IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Risukasa
Jotain tapahtui teksteille. Eilen mulla oli jo sivu 70 nyt kun katson ollaan sivulla 69. Tai tää viesti pompas nyt sivulle 70.

Okei sulla sitten lievät (jos nyt niin voi sanoa), eihän se päänsärky tunnu kovin mukavalle, mut ennemmin niin. Mulla on kyllä ihan kunnon hikoilu.. joka vähän noloa, kun menee ihmisten ilmoille ja mikään dödö ei tunnu riittävän ja pusero kainaloista märkä. Samoten naama hikinen:p Oikein kuumat aallot, mummojen tapaan.
Nyt kun heräsin aamulla oli yöpaita aivan märkä. :O
Yöllä tuntui et sydän hakkaa ja sit kun meinas nukahtaa havahtui siihen et, lyökö se enää ollenkaa..:whistle: hassuja tuntemuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Muistin juuri, että täällä oli puhetta lutinuksen käytöstä, että oli fiilikset ihan hanurista sen käytön aikana joillakin. Onhan tämä nyt jo neljäs kerta kun olen lutinusta käyttänyt, mutta oon ollut jo keskiviikosta asti aivan järkyttävän tympääntynty/v*ttuuntunut/ärsyyntynyt kaikkeen ja tuli vaan mieleen mitä täältä luin siitä. Siis onhan näitä päiviä normaalistikin elämässä, mutta nyt ei niinku väisty millään. Toivottavasti menee ohi, koska en jaksaisi itsekkään istua kulmat kurtussa koko aikaa siihen asti kun on määrä lutinus tältä erää lopettaa el viikko vielä. Murrrr*
 
  • Tykkää
Reactions: Retikka
Nopea päivitys kesken työpäivän.. Eli toisessa ultrassa käyty ja vähän yli 40 follia näkyi. Tiistaina punktio.. tuoresiirtoon ei kai päästä hyperin riskin vuoksi! Olo kuitenkin vielä siedettävä vaikka aika paljon tilaa tuollainen määrä folleja tarvii.
 
  • Tykkää
Reactions: Retikka
Risukasalle pahoittelut negasta!:hug:

Villijonkka, voi mikä valtava määrä folleja! Tiistaille kovasti tsemppiä, tuollaisella määrällä punktio voi olla aika operaatio. Ja ei, ei ole tarkoitus pelotella..;) Operaatio siis lääkärille tyhjentää nuo..

Katoin että Mandala sä pääsit meidän edelle piinaileen, vaikka siirto oli jäljessä.. No en mäkään meina täyttä 2viikkoa kärvistellä, kyllä blaston pitäisi näyttää jo ennemmin jos on näyttääkseen..
Tänään siis pp3 ja olo on hyvin, lähes täysin oireetoon.. Edes lugen tissikipua ei tunnu olevan.. Mutta mä en pidä sitä välttämättä huonona merkkinä, 1.ivf:n raskaus oli oireetoon myös, loppuun asti..

Hyvää viikonloppua kaikille!!!:kiss: Itellä se menee töissä, on siis muuta ajateltavaa...
 
  • Tykkää
Reactions: Retikka
Menossa mukana:

Nimi # yritys aloitettu # monesko lapsi # syy:

ananias # 2011 # ensimmäinen
Bonniemoi # 1/2011 # ensimmäinen # PCOS
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön
Ellae # toinen # siittiöt
EukkoI # 11/2012 # ensimmäinen # siittiöt/tutkimatta
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä)
flow^ # 6/13 #ensimmäinen # pco, selittämätön
Havina # 02/2013 # esikoinen toiveissa # siittiöt
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio+siittiöt
Hilippa # 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt
Lauriska # 10/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Mandala # esikoinen toiveissa # johtimet poistettu
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön, vähän endoa
Neiti. # 02/2013 # toinen # selittämätön
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen
patsuli # 2010 # ensimmäinen # endo+siittiöt
Retikka # 2012 # ensimmäinen # siittiöt
RiiMini # 2/14 # 2.lapsi # pco ja huonot munasolut
Saaga76 # 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön
Sarah85 # 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön
Sofi12 1/2013 # 2. yhteinen # endo, johtimet poistettu
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön
Tuutunen80 # 12/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Untuvikko80 # 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet
Viiva84 # 03/2013 # ensimmäinen # siittiöt ja PCO
Vilijonkka_ # 7/2012 # ensimmäinen # pco-tyyppiset munasarjat + siittiöt
Jännää#1/2015#ensimmäinen#selittämätön

Meneillään tai tulossa olevat hoidot ja lääkitys:
Helmikuu:
Piikit ja punktiot:
Retikka 2.ICSI, elonva, puregon, pregnyl+luget, punktio 4.2.
Timjami77 4.ICSI, elon.,letroz.,orgal.,ovit.,(gonap.),luge, punktio 11.2.
Neiti. 2.IVF, Primolut, Menopur, Orgalutran, Lugesteron, punktio 11.2.-13.2.
Vilijonkka 1.IVF/ICSI, puregon, orgal., pregnyl ja luget, punktio vko7
viiva84 2. IVF, Puregon, Orgal., Gonap., Luge., punktio mahd. vk8
patsuli 5.ICSI, Procren, Synarela?, Puregon, Pregn., punktio vk9
Jännää1. IVF, Synarela, Gonal-F, Pregnyl ja luge, punktio vko8
PAS:
Nenna81 1.IVF,1.PAS, Luget, siirto 6.2.
Ellae 1.ICSIN 1.PAS (= toisen lapsen yrityksen 1.PAS)
Maaliskuu:
Piikit ja punktiot:
Havina 2.ICSI, Primolut+Pureg.+Orgal.+Pregnyl+Luge., punktio vk11
Henrietta, punktio vk10-11

Piinailijat: :snotty:
-jennica- 10.2. (1.IVF/ICSI 2.PAS)
EukkoI 12.2.
Hedelmiina 14.2. (1.IVF)
Mandala 15.2. (1.IVF 3.PAS)
Sofi12 17.2. (2.IVF 1.PAS)
flow^ 17.2. (2.IVF 1.PAS)
RiiMini 18.2. (1.ICSI)
Retikka 20.2. (1.ICSI)

Negat: :'(
Tammikuu:
Fibbis
Cafe Latte (1.IVF/ICSI tuoresiirto)
Bonniemoi (PAS)
Helmikuu:
Kaisla78 (1.ICSI 1.PAS)
Saaga76

Plussanneet: :heart:
Heinäkuu 2014

Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti 1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS
Helmikuu 2015


Päivityspyynnöt punaisella tai jos muokkaat itse, käytä "lainaa"-toimintoa, säilyttääksesi listan muotoilut. Poista viestistä QUOTE-merkinnät hakasulkeineen alusta ja lopusta ennen uuden listan postaamista.
 
Miten muuten tuo punktio sujuu jos paljon niitä poimittavia? Mullakin oli ennen piikityksiä ultrassa näkyvillä yli 17..tietysti en tiedä kasvaako ne kaikki. Mut jos kasvaa ja tulee täs lisää niin onko jotenkin tuskaisampaa ja se Hyperin riski?
Laittaako ne sitten tuoresiirtoa ollenkaan? Miten tuo homma toimii?
 
Noin, päivittää rätkäytin itseni piinailijoihin! Kaksi viikkoa hillitöntä kärvistelyä, kaksi alkiota, kaksi päiväisiä... Nyt on huomattavasti positiivisempi fiilis kuin esimerkiksi eilen jolloin googlasin kaikki "miten selviät lopullisesta lapsettomuudesta"-sivut. Toinen alkio oli tavallinen (niinko viimekski), mutta toinen hyvä ja nätti. Antaa toivoa kuitenkin, kun ainakaan kaikki ei ole niinku viimeksi. Kaikki 6 oli pelissä mukana ja yksi siis parempi laatuinen ku viimeksi. No ei sitä voi muutako toivoa parasta. Ja menettää järkensä jännittäessä.

Hemmetin hyvä fiilis myös tästä piinailijoiden määrästä! Vaikka oonki joukon hännillä niin menee aika kivasti muitten piinailuja, tuntemuksia ja tuloksia lueskellessa. :popcorn:
Josta tulikin mieleeni, mites Jennica? Ja Eukko? Eukosta ei oo hetkeen kuulunu..

Mandalalle zemppia lääke-peräiseen mielipahaan. Muistan kyllä itekki vaikka mulla luget, että ailahteleva on nainen perinteisesti niitten aikaan. Voi tietty olla ihan psykosomaattistakin, kun kokoajan joutuu jännittää, että onko raskaana vai ei. Mulla ehkä pahimmat oireet aiheutta toi pregnyl, ruuansulatus pysähtyy, päätä särkee, rinnat kipeytyy, sydän tykyttää ja just välillä herää hikilammikosta. Tai ei se ainakaan luge voi olla, ku tuota on ilmassa jo ennen lugen aloittamista.

Hillitön määrä folleja sulla Vilijonkka! Taitaa olla tän palstan ennätys! Kyllä sitä kattoo viinirypäleterruja kaupassa ihan uusin silmin tällasen kypsytyshoidon jälkeen, että 40 on aika hillitön määrä. Toivotaan, että se tietää hurjaa määrää kypsiä munasoluja! usta punktiossa on pahinta se kanyylin laitto tohon käden taipeeseen (en tiedä onko monia eri tapoja, mutta näin meillä). Sen jälkeen raajat alkaa painaa, alkaa vähän väsyttää, jännitys katoaa ja oikeastaan ei enää kiinnosta yhtään mitä tapahtuu. On vaan sellanen mukava raukea olo. Yritin laskea folleja, mutta sekosin laskuissa 3:m kohdalla ja sit jo nukahdin. Tämä siin mun kokemus punktioista. Jännällekki, punktio kestää vähän kauemmin ku on paljo folleja, mutta en usko että kivuliaampi, mullakin aina välissä lisättiin kipulääkettä. Hyperin riski kyllä kasvaa follien myötä, varmasti määräävät sun ottaan iisisti
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Mandala tsemppiä. Ei oo kivaa olla ärtyisänä. Saas nähdä kuinka täällä päässä käy kun sen aika koittaa. Tähän asti on ihan ollu happy fiilis. Ainut piina on tää hikilammikossa uiminen.
Retikka. Jooh voin kuvitella että toi kanyyli ei kiva juttu.. Pistääkö ne jonkun puudutteen alapäähän? Vai onko se vaan vahva kipulääke suoneen? Voih..kumpa mullekkin kävis noin onnellisesti että nukahtais toimenpiteeseen tai ainakin vaipuisi johonkin horrostilaan. Huoh! Ok. No toivotaan ettei iske se hyperi. Täytyy yrittää olla rauhassa, muttei oikein tiedä kuinka rauhassa uskaltaakos sitä ees imuria heilutella? Kaikkea pientä puuhattavaa löytyy ja mielellää ajatteleepi muita juttuja.
 
Viimeksi muokattu:
Retikka tääl mä lueskelen hiljaisuudessani :D

Piinailu on sujunu suhteellisen kivuttomasti, tänään oli eka "romahdus", tosin sitä kesti vain pikkuhetken... Alun positiivisuus on kuitenkin muuttunu varovaisuudeks...

Sunnuntaina testaillaan varmaan ekan kerran, sit ois pp10/dpo 12, alkiot 14 päiväisiä - jos ovat.. pelonsekaset tunteet tuosta testaamisesta, eilen sanoin miehelle että uskallankohan KOSKAAN tehdä raskaustestiä :O :D

R-oireethan menee sitten lutinuksen piikkiin? On palelua, tissien jomottelua, alavatsassa "kirvelee" ja jomottelee välillä, vetistä vuotoa, tajutonta väsymystä, päänsärkyä.. Mitähä vielä :D Ainii, ihme kiukuttelua ja kitinää ja veren makua, mutta johtunee hiukan flunssaisesta olosta.... Yks yö oli pakko käydä syömässä voileipää (heräsin siihen) kun heikotti/öllötti.. :O Nää "oireet" on niin nähty tässä liki 6 vuotta vauvakuumeilleena, että katotaas josko ne nyt vois olla ihan oikeita. Niin, ja keskittyminen on jotenkin supervaikeeta, varmaan ku on miljoona huolta päässä ja väsymys siihen lisäksi.. En edes muistanu toissa-aamuna olinko puolituntia sitten syönyt aamupalan vai en.. :LOL:

Jännää mulla tuli folleja muistaakseni (??) 20-22kpl, punktio itessään oli tosi helppo, siis en tuntenut kipua ja lääkäri kehu. Mutta munikset oli sitten kerännyt nestettä että tuoresiirtoa harkittiin vielä uudestaan siirtopäivänä ja silloin oli nestettä tullut jo vatsaonteloon/keuhkojen alapuolelle niin tuoresiirtoon ei päästy (vaikean hyperin takia)... Mutta ei se follien määrä vielä hyperiä meinaa, mulla oli ihan superpieni annostus lääkkeissä ja vastasin kuulema liiankin hyvin niihin hormooneihin (puregon? miksen muka muista mitään enään) .. :) Voin tarkistella jos kiinnostaa, ne lääkemäärät jne.. :)

Muoks. Viljonkkalla hurjasti folleja! Täällä peukut pystyssä punktioon ja siitä toipumiseen, koitat ottaa iisisti ennen sitä! =)
 
Viimeksi muokattu:
Jännää
Mulla näkyi 2. ultrassa yhteensä lähes 30 munarakkulaa, mutta vain 13 oli lopulta kypsiä kerättäväksi. Sain lievän hyperin (maha ihan pallo + hengen ahdistusta) alkion siirron jälkeen ja olin saikulla pakkolevossa kolme päivää. Nestettä pitäisi vain juoda ihan järkysti, vaikka paisunut maha meinaisi poksahtaa - se on yksi keino välttää/helpottaa hyperiä. Jos itse ei saa juotua, voi joutua sairaalaan tiputukseen. Alkiolle se hyperi ei ole hyvä, siksi koitetaan välttää ja jos paljon kerätään munasoluja niin hyperin riski tietty kasvaa.
Mulla ne laitto kanyylin tuohon ranteen kohdalle, ja se ei tuntunut. Alapää paikallispuudutettiin, mutta lääkkeiden takia en tuntenut sitä lainkaan (olin etukäteen kuvitellu julmetun piikin alapäässä ja kammosin koko ajatusta).
 
EukkoIok. ihan kivan määrän sait folleja. Sait varmaan hyvin talteenkin? No mullakin on aika korkea kipukynnys, että jos se punktio sujuis kans yhtä lepposasti :) Mutta oon kova likka turpoomaan tosta vatsasta..toivottavasti ei tuu sitä nestettä. Mutta hyvä jos follien määrä ei tarkoita heti hyperii. Joo kerro vaan sun annokset. Ihan mielenkiinnolla luen. Mullakin aika pienet annokset Gonal-f pistosta 150 x3 ja 125 125 Ja sumutetta aamulla ilalla yhteen sieraimeen. Tällä mennää nyt 5 pv. sit ultraa ja verikoetta ja sumuttelua
 
Hedelmiina
Oi sulla oli kans hyvä määrä. Ja ihan mukavasti kerättyäkin. Huuii.. Mä oon jo alottanu sen 3l vettä pitkin päivää juomisen. Mut toi lohdullista, että veden juonti auttaa. Tollasen pitäis munsta sanoo ihan lääkärikin, (mulle ei sanottu, paperis kyl lukee) vaiks nyt jossain lapussa lukeekin, mut äkkiä unhoittaa sellaisen.

Pyysitkö itse kanyylia ranteeseen? Jooh.. Mä ja oon miettinyt millainen hevosenkokoinen piikki laitetaan..Kauheeta mitä sitä kaikkee miettiikin. Kuinka paljon etukäteen sait lääkkeet, ennen sitä piikkiä? Vai tarkoitatko sitä tippaa?
 
EukkoI
Toivottavasti testi tuo iloisia uutisia, kun sen aika on..Mutta kaikista näistä hoidoista, kyllä henkisesti on kovin paikka tehdä R-testi.
Joo ja noita R-oireitahan on ollu vaikka ja kuinka täälläkin..Se on inhoittavaa kun kroppa toivoo jotain nii kovasti ja sitten ei kuitenkaan tapahdu mitään. Melkein aina ku vatsa on ollut turbo pallo , väsyttänyt, tissit paisuneet menkkoihin saakka oon ajatellu ettei oo raskaana ja niihän se aina ollu. Ehkäpä ei oireile sitten yhtään, kun oikeesti on. Saapa nähdä..
Mulla on nois inssi hoidoissa alkanut aina menkkakivut niin on jo tienny ennen testiä ettei tullu mitään. Tää voikin olla kovempi paikka päänupille kun laitetaa alkio ja jännää hoitaako luonto loput. Mut ihanaa katsoa listasta, että monella on plussat tullut. Antaa ees pikkuisen toivoa.
 
Viimeksi muokattu:
Jännää
Mä join 2-3 litraa hienosti viikon ennen punktiota ja senkin jälkeen aika hyvin, mutta huomaamatta se vesimäärää väheni ja kun maha alkoi turpoamaan tuntui veden juonti mahdottomalta...olisiko se hyperi tullut sitten siksi, eli jatka vaan pitkään juomista. Mä siis soitin lääkärille, kun alkoi hengenahdistus, ja se oli peräti viikko punktiosta ja neljä päivää alkionsiirrosta.
Tuolla lukee mun punktiosta tarkemmin, jos kiinnostaa ;):
LAPSIPERHEEKSI?: Munasolupunktio
 
  • Tykkää
Reactions: Jännää
Hedelmiina

Nii että ei sekään sitä sitten ihan pois sulje jos juopi, mutta toi varmaa totta että jos turpoo ei oikein huomaamattaan juokkaan niin kuin pitäisi. Aika pitkän ajan päästä kuin viikko siitä.. No hyvä tietää, ettei lopeta juomista punktioon. Kiitos!
Ok. Täytyypä mennä lukee. Mahtavasti kirjoitettu toi blogi !! Kiitos!:flower:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hedelmiina
Jännää
Sen veden tarkan seuraamisen lopetin punktion jälkeen ja on voinut jäädä sitten vähäiseksi, kun nukuin paljon särkylääkkeittenkin takia ja normaalisti en juurikaan juo vettä eli se ei ihan luonnostaan tule. Kun vesi tökki, join mehutiivistettä+vettä/vichyä ja nyt ihan mehua. Kunhan ei colaa eikä teetä/kahvia juo, ne kun ei toimi oikein, vaikka niissä vettä on.
 
Menossa mukana:

Nimi # yritys aloitettu # monesko lapsi # syy:

ananias # 2011 # ensimmäinen
Bonniemoi # 1/2011 # ensimmäinen # PCOS
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön
Ellae # toinen # siittiöt
EukkoI # 11/2012 # ensimmäinen # siittiöt/tutkimatta
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä)
flow^ # 6/13 #ensimmäinen # pco, selittämätön
Havina # 02/2013 # esikoinen toiveissa # siittiöt
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio+siittiöt
Hilippa # 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt
Lauriska # 10/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Mandala # esikoinen toiveissa # johtimet poistettu
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön, vähän endoa
Neiti. # 02/2013 # toinen # selittämätön
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen
patsuli # 2010 # ensimmäinen # endo+siittiöt
Retikka # 2012 # ensimmäinen # siittiöt
RiiMini # 2/14 # 2.lapsi # pco ja huonot munasolut
Saaga76 # 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön
Sarah85 # 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön
Sofi12 1/2013 # 2. yhteinen # endo, johtimet poistettu
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön
Tuutunen80 # 12/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Untuvikko80 # 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet
Viiva84 # 03/2013 # ensimmäinen # siittiöt ja PCO
Vilijonkka_ # 7/2012 # ensimmäinen # pco-tyyppiset munasarjat + siittiöt
Jännää#1/2015#ensimmäinen#selittämätön

Meneillään tai tulossa olevat hoidot ja lääkitys:
Helmikuu:
Piikit ja punktiot:
Retikka 2.ICSI, elonva, puregon, pregnyl+luget, punktio 4.2.
Timjami77 4.ICSI, elon.,letroz.,orgal.,ovit.,(gonap.),luge, punktio 11.2.
Neiti. 2.IVF, Primolut, Menopur, Orgalutran, Lugesteron, punktio 11.2.-13.2.
Vilijonkka 1.IVF/ICSI, puregon, orgal., pregnyl ja luget, punktio vko7
viiva84 2. IVF, Puregon, Orgal., Gonap., Luge., punktio mahd. vk8
patsuli 5.ICSI, Procren, Synarela?, Puregon, Pregn., punktio vk9
Jännää1. IVF, Synarela, Gonal-F, Pregnyl ja luge, punktio vko8
PAS:
Ellae 1.ICSIN 1.PAS (= toisen lapsen yrityksen 1.PAS)
Maaliskuu:
Piikit ja punktiot:
Havina 2.ICSI, Primolut+Pureg.+Orgal.+Pregnyl+Luge., punktio vk11
Henrietta, punktio vk10-11

Piinailijat: :snotty:
-jennica- 10.2. (1.IVF/ICSI 2.PAS)
EukkoI 12.2.
Hedelmiina 14.2. (1.IVF)
Mandala 15.2. (1.IVF 3.PAS)
Sofi12 17.2. (2.IVF 1.PAS)
flow^ 17.2. (2.IVF 1.PAS)
RiiMini 18.2. (1.ICSI)
Retikka 20.2. (1.ICSI)
Nenna81 20.2 (1. IVF 1.PAS)

Negat: :'(
Tammikuu:
Fibbis
Cafe Latte (1.IVF/ICSI tuoresiirto)
Bonniemoi (PAS)
Helmikuu:
Kaisla78 (1.ICSI 1.PAS)
Saaga76

Plussanneet: :heart:
Heinäkuu 2014

Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti 1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS
Helmikuu 2015


Päivityspyynnöt punaisella tai jos muokkaat itse, käytä "lainaa"-toimintoa, säilyttääksesi listan muotoilut. Poista viestistä QUOTE-merkinnät hakasulkeineen alusta ja lopusta ennen uuden listan postaamista.
 
Täällä taas... jättimäärä folleja ja minä. :wave: Kiitos kaikille tsempeistä. Katsotaan mikä tulos sitten lopussa seisoo.

Vähän alkoi jännittää tulevat tuntemukset ja punktio. Punktiosta hoitaja sanoi, ettei pitäisi tehdä kipeämpää vaikka paljon punktoitavaa, mutta kestää vaan kauemmin. Eli mun järkeilyn mukaan siis sattuu periaatteessa enemmän kun kipu kestää kauemmin. Mutta turha kai sitä on miettiä ja onhan paljon hyviäkin kokemuksia toimenpiteestä. Jää kyllä tosi paljon harmittamaan jos ei päästä tuoresiirtoon, mutta ehkä ammattilaiset osaa sen arvioida.

Onko teillä muilla ollut puolisot mukana punktiossa? Mies ei aikataulujen vuoksi pääse ja vähän nolona kyselin, että haittaako jos ei voi olla mukana vaan tuo oman osuutensa ja hakee mut sitten pois... (tässä vaiheessa luulin, että puoliso TIETENKIN osallistuu ja olin jo valmiiksi kiukutellut miehelle!). Hoitaja sitten tokaisi, että he ei mielellään ota puolisoa mukaan ainoastaan erikoistilanteessa, kuulemma niin pienet tilat. Ohoh, olin luullut ihan päinvastaista.

Onpas paljon piinailijoita, hieno homma. Saa jännittää jo ens viikosta alkaen muiden puolesta.

Mulle vois muuten korjata tuohon listaan pregnylin tilalle gonapeptylin ja punktiopäiväksi 10.2
 
Vilijonkka_
Mulla ainakin ajantaju katosi koko hommassa: toisen puolen punktioa alkoi ja loppui mielestäni ihan samaan aikaan - kai olin "pilvessä" ;).
Mulla oli mies mukana, mutta oli tosiaan niin pieni tila, että istui sitten huoneen nurkassa, niin että ei todella pitänyt kädestä kiinni, ja katsekontaktikin saatiin vaan kun käänsin päätä taakse päin...silloin ajattelin, että ihan turhaa mies sinne tuli mukaan. Mies ei sanonut mitään, mutta saattoi se miehellekin olla vähän kiusallista istua kauempana ja vaan katsella koko touhua (ekaa kertaa "gynegologilla" kuitenkin) - ainakin itse vastaavassa tilanteessa en kauheasti tykkäisi. Mutta kun nyt oli mukana, niin oli sekin ihan kiva ;).
 
Vilijonkka_ mulla tosiaan ei sattunut punktio yhtään, vaikka sitten oli se hyperi, ja vaikka jännitin etukäteen ihan superpaljon! :)

Meillä kyllä mies oli enemmän kuin tervetullut punktioon (ei tietenkään pakko ollut), oli tuolikin siinä minun vieressä ja silitteli päätä, piti kädestä ja höpötteli koko toimenpiteen ajan.. :D Ompa kumma ettei mies saisi tulla jos pääsee... Me tosiaan hoidossa OYSissa ja kivasti oli miehelle tilaa siinä, vaikka pieni ahdas huone olikin.. :) Ja tosiaan, me jouduttiin menemään tuonne 200km suuntaansa, niin turhaan mies olis jäänyt poiskaan toimenpiteestä :D

Jännää kiinosti ne mun lääkkeet, mul oli suprecur ensin aamuin illoin molempiin sieraimiin, ja sitten kun alkoi puregon pistokset niin vain toiseen sieraimeen.. Puregon alotettiin 150iU, laskettiin ekassa ultrassa 100iU ja sitten vielä päivän pari päästä 50iU.. Irrotuspiikkinä pysyi pregnyl, jälkeenpäin kun miettii niin olisi voinut vaihtamalla irrotuspiikin ehkä välttää hyperin? Jos vielä tuohon rumbaan joudutaan niin pitää ottaa kyl puheeks... Nyt PAsiirron jälkeen Lutinus kolmesti päivässä :p

Mites muut piinailijat, minkälaisissa fiiliksissä edetään? :popcorn:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Jännää
Risukasa :hug:

Nyt sitä sitten piinaillaan. Luget vaihtui Lutinukseen piinailun ajaksi. kaksi munasolua sulatettiin joista toisessa oli jokin vika ja se meni hukkaan. Toinen oli kuulemma kehittynyt hyvin. Lääkäri antoi ultrakuvan alkiosta siirtovaiheessa ja vitsaili että tässä olisi sitten se ensimmäinen ultrakuva pikkuisesta ;)

Tosiaan, OYS:ssa mekin käydään ja matkan päästä kuljetaan. Mies sai istua vieressä ja pitää kädestä kiinni. Hoitaja totesi PAS aikaa varatessa että on suotavaa että yhdessä tullaan mutta ymmärtävät kyllä ettei se aina töiden vuoksi ole mahdollista. Onneksi mies sai töistä vapaata ja pääsi mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Nenna81 voih, kovasti onnea matkaan :heart: Olisimpa minäkin saanut kuvan :snotty: Tässä just mietin, että jos (KUN) plussa joskus tulee ja vauva, niin olisi kiva koota sellainen vihko/kirjanen ja koota tietoa/kuvia vähän tästä hoitorumbastakin, tollanen kuva ois ollu kiva :)

Mun mies ei päässy, ylityöt painaa päälle (saa superhyvää ylityöliksaakin) ja olis tullu ansionmenetyksiä sen verran että katottiin paremmaks et menee vaan töihin ja mä hippasin junalla ouluun... Jälkeenpäin aateltuna oli tosi hyvä ratkasu meille kun menoja kertyny näistä hoidoista ja ite siirto oli niin nopea ja helppo että ois menny koko päivä "hukkaan" muuten :p
 

Yhteistyössä