Jäi vahingossa kiinni...

Tarina oman parisuhteen käännekkonhasta, missä vaimo on paljastanut todelliset kyntensä. Miten miehen tulevaisuus revitään rikki. Tälläisiäkö naiset on?

Tarinan pohjatietoja:

Olen 32v eläkeläinen. Sairaseläke autokolarista. Pahimmat vammat pään sisällä. Olemme olleet yhdessä noin 10v. Kolarista 9 vuotta. Alkupuolelle olin "zombi". Olisin ymmärtänyt helpommin jos tuolloinen tyttöystävä olisi silloin lähtenyt. Tätä oma äitinikin puolisolleni suoraan sanoi. "Kyllä minä ymmärrän jos jatkat elämääsi." Ei lähtenyt. Ajattelin tuonkin takia että oli sellainen kriisi että sen jälkeen jatkaisimme loppuun yhdessä. Mukaan on tullut 3 lasta, vanhin meni juuri kouluun.

Luulin että olisimme yhdessä ikuisesti. Noh, tasaisesti oli jotain riitaa. Ne kuulemma kuuluvat parisuhteisiin. Yhtä äkkiä riidat loppuivat kuin taikaiskusta. Sanoinkin tästä vaimolleni. Jälkepäin ajateltuna ei ollut ihme kun uutinen ei millään lailla halailuttanut.

Minulla on energian riittävyyden kanssa kolarin vikaa. Riitelyt söivät energiaa, kun ne poistui oli virtaa tehdä kaikenlaisia kotihommia. Oli todella elämäni parasta aikaa.

Epäilys: Oli lankomiehen lapsien synttärit. Minä en ole yleensä osallistunut sen kaltaisiin kemuihin (parikymmentä alle 10v, meteli) energiapulan vuoksi. Tällä kertaa menin. Puolisoni vaati minua tulemaan omalla autolla (70km) suoraan juhlapaikalle, taas energia syistä. Juhlan aikana ei puhunut minulle sanaakaan. Päättyessä vaati ajamaan kotiin että saisin kerrankin levätä.
- Mene illalla ulos!
- Näe ihmisiä!
- Menen lasten kanssa appilaan yöksi.
Tein työtä käskettyä. Ihmetellen. Menin vaimon lempipaikkaan etsimään vinkkiä millainen paikka se oikein oli. En istunut kuin muutaman oluthörpyn ajan kun vaimo ja sen kaveri tuli sisään. Tunnelma oli painostava, ahdistava. Sellaista en ollut kokenut koskaan ennen. Ilta päättyi todella nopeasti. Menivät kuulemma "kaverille nukkumaan". Myöhemmin selvinnyt että ilta jatkui aamuun asti.

Kiinni: Tämän jälkeen puhui koko ajan sopuisasta erosta. Päätin näyttää, ei ole helppoa yksin. Asun viikon erillään. Arkipäivät meni. Viikonloppuna lauantaina
klo12 kertoo menevänsä samalle kaverille "yökylään, käy kotona ruokkimassa koira klo19"
klo15 en saanut rauhaa, päätänkin mennä kotiimme katselemaan. Ja kas. Vaimohan se siellä. "Kuuman" näköisenä. Sen oli pakko tunnustaa, ei ollut nähnyt erästä miespuoleista "tukihenkilöä" piitkään aikaan. TUKIhenkilöhän auttaa jaksamaan arjessa. Ei auta lopettamaan avioliittoa. Jäin vammaisuuteni takia aina riidassa kakkoseksi. Lähdin seuraavana iltana kaverille ryyppään. Illalla "pikku"tuiskeessa laitoin mm. appivanhemmille viestin: Oli mukava tuntea, avioero väistämätön.
Seuraavana päivänä apit ilmoitti menevänsä "neuvottelemaan" tyttärensä kanssa. Sen minäkin haluan nähdä, menin kanssa. Siitä minä sain voimia/konsteja kenessä oli todellinen syy/syyllinen. Samalla ilmeni petoksia. Joulupäivänäkin. Petoksia tullut ilmi kuin helminauhan helmiä.

Miten tällaiseen naiseen voi ikinä luottaa? Edes yhteishuoltajuuden aikana. Aina kun hän puhuu, näyttää niin kuin molemmista suupielistä väluisi valheita kuin limaa.

"Älä lapsia rankaise meidän riidan takia!" Joo eihän se lasten vika ole, mutta niiden äidin kyllä. Olisi ajatellut lapsia!

Ei noin saa tehdä, vaimo kyllä tiesi sen. Edellisten liittojensa pohjalta. Ero on se helppo tie, vaikea on korjata suhde ja löytää kipinä.

Jutussa on paljon muutakin, jatkoa piisaa...
 
Viimeksi muokattu:
Appivierailun jälkeen lankakerä alkoi purkaantua ja kaikki kortit tuli julki. 5 päivää itkin ja räävyin. Oli kyllä paska olo. Ainakin "vaimo" uskoi että valehtelu sai nyt jäädä. Ainakin tulevista tilanteista. Menneeseen voi aina kuitata "en muista" tai "mitä sen on enää valiä". Niillä voi aina kiertää valehteluun joutumisen. 5 päivää itkin, kuudentena "vähän" näytin tunteita. Näytin niitä (talossa ei ketään paikalla) moottorisahalla. 17 pihapuuta ja 5m terassin aitaa meni. Katselin pihalaa kätteni töitä. Kyllä oli hyvä olla.

Hyvä olo kesti juuri siihen saakka kun vaimo tuli kotiin. Siitä tunti niin olin psykiatrin vastaanotolla. Yli 2 viikkoa siellä suljetulla meni. Noh, ainakin rauhotuin.

Vuokra asunto oli seuraava paikka, siis osastolta kotiutumispaikka. Kotona voin kyllä käydä, ei asumaan. Ex varusti minut tänne uuteen asuntoon ns "parin päivän paketilla". Vaatteita vähän, kahvinkeitin, sänky ja pientä. Illalla aloin sitten katsomaan mitä tässä "vähän vaatteita" on: TYÖmaihin nuosukengät, 2 TYÖhousut, lämpöhaalarit, viiltosuojahousut (moottorisaha)... Tyyliin ei tarvitse tulla takas. Seuraavana päivänä kun ex oli kolmannella pyörällä minä kävin tyhjäämässä koko vaatekaappini (2 jätesäkkiä), sukkalaatikon, 2 sohvaa, tietokone ja -pöytä. kävin hakeen kaupasta pyykkikoneet, mikrot, ym. Tehdään sit pesäero.

Minä kyllä käsittelen paljon selkeämmin. Tilanne Ex:n osalta ei ole rauhoittunut yhtään.

On kulunut aikaa, mutta pienimpäänkään asiaan ei saa tartuttua. Juttelin jopa tämän "kolmannen pyörän" kanssa. Ei edes tehnyt mieli käydä käsiksi. Ei siitä olisi ollut mitään hyötyä. Ihan vain hallitusti juteltiin, kevyesti alkuun. Kaikenlaista autoista ja muusta.

Sitten aloin latelemaan suunniteltua sarjaa:
Multa on mennyt
1: Avio onni
2: Koti ja rakas piha-alue (alkaa nyyhkyttää)
3: Tulevaisuuden suunnitelmat
4: MUTTA ÄLÄ V***U KOSKE MUN TRAKTORIIN!!! (kolmatta vähän hymyilytti)


Ja mä tosiaan tarkoitin sitä. Oli kyllä sovittu autojen ja traktorin jako hommat vaimon kanssa. Itse asiassa sovittiin mun aloitteesta pari päivää ennen. Olisi ollut kevyempi jos vaimo olisi aurannut, mutta että tämä KOLMAS! Ottaa mun vaimon meidän saunassa ja sängyllä ja päälle käyttää mun traktoria. Voi olla että näyttää pikku asiaan puuttumiselta, mutta se oli sovitun rajan ylittäminen. Tästäkin niin huomaa kuinka vähän ex arvostaa mua.

Jatko: Täysin auki. Miten tästä edetään. Pää aivan sekava. Aina kun lähden ex kotoa ja katson piha-aluetta, meinaa silmät tulla päästä. Niin paljon jäi kesken ne hommat kesken / suunnitelmat toteuttamatta.

Peli ei ole vielä pelattu loppuun!!!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoittelu tänne

Helpottaa kun pääsee purkamaan olojaan, edes tänne tekstiin. Miellyttää että edes joku on lukenutkin. Tuntuu että mua on kustu niin paljon niin pitkään silmään, että korvissa soi. Kusi menee silmästä kallon sisälle ja tekee painetta. Olin kyllä TYHMÄ kun en huomannut tälläisen edes voivan tapahtua. Olimme olleet yhdessä pitkään, suhde oli ollut riitaisaa jo niin pitkään että olin jo tottunut siihen. Kyllä tämä on normaalia. Tosin vaimo oli ollut "heitteillä" minun energiapulan vuoksi. Väsyin perheen metelistä. Jatkuvasta hälinästä/kiljumisesta (lasten normaali leikkiäänistä) ettei ollut virtaa keskustella riittävästi vaimon kanssa. Niin se menee, vammanen mies vaihtoon. Terve tilalle.

Mun pitäisi olla otettu. Merkitsen vaimolle niin paljon että hänellä ei ollut kanttia laittaa mua pihalle ennen kuin oli löytänyt toisen. Pitihän hänelläkin joku lohduttaja olla. Ja onhan mullakin.. peitto.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti asiat ovat nyt jo hieman selvinneet. vaikea kommentoida kun ei tässä ole kuin toisne osapuolen kertomus. Tilastollisesti äkillisen sairauden tai vamman tapahtuessa suurin osa miehistä jatkaa eteen päin. On huomattavasti todennäköisempää että nainen jää, kuten itse sanoit, vammaisen miehen kanssa. Uskon että vaimosi on sinua oikeasti rakastanut, onhan teillä ihanat lapsetkin olemassa. Mutta sitten hän on löytänyt toisen ja kohdellut sinua äärimmäisen loukkaavalla ja satuttavalla tavalla. lasten vuoksi olisi nyt tärkeää yrittää rauhoittua, alkaa rakentaa psyykkistä ja fyysistä kuntoa uudelleen ja keskittyä myös mukaviin asioihin. Et ole ainoa joka on tullut petetyksi ja huonosti kohdelluksi, vihan sijaan kannattaa ajatella että nyt sinullakin on mahdollisuus johonkin uuteen, joka varmasti on jossakin sinua varten , odottamassa. Tsemppiä.
 
Ikävä kuulla, että kävi noin kurjasti. Tiedän, että nyt on tiukka paikka ja kaikki varmaan tuntuu synkältä ja kaikenlaisia negatiivisia tunteita on pää täynnä.

Tärkeää olisi kuitenkin päästä mahdollsimman nopeasti elämässä eteenpäin, koska mitä pidempään ikäviä asioita hautoo, sitä kauemmin ne rajoittavat sinua elämästä täyttä elämää.

Laitan tähän sinulle linkin mistä voit alkaa etsiä uutta rakkautta .

Toivotan jaksamista ja sinnikkyyttä. Anna itsellesi aikaa ja armoa, niin asiat järjestyvät kyllä ajan kanssa.
 
Ihme Otus: Olisi ollut helpompaa jos olisi vain tämä puolen vuoden "vertaistuki"-suhde. Mutta Ex on tiennyt asian jo paljon pitämpään. Noin 5 vuotta. Ei ollut kanttia laittaa suhdetta poikki, kun ei ollut mitään tähdellistä syytä. Ulkoisesti terve, hyvin käyttäytyvä mies. Ei ryyppää, hyppää vieraissa, hakkaa...
Eli kaikka nämä vuodet on hypyttänyt mua perässään kuin pelleä. Ja nyt ihmettelee "miksi sä et vain pääse tästä yli" 5 vuotta etumatkaa.

Eros: On hyvä tietää kaanvia, mistä seuraa etsiä. Aikanaan. Nyt mun on surtava tämä suru loppuun. Jos "työnnän" tunteet jonnekkin taka ajalle. tulen löytämään ne jossakin vaiheessa edestäni. Isompana. Seuraa voi löytää ko. palstoilta yhtä hyvin kuin baarista tai kaupasta. Ei sitä tiedä.
 
Viimeksi muokattu:
Hpmh kyllähän itsekin mietin monta vuotta että mikä on kun ei heru kotona, mutta nämä aina sitten jossain vaiheessa jäävät kiinni. Totuus sattuu helkkaristi, romuttaa itsetunnon ja sitä miettii että mitne on voinut olla niin typerä ja vedätettävissä. Mutta sen tiedän ettei tuollaisten ihmisten vihaamisella saavuta mitään, vaan parasta on välinpitämättömyys ja se että elää loppuelämänsä onnellisena. Ei häpeästä ja surusta ja erosta heti yli pääse ja alussa itsetuntokin on niin romuna ettei sitä uskalla edes tavata ketään hetkeen. Ei siitä voikaan heti päästä yli, mutta täytyy yrittää, katkeruus on vain oman kuopan kaivamista ja jos kuviossa on vielä lapsiakin niin olisi ikävää pistää heidätkin osaltaan maksamaan äitinsä kypsymättömyydestä. Petoksen kestolla ja muilla sellaisilla asioilla ei kannata vaivata päätään, sillä pettäjien kanssa ei saa koskaan tietää totuutta. Kun sen asian hyväksyy ja muistaa että itse on ollut rakastava ja hyvä puoliso, niin voi todeta ettei ole mikään idiootti. Parisuhteessa kuuluu uskoa ja luottaa toiseen, se ei tee kenestäkään typerystä. Syyttävä sormi pitäisikin suunnata sinne missä tätä luottamusta on käytetty hyväksi ja aiheutettu toiselle tuskaa hälläväliä asenteella. Kantinkaan puutetta tuskin kannattaa huudella, se kun tunnetusti monelta pettäjältä puuttuu, sen sijaan että oltaisiin läsnä omassa suhteessa niin suhdetta hoidetaan suhteen ulkopuolisessa suhteessa. Sanomattakin selvää miten siinä käy.

Tuollaisen prässin jälkeen joutuu rakentamaan itsensä uudestaan, itsetuntonsa ja mieheytensä/naiseutensa ja paljon muutakin, koska toinen vie talot ja autot ja lapsetkin. Ja jos tämä ihminen ihmettelee mikset pääse yli niin voi sanoa suoraan että sinun sydämesi on murtunut ja paljon toisesta ihmisenä kertoo se ettet edes välitä. Eron käsittely on vähän sama kuin toisen kuolema, koska se ihminen jota oli rakastanut , ei ollutkaan se ihminen. Tämä on myös lohdullinen ajatus. Rakastit kuvaa, nyt tiedät totuuden. Voit nyt surra ihmistä joka on ollut mielikuvituksessasi. Tiedän että nyt tämä on hirveää sontaa, mutta parin vuoden päästä toivottavasti olet jo lähempänä rauhaa asian kanssa.
 
Ehkäpä ei sentään kokonaan sontaa. Joo toinen tosiaan tuntuu täysin kylmältä. Pääsee suhteen yli ihan tuosta vain. Ja ainahan ex:än on helppo mennä työn, lapsien tai "kolmannen pyörän" taakse (tai alle). Siinä saa mukavasti muuta ajateltavaa. Ei tarvitse ajatella mennyttä parisuhdetta.

Niin, asiaa voi helpottaa myös tämä 5 vuoden etumatka. Aika jona ex tiesi suhteen päättyvän, mutta ei raaskinut/viitsinyt tehdä mitään. Nykyaikana olo on aivan ympyrän pyörimistä. Aina kun suunnittelen tekeväni jotain, muistan että sitä voikin tehdä ex-kotona...

Arkipäivät alkaa mennä jotenkin. Viikonloppuja on aivan yhtämittaa. Aina on pe/la ilta. Ajattelen millainen kynttilä illallinen niillä on, sit saunaan ja ...
Tiedän. Ei saisi ajatella. Sitä vain ei mahda mitään.

Olin aikoinaan mustis. Turhasta (kuulemma). Nyt en ollut. Luotin täysin. Ei tälläistä voi tapahtua meille. Onko kaikki naisen patologisia valehtelijoita? Voiko tälläisestä koskaan toipua? Miten yksi v***n h**ra voi rikkoa näin. Niin kuin olisi halvaantunut. En saa mistään kiinni.

Meillähän on elämä tosi hyvin. Ja on lapsiakin. Oliko sitten liian hyvin. Puuttuiko jännitys? "Lust" -tyyppinen himo oli ainakin hävinnyt. Ja minun vammaisuus. Olen tosiaan yksin. Ei työkavereita, ei peliporukoita, ei montaa kaveria muutenkaan. En ole koskaan ollut hirveän sosiaalinen. Yhtään herkkänahkaisempi voi hyvin (jo ennen onnettomuutta) ottaa leikkisestä vitsistä nokkiinsa. Onnettomuuden/vammautumisen jälkeen minusta on tullut suorempi, asiasta kuin asiasta töksäyttävämpi. Ei ole mitenkään helppo luoda ihmissuhteita, ei kummankaan sukupuolen kanssa.
 
Eron jälkeen menettää monia sukulaisia ja "ystäviä", kaikki eivät kestä katsella sitä rypemis- ja ylipääsemisvaihetta. Mennyt suhde pitää käydä lävitse ja mielesää pyörii hirveästi kysymyksiä. Se satuttaa ettei voi puhua asiasta ex puolison kanssa, osaksi koska hän on jo mennyt eteenpäin (ajat sitten) ja osaksi koska ei voi enää luottaa mihinkään mitä hän sanoo. Siksi olisikin tärkeää, että lakkaisit miettimästä kysymystä MIKSI. Koska siihen kysymykseen et tule koskaan saamaan vastausta ja jos exäsi jonkun antaakin, niin se melko todennäköisesti on valetta. Oma osuus erossa kannattaa tunnustaa ja käsitellä tyyliin, ehkä en huomioinut häntä tarpeeksi jne, mutta toisen syytä ei pidä ottaa omille niskoille. Jos hänellä oli vaikeaa sairautesi ja perheen kanssa, teidän paikkanne olisi ollut parisuhdeterapiassa, eikä toisten ihmisten sängyissä. Niinpä on hirveän väärin jos rankaiset itseäsi toisen ihmisen virheistä.

Siitä halvauksesta voi parantua, sosiaalinen elämä on mahdollista saada takaisin, uuteen suhteeseen on vielä joskus mahdollisuus, kunhan muistat siihen ryhtyessäsi, että etä rankaise uutta suhdetta ex vaimosi virheistä, uusi seurustelu kannattaa aloittaa vasta kun itsetuntosi on taas kasassa, jaksat taas harrastaa ja kykenet luottamaan taas naisiin.

Kaikki naiset eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki miehet. Anna mahdollisuus jollekin paremmalle tulevaisuudessa.

Pidä itsestäsi huolta, hoida taloutesi, pääsi ja kroppasi kuntoon, anna exän elää omaa elämäänsä, tee oma päätös siitä että hänellä ei ole enää muuta paikkaa elämässäsi kuin lastesi äitinä. Et voi tietää miten hän suhtautuu esim uuteen suhteeseesi, on jopa aika todennäköistä että hän on erittäin mustasukkainen kun alat taas seurustelemaan. varsinkin jos olet muutenkin saanut asiasi kuntoon ja voit hyvin.

jaksamista. Kyllä se voi rikkoa ja rikkookin ja olisit todella tunteeton tai kummallinen ihminen jollei rikkoisi. Ei se pettäjälläkään helppoa tule olemaan , arki hiipii kyllä siihenkin suhteeseen ja sitten on taas samanlaiset toimintamallit esillä, joten älä vaivaa päätäsi exäsi suhteilla tai niiden onnellisuudella, vaikka hyppäisivät järveen joka lauantai-ilta, niin sillä ei ole merkitystä. Monetkaan syrjähypystä alkaneet suhteet eivät ole kovinkaan kestäviä ja pettäminen on usein uudelleen mukana kuviossa jos on ollut aiemminkin. Se on niin nähty.
 
Kuulostaa osittain samanlaiselta kuin oma eroni aikoinaan. Ei kylläkään mitään sairauseläke tms. asiaa takana vaan ihan normaali työtä tekevä mies. Siis minä. Jotenkin tuntuu siltä ettei jotku ihmiset osaa ajatella sitä miten toisen ihmisen voi repiä auki. Eikä niitä haavoja ihan tosta vaan pysty korjaamaan.

Itselläni vuosia sitten oli yhteinen ok-talo, remppa tehtynä töissäkin meni hyvin ja oli kaksi pientä lasta. Silti toinen osapuoli valehteli ja petti. Piti kuulemma jäädä kaverin tueksi kun tällä kaveripariskunnalla ja miehellä oli ollut riitaa. Totuushan olikin ihan toinen(petti). Uskoin tietenkin vaimoani. Joitakin kuukausia, ehkä pidempäänkin oli sitten pettänyt minua. Kännykkä koko ajan mukana, jopa vessassa yms.(tuolloin iski epäilys)
Meni siinä elämä aika sekaisin. Pakkasin kamani ja muutin pois vuokralle. Lapset mukana. Sanoiskohan että 3-5vuotta meni ennenkuin pystyin kunnolla luottamaan naisiin lainkaan. 1 vuosi meni osittaisella sairauslomalla ollessa. Ajatukset oli ihan jossai muualla kuin työasioissa. Rankkaa aikaa tosiaan.

Pettäijiltä toivoisin rehellisyyttä. Jos EI pysty olemaan parisuhteessa niin sanoisivat siitä heti, eikä vasta sitten kun jäävät kiinni.

Nyt kun 10 vuotta tapauksesta on kulunut olen onnellisesti kihloissa. 1.yhteinen lapsi tulossa. Oma talo. Elämä hymyilee. Tuntuu että kerrankin kaikki on hyvin. :)

Tsemppiä sinulle pmäki. Tiedän suurinpiirtein mitä käyt läpi. Helppoa sanoa että keskity nyt vain itseesi ja lapsiisi. Sillä kukaan muu ei sitä voi tehdä. Eteenpäin on mentävä,vaikka kuinka vaikeaa tekee. Niin se vain on..
 

Yhteistyössä