Itsekritiikkiä

Olen tutkiskellut itseäni eilisten haukkujen ja moitteiden jäljiltä porno-keskustelussa.
Joo, hehkuta, joo, olen älyttömän rakastunut, joo, palvon suunnilleen miestäni. Joo, käyn joidenkin hermoille siksi.
Taustalla lienee se että olen nähnyt läheltä kolmen nuoren ihmisen kuoleman. Varsinkin lasten syntymän jälkeen olen alkanut pelätä äkkikuolemaa, en niinkään itseni kohdalta vaan lasten ja miehen kohdalta. Pelko ei haittaa arkielämää mutta sen verran se on pinnassa etten esim. koskaan mene nukkumaan riidoissa heidän kanssaan tai lähde töihin ilman että kaikki on hyvin.
En pelkää riitoja ja erimielisyyksiä, mutten anna pienten asioiden häiritä tai pilata mitään koska kukaan ei tiedä milloin on viimeinen päivä. Terve, nuori ihminen voi kuolla tunnin päästä, sitä ei tiedä.
Siksi elän ja toimin sen mukaan kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Arvostan jokaista asiaa niin paljon samasta syystä.
Tuon asian takia asiat ovat oikeasti hyvin. Ja se ärsyttää täällä joitakin lukijoita kun tuon näitä kokemuksiani ja näkemyksiäni esille.

 

missäs kohtaa tossa oli se kritiikki

 

Tuo olis terveellinen ajattelutapa ihan kaikille meistä. Itsekin tuohon yritän pyrkiä, mutta se on todella vaikeaa. Erityisesti jos se parisuhteen toinen osapuoli ei noudata samaa sääntöä.

Ehkä se vaan on ihmisille niin vaikeaa hyväksyä, että toisilla on oikeasti hyvä olo parisuhteessaan.

Itse en siis edes osallistunut koko keskusteluun, enkä edes ole lukenut mainitsemaasi ketjua, mutta muistan sun nimimerkin ja tiedän siksi, mistä puhut

 

missäs kohtaa tossa oli se kritiikki

Siinä että se on ylikorostunutta mulla tuon menetyksenpelon takia.
Eron kestäisin jos mies vaikka ei olisi enää onnellinen kanssani mutta kuolema olisi hyvin vaikea kestää.
Tuosta pelosta johtuen elän sitä elämää ylikorostuneesti ja keskittyen vaalimaan jokaista hetkeä.

 

Siinä että se on ylikorostunutta mulla tuon menetyksenpelon takia.
Eron kestäisin jos mies vaikka ei olisi enää onnellinen kanssani mutta kuolema olisi hyvin vaikea kestää.
Tuosta pelosta johtuen elän sitä elämää ylikorostuneesti ja keskittyen vaalimaan jokaista hetkeä.

mä en lukis tuota itsekritiikiksi vaan pikemminkin päinvastoin

 

mä en lukis tuota itsekritiikiksi vaan pikemminkin päinvastoin

No luetaan sitten eri tavalla. Ei se ole kiva sekään että pelkää sitä että toinen ajaa kolarin, saa aivoveritulpan tai todetaan syöpä. Mulla on joku sellainen mutu-tuntuma ettei onni voi jatkua loputtomiin, jotain pahaa tapahtuu jossain vaiheessa ja nyt on vaalittava tätä hetkeä tarkoin.
Kun tarkemmin miettii niin minä todella rakastan miestä niin että se sattuu välillä. Juuri tuon pelon takia. Ja siitä syystä kai hänestä tulee täälläkin höpistyä joka toisessa ketjussa. Loputon kiinnostuksen aihe....

Onnen hetkiä on paljon, mutta tuntuu että se kaikki pitää kuvata kameralla, muistaa, taltioida siksi että pelkään ettei sitä esim. vuoden tai viikon päästä välttämättä enää ole.

Kyllä tämä ihan kritiikkiä on, pitäisköhän koettaa unohtaa tuollaiset asiat ja palata sinne maan pinnalle.

 

no ehkä mä nyt sitten (pitkin hampain) hyväksyn ton menettämisen pelon itsekritiikiksi

 

Siis lyhyesti, muita ei tällä palstalla kiinnosta saada raporttia suhteen tilasta ja onnen hetkistä mutta minä se vain niitä aina tänne huomaan kirjoittavani. Kun enpä minä viitsi hehkuttaa sitä aina ystävillekään varsinkin jos siellä on kurjia elämäntilanteita.
Toiset vittuilee ja kiusaa täällä huvikseen kun eivät reaalielämässä ilkeä.
Minä hehkutan kun en ilkeä siviilissä siinä määrin kehua.
Mun on pakko purkaa sanoiksi tai kirjoitukseksi nämä tunteet. Mut ehkä päiväkirja olisi paras vaihtoehto niin ei tule lieveilmiöitä.

 

Todella vaikea yrittää tätä nyt järkevästi selittää, mutta haluan sanoa että tiedostan tässä asiassa oman ärsyttävyyteni ja rasittavuuteni.

 

Ei sun mun mielestä tarvitse tuota selitellä. Ole onnellinen suhteestasi ja rakkaudestanne! Jos joku ei sen hehkutusta kestä, hajotkoot kateuteensa. Tai hehkutus-angstiinsa.

 

[QUOTE="noo";28978300]Ei sun mun mielestä tarvitse tuota selitellä. Ole onnellinen suhteestasi ja rakkaudestanne! Jos joku ei sen hehkutusta kestä, hajotkoot kateuteensa. Tai hehkutus-angstiinsa. [/QUOTE]

Kiitos.

 

[QUOTE="mommy";28978229]Tuo olis terveellinen ajattelutapa ihan kaikille meistä. Itsekin tuohon yritän pyrkiä, mutta se on todella vaikeaa. Erityisesti jos se parisuhteen toinen osapuoli ei noudata samaa sääntöä.

Ehkä se vaan on ihmisille niin vaikeaa hyväksyä, että toisilla on oikeasti hyvä olo parisuhteessaan.

Itse en siis edes osallistunut koko keskusteluun, enkä edes ole lukenut mainitsemaasi ketjua, mutta muistan sun nimimerkin ja tiedän siksi, mistä puhut [/QUOTE]

Kiitos myös tästä. Mutta koetan jatkossa rajoittaa.