Itseni pinnan palaminen

:'( mistähän aloittaisin... ei ole oikein ketään kelle puhuisin ja kuka oikeasti kuuntelis. Mutta kerron tänne sitten, jos täällä autettaisiin ja kuunneltaisi mua =)

Eli minulla on 1v 3kk poika. Mä olen tietenkin hoitanut häntä 24 h/ vrk ja joskus itsellanikin on huonoja ja kärttyisiä päiviä, ikävä kyllä :ashamed:

Hän on aivan ihana,rakastan häntä yli kaiken. Mutta tuntuu että olen ihan poikki..henkisesti.. mulla on ainaisia rahahuolia miehen kanssa ja hän maksaa kaiken elämisen tässä perheessä. Töitä olen yrittänyt hankkia mutta ei tärppää. Muutenkin täällä päin paljon työttömyyttä..

Mies käy töissä ja mä hoidan poikaa kotona. No nyt se vasta villi onkin kun oppi 2 kk sitten kävelemään ja hauskaa pitää koiran kanssa leikkien ja mun kanssa. Käydään päivisin ulkona ja tietenkin perhekerhossa viikottain.

Mutta mulla aina välillä saattaa hermot palaa ihan totaallisesti vaikka kuinka olen itselleni toitottanut että ÄLÄ HUUDA!!! mutta jos lapsi tekee jotain.. esim. teen ruokaa hän tulee itkemään jalkoihin, otan syliin, lasken maahan annan jotain naposteltavaa, mehua tai maitoa kunhan jotain että jättäs mut rauhaan siksi aikaa että ruoka ei pala pohjaan... mutta ei hän itkee ja kiljuu jaloissa vaikka kuinka sanon.

No sitten pinna palaa ja rupean huutamaan että " koita ymmärtää että äiti tekee ruokaa ja ruoka palaa pohjaan" odota hetki... ei mitään.

Sitten saan ihan mielettömän pahan mielen itselleni jos huudan hänelle, kun tiedän että ei se pieni ymmärrä ja ihmettelee miksi tuo äiti on tuollainen :snotty:

Laitan lapsen nukkumaan ja itken itseni päikkäreille..tulee niin huono olla ja hävettää miten huono äiti olen kun karjun. Parhaani haluan pojalle ja mä oikeesti yritän että hänellä on hyvä olla ja hauskaa.

Mutta sitten kun mulla on huono päivä ja lapsi tekee jotain saatan karjaista... Noloa tosiaan ja miten tyhmää.

Olen hirveän tempperamenttinen luonne muutenkin. Teen ensin ajattelen myöhemmin..se on mun motto ollut koko ikäni. Nytkin huomaan että taas teen sitä. En vain tajua suuttumukseni hetkellä laskea 10 ja rauhoittua :x

Mitähän lapsikin ajattelee??? voi miten ihana kun se rupeaa kunnolla ymmärtämään puhetta voin hänen kanssa kommunikoida jutellen ja hän ymmärtää anteeksi pyyntöni. :ashamed:

Kyllä mä tiedän että rauhoitu laske 10:neen, mene toiseen huoneeseen, laita lapsi tekemään jotain kiinnostavaa jne. mutta kun se tilanne tulee nään punaista ja sit on jo myöhäistä.

Yleensä sen jälkeen kun olen karjaissut rupean itkemään ja pyydän anteeksi ja sitten halitaan ja kaikki on hyvin. Tuota pinnan palamista on tällä viikolla ollut yhden kerran tällä viikolla.

Lapsi on joka toinen viikonloppu mummolassa yötä, otetaan miehen kanssa yleensä kännit silloin. Se on mun nollaus. Varaa kun ei ole tehdä mitään mitä haluaisi tehdä... mutta jos teillä on jollain sama kun mulla kirjota mulle tähän ja kerro miten itse toimit jne...kiitos

 

Täällä vähän sama tilanne tuon huutamisen kanssa. Meillä poika tosin vasta 1v, mutta kun pinna palaa niin korotan ääntäni sit pojalle, poika itkee tietenki sit vaan enemmän ja itteeni kaduttaa jälkeenpäin kun pitiki mennä huutamaan.. Nykysin jos yritän vaikka ruokaa tehdä ja poika roikkuu jaloissa ja kiukkuaa niin lähen suosiolla hetkeks toiseen huoneeseen ennenku menetän hermoni.. Kohtalaisen hyvin oon nyt saanu hermoni piettyy kurissa tuon pojan kiukkuilujen suhteen paitsi aamuisin jos on väsynyt poika= väsynyt äiti ja sit ollaan molemmat pahalla päällä.

 

:ashamed: siis kun tuntuu että ei varmaan muut äitit huuda kuin mä... ja sitten saan vielä surullisemman olon :snotty:

Siis kaikista kamalinta mitä poika tekee on se että se ottaa hampaat irvessä mun hiuksista kiinni ja repii että lähtee tuppoja tai sitten repii naamaa kun suuttuu ja mä en kauaa jaksa vaikka alussa ekaksi kiellän tomerasti, sitten tiukemmin ja jos ei sekään rupean kutittamaan. Mutta jos jatkuu kyllä karjasen että NYT LOPPU, ÄITIÄ KOSKEE!

on tää kyllä ollut uskomaton kokemus siis lapsen kanssa.. kyllä on joutunut itse tutkiskeluun oikeen urakalla.

Kai tämä tästä, siinä on ainakin lohtu että ei tämä ikuisesti jatku =)

Niin olen itsekkin huomannut mikä tepsii aina joskus... jos poika rupee itkemään, otan syliin ja etsin tutin. Sen jälkeen mennään katsomaan kivoja leluja tai etsitään kissaa piilosta. Pahamieli kaikkoaa. Ja sitten kutitus ja takaa-ajo hippanen on hauskaa.

Mutta kun sitten joskus ei olisi aikaa tai itse on kipeenä tai muuten väsyny.

Olen luojaa kiittänyt siitä että koskaan en lyö enkä satuta. Mua ei ole koskaan lyöty tai annettu piiskaa saati luunappia. Eikä noin pienelle saisi niin edes tehdä.

Ei se tahallaan näitä asioita tee. Sillonhan se itkee kun haluaa äitin syliin hellyyttä, ei ole tekemistä, märkä vaippa, nälkä tai sitten hampaisiin koskee.

Mutta tsemiä sinnekkin päin. Kyllä se tästä... :hug:

 

Kyllä tääkin varmasti ajan myötä helpottuu vaikka ei nyt kyllä paljon lohdutakkaan.. Päivä kerrallaan täälläki elellään. Uhmakin tehny tuloaan jo oikein urakalla niin ei kyllä helpota hommia yhtään :kieh: Ootko muuten mistä päin?

 

ihan normaalia on (ei mitään epänormaalia) pinnan palaminen ja karjahtaminen vaikka pieni lapsikin olisi kyseessä.
Äitikin on vain ihminen ja tunteva olento, ei mikään yli-ihminen!!
Lakatkaa stressaamasta ja olkaa vapaasti sellaisia millaisia olette, milestäni on parempi että lapselle näytetään tunteet aidosti eikä niin että pidetään ne sisällä, kun lapsi kuitenkin vaistoaa ne oikeat tunteet joka tapauksessa (lapsilla on maailman parhaat tuntosarvet!)

Miettikääpä esim kuinka kova kuri oli entisaikaan ja vähän hellittelyjä, verrattuna nykyiseen pehmeään tyyliin. Ja millaisia kamalia täystuho lapsia ja nuoria meillä onkaan!
Oikeanlainen kuri ja rakkaus on vain hyvästä, eikä äidinkään tarvitse sietää kaikkea!

Liian paljon vaaditaan nykyajan äideiltä, olla supermamma joka ei älähdä mistään jne...

 

Siis huomata, etten ole ainoa "huono äiti" jolla on ihan samat jutut 2v neidin kanssa.
Olen tempperamenttinen luonne kanssa ja heti jos typyn kanssa aletaan vääntää.. olenkin miettiny että mitähän sitten kun neiti on isompi.. huhhuh mitä matseja tullaan varmasti ottamaan.
Paljon olen tehnyt virheitä, ikävä kyllä, mutta kun esim.huono suhde jäi pois niin on alkanu elämä pikkasen helpottamaan enkä niinkään stressaa. Olen myös todella kova stressaamaankin :ashamed: Paljon on korjattu mutta paljon on tehtävissä vielä. Nyt vain yritän elää päivä kerrallaan.
:hug: ja tsemppiä kaikille saman asian kanssa kamppailijoille

 

Tää voi ehkä kuulostaa typerältä neuvolta, mutta sanonpa kuitenkin; miten paljon te ulkoilette ja harrastatte liikuntaa, vaikka ihan reipasta kävelyä tai muuta missä kuitenkin tulee hiki? Itse olen huomannut, että kun sitä unta ei voi lapsen kanssa kamalasti lisätä, niin omaan jaksamiseen auttaa aivan hirvittävästi liikunta! Sehän tuottaa endorfiinia kunhan tosiaan liikkuu kerralla niin paljon, että tuntee sen liikunnan jälkeisen hyvänolon. Sitten on itsellä paljon reippaampi ja mukavampi olo ja jaksaa lapsenkin kiukuttelut itse paremmin.
Jos ei muuten ehdi liikkumaan niin ainakin lapsi rattaissa voi painella kovaakin vauhtia. Ja sulla anskutin olis joka toinen viikonloppu hyvä sauma tehdä kunnon lenkki tai vaikka käydä salilla (yleensä joka kunnasta löytyy joku kunnan tai kaupungin sali tms., joka on ilmainen) vetämässä ihan kunnon rääkki ja sillä lailla lisätä omaa jaksamista.

 

Täälä myös yks "huono äiti" joka huutaa pikkusille...tai enemmän kyllä tuolla vanhemmalle 4v pojalle mutta kyllä pienemmän (1v4kk) kanssakin hermot palaa.. jahka nuo tuosta vielä kasvaa niin mahtaa täälä olla aika tsempalot kun kaikki ollaan luonteeltaan tempperamenttisiä ja oikein tulisieluja
Ja mä yksin lasten kanssa,ei paljon mahdollisuuksia pään nollailuun tai muuhunkaan... oon aatellu että aika aikansa kutakin,on meillä enemmän kuitenkin ihania hetkiä. Silloin vaan kun on väsynyt tai kauheesti kaikkea tekemistä niin pinna kiristyy.

 

laitoin sulle anskutin yv:tä! :attn:

 

Moi,
Uskon että kaikki joskus huutavat ja hermostuvat. KUnhan lapsi vain tietää olevansa rakastettu etkä koskaan lyö tai satuta häntä, hän kyllä selviää huudosta. (Eihän se kivaa ole, mutta kukaan meistä ei ole täydellinen). On kuitenkin hieno asia, että olet huomannut käytöksesi ja koitat muuttaa sitä.
Jos sinusta tuntuu, että et jaksa oletko harkinnut perhetyön tekijän tilaamista kotiin? Esim. Tampereella perhetyöntekijä maksaa 10 euroa jos on alle 4 tuntia auttamassa ja 20 euroa yli 4 tunnin käynti. Työntekijän voi sopia käymään myös viikottain aina samana päivänä ja usein myös saa saman ihmisen, joten muksut tottuvat. Saisit toisen aikuisen auttamaan lapsen kanssa, ja vaikka ulkoilemaan hänen kanssaan, jolloin saisit tehdä kotitöitä rauhassa tai vaikka kokata viikon ruuat pakkaseen.... Eikä sinun pitäisi olla jaksamisen äärirajoilla ennenkuin pyydät apua.
Päivät yksin pienen lapsen kanssa OVAT PITKIÄ, enkä välitä mitä muut sanovat. Itse huomaan usein tuijottavani kelloon, koska mies tulee, että pääsen edes vessaan yksin!!
Koitahan jaksella!

 

anskutin :hug: Mä otan vastaavassa ruoanlaittotilanteessa lapsen Manducaan selkään. Viihtyy siellä kunhan vain samalla juttelen siitä mitä teen tai vain hytkyn.

Tämä ei ole v.ittuilukysymys: Eikö sulle käy niin, että omaa aikaa kuluu kankkuseen jos vedät lärpäkkeet kun lapsi on hoidossa? Meinaan, että ymmärrän sen, että väsyneenä sitä tarttuu siihen mikä on ominainen tapa nollata pääkoppa. Oletko urheiluihmisiä? Pystyisitkö ottamaan yhden illan viikossa aikaa itsellesi ja käymään kävelyllä, lenkillä, uimassa? Tai vaikka kirjastossa, kaverilla kahvilla? Missä vain mutta yksin.

Piti vielä sanomani, että se, että pyytää lapselta anteeksi on jo paljon.

Tsemppiä työnhakuun ja arjen pyörittämiseen!

 

ihan kyyneleet tuli silmään kun luin teidän lähettämiä viestejä! kiitos! Juu mä tiedän että pitäs itse päästä jonnekkin yksin. Mutta mies tulee töistä hänkin haluaa olla rauhassa.

Mun pakko pitäs jättää poika enemmän isälleen ja painua itse jonnekkin. Olen vain tässä!

Ja tuohon yhteen viestiin. Kyllä harrastan kuntopyöräilyä ja totta että siitä tulee aivan sairaan hyvä olo kun on kunnon hiet ottanut. Nyt vaan joskus ongelmia jos poljen poika tulee viereen huutamaan. Vaikka yritän saada sen leikimään leluillaan.

Mä tosiaan olen aina ollut hirveen tunteikas ihminen ja en pihistele kun näytän mitä tunnen. En koskaan oikeen kerkee olla koneella kuin vasta illalla kun poika menee nukkumaan. En jaksa sitä huutoa, kun ei tykkää että olen koneella.

Käydään yleensä joka päivä ulkona, pulkalla tai rattailla tai sitten ollaan pihalla puuhastelemassa. Nyt tosiaan ootan kesää kun on niin ihanan rauhallista ulkona, ei huutamista ei kiukkua eikä sotkemista.

Mä tuossa ottelen noita sp ylös kiva olis kirjotella keilllä sama tilanne. Kun mä en ole lässyn lässyn lää äiti, sanon kyllä pojalle aina että rakastan sitä, halin, pusuttelen olen sellainen. mutta sitten kun olen vihanen olen vihanen. Ja sen näkee aina silloin kaikki.

No kaik tää tästä, ja tosiaan kiitos kaikille viesteistä. olette ihania!