isyyden selvittäminen jälkikäteen

Sain pojan 8 kk sitten ja tuolloin en hallunnut lapsen isää monesta elämäntilanteestani johtuvasta syystä lähteä setvimään. Nyt lapsen isä, joka on ollut 3 vuoden ajan hyvä ystäväni, on alkanut `leikkimään`perhettä kanssamme, mutta ilman että on lapsestaan valmis omalle lähipiirilleen kertomaan. Näin ollen olenkin paljon nyt, arjen ja elämän alettua pyöriä helpommin ja omillaan, alkanut pohtia pojan oikeuksia ja isän merkitystä-vaikka sitten vain paperilla hänen elämäänsä. Nyt haluaisinkin tietää alustavasti ennenkuin otan lastenvalvojaan yhteyttä, miten tapahtuu lapsen isän tunnustaminen näin jälkeenpäin? Hän saanee kutsun ja jos ei vapaaehtoisesti tunnusta niin oikeus sen lienee varmistaa?
 
tämän vuoksi teksissäni ilmoitankin, että alustavasti kyselen :) Eli lapsen isän kanssa olen puhunut, hänellä ei ole haluja asiaa virallistaa. Ei ole kuulema rahaa elatukseen ja turhaan kuulema ruveta säätämään. Meillä pari krt viikossa vierailee ja puhuttelee lasta poikanaan ja itseään isänä. Eli hyvin aikuiselta kuulostaa, ja minut tekee todella fiksun kuuloiseksi kun tälläisen kanssa lapsen olen mennyt tekemään. Elämä nyt vain meni näin, enkä mitään moralisointia tai mielipiteitä tilanteestani tullut hakemaan, vaan apuja itse prosessiin ja tietoa, että mitä siinä varsinaisesti tapahtuu. Sinällään meidän elämä on onnellista ja ihanalla turkiverkolla siunattua, mutta isyyden selvittämisen jättämisen vaikutukset lapsen tulevaisuuteen mietityttää, muutoin ei kyllä kiinnostaisi isää sitoa kuvioihin loppuelämäksi.
 
Sähän saat kuitenkin elatusmakut kunnalta vai mitä? Siinä voi käydä vaan äkkiä niin että jos väkisin alat miehstä isää tehdä niin hän kaikkoaa kokonaan lapsen elämästä.

Mut jos halut välttämättä niin tehdä niin ota lastenvalvojaan yhteyttä ja kerro asiasi, hän sit pistää asiaa eteenpäin. Isä voi vaatia isyystestiä ja sun on pakko siihen suostua. Muuten homma on varmaan sit selvä kunhan isä käy lastenvalvojalla kirjoittamassa paperit ja kunta maksaa sulle elarit edelleen jos isällä ei kerran ole varaa. Kunta sit perii isältä kaiksta veronpalutuksista ym. omansa pois.
 
Niin se piti vielä kirjoittaa et sit kun viralliset paperit kirjoitettu niin sit isällä on oikeuksia lastakohtaan ja sä et voi enää määrätä yksin kaikkia lapsen asioita esim. jos isä haluaa lapsen luokseen yökylään niin sun on annettava( ei tietenkään niin kauan kun imetät). Muista et nää tapaamishalut voi ilmetä vaikka vuosien päästä esim. uuden puolison astuessa kuvioon.
 
Mun mielestä ei oo järkevää laittaa isää puun ja kuoren väliin. Tärkeintä, että isä on läsnä lapsen elämässä, paperilapulla ei siihen verrattuna oo paljoakaan painoarvoa! En ainakaan itse lähtisi leikkimään tulella ja riskeeraamaan sitä hentoa isä-poika-suhteen alkua... Kiintymyksen ja rakkauden syntyminen vie oman aikansa, mutta on varmasti sen arvoista! Ja ajan kuluessa ja suhteen vahvistuessa varmasti myös miehen on helpompi kertoa perheelleen ja ystävilleenkin lapsesta.
 
Peuhu68: Täytyy kommentoida sen verran yhden (ero)lapsen vanhempana ettei isällä isyydentunnustamisen jälkeen ole mitään oikeuksia esim tapaamiseen vaan se on lapsen oikeus samoin kuin tuo elatusjuttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olkkis74:
Peuhu68: Täytyy kommentoida sen verran yhden (ero)lapsen vanhempana ettei isällä isyydentunnustamisen jälkeen ole mitään oikeuksia esim tapaamiseen vaan se on lapsen oikeus samoin kuin tuo elatusjuttu.
No viilataan sit pilkkua.Jos isä haluaa jossainvaiheessa alkaa toteuttaa lapsen oikeutta isään ei äidillä ole siinä paljoa sananvaltaa jos isyys on tunustettu.

 
Muistetaanhan tässäkin tapauksessa taas, että lapsi on myös perillinen isälleen. Jos isä on työtön, saat edelleen elatusmaksut kunnalta ja isä pystyy hakemaan tähän vapautusta. Jos hän on työssä, pystytte varmasti sopimaan elatusmaksun suuruuden, niin että isä siitä selviää. Ei missään lue, että äidin on pakko vaatia elatusmaksuja isältä saati, että minkälainen summan tulee olla.
Jos todella haluat lapsellesi vain isän, jätä miettimättä paljonko saat elatusmaksuja, koska ja keneltä.
Ei meilläkään nuoremman lapsen isä maksa lapsesta mitään. Mutta hän on tämän elämässä täysillä mukana ja tyttö on kyllä tunnustettu.

En jaksa ymmärtää miksi tälläisissä keskusteluissa ensimmäisenä aletaan miettimään rahaa ja sitä menettääkö elatusmaksut...
Ajatelkaa lasta ja isää, jos oikeasti ajattelette.
 

Yhteistyössä