo tuli liian lujaa. Mutta tuosta rinnanpäiden rikkoutumisesta johtuen siirryttiin pulloruokintaan ja sillä jatkettiin silti vaikka sain rinnat kuntoon. Se vaan kesti niin kauan että poika oppi jo pullolle. Jos tunnet itse jaksavasi yrittää niin siitä vaan... ja tarkasteleppa sitä että tuleeko maitoa alkuun liian lujaa. Mutta jos tuntuu ettet tahdo jaksaa niin rohkeesti vaan pulloruokintaan. Alkuun voit vaikka lypsää omaa maitoo pulloon ja antaa sitä tai antaa samantien korviketta. Kyllä ne lapset molemmilla kasvaa oikein hyvin. Meillä on nyt 2 "korvike"poikaa ja hyvin ovat kasvaneet, eivätkä ole sen enempää sairastelleet, kuin rintaruokitut lapsetkaa. Tsemppiä!

 

Hei,
kuopukseni oli syntyessään 52cm ja 4060g. Jo sairaalassa hän sai maitoa pullosta, osittain sen takia että oli myös sokeritipassa ja valohoidossa. Imetyskin takkuili, hänellä ei yksinkertaisesti ollut kärsivällisyyttä rinnalle. Häneltä leikattiin kireä kielijänne jonka ajateltiin vaikuttavan imemiseen (olisi leikattu muutenkin), mutta se ei parantanu imemistä. Pumppasin maitoa (lapsen ollessa teholla, yöllä kolmen aikaan istuin lypsyllä lypsäen molempia rintoja yhtä aikaa...) ja vein sitä vauvalle tippaan ja tein samaa vaikka vauva oli myöhemmin vierihoidossa. Kun sai pullosta, suostui myös hieman rinnalle sen jälkeen kun pahin kiukku oli pois.

Olin ihmeissäni tästä imetyksen vaikeudesta sillä esikoisen kanssa kaikki sujui kun rasvattu. Tulin tulokseen että vauvalla oli vaan niin nälkä (ja tempperamentti) ettei malttanut asettua rinnalle ja oppia imemään. Otin avuksi rintakumin. Myös kotona käytin pulloa ja se tuntui hullulta, pumpata ja antaa omaa maitoa... Päätin onnistua imetyksessä koska se oli niin kätevää isosiskon kanssa. Otin käyttöön rintakumin jonka kans vähitellen opittiin imemään. Siitä tuli tosin ilmavaivoja ja päättäväisesti luovuin siitä aika nopeasti. Rinnat kestivät hyvin. Minulla oli toinen tissi oikein kunnon suihku, ja imetystukipalstalta opinkin päästämään enimmät suihkut harsoon ennen kun imetin, vaikkakin se tiesi vauvan huudattamista hetken. Meillä suihkutissi vaikeutti syömistä ja tuli hirveesti röyhyjä ja ilmavaivoja. Esikoista ei tarvinnu juuri röyhtäyttää, poikaa sitäkin enemmän. Imetys jatkui 1 vuotiaaksi.

Se hyöty pullottelusta oli, että myöhemminkin kelpasi maito pullosta, toisin kuin siskon kanssa.

Tsemppiä, kokeile vielä ja hae neuvoja imetystuesta, mutta elä tunne syyllisyyttä jos päätät pullosta syöttää. Ihan samanlaisia lapsia niinkin kasvaa.

 

Meilläkin oli iso vauva ja alkuun koviakin raivareita. En itse edes osannut imettää kun esikoisesta oli kyse, mutta olin vain päättänyt siinä onnistua. Kyllä se alun muutaman päivän (tai viikon) taistelut kestää, imetys on sitten tosi helppo tapa ruokkia lapsi kun se lähtee sujumaan. Sulla lapsi on kuitenkin vielä tosi pieni, eli peli ei ole vielä menetetty. Ota rauhassa nyt sellainen asenne, että nyt pesitte vauvan kanssa. Meillä käytännössä illat meni alkuun niin, että lapsi oli mun sylissä jatkuvasti ja melkein koko ajan kiinni rinnassakin (rasittavaa, kyllä!). Katsoin kaikki tv-ohjelmat, mitä tuli illan aikana kun eihän siitä sohvalta mihinkään lähdetty. Mies toi mulle sohvan nurkkaan koko ajan vettä, se auttaa maidon tuotannossa, eli muistathan juoda runsaasti!

Eli nyt otat vain pesimis-otteen ja unohdat kaikki muut kotihommat ja touhut. Linnottaudu lapsen kanssa mukavaan asentoon ja annat vauvan olla lähellä ja rinnalla vaikka sitten se itsestä tuntuisi ihan äärettömän pitkältä ajalta maata vaan. Meillä oli makuuhuoneessakin imetystelkkari, eli ei käynyt aika pitkäkti. Meillä imetys jatkuu kaikista alkuvaikeuksista huolimatta edelleen ja lapsi on jo reilusti päälle 1 v.

Onko sun alueella imetystukihenkilöä? Voisitko soittaa johonkin apupuhelimeen?

imetyksen tuki ry
Paarmuskan imetysohjauspuhelin

Minä kannustaisin siis yrittämään imetyksen suhteen, vaikka se alkuun tuntuukin vaikealta tai ei onnistu lainkaan. Ei se pullonkaan käyttäminen autuaaksi tee ja on siinäkin oma vaivansa.

 

Täällä kans yksi kohtalotoveri, teidän kaikkien tekstit kuulostaa niin tutulta...

Meillä esikoinen oli syntyessään 4100g 52cm eli ilmeisesti iso vauva (?) ja hän sai pullomaitoa lastenosastolla pari ensimmäistä elinpäiväänsä. Mulla nousi maito hitaasti rintoihin ja kun sain vauvan viimein viereeni, hällä ei riittänytkään kärsivällisyys -> huutoa. Osastolla neuvoivat, että antaisin jatkossakin korviketta kotona mutta että imetystä kannattaisi silti vielä yrittää. No minähän yritin ja 2kk jälkeen lopetin, kun aloin olla ihan hermoraunio ja väsynyt. Esikoinen oli vauvana tosi temperamenttinen ja pakko myöntää, että on sitä vieläkin mitä suurimmissa määrin. Onnistuneeseen imetykseen vaikuttaa niin moni asia... Voit kokeilla mitä tahansa kommervenkkejä mutta jos rinnalla on aina se yksi tyyppi, joka haluaa ruokaa NYT HETI, niin ymmärrän, jos lopettaminen alkaa pyöriä mielessä. Luovuttamiseksi en sitä silti kutsuisi vaan terveeksi järjeksi. Oma jaksaminen on tärkeintä. Kun itse tämän päätöksen tein, elämä alkoi pikkuhiljaa maistua elämältä ja aloin oikeasti nauttia lapsestani. Meidän tapauksessa pulloruokinta oli siis rintaruokintaa autuaampi kokemus.

En kannusta sua lopettamaan enkä myöskään yrittämään.
Vain sinä itse tiedät, mikä on parasta teidän perheelle :hug:

 

Heippa! Jos lapsi on saanut jo pulloa niin kyllähän se niin menee että pullosta saa helpommin.

Mulla oli esikon kanssa samankaltainen tilanne joka päättyi lopulta siihen, ettei enää suostunut rinnalle ollenkaan, huuto alkoi jo kun paidanreunaa nosti. Nyt odotan toista enkä varmasti tuo pulloa lähellekkään jos haluan imettää pitkään.

Ei se imetys ole mikään määre, olethan sä imettänyt jo pitkään, varmasti pidempään kun monet muut, hieno saavutus! Jos tuntuu ettei enää onnistu, anna itselesi lupa irtisanoa itsesi rintaruokinnasta jos tuntuu että ei onnistu. Voithan aina pumpata maitoa talteen jos sitä tulee, pakkaseen vaan ja siitä sulattelemaan sitten. Kyllä ne lapset pullollakin kasvaa ja muista että pienokaisesi on saanut rintamaitoa jo pitkän aikaa!

 

Kiitos ja kumarrus kaikista ihanista vastauksista ja kannustuksesta! Meillä on tosiaan tilanne edelleen sama kuin alussa, mutta sillä erotuksella, että olen henkisesti huomattavasti vahvemmalla pohjalla. Aika on auttanut (ja ilmeinen hormoniryöpyn hidas tasautuminen) kuin myös se, että olen täällä ja muualla huomannut, että asia ei ole vain minun ongelmani eikä sen myöskään pitäisi merkitä maailmanloppua. Uusi lisäharmi tosin on, että rintoihini on iskenyt sitkeä atooppinen ihottuma. Lienee huonon ihoni reaktio sylkeen ja rintamaitoon. Tästä syystä olen joutunut pitämään rasvauskuuria ja imettäminen on ollut lähes mahdotonta sillä kutina tosissaan on järkyttävä.

Muilta osin otin neuvoista vaarin ja kikkailin. Pesittiin ja rötköteltiin ja vaikka mitä, mutta nyt vain on niin, että oma maidontuotantoni on selkeästi rajallinen tein minä sille sitten mitä tahansa. Pulloteltu on ja siihen lisäksi olen antanut rintaa joka välissä kun vaan on näyttänyt mahdolliselta. Joskus onnistuen, joskus epäonnistuen. Alan kallistumaan pullon puolelle, sillä tilanne jo itsessään alkaa olla aika stressaava. Koen ahdistavaksi koittaa "pakkorinnoittaa" kun tiedän, että poika olisi paljon tyytyväisempi kun maito tulisi pullosta niin paljon nopeammin sammuttamaan kiljuvan nälän. Lisäksi neuvolassa on tullut selväksi, että pitkä ja hoikka lapsosemme saisi syödä enemmänkin, jotta painoa saataisiin lisää eli se osaltaan lieventää huoltani "liikasyötöstä", mitä useat eri tahot painottavat kun puhutaan pullolla ruokailusta. Liekö sitten tosiasiassa vakavaa.

Olen pikkuhiljaa pääsemässä yli ahdistuneisuuden ja itseni syyllistämisen, sillä tilanne ei voi olla omasta laiskuudestani tai yrityksen puutteesta kiinni. Sitä vastoin olen sitä mieltä, että sairaalassa ei olisi alunperinkään pitänyt tarjota pulloa vaan joko hörpyttää tai kokeilla edes jotain muuta ennen kun pulloon tartuttiin. Mahdollista seuraavaa lasta ajatellen pidän tämän mielessäni. Nyt tilanne on kuitenkin mitä on ja uskon, että pikkuhiljaa siirrymme kokonaan pulloon. Sivussa voin lohduttautua sillä, että pumppaan omaa maitoani sen minkä jaksan ja olen kiitollinen siitä, että sitä tulee edes se vähäinen tippa, niin kauan kuin tulee.

Sitten kun vielä anopin painostuksesta selviän hengissä kunhan hänelle valkenee millä linjoilla meillä liikutaan... Minulle kun kuulemma tekisi kauhean hyvää pudottaa kunnolla painoa (ainoa ääneenlausuttu rintaruokinnan hyvä puoli hänen mielestään). Sisimmässäni kyllä uskon hänellä ajan kullanneen muistot kun kaksosten imetys ei kuulemma ollut ongelma eikä mikään. Minä nyt muutenkin olen tällainen erilainen miniä : /

 

Hei!

Älä turhaan syyllistä itseäsi, olet yrittänyt parhaasi. Itse imetin vain 2-3 viikkoa ja se tuntui vaikealta, en jaksanut yrittää ja siirryin suosiolla pulloon. En oikeastaan edes ymmärrä vauhkoamista imetyksen ympärillä. Mikä siitä tekee niin hienoa? Itse en ainakaan nauttinut siitä ollenkaan, eikä vauvakaan kun ei saanut tarpeekseen ja rinnalla olo oli tappelua. Pullon kanssa on helpompaa ja kummallekin miellyttävämpää. Ja korvikkeella vauva kasvaa aivan yhtä hyvin. Mun vauva on pian 3kk ja 2kk neuvolassa oli kasvanut yli 3 kiloa syntymästään.

Ei ole mitään järkevää syytä sille miksi imetystä pitäisi jatkaa jos se takkuaa ja tuottaa vaan ahdistusta ja hankaluuksia.

 

Meillä tyttö oli myös vähän yli neljäkiloinen ja 53cm pitkä syntyessään.
Ensimmäinen yö meni vielä niillä maitotipoilla, mitä mun rinnoista irtos (se ensimaito). Tokan päivän neiti roikkui tissillä ihan koko ajan ja illasta huusi jo hysteerisenä. Annettiin lisämaitoa kolmisen kertaa illan ja yön aikana. Hoitaja antoi pullosta maitoa. Seuraavan päivän taas imetin ja alkuillasta tyttö huusi jälleen nälkäänsä. Hoitaja toi lisämaitoa ruiskulla ja kauhisteli, että miksi edellisillan hoitaja on tarjonnut pullosta, ei niin pidä tehdä, jos imetys on äidillä toiveissa. No kolmantena yönä mun maito nousi, joten lisämaitoa ei olla sen jälkeen tarvittu. Meillä on ollut imuoteongelmia jonkun verran, mutta vielä ollaan täysimetyksellä (lapsi täytti juuri 4kk).

Sen sanon, että jos tämä olisi ollut hirveän hankalaa, niin pullolle olisi siirrytty. Ne muutamat ongelmakaudet mitä meilläkin on ollut, ovat tuntuneet niin raskailta, että ymmärrän paremmin kuin hyvin, että imetys lopetetaan, koska se ei vaan yksinkertaisesti suju. Raskas päätöshän se varmasti on, mutta pääasia on että vauva JA ÄITI voivat hyvin. Ei pidä unohtaa itseään :hug:

Niin ja tulevaisuudessa kannattaa sanoa synnärillä, tai siis osastolla, että lisämaidot juurikin ruiskulla tai hörppyyttämällä, eikä tuttia anneta, ennenkuin imuote on varmasti hyvä. Me ollaan varovasti opetettu tyttöä pullolle (oon antanu pumpattua maitoa pakkasesta), jos mulle sattuiskin jotain, niin pitäähän sen osata syödä pullostakin. Niin ja jos joskus pääsisi vaikka vapaan viettoon.. Mutta kokonaisuudessaan on saanut 4-5 kertaa pullosta maitoa ja pitkät välit kertojen välillä, ettei totu liian helppoon. Lisäksi meillä käytössä Aventin ykköstutti, josta pitää ilmeisesti oikein imeä, että tulee maitoa suuhun.

 

En oikeastaan edes ymmärrä vauhkoamista imetyksen ympärillä. Mikä siitä tekee niin hienoa? Itse en ainakaan nauttinut siitä ollenkaan, eikä vauvakaan kun ei saanut tarpeekseen ja rinnalla olo oli tappelua. Ei ole mitään järkevää syytä sille miksi imetystä pitäisi jatkaa jos se takkuaa ja tuottaa vaan ahdistusta ja hankaluuksia.

Onnistuessaan imetys on hyvinkin palkitseva ja ihana juttu äidin ja vauvan välillä (tämä siis tuohon kysymykseesi, että mikä siitä tekee niin hienoa).
Mutta tuohon viimeiseen lauseeseen yhdyn kyllä täysin. Jos imetys on yhtä taistelua ja äiti ja vauva voivat huonosti, niin silloin on syytä kyllä harkita, että kannattaako sitä jatkaa. Vauvakin voi paremmin, kun äiti on stressitön :heart:

 

Elomeena:meillä saman ikäiset möhköfantit.Mun poika syntyi 1.5 (rv40+2) mitoilla 4695kg ja 56cm :xmas:
Enpä oikein osaa auttaa koska tämä heppu syö tissiä pelkästään ja jo sairaalassa maito riitti hänen tarpeisiin.Lisämaitoa annettiin 2x20ml että sokerit saadaan nousemaan.Imetys sujuu paremmin kuin edellisten kolmen kanssa.Poika syö säännöllisesti n.3h välein eikä ole mistään syystä vielä itkeny.Kumma tyyppi :heart:
Ei kannata tosiaan hermoja menettää jos se imetys ei onnistu,sitten vaan pulloruokinnalle.Voihan sitä tissiä välillä tarjota jos huolii.
Tän vauvan kohdalla mä tutkiskelin sen käytöstä tissillä enkä auttanu lähes mitenkään niin ite se sen nännin hamuili niinku kuuluukin toisin kun aiempia oon ehkä ohjannu liikaa.Hassun näköstä touhua se ruuan hakeminen kyllä on. Ootko kokeillu kaikenlaisia asentoja? Jospa se ei vaan halua tissiä suuhunsa niinku mun veljen poika.Ei ottanu koskaan vissiin imuakaan vaan kieltäyty jo sairaalassa.

 

makuuasento parasasento möhköfanttien imetykseen Vaikka itsellä oli pieni tyttö, niin en millään pystynyt istaalteen imettämään häntä Tosin sekin myös loppui kun maitokin loppui