IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Kyllä mä olen ollut silloin alusta asti avoin hoidoista. Molempien vanhemmat tiesi hoitojen alkamisesta, kavereillekin puhunut sekä hoitojen alettua esimiehelleni töissä koska oli kuitenkin tulossa poissaoloja kesken päivää. Olen tosi avoin ihminen muutenkin niin koin tämän vain olevan yksi jutuista mitä voin höpötellä muille. Ja mielelläni, oman avoimuuteni kautta, hälventäisin mahdollisia stigmoja lapsettomuuteen/hoitoihin liittyen, jos niitä vielä on. Kaikki eivät voi lapsia saada luomusti ja se on ihan ok sekin!
Ymmärrän kyllä hyvin jos jotkut eivät halua asiasta puhua, aihe voi olla niin kipeä. Eihän siitä kertomisesta ollut mitään hyötyä kun epäonnistuneita siirtoja alkoi kertymään eikä loppua näkynyt, kun ei sitä tuskaa ja turhautumista voi kukaan muu kuin saman läpi käynyt ymmärtää. Mutta ei siitä myös haittaakaan ollut, itselle ainakaan.
Minäkään en oikein osaa ”valehdella” näin isosta asiasta. Ja tuo on totta, että avoimuuden avulla saa näillekin asioille näkyvyyttä ja tietoisuus lisääntyy.

Olenkohan muuten ainoa täällä palstalla, jolle tehty alkiodiagnostiikka?
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Mä en tosiaankaan ole avoin asian suhteen, koska edes yrityksestä en ole kertonut juuri kenellekään. Hoidoista tietää vain äitini, hänen miehensä ja mieheni pomo. Mun perhettä lukuun ottamatta ei oikein olekaan sellaista piiriä jolle olisi "järkeä" kertoa. Läheisiä kavereita ei ole, eikä näin yksinyrittäjänä ole työkavereita tai pomoja.
Siksipä tämä palsta onkin tärkeä henkireikä.
Ymmärrän kyllä hyvin sitäkin, että haluaa kertoa ja osaltaan levittää tietoa tästä vaikeasta asiasta.

Ultra siirtyikin jo tälle päivälle lääkärin menojen takia (y).
 
Minäkään en oikein osaa ”valehdella” näin isosta asiasta. Ja tuo on totta, että avoimuuden avulla saa näillekin asioille näkyvyyttä ja tietoisuus lisääntyy.

Olenkohan muuten ainoa täällä palstalla, jolle tehty alkiodiagnostiikka?
@Haaveilija91 meilläkään ei ole lapsettomuutta taustalla, esikoinen on nyt 2v ja hänellä harvinainen geenivirhe, ei tule koskaan pärjäämään omillaan ja paljon kaikkia diagnooseja. Itse kannan tätä geenivirhettä ja se periytyy pojille 50%mahdollisuudella ja tytöt voivat saada kantajuuden. Tällä hetkellä tikuttelen ovista ja huomenna eka ultra jossa katsotaan tilannetta. PAS tehdään luonnolliseen kiertoon. Pakkasessa odottaa 5tervettä blastoa sekä yksi tyttöblasto, jolla kantajuus. Ollaan myös asiasta oltu hyvin avoimia ja kun Turusta pitää välillä matkata HUSsiin, niin pakko saada aina pojalle aina hoitaja siksi aikaa. Olen pojan omaishoitaja. Kiva kuulla, että joku muukin täällä käynyt alkiodiagnostiikan.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@Haaveilija91 meilläkään ei ole lapsettomuutta taustalla, esikoinen on nyt 2v ja hänellä harvinainen geenivirhe, ei tule koskaan pärjäämään omillaan ja paljon kaikkia diagnooseja. Itse kannan tätä geenivirhettä ja se periytyy pojille 50%mahdollisuudella ja tytöt voivat saada kantajuuden. Tällä hetkellä tikuttelen ovista ja huomenna eka ultra jossa katsotaan tilannetta. PAS tehdään luonnolliseen kiertoon. Pakkasessa odottaa 5tervettä blastoa sekä yksi tyttöblasto, jolla kantajuus. Ollaan myös asiasta oltu hyvin avoimia ja kun Turusta pitää välillä matkata HUSsiin, niin pakko saada aina pojalle aina hoitaja siksi aikaa. Olen pojan omaishoitaja. Kiva kuulla, että joku muukin täällä käynyt alkiodiagnostiikan.
Ihanaa, että teillä pakkasessa isompi saalis, kuin meillä! Ja kiva että täällä muitenkin meikäläisiä!
 
Mä en ala. Nyt tuli kallis moka :cry:. En tajunnut että Menopur pitää säilyttää jääkaapissa, mun mielestä ne ei apteekissa sanoneet mitään siitä... Ja mulla ne kaks pakettia on olleet nyt siis ostosta alkaen eli reilut 2 viikkoa tuossa keittiön pöydällä. Nyt vasta kun pistosohjauksessa hoitaja puhui jääkaapissa pitämisestä, rupes hälytyskellot soimaan. Huomenna pitäis alkaa pistokset. Kyllä v*tuttaa oma tyhmyys.
 
Mä en ala. Nyt tuli kallis moka :cry:. En tajunnut että Menopur pitää säilyttää jääkaapissa, mun mielestä ne ei apteekissa sanoneet mitään siitä... Ja mulla ne kaks pakettia on olleet nyt siis ostosta alkaen eli reilut 2 viikkoa tuossa keittiön pöydällä. Nyt vasta kun pistosohjauksessa hoitaja puhui jääkaapissa pitämisestä, rupes hälytyskellot soimaan. Huomenna pitäis alkaa pistokset. Kyllä v*tuttaa oma tyhmyys.
Soita ja kysy, ei uskoisi että sille vielä mitään on tapahtunut?
 
Soitin apteekin lääkepalveluun ja sieltä sanottiin että tuo 1200 IU pitää tosiaan säilyttää jääkaapissa, eli täytyy ostaa uudet. Tyhmyydestä sakotetaan :mad::mad:.
Ei mulla käynyt mielessäkään katsoa sitä paketin kylkeä, kun kuvittelin että erityiset säilytysohjeet lukisi siinä reseptitarrassa. Ja voisin vaikka vannoa, että apteekissakaan ei mainittu kuin Pregnylin jääkaappisäilytyksestä.

Hyvin alkaa tämä kierto :rolleyes::notworthy:

No, onneksi reseptillä on yksi paketti hakematta eli ei ainakaan oo kauheeta kiirettä uusimisen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
@Lallastiina voi hitsi, harmittaa varmasti. Mutta kaikki me mokataan joskus, tsemppiä! Mä kyselin juuri YA-apteekissa gonapeptylin säilytyksestä, koska jouduin ottamaan sen reissuun. Katsoivat tiskillä heidän omalta koneeltaan "muistiosta" ja siellä oli kaksi eri ohjetta eri eriin. Vuosia sitten oli joku tietty tuntimäärä ok ja viime kesänä muistaakseni vain että säilyy kylmässä. Ehdotti että soitan valmistajalle, ja kysyn sarjanumerolla tämän lääkkeen tilanteen. Klinikan hoitajan ohje oli että säilyy huoneenlämmössä. Järjestelin sen jääkaappiin reissulla niin ei jää ainakaan säilytyksestä kiinni.
 
  • Tykkää
Reactions: Lallastiina
Mina kertoilen aika avoimesti, mutta mieluummin en tyotilanteissa, koska kerran haen aktiivisesti uutta tyota... KAKSI HAASTATTELUA tanaan eri kaupungeissa, ajoin satoja maileja ja olen siis vahan niin kuin ihan kuollut. :) Olen yha vieraassa kaupungissa, istuskelen Starbucksissa teella toipumassa, mutta sitten taas kotiin ja uusien hakemusten pariin... ei voi lopettaa, ennen kuin tietaa, etta on tarpannyt. (Siis puhuin nyt tyonhausta, vaikka muitakin tarppeja meneillaan! :) )

Myos olen joskus ajatellut, mitahan lapsi siita sitten ajattelee, etta olen kertonut muille luovutussolustakin - mutta toisaalta asian tosiaan tulisi olla merkitykseton, luovutettu solu tai ei.
 
Kyllä minäkin olen puhunut lähipiirille. Oikeastaan ollut pakkokin, sillä kyllä ne vauvapaineet ulkopuolelta on pitänyt hillitä. Ja kun rankkaa on, niin tulisin hulluksi omien ajatusteni kanssa.

Piinapäivä nro 4 kääntyy yöhön.. Ei jaksa enää odottaa yhtään. Toisaalta ei kyllä uskalla testatakkaan. Paljon kun on pelissä:censored: tänään särki päätä ja eilen tuntui kun olisi kuume nousemassa tai menkat alkamassa. Siinäpä ainoat oireet:LOL:
 
@Haaveilija91 täällä myös yksi asiasta avoin :) En nyt varta vasten huutele, mutten myöskään salaile mikäli aiheesta tulee keskustelua ihmisten kanssa. Ja kyllä tää asia on myös antanut perspektiiviä suhtautua elämään - kaikkeen ei pysty vaikuttamaan, eikä jokaista asiaa suunnittelemaan. Siksi antanut itselle uskallusta tehdä päätöksiä niissä osa-alueissa joihin pystyy vaikuttamaan. Tää kanava on kyllä ollut kiva alusta asti, puhutaan samoista asioista ja ilmapiiri hyvä (y)

@Rusakkonen tsempit työhakuun, toivotaan, että tärppää myös sillä rintamalla :) mullakin yksi rekry kesken ja verkkoja vesillä.. joku kymmenkunta isoa asiaa meneillään, mutta kai tähän yks hoito mahtuu joukkoon :LOL:

@Lallastiina voi eii, mikä moka.Mäkin hain mun lääkkeet pari viikkoa sitten ja tosiaan pakettien kyljet/vanhasta muistista lähes kaikki jääkaappiin. Fyremadelissa ei ollut erikseen säilytysohjetta, niin sen jätin huoneenlämpöön. Kyllä apteekista pitäis ihan kunnolla painottaa näin kalliiden lääkkeiden säilytyksistä.
 
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija91
Soitin apteekin lääkepalveluun ja sieltä sanottiin että tuo 1200 IU pitää tosiaan säilyttää jääkaapissa, eli täytyy ostaa uudet. Tyhmyydestä sakotetaan :mad::mad:.
Ei mulla käynyt mielessäkään katsoa sitä paketin kylkeä, kun kuvittelin että erityiset säilytysohjeet lukisi siinä reseptitarrassa. Ja voisin vaikka vannoa, että apteekissakaan ei mainittu kuin Pregnylin jääkaappisäilytyksestä.

Hyvin alkaa tämä kierto :rolleyes::notworthy:

No, onneksi reseptillä on yksi paketti hakematta eli ei ainakaan oo kauheeta kiirettä uusimisen kanssa.
Mulle ne painotti et muista laittaa jääkaappiin. isoja paketteja joten siirsin kaikki lääkkeet yhteen laatikkoon ja ruiskut on erillään. meillä niin pieni jääkaappi ettei noi kolme laatikkoa olis sinne mahtunu.

Lääkekatto tulee ainakin sit kerralla täyteen jos joudut uudet hakeen. Onneks on se.
 
un ensimmäinen lapsi syntyi 2010. Ja niin helvetin piinaavia oli vuodet siitä eteenpäin, ainakin viis jolloin lähes viikottain tuntui et joku kyselee ja utelee ja töräyttelee et koskas teille toinen, ja kyl lapsi sisaruksen tarvii ja joko ja millo ja miksei. Silloin tokasin jokaiselle ihan suoraan et aina niitä lapsia ei saa niin montaa kuin tahtois. et jos se meist olis kiini nii olis jo 10.

Tän takia en hoidoista ole puhunut kuin yhdelle kaverille. Miehen töissä tiedetään jotain koska joutuu välillä ottaa vapaapäiviä (punktio) ja nyt tulevalta työreissulta joutuu tulemaan kotiin viimestään huhtikuun vikalla viikolla. olen kyl ihan tyytyväinen etten kellekään mitään puhunut enempää, kun ei tää meidän hoito mennyt lainkaan niinkuin piti :(

Mutta jotain ehkä positiivistakin kuuluu tänne. Miehen siemenneste on muuttunut radikaalisti tässä kuukauden aikana. Sen koostumus. Ollut pitkään hyvin vesimäistä eikä lainkaan tahmeaa. Nyt vitamiinien ja lääkkeiden ansiosta muuttunut taas paksummaksi ja tahmeammaksi. Toivotaan et myös siittiöiden laatu korjaantuisi edes vähän. Vielä 2kk odottelua.....
 
Nimi #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

Anemonee #9/16 #1. #siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa #1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo #2.IVF
CherryPie85 #8/2018 #2. #selittämätön/matala AMH #3.ICSI/2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön #4.ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön #5.IVF/1.PAS
hillan_kukka #10/2013 #2.#siittöt ainakin #4.IVF/2.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt #4.ICSI
julie_ #1/11 #1. #pco, siittiön laatu #1.IVF/ICSI/1.PAS
kirsillevauva #12/13 #4. #? #lahjamunasoluhoito 01/19
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? #2.IVF
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 #5/13 #1. # selittämätön/ikä #3.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu #2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön #2.IVF/1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön #5.IVF
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy #3.IVF/1.PAS
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu #2.IVF/5.PAS
nyuu # ? # 1. # matala AMH #3.IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt #1.IVF/1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus #4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä #5.IVF/ICSI 3.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön #1.IVF/ICSI
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi #2.IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym #6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. #1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa
WishingUponAStar #11/17 #3. #? #1.IVF

Piinailijat:
hillan_kukka
20.1. (5-pv)
Nipsu78 22.1. (5-pv)
Rusakkonen 28.1. (5-pv)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)
hillan_kukka 4. IVF/1.PAS (5pv) (km)
vipe1986 2.ICSI 2.PAS (4pv)
Ihanapa 2.ICS/3.PAS (3pv)
Katti75 3. IVF/1.PAS (6pv)
Joulukuu:
Taival 2.ICSI/2.PAS (6pv)
Nomini 1.IVF/1.PAS
BlackCat 1.ICSI/1.PAS (2pv)
AuroraK 1. IVF (5pvä)
gemmy 4.IVF/1.PAS (5pvä)

:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
Edellisestä listasta on sen verran aikaa että päivitin vähän. Jos sieltä on jotain jäänyt välistä niin ilmoitelkaa! Ja hei mä olen ihan varma että meillä on just nyt useampi piinailija, ilmottakaa tietonne (mitäs ne nyt on, virallinen testipäivä ainakin?) niin voin muokata ne mukaan tuohon äskeiseen listaan (y).

Uudet Menopurit ostettu, ja nyt eka satsi valmisteltu ja pistetty. Toinen paketti visusti jääkaapissa :rolleyes:.
 
Olen varannut raskaustestin perjantaiksi 25.1., aika on illemmalla, joten mahdollisesti saan tulokset vasta maanantaina 28.1., mahdollisesti myos jo lauantaina.

Sain muuten ferritinitulokset - 93! Hemoglobiini 137 ja pieni verenkuva myos kaikki ihan hyvia. Kilpirauhasarvo/tyroksiini nyt 1.2, eika ollut kilpirauhasen vasta-aineita. Eli ne menivat ihan hyvin.

@hillan_kukka - Tsemppia myos sinne teille! :)

Eiko meita ole muuten muitakin piinailijoita...??
 
Täältä tulee uusi tyyppi jakamaan kokemuksia kanssanne! Olen lukenut teidän iloja ja suruja jo hetken, mutta nyt uskaltaudun itse vasta kirjoittamaan. Huomenna on ensimmäinen punktio ja jännittää ihan kamalasti!! Olemme (minä)36v ja (mies) 33v pariskunta. IVF-hoito toteutetaan lyhyellä kaavalla ja lääkkeenä ollut menopur 300 annoksella+ orgalutran. Eilen pistin ovitrelle piikin. DHEA on ollut käytössä marraskuun alusta asti kolme kertaa päivässä. Lapsettomuuden syy on mun hitaat munasarjat.. AMH 0,8 ja FSH 12 :(
Eilisessä ultrassa näkyi 7 follia, mikä super hyvä luku kuulema mun tilanteessa. Follien koot oli 10, 4X13, 17 ja 18mm.
Miten sitä vaan osaisi ajatella positiivisesti, eikä murehtia turhia asioita mille ei mitään edes mahda?!?
 
Minäkin piinailen blastolla (5pv) ja testi 22.1.
Mutta tein jo malttamattomana testin tänään aamulla (6 päivää siirrosta) ja mun ennakkotuntemukset taitavat valitettavasti pitää paikkaansa...aivan vitivalkoinen testi ja ovutestikin (jos nyt viivan paikan haluaisi ovistestistä kuvitella niin just ja just). Viimeksihän mulla oli tässä vaiheessa jo selkeästi haaleat viivat. Iltapäivällä alkoi ikävä päänsärky...ja työmatkalla vaan pidättelin itkua että kotiin pääsis. Pettymystä siis pukkaa. No vielä en sitten itkenytkään, vois kyllä helpottaa. Harkitsen buranaa, kun panadol ei auta yhtään (koska 95% varma tunne että en ole raskaana).
@Susiäityli tsemppiä huomiselle! Jospa sieltä useampi saataisiinkin! Ja niistä saaduistahan yksi hyvä voi riittää..
@kirsillevauva hienoja uutisia!
 

Yhteistyössä