IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Me ei nyt ekassa hoidossa testata siittiöitä sen tarkemmin, mutta JOS on oksidaatiota tai fragmentaatiota, niin mitä niille tehdään? Mietin eikö nyt jotain Sermatrop Alfaa tai Inomania vois syödä sen kolme kk kaiken varalta, tulishan se halvemmaksi kuin turha hoitokierros.
 
Pp9 ja testi nega yhä, kuten arvattavissa oli. Pitäs jotenkin hyväksyä että niin vaan alkaa oll toinen ivf-kierros lopussa ja pakkanen tyhjä ja mitään e saanut siitäkään käteen, ees kiinnittymisyritystä.
Maanataina vasta veritesti mutta lääkäri mainitsi että lauantaina näkyisi jo jos plussa oisi, veritestin takia vain maanantai valittiin testipäiväksi. Varmaan lauantaina vielä hieron suolaa haavoihin ja teen testin, sitten veritesti aikanaan ja se on siinä.

Tarkotus ois taas heti vaan ryhtyy uusiksi yrittämään eli punktiota kohti tähtäämään. Laskeskelin vain että se taitaisi osua juuri viikon lomapätkääni, höh... pitää harkita haluaako uhrata lomaa tuohon puuhaan. Sen verran nää toistuvasti kivuliaat toimenpiteet on saanu punktiotakin jo pelkäämään paljon, vaikka viime punktiossa spessumpi lääkecoctail tehosi sentään jotenkuten ettei ihan sietämätöntä kipu ollut.
 
Miten ootte saanu noita veri testejä? Felicitaksessa ei puhuttu niistä mitään, normi testi vain virtsasta..
Olisiko lääkärikohtasta... mä olen koko ajan ollut felicitaksella ja alusta asti sanottu että testaus veritestillä ja siihen tehty lähete, ja viel nimenomaan se testi mikä kertoo numeraalisen arvon eikä vain raskaana/ei raskaana tulosta.
Toki toisaalta voi miettiä kuinka tarpeellista lienee, onko tämäkin vaan turhaa rahanmenoa. Toisaalta, tuleepahan varmuus ennenkuin lopettaa lääkkeet.
 
@millionnea, toivottavasti viiva alkaa vahvistumaan!

@justhope, kurjaa, ettei onnistunut. Montako siirtoa nyt takana?

Me ollaan hoidossa Dextrassa ja lääkäri vaatii verikokeen, koska on muite testejä luotettavampi. Käyn verikokeessa muualla, kun tuo niin kaukana meiltä. Selvitän ekaksi terveyskeksuksen, saako sieltä hcg-arvon. Jos ei saa menen ilman lähetettä Terveystalolle.

kirsillevauva ja pp2
 
Me ei nyt ekassa hoidossa testata siittiöitä sen tarkemmin, mutta JOS on oksidaatiota tai fragmentaatiota, niin mitä niille tehdään? Mietin eikö nyt jotain Sermatrop Alfaa tai Inomania vois syödä sen kolme kk kaiken varalta, tulishan se halvemmaksi kuin turha hoitokierros.
Nimenomaan, miehen kylla kannattaa syoda molempia plus lisaksi voi syoda apteekista monivitamiinia, B-vitamiinia, C-vitamiinia, 100mg paivassa unikinolia (parempaa kuin ubikinoni ja saa Life:sta - Pharma Nord), Lycoforcea (jossa myos C ja D - esim Prismasta - samasta kaupasta myos Pycnogenol), D-vitamiinia (yhteensa 100 mikrog paivassa) ja sitten E-vitamiinia, jossa on HUOM kaikenlaisia tokoferoleja esim. Life-kaupasta saa pipetilla annosteltavaa taikka tiettya toista lajiketta, jossa on kaikki laadut - monessakaan ei ole]. Tuolla saa jo mukavasti varmaan taisteltua okskdaatiota ja ehka myos defragmentaatiota vastaan 3:ssa kuukaudessa.

Muuten sitten jos on epailysta oksidaatiosta tai defragmentaatiosta niin ICSI voi olla parempi kuin ihan tavallinen IVF. Ei paljoakaan kalliimpi.
 
Tosiaan taitaa olla paljon heittoja tuossa testaus asiassa. Julkisella meillä ei koskaan ollut veritestiä. Felicitaksella lääkäri sanoi että voi kirjoittaa lähetteen jos haluan.. Kävin silloin sit kerran kun oli testissä plussa mutta vuosin niin otattaa arvot oli sillon tosi hyvä, mutta muutoman päivän päästä pikkasen vähemmän, tuulimunaksi sit todettiin. Ja olisinko sit kerran sen jälkeen käynyt, mutta minusta vähän rahan tuhlausta , koska minun mielestä kotitestit toimii.. maksoi kuitenkin sen jotain 60€ (pikku rahoja toki näissä summissa, mutta jos jossain voi vähän pihistää). Yksityisen lähetteellä olisi voinut käydä myös julkisella. Ja yritinkin mutta sain hyvin v-mäistä kohtelua: tulos tulee sit postissa!!! Koska yksittuisen lähete.. WHAT? Oli vielä to päivä, eli olisin sit saanut joskus seuraavalla viikolla vasta tuloksen ja sehän olis sit auttanut ei mitään enää.. se vaan jankkas mulle että kun ei me yleesä, ei me yleensä, kun koitin kysellä et enkö voi soittaa sitä, tai et laittasvat kantaan tai viestillä tai jotain... Olis jonku muistaakseni parikymppiä maksanut siell ja tolla postin nykyisellä kulku tahdillahan menis varmaan vähintään viikko. Ja mitä noihin testeihin ovis tahi raskaus, minäkin olen kyllä aina raskauskeujun testejä käyttänyt. Itselleni ei kylläkään ole sanottu tai ohjeistettu mitään ettei saisi tilata mutta täältä sitä olen lukenut, mutta.. hmm.. maalaisjärkeä kehiin.
 
Selvyyden vuoksi olen siis itsekin aiemminkin ovistestit ja raskaustestit tilannut netistä ja niin tein nytkin, mutta siis ihmettelin vaan tätä ohjeistusta ja juuri näitä järkyttäviä hintaeroja esim just tämän clear bluen kohdalla. Mietin tässä vaan juuri tuota postin hitautta nykypäivänä, että kuinkakohan pitkään kestää tulla. Vielä ei tullut. Nyt olis tämä ja ma pv aika ku ti tarvis sitten jo testata. Täytyy sitten siinä tapauksessa hakea kalliimpi paketti. Menee jännäksi.

Jännä tosiaan tuo veritesti juttu, kun ei kuulemma edes mene niin että julkisella olisi automaatio ja yksityisellä ei. Nämä hoitokäytännötkin vaihtelee niin paljon eri paikkojen ja lääkäreiden välillä. Käytännöistä viis, pääasia on tavoitteeseen pääsy :).

@millionnea Toivotaan vahvoja viivoja sinulle (y)
 
Tiistaina olisi varsinainen testipäivä, mutta negaa näyttävät kaikki testit, eilen alkoi vessakäynneillä jäädä paperiin rusehtavaa vuotoa eli menkat varmaan alkamassa ja ei mitään raskausoireita rinnoissa tai muuten. :notworthy:

Haluaisin ihan todella kovasti toivoa raskautta, mutta kyllä se taisi jäädä tästä yrityksestä haaveeksi. Mieli alkanut jo asennoitumaan tulevaisuutta varten. Julkisen puolen hoidot on nyt täynnä ja siellä päästiin 3 siirtokertaan yhteensä 4 alkiolla. Toivon, että päästään siihen loppukeskusteluun sitten mahdollisimman pian sillä sekin tuntuu hyvin raskaalta odottaa.

Mies haluaisi käydä yksityisellä nyt mahdollisimman pian konsultaatiossa ja sitten toivottavasti syksyllä siellä hoitohin. Ehtisi nyt kesän levätä henkisesti ja saada fysiikkaa parempaan kuntoon. Painoa voisi ainakin taas yrittää pudottaa ja nyt ihan oikeasti eikä vaan taas jojoillen. Onneksi rakastan pyöräilyä ja kesällä arkiaktiivisuuskin on ihan eri luokkaa kuin talvisin. Pelottaa vaan ihan hirmupaljon, että yksityisellä sanovat julkisten hoitokertojen perusteella että ei kannata yrittää, tai että eivät usko että onnistuu. Nuo pelot ovat tulleet mieleen erityisesti aamuöisin.

Pitää yrittää myös erilaisia vitamiineja ym. popsia terveellisen ruokavalion ohella kesällä ja Rusakkoisen listan kirjasin ylös, että miehelle sieltä lisäisi ainakin osan otettavaksi. Ajattelin myös alkaa käymään taas akupunktiossa. Siellä hoidettiin nimenomaan hedelmällisyyttäni ja kävin siellä ennen tätä edellistä hoitokertaa, josta sen ihmeplussan sainkin. En tiedä oliko sillä oikeasti mitään vaikutusta ja oliko se vain sattumaa, mutta ei se ainakaan mitään varmasti haitannut. Ainakin koin sen aina superrentouttavaksi ja yleensä nukahdin siinä vaiheessa hetkeksi kun olin neulat kiinni yksin hämärässä. :)
 
Nimenomaan, miehen kylla kannattaa syoda molempia plus lisaksi voi syoda apteekista monivitamiinia, B-vitamiinia, C-vitamiinia, 100mg paivassa unikinolia (parempaa kuin ubikinoni ja saa Life:sta - Pharma Nord), Lycoforcea (jossa myos C ja D - esim Prismasta - samasta kaupasta myos Pycnogenol), D-vitamiinia (yhteensa 100 mikrog paivassa) ja sitten E-vitamiinia, jossa on HUOM kaikenlaisia tokoferoleja esim. Life-kaupasta saa pipetilla annosteltavaa taikka tiettya toista lajiketta, jossa on kaikki laadut - monessakaan ei ole]. Tuolla saa jo mukavasti varmaan taisteltua okskdaatiota ja ehka myos defragmentaatiota vastaan 3:ssa kuukaudessa.

Muuten sitten jos on epailysta oksidaatiosta tai defragmentaatiosta niin ICSI voi olla parempi kuin ihan tavallinen IVF. Ei paljoakaan kalliimpi.
Mies lupaili, että voisi sitä Sermatrop Alfaa kokeilla, enempää pillereitä en viitsi edes ehdotella. :D En mä itsekään aio syödä kuin normaalia raskausmonivitamiinia ja rautaa, ehkä omega-3 lisäksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@kirsillevauva Seitsemän siirtoa mulla nyt takana. Kerran siirretty 1 kolmepäivänen, viisi kertaa viispäivänen ja nyt tää yksi kuusipäiväinen.

Mulle tää epäonnistuminen tuntuu kai sen takia tällä kertaa erityisen pahalta, kun on nyt niin monta superkivuliasta operaatiota takana (kohdunkaulan laajentaminen siirtojen helpottamiseksi, limakalvotestit ja nyt tää erityiskivulais siirtokerta).
Jotenkin ne painaa mieltä kun miettii että ens kerralla on sitten taas kovin kivulias operaatio kun on punktio eessä. Mulla on mielestäni korkea kipukynnys ja ajattelen usein olevani ihan rohkea kun näistä yksin selviän, mutta nyt on vähän jaksaminen kai koetuksella ja pelkoa tullut kipuun...

Vaan ei voi kuin kestää elämää suuremman unelman vuoksi. Olisin vain ollut niin onnellinen että oisi tullut ees se kiinnittymisyritys, joku viesti keholta että kyllä tämä vielä joskus onnistuu, joskus edes.

Tsemppiä muille jännäilijöille.
 
Mies haluaisi käydä yksityisellä nyt mahdollisimman pian konsultaatiossa ja sitten toivottavasti syksyllä siellä hoitohin. Ehtisi nyt kesän levätä henkisesti ja saada fysiikkaa parempaan kuntoon. Painoa voisi ainakin taas yrittää pudottaa ja nyt ihan oikeasti eikä vaan taas jojoillen. Onneksi rakastan pyöräilyä ja kesällä arkiaktiivisuuskin on ihan eri luokkaa kuin talvisin. Pelottaa vaan ihan hirmupaljon, että yksityisellä sanovat julkisten hoitokertojen perusteella että ei kannata yrittää, tai että eivät usko että onnistuu. Nuo pelot ovat tulleet mieleen erityisesti aamuöisin.
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon. Meillä julkisella tehtiin kaks punktioo. Tuloksena 0hedelmöittynyttä munasolua. Ja ilmottivat et ei kannata meihin aikaa ja rahaa tuhlata.
Yksityisellä alkoi ihan eri meiningillä. Miehelle heti inoman kapselit ja testosteroni vaikka arvo oli hyvä jo valmiiks. Ei kyllä niitä pystynyt jatkuvasti syömään kun pää sekos.
Mä aloitin donafertyt. Sen saaminen tällä hetkellä mahdotonta mut inocaps on aikasta samaa.
Aloitimme kumpikin vhh-ruokavaloin sillä seurauksella et miehelt tippu 11kg ja multa 9kg 4kk:ssa. Lievän ylipainon yläpääst siis normaaliin painoon. 4kk tehokuuri siis takana ja yksityisellä saatiin 2hedelmöittynyttä munasolua! Ne siis teki sen mitä maailmankaikkeus ei o pystyny tekeen 6vuodessa.[/QUOTE]
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
@justhope, melkoinen hoitohistoria teillä. Kurja, ettei onnaa :( Ja lisäksi tuollaisia kipuja!

Itsellä vaihtelee mieliala toivosta toivottamuuteen. Aluksi olin satavarma plussasat, koska on ollut huonovointisuutta, huonoa unta ja alkavaa hiivatulehdusta (samat oireet kuin viime siisrrossa), mutta nyt on ollut ankea pms-olo. Mieliala laskenut ja jomotusta selässä ja kohdussa kipuja. Ei siis enää kovin suuret toiveet ole...
 
Nyt on taas toiveikkaampi olo. On niin oksettava olo, että olen yökkinyt jo pari kertaa ja väsymys on ihan jäätävä.Tein kaksi testiä. Aamuinen selvä nega ja toinen äsken tehty nega, mutta hyvällä tahdolla ehkä viivanpaikka näkyi. Jännittävää!
 
Kyl se nyt pahasti silt näyttää et plussa tuli :geek:
Mä sen jo viikol arvasin koska ti ja ke testit oli negaa mut siit eteenpäin joka päivä tullu plussa. Plus tuo etova olo ja voimattomuus sekä salmiakin himo.
Huomen täytyy soittaa lääkäriin mun allergialääkkeistä ja sit kai neuvolaankin et pääsiskö varhaisultraan ku tonne siirrettiin kuitenkin kaks alkioo.... Ja veritestikin olis kiva.

Huhhuh. En oikein tiedä millä mielel olla. Pakokauhu ja onni samas paketis :confused:
 
Nimi #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään


Aislinn83#35 #2016 # 1. # selit./matala amh # 2.IVF tulossa 5/19
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa #1.IVF
AuroraK # 2015 # 2. # selit. # 1.IVF/2.PAS
BlackCat #2014 #2. #siemenjohdinten tukos #1.ICSI. 2.PAS
Carinem #10/16 #1. #endo #2.IVF
daim1 #7/16 #1. #selittämätön/matala AMH #4.ICSI
Elisa_maria #-15 #1 #selittämätön #2.IVF
Haaveilija91 #5/2018 #1. #FAP geenimutaatio #2. IVF+PGD
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt #5.ICSI
julie_ #1/11 #1. #pco, siittiön laatu #1.IVF/ICSI/3.PAS
kirsillevauva#45 #12/2013# ? # ?# lahjamunasolut / 1.Pas

KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? #2.IVF
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 #5/13 #1. # selittämätön/ikä #3.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
Millionnea #2012#2.#siittiöt# 3.ICSI
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu #2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön #2.IVF/1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön #5.IVF
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy #4.IVF
Nonnakka #33 #02/2017 # 1. #selittämätön/lievä endo #1. IVF:n 1. PAS tulossa 06/2019

nyuu # ? # 1. # matala AMH #3.IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt #1.IVF/1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus #4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä #6.IVF/ICSI
shelterme#34v.#2012#2.#puuttuvat siittiöt#1.IFV 1.PAS tulossa 05/2019

Silmu75 #43 #2013 #1. #ainakin endometrioosi ja ikä #1.IVF/ICSI lahjasoluilla tulossa
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön #1.IVF/ICSI
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi #2.IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym #6.IVf
Toiveitakovain80 #1/18 # oma 3./miehen 1. #oma sterilisaatio # 1.IVF/1.PAS (tulossa)

Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. #1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa
WishingUponAStar #11/17 #3. #? #1.IVF/ 1.PAS


Piinailijat
Nipsu_78 17.5. (5pv)
Kirsillevauva 25.5.
justhope 20.5. (6pv)

:love: Plussat 2018 :love:
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)
hillan_kukka 4. IVF/1.PAS (5pv) (km)
vipe1986 2.ICSI 2.PAS (4pv)
Ihanapa 2.ICS/3.PAS (3pv)
Katti75 3. IVF/1.PAS (6pv)
Joulukuu:
Taival 2.ICSI/2.PAS (6pv)
Nomini 1.IVF/1.PAS
BlackCat 1.ICSI/1.PAS (km)
AuroraK 1. IVF (5pvä) (km)
gemmy 4.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:
hillan_kukka 4.IVF/2.PAS (5pv)
CherryPie85 3.ICSI/2.PAS (6pv)
Domi (5 IVF:n, yhteensä 18 siirron jälkeen "luomu", scratsingin jälk.)
Helmikuu:
kirsillevauva lahjamunasoluhoito (5pv) (km 8+0)
Taigariina 2.IVF (2pv)
Milli-34 2.ICSI (3pv) (tm)
Maaliskuu:
Anemonee 2.ICSI (6.pv)
Noran 2.IVF/5.PAS (3pv)
AuroraK 1. IVF, 2. PAS
Huhtikuu:
WishingUponAStar 1. IVF 1.PAS (5pv)
BlackCat 1.ICSI 2.PAS (3pv)
julie_ 1.IVF/ICSI/3.PAS (3pv)
Rusakkonen 6.IVF/ICSI (3pv)
rouvaNiisku 1. IVF 3. PAS
Toukokuu:
Millionnea 3.ICSI (3pv)
 
Omaa napaa... päätin aloittaa ovistestit muutama pv aiemmin ku nevottiin. En tiedä mikä mutu mut siihen ajoi. Ehkä osittain se menkkojen alku ku en oikein tienny minkä päivän laskisin kierron ekaksi. Mun oli määrä aloittaa testit huomenna mikä olis ollu 10 pv. Päätin kuitenkin aloittaa jo kp 7 ja nyt tänä aamuna clear blue hymyili takaisin kp 9. Tunnistin eilen tulevan oviksen ja sanoin miehelle et se on tänään tai huomenna. Ylihuomiseksi oli varattu folliultra. Nyt laitoin kaikun kautta viestiä hoitajalle miten edetään. Mahtaakohan tämä nyt onnistua lainkaan jäin jännäämään. Kuinkahan tärkeä tuo folliultra mahtaa olla... ku nyt kun on ovis niin se olisikin siirtopv keskiviikkona. Nyt jännään mitä vastataan...
 
@millionnea Huh huh onnea plussasta aivan valtavan paljon! <3

@kirsillevauva sulla on virallinen testipäivä siis 25.5? Eli eikö vielä hyvinkin voi muuttua plussaksi? Toivon kovasti että muuttuu!! <3 Kyllähän nuo etovat olotkin voi mennä ja tulla eikä se välttämättä mitään tarkoita, siis tarkoita sitä että eikö raskaana voisi ollakkin. Typerästi nyt kirjoitan mutta ymmärsit ehkä punaisen langan. :)

Omaa napaa tosiaan nyt synarela suihkeet mennyt viime tiistaista saakka ja nyt on kp26 ja menkkoja aletaan odotella. Vissiin kierto näistä sumuista yleensä pitenee joten saapi nähdä kuinka paljon. Eli ens vkolla sitten varmaankin se nollaultra. Muuten en suihkeesta ole sivuoireita saanut vielä ainakaan paitsi alakuloisuutta ja sitä että haluaisin olla vain yksin, itseni kanssa. :D Mites muilla?
 
Meni tämä alkukierto vähä "spurtaten" niinkuin lääkäri mulle totesi. Ovistesti aamulla plussa. Nyt käyty folliultrassa ja torstaille varattu siirtoaika. Ehkä sulattavat 2 alkiota, ei ollu vielä oikein varma kun lääkäri ei saanu labrasta ketään kiinni. Mut näin oli kuulemma kaavailtu. Tässä sitä taas mennään. Niin ja siitä verikokeesta piti vielä mainita, kun aiemmin sanoin et mulla oli se automaattisesti niin tuolla on käytäntö nyt muuttunu. Eli ohjeena on, että itse tekee ja jos testiin ilmestyy yhtään mitään niin sitten saa sen verikokeen
 

Yhteistyössä