IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Ohhoh, mikä viiva Pirunpellolla! Onnea! Siirrettiinkö yksi vai kaksi alkiota?

Yrittäjä J - Peukut hyvin sulatuksesta selvinneille alkioille! Ja onnistuneelle siirrolle, toivottavasti tarraa/tarraavat kiinni! (y)

Minulla lähti myös homma käyntiin, eilen kiinnitin ensimmäiset Estradot-laastarit vatsaan ja ensi viikon ultrassa päästään toivottavasti miettimään siirtopäivää.
 
Kiitos ihanille kannustajille ja tsemppaajille! Minusta tuntui niin oudolta nähdä viiva! Luulin ensin, että silmät harittaa tai näen omiani. En voinut uskoa mitä näen!! Eikä mieskään. Ollaan molemmat ihan hämillään ja haettiin illaksi digi. Jäi sellainen olo, ettei tää voi olla totta ennenkuin veritesti/ultra sen todistaa. Olen puulla päähän lyöty.

Virallinen testipäivähän on vasta siis 5:den päivän päästä! Ja yksi alkio siirrettiin. Meidän ensimmäinen.

Mä en edes muista taaskaan, mitä piti sanoa. Pääsen vkoloppuna koneelle ja silloin helpompi naputella ja keskittyä muiden kuulumisiin.

Huhhuhhh..:eek::love:(n)
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 # 2. # 2.ICSI
Adelmiina_ #2012 #1. # vähän endoa/tuhoutunut johdin # 2. IVF 5.PAS
Ankkalinna # 9/12 #2. # vähän pco:ta/ kohtutulehdus/ ikä # 1.IVF/1PAS
Darni73 # 9/12 #1. yht # simpat # 4.icsi
Domi # 4/12 #1. # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 3.PAS
Ellemiinu # 2013 #1. # pco epäily+endo #1.IVF
Emmiina85 #2006 #1. #pco+mahd.vikaa johtimessa #1.IVF
Hipsunpöpsy #11/11 #2.# helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: #2015 # 1.# siittiöt # 2.ICSI
IirisL.
# 7/13 # 1.# selit.# 1.IVF
ilo2010
#2012 #2. # pco/selittämätön # 2.IVF
Jenifer
#1/15 #1. # selittämätön/tuuba # 1.IVF
Juru27 #2013 # 1. # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 #1.yht # endo,pco # 4.IVF/ICSI
Kerttu80 #11/2014# 2. # selit.#1.IVF

Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#2.ICSI/1.PAS
marrasmai # 2015 #1 # simpat + luteaalivaihe 8-11pv # 1. ICSI
Mimmi_83 # 5/13 # 2. siittiöt # 2.ICSI/1.PAS
mishala # 2016#1.#mies steril.#1.IVF
Nappeus #2014 # ? #PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Narana
#7/2014#1.# siittiöt?#1.IVF/ICSI
Nennalii
#2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/4.PAS (ei tuoresiirtoa)
Nya # 2012#1.#selittämätö/siittiöt# 2.IVF
pipa84 #04/16 #1.yht #azoospermia #1.ICSI
Pirunpelto # 1/13 #1. # ikä + simpat # 1.ICSI/1.PAS
Plussamamma # 2014 #1.#selittämätön #1.IVF

Reuna # 2013 # 1. # pco,ovuloimattomuus ja simpat # 1.IVF
ronja81
# 2007 #2.# selittämätön # 3.IVF/3 PAS
Roxanne # 12/14 # 1. # ikä/siittiöt # 2.IVF/ICSI

Sphinx # 06/13 # 1. yht # selittämätön+endo # 2.IVF
Timjami77 # 7/13 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI/3.PAS
Toive* # 7/13 # 1. # johtimet tukossa # 1.IVF/1PAS
toive-94 # 2014 # 1. # lapsena saidastettu syöpä/alhainen AMH

Toiveikas81 # 2014 # 1. #endo,siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #pco #2.IVF/1.PAS
vipe1986 # 2013 #1. yht. # siittiöt # 1.IVF
virvatulia # ? # 2. # siittiöt,pco # 1.ICSI/4.PAS
Yrittäjä J
# 1/13 # 1. yht. # endo/selittämätön # 1.IVF/ICSI/1.PAS


Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
pipa84 29.4 (3pv/18.4)
narana85 2.5 (2x3pv/18.4)
Domi 2.5 (2pv/18.4)
Pirunpelto 2.5 (3pv/18.4)
adelmiina_ 2.5 (5pv/21.4)
IirisL. 2.5 (2pv/20.4)
ilo2010 4.5 (2pv/22.4)
Yrittäjä J 11.5 (2x4pv/27.4)

Plussat 2016: :love:
Helmi:
JONPA77 1.IVF
Orapihlaja 1.IVF
Maalis:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)
Madga78 1.IVF
Elika 2.ICSI/IVF (3pv)
RooRoo1 1.IVF (3pv)
Yrittäjä J 1.IVF/ICSI (kem)
Mari32 5. ICSI/1.PAS (3pv)
Nenna81 2.IVF/3.PAS (3pv)
Tupsuli 4.IVF (2pv)
Domi 2.IVF/ICSI 2.PAS (kem)
Huhti:
SalamaT 2.IVF/1.PAS (km)
mar80 1.IVF/ICSI 1.PAS (5pv)
Kiela 1.ICSI/6PAS (4pv)
Emmiina85 1.IVF (kem)
mamido 1.IVF/1.PAS (km)
cerezah 1.IVF (3pv)
Bridge 3.IVF/1.PAS (2x3pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Onpahan piinailijoita!!! Ihanaa Yrittäjä että sinäkin pääsit piinailemaan ja vielä tuplana :love:
Minä täällä ihan pokkana vaan kattelen toisten plussakuvia ja meinaa unohtaa laittaa ite luget, ei mielessäkään ollut :rolleyes: Pirtsin viiva on kyllä niin komia jo! Pipallahan on jo kohta testipäivä!!! Eikun tikkuja esiin vaan jos sitlä tuntuu..
mishalalle tsemppiä punktioon!
Mitä Bringelle, huomennako uusi verikoe? Onko vuoto pysynyt poissa?
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
Cerezah ja Bridge onnittelut plussista! Ja Pirtsi toihan on tosi mahtava viiva noilla päivillä, kyllä se viiva tuosta vielä vahvistuu. Aivan mahtavaa, Onnea paljon, oot tän niin ansainnut kaiken epäonnen ja tyhmän lääkärin jälkeen!

Sit vähän omaa päivitystä. Tässä hyvällä lykyllä viikon päästä alkaisi menkat ja sit alkaisi lääkkeiden otto. Sit 10-12 kp olis ultra missä katsotaan milloin se eka pas sitten tehdään. Alkaa pikku hiljaa "hoitokuume" nousta täälläkin. Eka kertaa näin päin että odotan menkkoja kuin kuuta nousevaa :)
 
Onpahan piinailijoita!!!
Minä täällä ihan pokkana vaan kattelen toisten plussakuvia ja meinaa unohtaa laittaa ite luget, ei mielessäkään ollut :rolleyes: Pirtsin viiva on kyllä niin komia jo! Pipallahan on jo kohta testipäivä!!! Eikun tikkuja esiin vaan jos sitlä tuntuu..
Huomenna kokeilen aamupissasta PC:llä uudemman kerran. Uskon että aamupissa vois olla mulla paras, koska käyn aina yöllä pissalla kahden-kolmen aikaan. Voi jessus kun jännittää!!! :eek:
pp 9


Onnea Pirunpellolle!!! :love::love:
 
142!!!! Ei oo totta. Se oli PP18 testi. Ei ainakaan kaksosia oo tulossa, ei varmaan mitään. Huomenna uus testi, pakko nähdä ennen viikonloppua, mihin se on menossa.
Rinnat edelleen arat ja kohdussa tuntuu viiltoja, turvotusta on ja väsyttää.
Sanokaa nyt joku, että joku olis onnistunut tuollaisella arvolla, pliis.
Täältä löytyy keskiarvoja hcg:n määristä eri päivinä: http://www.conceivingconcepts.com/learning/articles/hcg_ranges.html
Eli ihan hyvin on tossa haarukassa sun arvo :love:
 
Pari päivää kun on työmatkalla niin tullut sivukaupalla uutta luettavaa! :)Ja mikä ihana plussa Pirunpelto! :love:

Tsemppiä piinailijoille ja voimia kaikille tasapuolisesti.

Tuntuu hyvin tutulta nuo katkeruuden tunteet kun työpaikalla yksi toisensa jälkeen häipyy onnellisesti äippälomille ja itse vaan vieressä itkee sisäänpäin. Erityisen koville itsellä on ottanut lähimmän kollegan raskaus, kun ko. kollega on myös oikein hyvä ystäväni jo ajalta ennen kuin aloitin samassa työpaikassa. Aloiteltiin yritys melko samoihin aikoihin ja hänellä LA tossa parin viikon päästä. He lisäksi osti unelma-asunnon meidän unelma-alueelta, kun saivat kivasti vähän perintöä. Meillä on nyt sen verran monta rahareikää eikä todellakaan mitään perintöjä tiedossa että voidaan vaan haaveilla vastaavasta. Meillä on myös töissä ollut aika pitkään rankkaa ja rankemmaksi muuttuu kun niin moni häipyy. Tuntuu paskalta jäädä sinnekin ikuisiksi ajoiksi hinaamaan ja varmaan vielä osa onnellisten äippälomalaisten töistäkin kasataan mun pöydälle :mad: Joinain päivinä on vaikea nähdä että tästä noustaisiin koskaan tai että raskaus ikinä onnistuisi, koska miksipä mulle mitään hyvää ikinä sattuisi. No, onneksi ei ihan joka päivä oo tuollaiset ajatukset.

Kiitos vielä kaikille pitkistä vs. lyhyistä kaavoista kokemuksiaan jakaneille. Sain lääkäriltä kysymystulvaani asialliset ja hyvät vastaukset, ja nyt tuntuu jo vähän varmemmalta että varmaan sitten valitaan se pitkä kaava. Mun tapauksessa sillä on kuulemma "joitain prosentteja" paremmat mahdollisuudet onnistua.
 
Miks ei voi olla tissit ees yhtään arat, ei tippaakaan :( se pieni nännien arkuuskin mikä viime viikolla oli on tiessään.. pyh.. ei mitään!!!! Näin untakin jo vessapaperiin jääväsät tuhruviivasta! Huomennahan sen sit varmaan livenä nään!!!!n:cry: miksimiksmiksi! Siinäpä tämän aamun filosofonoinnit..(n)
 
Pakkohan se on kommentoida vaikka yritinkin pitää paussia kaikesta hoitoihin liittyvistä :LOL:

Onnea Pirtsi, mahtavaa, onnea kovasti!! :love: Plussa uutiset saa omankin toivonkipinän hehkumaan vähän kovemmin

Ja Domi, ei se tissien arkuuttomuus aina tarkoita negaa, siskoni luuli edellisen raskauden menneen kesken koska tissit ei ollu yhtään arat. Mutta ei, siellä nyt yksi 3kk poika ilostuttaa vanhempiaan ja siskoaan (y) Eihän ihan vielä heitetä kirvestä kaivoon!?
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai ja Domi
Domi älä vieläkään heittele sitä kirvestä minnekkään!! Mulla ei ole mitään tissituntemuksia eikä mitään! Samat löttänät majavannahkat roikkuu. Ei ole nuhaa, ei kylmää, ei mitään "perusoloja" mitä olen aiemmat 3 vuotta joka kuukausi yrittänyt kyytäillä internetin perusteella. En ois uskonut, että tämä tältä tuntuu.
Jos nyt erittelen tähän jotain, niin se suolaisen himo oli viimeviikolla. Ripeä haravointi teki alamahaan kramppia ja oksennus tehokkaan siivouksen välissä (nostelin sohvia yms).
Nyt alavatsassa tuntuu pallo. Niinkuin siellä olisi tennispallo tai joku pylpyrä.
Ei muuta.
Marrasmaille voimia tulevaan hoitoon ja muutenkin. Kuulostaa tilanne todella inhottavalta töiden osalta. Ja tiedän tunteen, kun katsoo vierestä äitiyslomalle jääviä. Ja entä se viha niitä kohtaan, jotka sanovat että 'niinno, tuskin sinä lapsettomana ymmärrät tätä asiaa" jos puhe on ollut kesälomista, vaatteista, finneistä,raskausajasta jne. Voiko enää pahemmin iskeä vyön alle? Enkö saa osallistua vaikka finnikeskusteluun koska mulla ei ole lapsia? Enkö saisi kuunnella, että saisin tietoa mahdollisesti myöhempää varten? Argh.

Bridgen verikoetta minäkin huhuilen?
 
:D en ees oo varmaan mikään pahin puristelia!!! Mut eilen nukkumaan mennessä satuin kopasemaan, niin tuli oikein sellanen viha-aalto et no eivät sit voi olla yhtään arat.. ;) Teitkö uutta testiä tänään Pirtsi? Vai maltatko pitää sen kuuluisen välipäivän?
 
Miks ei voi olla tissit ees yhtään arat, ei tippaakaan :( se pieni nännien arkuuskin mikä viime viikolla oli on tiessään.. pyh.. ei mitään!!!! Näin untakin jo vessapaperiin jääväsät tuhruviivasta! Huomennahan sen sit varmaan livenä nään!!!!n:cry: miksimiksmiksi! Siinäpä tämän aamun filosofonoinnit..(n)
Voi Domi, mä vajoan pian myös epätoivon kuiluun... :cry:
Mun tissit myös muuttuneet takaisin "normaaleiksi". Ja PC oli tänä aamuna edelleen vitivalkoinen. Huomenna verikoe... Menkkojen pitäisi alkaa sunnuntaina. :confused:
Voiko tämä enää tästä iloksi muuttua, onko edes pienintä toivonkipinää olemassa...?
pp 10

Halaukset Domi <3
 
On niin paljon taas tapahtumia! Pirtsi nuo on kyllä mahtavia uutisia! Nyt on kyllä tarttunut kiinni kuin pieni takiainen kun on noin selvä viiva! Ihanaa!!!

Yrittäjä J sulla on jo pikkuiset uumenissa :) tuun toivottavasti maanantaina samoilla peesissä... Luulin että kahden siirto on harvinaisempaa mut luettuani palstaa taaksepäin totesin että kyllähän näköjään yllättävän paljon tuplana siirretään meille vanhoille haahk.... korjaan arvokkaasti ikääntyville. Nyt toivotaan että ois kaikki onni mukana matkassa!

Edit: Bridge olikin kirjoittanut äsken. En ole selvillä noista hcg-tasoista mutta ymmärrän hätäsi! Voi kun nyt tämä saisi vielä hyvän käänteen! Kun vois jotenkin vaikuttaa asiaan (n)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
nyt on mulla nimierkit todella sekaisin mutta iloisia uutisia nyt palstalla :love: onnea plussanneille ja tsemppiä kaikille yrittäjille (y)

punktio oli tänään. Jännitin kamalsti, mutta se meni hyvin. Todella osaava henkilökunta. lääke tokkurassa ei vaan meinannu ruotsin kieli taipua :LOL: mut huh! nyt se on takana. 17 munasolua keräsivät!

nimimerkillä huomista soittoa odotellessa... :unsure:.............
 
Vähän samat fiilikset kun Domilla, taas niin pettyny olo vaikka olihan tähän jo osannu varautua, silti se vaan joka kerta sattuu aina enemmän.
Aamulla en ees viittiny tehä testiä ku en halunnu pilata päivää, ja nyt sitte kotiin tultua tein, eikä mitään uutta. Ja mulla siirrettiin blasto viikko sitte ni kyllähän sen pitäis jo näkyä. :(
Eipä tarvi kahta kertaa miettiä että suuntaako lauantaina vappupippaloihin.
Laitoin Dextraan viestiä että josko me siirryttäis kunnalliselta sinne ja kyselin vähän lisää siitä ERa tutkimuksesta, onko kellään tehty sitä?
 
Osaatteko sanoa miten tuossa passissa se siirron ajoitus menee? Mulla muistaakseni on 4-päiväinen alkio. Siirretäänkö alkio ovulaatiosta 4 päivän päästä vai miten se tapahtuu? En yhtään tiedä ja tässä alkoi mietityttämään tuo siirron ajankohta. Menee melkoiseksi ajoittamiseksi kun just sillä viikolla kun siirto mahdollisesti olis niin aloitan uuden työn. Ei kehtais heti olla poissa töistä...
 
Toiveikas riippuu varmaan klinikasta. Mulla ainakin ajoittui siirrot miten sattuu naistenklinikalla ovisplussan jälkeen. Mutta yksityisellä blasto siirto oli tasan 5 päivää siitä eteenpäin mille päivälle oli ovitrellellä tehty irrotus.
 

Yhteistyössä