IVF ja ICSI -hoitojen kulku

Hei,

Meillä todennäköisesti häämöttää lähitulevaisuudessa siirtyminen IVF tai ICSI -hoitoihin, mikäli viimeinenkään inseminaatio ei tuota tulosta.

Töideni vuoksi inseminaatioissa käyminen tuottaa päänvaivaa, sillä minun on vaikea nopealla aikataululla olla pois kesken työpäivän.

Miten noissa rankemmissa hoidoissa edetään? Onko niissä yleensä joustoa ajanvaraamisen kanssa, kun kypsytettyjä munasoluja kerätään? Olen ymmärtänyt, että käytössä on jonkinlainen jarrutuspiikki ja sen avulla voidaan hieman pelailla, jotta ei tarvitsisi esimerkiksi inseminaation tapaan heti ovulaatioplussan kanssa samana tai seuraavana päivänä syöksyä vastaanotolle. Olen kuitenkin aika pihalla asiasta vielä.

Lisäksi kysyisin kokemuksia julkisen puolen jonoista. Asun isolla paikkakunnalla. Olemme yksityisellä puolella hoitaneet inseminaatiot ja perustutkimukset (sperma-analyysi, aukkari). Syy lapsettomuuten löytyy miehen siittiövasta-aineista. Yksityinen lääkärimme on luvannut tehdä lähetteen julkiselle puolelle ensi kuussa, kun meillä tulee vuosi yritystä täyteen. Kuinkahan pian pääsemme IVF tai ICSI -hoitoon julkisella, kun edeltävät tukimukset ja inssejä on jo tehty?
 
vierailija
Hei,

Miten noissa rankemmissa hoidoissa edetään? Onko niissä yleensä joustoa ajanvaraamisen kanssa, kun kypsytettyjä munasoluja kerätään? Olen ymmärtänyt, että käytössä on jonkinlainen jarrutuspiikki ja sen avulla voidaan hieman pelailla, jotta ei tarvitsisi esimerkiksi inseminaation tapaan heti ovulaatioplussan kanssa samana tai seuraavana päivänä syöksyä vastaanotolle. Olen kuitenkin aika pihalla asiasta vielä.
Riippuen tehdäänkö pitkä vai lyhyt kaava, on jarruna joko pistos tai esim. Nenäsumute. Pitkässä kaavassa on enemmän mahdollisuutta pelata aikojen kanssa. Mutta käytännössä pitkässä aloitetaan edeltävässä kierrossa jo jarrut ja sitten kun kuukautiset alkaa ultrataan. Sen jälkeen saa pistoluvan kasvattavaan Hormoniin jonka jälkeen on 1-2 folliultraa ja jälkimmäisessä sovitaan punktio aika. Se ajoittuu usein kp 12-18 välille. Riippuen miten kasvaa munasolut. Punktio päivä ja 1+2 sen jälkeen on sairaslomaa ja sitten on vielä alkionsiirto, usein 3-5 päivää punktiosta.
 
vierailija
Moi. Jono on ollut omien hoitojen aikana 2-6kk, joskin ensimmäistä suunnittelukäyntiäkin joutuu ensin odottelemaan jonkun aikaa. IVF/ICSI-hoidoissa on ultra jossa katsotaan lääkevaste, ja punktioaika (ja irroituspiikin ajankohta) taas määrätään tämän ultran perusteella seuraavalle viikolle. Alkionsiirto tehdään joko muutaman päivän päästä punktiosta, tai sitten myöhemmin pakastealkionsiirtona. Jälkimmäisessä mitataan itse ovulaatiota ja siirto ajoittuu alkion iän mukaan. Nämä kaikki käydään kyllä ensikäynnillä läpi. 🙂

Tsemppiä hoitoihin!
 
Tampereella oli ainakin viime vuonna kohtuu lyhyet jonot, muutaman kuukauden odotus.

Lyhyessä kaavassa ei ole juurikaan joustoa muissa kuin kontrolli ultrissa, muuten mennään sun kierron ja lääkkeiden vasteen mukaan. Muistaakseni kontrolliultrien avulla lääkkeet ajoitettiin niin että punktio oli likimain viikko etukäteen tiedossa. Muuten punktio määräytyy siis munasolujen kypsymisen mukaan ja keräys tehdään aamusta. Alkionsiirrot menee kanssa kierron munasolun kypsymisen mukaan, sekä alkion iän mukaan. Tuoresiirto on tosiaan yleensä se 2-5 päivää punktiosta, pakastealkionsiirto on puolestaan uuteen kiertoon. Alkion siirrot tehdään päivästä/iltapäivästä. Näissä ajoissa voi tosin olla paikkakunnilla eroja, mutta näin ainakin Tampereella.
 
Hei,

Kiitos kaikille vastauksesta! :)

Todennäköisesti täytyy sitten keskustella töissä ja sopia näistä käynneistä, mutta toivottavasti meillä nyt kävisi niin hyvä tuuri, että tärppäisi viimeisestä inseminaatiosta emmekä joutuisi rankempiin hoitoihin ollenkaan.
 
vierailija
Meillä alkaa IVF tie myös miehen kanssa mutta syynä perinnöllinen sairaus joka vaatii alkiodiagnostiikkaa. Käytiin Tampereella nyt perinnöllisyysneuvolassa ja kuulemma Tampereelta ohjataan keskitettyihin hoitoihin Helsinkiin. Ja tässä kuulemma sitten jopa vuoden jono ennen hoitojon aloittamista.
 

Yhteistyössä