IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Heips kaikki! Nyt oon ollut muutamia viikkoja täältä pois ja tipahtanut ihan kärryiltä! Onkohan joku plussannut sinä aikana, toivottavasti <3

Meillä oli toinen alkionsiirto viime viikolla ja nyt on pp 5. Blasto selvisi sulatuksesta ja nyt on kortisonikin mukana tässä PAS:ssa. Mutta arvaatkaapa vaan, ei ole mitään oireita ja vähän alkaa toivo hiipua.

Limakalvo kasvoi paremmin tässä PAS:ssa ja siirtoon päästiin muutamia päiviä aiemmin, kuin viime kierrossa.

Untuvikko80: Tää tulee varmaan aika myöhään, mutta mulla oli clomifen -kierroissa niin, että ultrissa kp 14 limis oli 12mm ja folli 24mm ja silti siitä vasta parin päivän päästä tuli ovis. Ovistesti näytti plussaa päivän päästä ja ovis tuli sitten siitä päivän päästä. Ja olen tästä ihan varma, kun mulla on endo ja ovis ei todella jää huomaamatta. Ihmettelen kyllä, että nyt on sun kohdalla taas luettu vaan jotain oppikirjaa :(
 
Viimeksi muokattu:
Hei, huolitteko mukaan yhden uuden?:wave: Olen jo tovin lukenut keskustelujanne, mutta vasta tänään, kun varmistui sata varmasti, että hoito alkaa, niin aattelin uskaltaa kirjoittaa.. Mitenkään vainoharhainen, mutta aattelin, että jos totean hoidon alkavan niin, menkat alkaa väärään aikaan polin aikatauluihin tai joku muu epäonnistuu...
Caro ja Mandala ovatkin tuttuja toisesta ketjusta, mutta yritän päästä mukaan muidenkin tilanteeseen..:)

Taustaa sen verran, että 1.ivf tehtiin (3,5v yrityksen jälkeen) pitkällä kaavalla + Menopurilla vuonna 2012. Se epäonnistui sen suhteen, että saimme vain yhden alkion, mutta tämä yksi tulikin sitten joulukuussa -12 syliin asti!
Ja Luis, tuosta alkaneesta raskaudesta ensimmäiset oireet tulivat vasta rv7!! Joten todellakin pidän peukkuja, oireettomuus voi tietää vain pelkkää hyvää!
Nyt kesällä olin laproskopiassa, jossa todettiin lantion alueen endometrioosi ja samalla poistettiin molemmat johtimet vaurioituneina, tähän asti meitä on siis hoidettu selittämättöminä..
Niin, nyt on menossa kp5, Gonal-F pistopäivä 4 lyhyellä kaavalla mennnään.. Polilla olin aamulla, ca-125 arvo oli pysynyt rajoissa ja punktiopäivä mahtuu kalenteriin, ja lääke kasvatellut noin 5-6 follia joten nyt uskallan sanoa, että hoito on alkanut..:) Perjantaina uusi poliaika..

Harmillisen vähän on tullut plussia, joten toivon tosiaan, että vielä loppuvuoteen tehdään kunnon pläjäys niistä!
 
Ihan vain omaa napaa pikaisesti..
Paperiin tulee vaaleanpunaista pyyhittäessä ja tuttu kuukautisten alla oleva kipuilu alkoi aamulla. Että näin. Lugetkin riittää enää huomisen niin ajattelin soittaa, että saanko lopettaa ne jo vaikka virallinen testipvä papereissa torstai. Huomenna aamulla varmistan vielä negan.
Miksi pitää olla yhdet kuukautiset ennen pakastesiirtoa??
Oon lukenut useita kertomuksia, joissa on tehty siirto heti seuraavaan kiertoon.
Tuntuisi epäreilulta eriävyys vain käytännön vuoksi.. Tässä on odoteltu jo niiiin kauan muutenkin! Onko teillä mitä kokemuksia asiasta?
 
Viimeksi muokattu:
Mandala, joka kerta on kuitenkin mahdollisuus :) kohta pääset sinäkin piinailemaan :)
astrea, jospa olis siä itteään!! peukut ja varpaat pystyyn!!

Luis, mullakin nyt pp5, tosin siirrettiin jo seuraavana päivänä punktiosta. Mullakin käy koko ajan mielessä, että mun pitäs jotenkin muka tietää jo nyt että tärppästkö. Pitäs vaan muistaa, että usein oireet saattaa johtua esim lugeista ja monella ei ole mitään oireita ennen plussaa.

sofi12
, Tervetuloa!! En olekkaan toisella palstalla kauhesti enää kirjoitellu, tuli tämä IVF niin yllättäen, että ei sitten riittänyt energia enää moneen paikkaan :)

Jaksamisia kaikille eri tilanteisiin :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Puhelimella pika päivitys...kiirettä elämässä ja työmatkalle joudun taas lähteen...mutta tänään mua vihlonu kohdusta ja selästä paljon.n.2tunnin pidätyksellä tein cb:n testin äsken...ja hailakka mutta selkee viiva siihen tuli heti...meillä siis siirrettiin viime keskiviikkona 2kpl 5päiväsiä blastoja...torstaina aamulla kuudelta laitoin gonapeptylin...mietinkin että voiko testissä ylipäätään näkyä tuo piikki.Pregnyl näkyy useammankin päivän...mutta mitenhän tää...googlekaan ei liioin kerro...nyt jännätään tosissaan:)
 
Läiti: Ei miunkaan mielestä Gonapeptyl näy testeissä. Varovaiset onnittelut =)

Kolme munasolua, kaksi siirtokelpoista alkiota, joista kumpikaan ei huippulaatua ja toinen sen verran heikkolaatuinen, ettei olisi pakkasesta selvinnyt. Eilen käytiin varhaisultrassa ja niin vain molemmat alkiot ovat menossa mukana kera vahvojen sykkeiden ja täysin viikkoja vastaten :heart: :heart: Tämä kokemus osoittaa, että vaikka lähtötilanne voi vaikuttaa surkealta, niin toivoa on aina!

Kaikille isot tsempit hoitoihin ja ihanaa joulunodotusta! Toivottavasti mahdollisimman moni saa toivomansa joululahjan :heart: :flower:
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Älkää Luis ja Mise vielä heittäkö kirvestä kaivoon! Ehkä asia vielä lutviintuu oikeaan suuntaan!
Tervetuloa Sofi!
Onnea Läiti ja Stella!!! <3

OmaNapa: viikonlopun jälkeen ei oikein mitään tuntemuksia mutta vuotokaan ei ole alkanut joten hain tänään testin. Saa nähdä kuinka saan nukuttua! Ei olisi eka kerta kun oon hakenut testin ja sit vuoto onkin alkanut. Ainut minkä vilkkaalla mielikuvituksella nyt voi laittaa raskauden merkiksi on että mua on väsyttänyt koko päivän.
 
No niin, nyt kun nämä hoidot alkaa ihan todenteolla, niin yritänpä aktivoitua.

Ensinnäkin suuret onnittelut plussanneille ja kyytiläiset matkaan saaneille! :)

Meillä siis 1. IVF/ICSI tulossa, ja tänään menen ns. 0-ultraan ja jos kaikki on niin kuin pitää niin alkaa Fostimon pistelyt. Suprecuria oon nyt sumutellut kolmisen viikkoa.

Lähinnä jännittää nyt tämänpäiväisessä ultrassa se, että jos ei ookaan lepotilassa nuo systeemit... Polin hoitaja kyllä sanoi, että sitten vaan siirretään pistosten aloitusta viikolla. Mulla kun tuosta nenäsumutteesta ei oo tullu oikeastaan ihmeempiä oireita, välillä joku hikoilutuskohtaus, ja naama kukkii mutta siinäpä se. No, parin tunnin päästä oon jo viisaampi tämänki asian suhteen :)
 
Huomenia!
Tulla kertomaan, hiukan skeptisenä(kun oireita ei ole sitten ollenkaan enää ) mutta salaa toiveikkaana tein tänään CBn digi testin ja se näytti plussaa ja viikoiksi 2-3!!!! Pikku jäbä porskuttaa<3
Taidan siis siirtyä taustakuoroon odottelemaan että kaveri jatkaa kasvuaan ja te siirrytte pian mukana!

Onnea matkaan Hilippa!!
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Läiti ja Astrea mahtavaa, upeeta! Kyllä piristää plussauutiset tätäkin ketjua :heart:

Sofi tervetuloa :heart: mukava nähdä tuttuja nimiä vaikka toisaalta ei toivoisi näkevän, tiedät varmaan mitä tarkoitan :D

Hilippa ei mullakaan sumuista tullut yhtään mitään oireita ja silti toimi kuten pitääkin. Kesän helteet kun oli niin en edes hikoilua huomannut kun oli koko ajan muutenkin kuuma :D

Tsemppiä piinailijoille kauheasti ja kylmiä hermoja!
 
Nopeasti puhelimella kirjottelen..

Astrealle onnea odotukseen!

ON: Nolla-ultrassa kaikki niin kuin pitikin, ja pistokset saa aloittaa, ensimmäisen pistoksen sain pistää polilla. Seuraavan kerran ensi viikon tiistaina ultraan.
Yritin omista papereista vakoilla, niin huomasin lääkärin tekstin: "vasemmalla 3-5 ja oikealla 8-10" ilmeisesti folleja?

Ja nyt keskittymään työpäivään ;)
 
Sofi12: Tervetuloa munkin puolesta ja kiitos tuosta toivoa antavasta kommentista :heart: Mulla keväällä todettu lapassa endo ja Gonal-F ja lyhyt kaava mullakin ollut ekassa IVF:ssä. Me ei päästy tuoresiirtoon, kun mun limakalvo tipahti kesken piikitysten pois, mutta kaksi blastoa pääsi pakkaseen ja nyt siirretty toinen ja viimeinen. Ekasta tuli puhdas nega. Tähän tokaan sain kortisonin endon vuoksi.

Misericordia: Kuinka kävi? Pahoittelut, jos kuukautiset nyt alkoivat :hug: Tuntuu olevan kyllä eri käytäntöjä noiden PAS:ien suhteen. Me ei päästy tuoresiirtoon, mut heti seuraavaan tehtiin PAS ja sitäkin seuraavan eli tähän PAS. Ei mitään taukoja oo ollut. Viimeksi ollut luomukierto helmikuussa ja ajattelin, että nyt on kyllä viimeistään pakko pitää tämän hoidon jälkeen!

Caro87: Sama fiilis täällä. Mä oon niinku päässäni jo päättänyt, että nega tuli tästäkin. Koska meinaat testata?

Läiti ja Astrea: :flower: :wave: :heart: PALJON ONNEA!!!

Sitten omat turinat: Meille siirrettiin se 5-6 päiväinen blasto ja nyt on pp 6. Koskahan sitä uskaltaisi testata?
 
Viimeksi muokattu:
Äsken soittivat klinikalta että kasvattavat alkioita huomiseen, vielä olivat tasavahvoja niin jos eroa syntyisi huomiseen mennessä. Itse toivon että molemmat siirretään huomenna oli hyviä tai huonoja :)

Luis mulla ei blastoista kokemusta mutta jotenkin loogisesti ajateltuna niin eikös tänään olis jo aika pitkällä tai kyllä varmasti lähipäivinä voit testata :) Läiti on saanut haalean plussan 6 päivää siirrosta kun 5 päiväinen siirretty! Plussaonnea :)
 
Kiitokset tervetulotoivotuksista!

Onnea suuresti Läiti ja astrea plussista!!:heart:
Astreallakin se oireettomuus tiesi hyvää..:)

Ja Stellalle tulpaonnittelut!:heart::heart: Siinäpä hyvä esimerkki, että ns.huonoillakin alkioilla voi tulla toivottua tulosta!:)

Hilippa, me mennään melkolailla samoissa, mä vain muutaman pistopäivän edellä..Ei muuta kuin kovasti tsemppiä tulevaan! Ne lääkärin luvut on tod.näk. niitä folleja, jotka sieltä lähtevät kasvuun, eli hyvä määrä..

Luis, kovasti samanlaiset taustat meillä...:) Siksi sitä toivoo kamalasti, että sulla tärppää, koska se voisi luvata hyvää itsellekin... Kyllä mä testaisin huomenna pp7 tai pp8, ei hermot kestäis pidempää odottelua..;)

Henrietalle onnea siirtoon, toivottavasti saatte molemmat kyytiläiset!

Omaan napaan ei muuta kuin että tänään vielä pelkkä Gonal, huomenna aletaan jarrutteleen...
 
Kiitos onnitteluista.Tänään siis pp7 ja aamulla saatu kunnon plussa CB:n testiin.

Poistun myös tästä ryhmästä jo toistamiseen ja toivon tosiaan ettei takasin enään tarvitse tulla. :)

Onnea myös Astrea :)

Tsemppiä kaikille ja koittakaa tulla perässä pian odottajien puolelle :)

LuisTuoresiirrossa blastosta näky vasta vissiin pp11,Hcg oli matala alkuun ja kohdunulkoinenhan se oli.Mutta kyllä sinuna uskaltaisin alkaa jo testaamaan.

Mulle ei varsinaista testipäivää edes annettu tähän PASsiin,joten aion soittaa klinikalle vasta maanantaina,samoin neuvolaan,jotta saan varattua alkuraskauden ultran äippäpolille :)

Ai niin ja päivitän listan vielä kerran ja sit jonkun tarttis ottaa vetovastuu siitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala



Menossa mukana:

Nimi..yritysaloitettu...monesko lapsi...syy..hoitomuoto... lääkkeet?

Retikka...2012...1...siittiöt....2.ICSI 1/15.
...elonva, puregon, pregnyl+luget


Nenna81...3/2013......3 (1. yhteinen)...Munajohtimien tuhoutuminen...1.IVF,1.PAS 01/15...Luget

Mandala....esikoinen toiveissa....johtimet poistettu....1.IVF/2PAS 12/14

-jennica-...9/2012...1...endo...1.IVF/ICSI 9-10/2014...Synarela, Puregon, Pregnyl, Lutinus

HilleriHiiru...9/2011...1(yhteinen)...molemmissa...3.ICS/PAS 4.9...Lugesteron, Estradot, Prednisolon ja Pregnyl

Havina...02/2013...Siittiöt... esikoinen toiveissa.... 2.ICSI 2/2015... lääkkeet? (aiemmin primolut+Puregon+Orgalutran+Pregnyl+Lugesteron).

Mari32..esikoinen..siittiöt..3.ICSI 10-11/2014..pitkä kaava..Synarela/ Menopur/luget

Viiva84........03/2013.....1......siittiöt ja PCO....1.IVF....Puregon, Orgalutran, Gonapeptyl, Lugesteron

Sarah85.....11/2006...2.lapsi (2 km)....selittämätön...ivf lyhyt kaava...Gonal-f, orgalutran, luget

EukkoI....11/2012....esikoinen....siittiöt/tutkimatta.... ICSI....Suprecur/Puregon

Untuvikko80..1/2010...1..Selittämätön,kiinnikkeet..3 .IVF...Synarela,Puregon,Ovitrelle, Lugestron


Henrietta-...08/2012....Esikoinen...siittiöt....1.icsin 2.pas.....Progynova+lugesteron

Timjami77... 7/13... 2. oma(3. miehelle)... siittiöt... ICSI...Menopur, Orgalutran, Pregnyl, Lugesteron

Lauriska...10/2012...ensimmäinen..selittämätön..1. IVF 10/14...Puregon, Orgalutran, Pregnyl, Luget, Gonapeptyl, Minidisperin

Mella83... 2. ICSI/ 2. PAS .....Ovuloimattomuus/simpat

hiippis81 ...3. Selittämätön..pas luonnonkiertoon

Kaisla78...01/2013...1...siittiöt..IVF/ICSI... Decapeptyl, Puregon, Gonadotrophine, Lugesteron.

Tuutunen80...12/2012...1...selittämätön..2.IVF/ICSI?... Elonva, Cetrotide, Puregon, Pregnyl, Gonapeptyl, Lugesteron

Hilippa... 3/2013... 1. yhteinen... siittiöt... IVF/ ICSI 12/2014 ... Suprecur, Fostimon


Misericordia...n.2vuotta...2yhteinen (3 miehelle)...selittämätön, vähän endoa...1 IVF...synarela, gonal-f, pregnyl, lugesteron

Piinailijat

Misericordia 27.11
Kaisla78 3.12

Plussanneet :heart:



Heinäkuu 2014
Ricardina 1.IVF tuoresiirto(km vk5?)

Elokuu 2014

Läiti 1.IVF tuoresiirto(ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto

Syyskuu 2014
Ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto

Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto(km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS

Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS
Astrea 1.IVF tuoresiirto

PÄIVITYSPYYNNÖT PUNAISELLA:flower:

Jos mahdollista,ilmoittakaan plussauksen jälkeisistä tapahtumista.
mm.keskenmeno,kohdunulkoinen,milloin laskettuaika,syntyikö poika vai tyttö ja milloin.
Näin saadaan seurattua millaisia tuloksia ryhmässä tulee
 
Stella, paljon onnea!!! On kyllä ihana lahja saada lopulta pitkän yrittämisen jälkeen kerralla kaksi nyyttiä :)

astrea
, jeeee onnea!! :flower:

Luis, mulla on lähete verikokeisiin 4.11, tuskin testaan sitä ennen. En uskalla :D Liikaa tuijotellu negatikkuja, mieluummin otan sitten puhelimen kautta tiedon.

Mullakin pp6, ihmeempiä oireita ei ole. Viime aamuyöstä kun heräilin olin tuntevinani mahassa jotai kun vaihdoin asentoa, mutta se saatto olla jotain puoliuntakin. Mieluummin ottas jotain selviä tuntemuksia niin vois ees kuvitella, että ois onnistunu. Töissä jopa välillä unohtaa koko asian niin heti ajattelee ettei ole voinut tärpätä, kun ei tunnu siltä :( Ens viikon torstaina on verikoe ja tuskin sitä ennen edes testaan. Tulee kyllä pelottavan nopeasti tuo päivä.
 
Onnea plussista!!

Luis, ei mullakaan kyl vielä pp6 mitään näkyny r-testissä.. siis vaikka oli blasto. Olin sillon kans jo ihan kirves kaivossa, seuraavan kerran jaksoin testata vasta pp10 että varmistetaan nyt se nega sit, jollonka plussa oli jo selkee.
Onko sulla o-testejä? Siinä viiva alkoi tummua normaalista negasta jo pp5 (aamulla).
 
Risukasa: siis mitä tarkoitit että o-testi alkoi tummua jo ekasta negasta pp5?:eek:
Täällä vko siirrosta (2 päiväinen) ja menkkakivut alkoi jo tänään..että samoilla näyttää menenvän kun ennenkin..eilen aamulal testasin että näkyykö pregnyl vielä ja ihan hailuran näkyi vielä. Vkonloppuna sitten testiä- jos ees kerkeen ennen kun menkat alkanee..aina alkanu lugeista huolimatta.
 

Yhteistyössä