Jälleen yksi tarina...

Olemme aviopari, jolla takana 10 yhteistä vuotta, joista naimisissa 5v. Minä 29v ja vaimo 26v, kolme lasta joista vanhin jo 9v eli saimme hänet tosi nuorena. Elämä on hymyillyt meille kaikin puolin kunnes...

Rupesimme talonrakennuspuuhiin. Työnjako oli selvä, minä häärään raksalla vaimon hoitaessa lapsia ja kotia. Aika oli rankkaa molemmille mutta luulin että kaikesta huolimatta selvisimme siitä hyvin. Olemme nyt asuneet 1½v rakentamisen jälkeen uudessa kodissamme 4 kk.

Vaimo otti koko projektin paljon raskaammin kuin minä. Hän kävi terapeutilla masennuksen vuoksi ja söi masennuslääkkeitä jotta jaksaisi paremmin. Yritin olla tukena minkä kerkesin, mutta omat työt ja raksaprojekti veivät omaa aikaani liiaksi.

Nyt muutama viikko sitten sain puolivahingossa kuulla vaimon pettäneen minua viime kesänä ainakin kahdesti. Ensimmäinen kerta meni humalan "piikkiin" kun oli tyttöjen kanssa ulkona. Noh, seuraava kerta seuraavalla viikolla olikin jo ihan selvin päin, vaimon vielä tehdessä aloitteen ko. jullille. Itse olin ensimmäisellä kerralla kotona lapsia vahtimassa, jotta vaimo pääsisi välillä tuulettumaan, toisella kerralla hän vei lapset äitilleen syrjähypyn ajaksi (olin itse raksalla).

Noh, nyt on aika pettynyt olo ja tuntuu että romahti maailmalta pohja. Kundi, jonka kanssa vaimo teki temput on 17v eli alaikäinen. Ei yhtään siis helpota tunnetta tai omaa miehisyyttä kun poikasesta haetaan potkua omaan seksielämään. Olen tylyttänyt vaimoa nyt viikkotolkulla ja alkaa sekin väsyttämään. En oikein jaksaisi edes yrittää jatkaa vaikka vaimo vannoo ettei koskaan enää, ja tekisi mitä vain etten rikkoisi perhettä. Itse taas tunnen että tulinpas oikein kunnolla hyväksikäytetyksi että huhhuh. Vaimo lisäksi vetoaa masennukseensa ja humalaan (vaikka teki toisen kerran selvinpäin). Lisäksi ei tunnustanut mitään vaikka kuinka tenttasin. Lopulta vasta siinä vaiheessa kun sanoin että olen jutellut sen toisen kaverin kanssa niin myönsi tippa linssissä. Ei siis mikään rehellisyyden perikuva vielä tässäkään vaiheessa. Nyt vannoo ettei koskaan tekisi mitään sellaista kun tietää kuinka kauheaa se on. No tuntuu ettei se kovin kauheaa voi olla jos sen pystyy tekemään ja vielä kahdesti, kun samalla käytetään omaa sinisilmäisyyttä hyväkseni.

Kysyisin nyt teidän muiden mielipidettä asiasta, miltä kuulostaa? Vieläkö kannattais yrittää? Rakastan vaimoani edelleen enkä haluaisi rikkoa perhettämme kovin helpolla, mietityttää vain sen että rikkoikohan vaimo sen jo viime kesänä? Yhteiselämämme on muuten toiminut mielestämme loistavasti, tosin luottamuksesta ei ole enää tietoakaan. Kaiken lisäksi tuo mukava eukko kadotti jossain vaiheessa vihkisormuksensa, mutta vannoo ettei liittynyt kyseisiin tapauksiin. En jaksa enää usko mihinkään mitä hän sanoo....

Arvostan kaikkia kommentteja, kiitos jos jaksoit lukea.

 

Surullista...
Olette kohdanneet parisuhteessanne melkoisen kompastuskiven ja tämä varmaan on elämäsi pahin kriisi. Mitä jos ajattelisit tulevaisuutta muutaman vuoden eteenpäin, ja POSITIIVISESTi. Jos nyt jaksat vielä eteenpäin, luottaen vaimoosi ja rakastaen, ehkä kaikki solmut aukeaa..? Vaikka tilanne on hirvittävä, ja kysyy varmasti yliluonnollisen paljon voimia selvitä siitä, mielestäni yrittäminen kannattaa. Ootte vielä nuoria, teillä on elämä edessä lasten ja toistenne kanssa, rakastat edelleen vaimoasi, ja molemmat haluavat perheen pysyvän koossa.

Miten olisi joku ammattiauttaja ? Tai puolueeton ja luotettava tuttu/ystävä, jolle voisitte puhua. Ja keskustelisitte asioista yhdessä tämän ulkopuolisen kanssa.

En tiedä auttoiko mitään, mutta mun mielestä aina kannattaa yrittää, ja toisaalta, asiat voisivat olla vieläkin huonommin..

Koeta jaksaa :hug:

 

Oletpa joutunut ikävään tilanteeseen, mutta kuten sanotaan se mikä ei tapa niin vahvistaa. Jos todella rakastat vaimoasi niin anna ihmeessä hänelle tilaisuus vielä kerran, mutta vain kerran. Ihminen on loppujen lopuksi melko tyhmä eläin ja tekee typeryyksiä. Mutta viisaan ihmisisestä tekee sen että oppii virheistään eikä toista typeriä tekojaan. Aikaa varmasti kuluu ennenkuin luottamus on palautunut ja aikaa pitää antaakin kulua, jotta tilanteen näkee kokonaisuutena... Toivotan onnea sinulle ja perheellesi.

 

Jäi vielä sanomatta, että tiedätkö MIKÄ on saanut vaimosi tähän tilanteeseen..? Jos se oli yksistään raksa-aikainen masennus, niin syy pitäis ainakin olla jo poistunut. Eli jos vaimosi todella haluaa kaiken olevan hyvin jälleen, luultavasti nämä menneet eivät enää toistu.

Oletteko jutelleet vielä vaimon huonosta olosta? onko hän päässyt kaikista noista vanhoista pahoista tunteista eroon? Myös Sinun pitäisi kuunnella ja antaa tukesi hänelle, koska noista asioista puhuminen varmaasti auttaa ja rentouttaa myös vaimoasi, ja tietenkin lujittaa sidettänne.

Luulen että toisen kerran syy oli se, että hän halusi vain kostaa, sinulle (?) vai tilanteelle, sitä en tiedä. Ja ehkä ei kokenut saavansa ensimmäisellä kerralla tarpeeksi huomiota, tai tunsi ettei se vain tehoa/ riitä pääsemään hirveästä pahasta olosta eroon. Vaikka nuohan eivät missään nimessä saisi olla syynä tai puolustuksena tuollaiseen tekoon.

 

Pihalle vaan koko eukko! Pettäminen ei ole koskaan oikeutettua!

 

Kiittämättömyys on maailman palakka näköjään \|O

Tunnen suunnatonta myötäkiukkua \|O \|O \|O \|O \|O

Aatelkaa kuvio toisinpäin: Jake ois käyny lykkimäs alaikäästä tyttöä salaa yms,samalla ku vaimo oli tupaa tekemäs...Kyllä olis Jakelle tullu lähtö,vai mitä muut sanoo \|O \|O

 

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. Helpottaa puhua asiasta vaikkakin näin anonyymisti.

Tää on todellakin sellainen tilanne johon tuntuu ettei löydy "oikeaa" tai "hyvää" ratkaisua. Sen verran olen kuitenkin päättänyt etten tee mitään hätiköityä jo pelkästään lasten takia, asia todellakin tarvitsee aikaa. Lähitulevaisuudelta toivon, ettei joka päivä vi...tais niin mahdottomasti, vaan pystyisin ajattelemaan asiaa objektiivisesti.

Ok, vaimo teki pahan arviointivirheen. Olen elänyt sinä käsityksessä että nyt näiden vuosien jälkeen, kun olemme todellakin sitoutuneita toisiimme ja lapsiin ja nyt myös tähän talon, niin ei sitä kaikkea ihan helpolla ruvettais riskeeraamaan. Mutta nyt tuntuu että tuli sellainen aliarviointi että vaimo on valmis luopumaan kyllä todella halvalla kaikesta....

Masennuksesta vielä, laittaisin niin mielellään paljon sen piikkiin, mutta tuntuu että petän sillä itseäni. Voiko ihminen todellakin tehdä jotain tuollaista jos rakastaa toista? Miten paljon pitää nupissa viirata että voi tuolla tavalla iskeä puukon toisen selkään? Jo tieto siitä että elin puoli vuotta täysin tietämättä kaikesta loukkaa pahasti.

Kiitokset vielä, laitan lisää jos tulee jotain mieleen (ehkä annan jopa vaimon lukea tämän joskus )

 

Jake,
vaimosi ei ole tasapainoinen kuten sanoit. Ehkä hän haikailee "menetettyä nuoruutta" kun kuitenkin nuorena vakiintui kanssasi. Ehkä hän hakee spontaaniutta ja sitä kautta irtiottoa kotiäidin roolista, ehkä jopa nuorta sinua nuoresta miehestä.

En voi sinulle oikein mitään lohduttavaa sanoa. Ilmeisesti sinä et kuitenkaan ole tilanteeseen syypää, teet perheesi eteen parhaasi. Sinä voit vain yrittää ymmärtää vaimoasi ja olla hänen tukenaan. Voit yrittää tuoda tuulahdusta nuoruudesta omalla käytökselläsi, yrittää tuulettaa parisuhdetta yhteisvoimin. Saada vaimosi tuntemaan itsensä nuoreksi vielä - mitä hän yhä on. Näyttää, että pidät häntä nuorena ja yhtä viehättävänä kuin tavatessanne, vaikka arki välillä kaatuu niskaan.

Toivottavasti vaimosi saisi avun omaan oloonsa ja perheenne voisi kokonaisuudessaan hyvin. :hug:

 

Nyt en löydä kyllä kannustuksen sanoja.Kyllä eukko sulle myrkynlykkäs.
Voihan sitä masennuksen piikkiin laittaa, mutta sinne tuntuu kaatuvan kaikki töppäilyt nykypäivänä.
Se on niinkun paremmin hyväksyttyä ryypätä kun on masentunut ja käydä vieraissa samasta syystä.
Onko sinulla sellaisia ystäviä joille voit luottamuksella puhua.
Ota viikonloppuvapaa ja käy jossakin tuulettamassa ajatuksiasi.
Silti viinalla ei kannata läträtä koska se ei auta mitään.
Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti löydätte vielä yhteisen tien.

 

\

Kiittämättömyys on maailman palakka näköjään \|O

Tunnen suunnatonta myötäkiukkua \|O \|O \|O \|O \|O

Aatelkaa kuvio toisinpäin: Jake ois käyny lykkimäs alaikäästä tyttöä salaa yms,samalla ku vaimo oli tupaa tekemäs...Kyllä olis Jakelle tullu lähtö,vai mitä muut sanoo \|O \|O

Ajattelin ihan samaa...
Olen tosi pahoillani sun puolstasi ja uskon että ei ole helppoa miettiä mikä ois viisasta tuossa tilanteessa! Kuulosti kuitenkin aika suunnitellulta puuhalta mutta toisaalta vaimosi on ollut ehkä tosi yksinäinen. Usein naiset ovat vaikka sitä ei välttämättä huomaa, tuntevat olevansa suhteessa yksin.
Mutta millään tavalla teko ei ole oikeutettu! Oma päätöksesi on pystytkö antamaan anteeksi.

 

Todella ikävä tilanne ja vielä ikävämpi teko vaimoltasi. En kyllä häntä tippaakaan ymmärrä. Olen itse hoitanut lapset yksin kun mies rakensi ja matkusteli, eikä ollut kotona edes sitä varten että tuulettumaan olisin päässyt. Puutteessa elin, muttei olisi tullut mieleenkään mennä sillä verukkeella vieraisiin, alaikäisen kanssa vielä, sen verran arvokas avioliitto ainakin minulle on. Ensin katsotaan ja sitten mennään vasta tekemään tyhmyyksiä, kun ei enää tarvitse toiselle valehdella. Meillä tätä kesti vuosia.
Mutta tiedän että masennus saa ihmisen valehtelemaan ja tekemään tyhmiä. Meillä sen valehtelun teki mies, vieraissa ei kuitenkaan käynyt. Parannuttuaan hän selitti, että oma tilanne oli niin sekava että jotain poikkeavaa oli tehtävä ja koska tiesi sen olevan tyhmää, oli pakko valehdella.
Sinun on siis päätettävä mitä siedät. Hyväksytkö pettämisen ja pystytkö vaimoosi luottamaan. Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, siitä kärsivät lapsetkin. Mutta perhe on myös arvokkainta maailmassa.
Huolestuttavalta kuulostaa se, että vaimo ei nytkään vielä vapaaehtoisesti ollut valmis myöntämään tekemisiään, koska se kertoo ettei hän ole masennuksestaan ja valehtelustaan parantunut. Onko hän nyt valmis sitoutumaan rehellisyyteen ja uskollisuuteen.

Ällistyneenä luin, että onko sinun kaltaisiasikin miehiä vielä, noin järkeviä, suoraselkäisiä ja rehellisiä. Olet kuitenkin aika nuori vielä. Katsopas siis peiliin ja nosta hattua itsellesi.

 

Kerran pettäjä, aina pettäjä!!! Otan osaa.

 

Pistä muija pihalle. Yksi kerta saattaisi EHKÄ olla anteeksi annettavissa mutta 2 kertaa... en ikimaailmassa kattelis enää tuollaista ihmistä. Lapsi tietenkin tekee päätöksestä vaikeamman mutta haluaisitko jatkaa suhteessa pelkästään lapsen vuoksi? Jos ajattelisin tapauksen omalle kohdalleni niin en voisi koskaan enää luottaa kyseiseen ihmiseen.

 

Ei pettämistä tarvi hyväksyä. eikä mitään tuollaisia tekoja muutenkaan! Mutta jos pystyt antamaan sen anteeksi vaimollesi, niin se on kyllä jo todella sen hatunnoston arvoinen juttu.

pitäishän alkoholisteille ja narkkareillekin antaa anteeksi ja antaa uus mahdollisuus. Eikä vaan leimata loppuelämäksi. Aika useinhan sielä on takana joku kriisi mistä kaikki on lähtenyt.

 

Minä olen ollut se petetty, juuri 10 yhteisen ihanan vuoden jälkeen. Kun joku pettää, niin jotain särkyy lopullisesti. Olen joskus verrannut sitä kuin rikki menneeseen perintökuppiin. Kyllähän sen voi liimata taas kokoon ja laittaa lasivitriiniin ja kyllä se saattaa näyttää ulkopuolisista hyvälle. Viime kädessä on kuitenkin niin, että toinen on rikkonut loppujen lopuksi jotain kaunista ja hyvää lopullisesti ja siitä kupista ei voi enää kahvia juoda. Yhtä vähän tekee parisuhteella, jossa joutuu miettimään, että pettääkö toinen vielä tai sillä parisuhteella, jossa toinen koko ajan epäilee, että pettääkö ja siten kun luottotiedot eivät ole kunnossa, niin saattaa vähintään helposti ajautua taas pettämiseen (mitä väliä sillä on, että pettääkö kun toinen joka tapauksessa niin epäilee).

Itse yritin puoli vuotta pettämisen ilmitulon jälkeen. Valitettava totuus on, että yhtä harvoin kuin alkoholisti tai perheväkivallan harrastaja paranee, niin yhtä harvoin paranee pettäjä. Todennäköisyys on noin 5% luokkaa. Kysymys siis kuuluu: haluatko ja voitko elää pettävän puolison kanssa? Mikäli vastaat että voit, niin sitten elät, annat anteeksi ja jatkat elämää. Mikäli taas et hyväksy parisuhteessa pettämistä on aika jatkaa matkaa ja etsiä rinnallesi ihminen, joka ei petä tai elää oman itsensä ja lastensa kanssa.

Mitä siihen tulee, että teillä on lapsia, niin vaikka näitä asioita ei keskusteltaisi lasten kuullen, niin lapset aistivat sen. Sen näkee isän katseessa äitiä kohtaan, äidin äänensävyssä isää kohtaan jne. Parisuhteen lisäksi on kodin ilmapiiri muutettu pysyvästi.

Voimia sinulle teit sitten mitä päätöksiä tahansa. Jokainen on tämä tiensä itse kuljettava, sinä vastaat omista päätöksistäsi, vaimo taas omien tekemisistensä seurauksista. Kaikkea hyvää!

 

En voi sanoa mitä sun kantsisi tehdä, mut itse ajattelisin näin:

a) annat vielä yhden, ja vain yhden, mahdollisuuden ja katsotte onnistuuko yhteiselämänne enää. Se joko onnistuu taikka ei, sen näkee vasta tulevaisuudessa

b) jätät vaimosi heti. Mut silloin et tiedä et olisko liitto ollut vielä pelastettavissa, etkä tietäisi välttämättä sitä, onko ratkaisusi oikea vai väärä.

Itse olisin ehkä b kannalla, silloin tiedät että sinä olet todellakin tehnyt kaikkesi, ja jos ei onnistu niin et voi ainakaan itseäsi syyttää, että annat liian helposti periksi.

Voimia joka tapauksessa :hug:

 

Voimia sinulle! En sinuna jättäisi mitään kiveä kääntämättä avioliittosi eteen. Parisuhdeterapia tai -leiri voisi auttaa eteenpäin. :hug: Vaimosi masennuksen syyt pitäisi selvittää ja hoitaa.

 

Todella surullista...todella säälittävä teko vaimoltasi...mennä nyt tekemään särö teidän 10vuoden aikana rakentamaanne elämään. Tottakai raksa homma on raskasta, mutta luulisi arvostavan sinua enemmän,kun rakennat teille uutta pesää. Etpä ole sinäkään varmasti raksa homman aikana ehtinyt harrastaa tai keskittyä itseesi ja sitten toinen tekee moista. Ihmettelen kyllä suuresti vaimosi auktoriteettiä. Mutta on hienoa kun sinä osoitat luottamusta ja uskoa perhettäsi kohtaan etkä heti lähde kävelemään vaan pohdit asioita. Siinä vasta lapsilla hieno isä. Toivon sinulle kovasti voimia ja jaksamista. En osaa sanoa mitä sinun pitäisi tehdä kun en tunne ja tiedä elämäänne, mutta asioilla on tapana järjestyä jommin kummin päin ja kyllä se valo paistaa risu kasaankin.

 

\

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. Helpottaa puhua asiasta vaikkakin näin anonyymisti.

Tää on todellakin sellainen tilanne johon tuntuu ettei löydy "oikeaa" tai "hyvää" ratkaisua. Sen verran olen kuitenkin päättänyt etten tee mitään hätiköityä jo pelkästään lasten takia, asia todellakin tarvitsee aikaa. Lähitulevaisuudelta toivon, ettei joka päivä vi...tais niin mahdottomasti, vaan pystyisin ajattelemaan asiaa objektiivisesti.

Ok, vaimo teki pahan arviointivirheen. Olen elänyt sinä käsityksessä että nyt näiden vuosien jälkeen, kun olemme todellakin sitoutuneita toisiimme ja lapsiin ja nyt myös tähän talon, niin ei sitä kaikkea ihan helpolla ruvettais riskeeraamaan. Mutta nyt tuntuu että tuli sellainen aliarviointi että vaimo on valmis luopumaan kyllä todella halvalla kaikesta....

Masennuksesta vielä, laittaisin niin mielellään paljon sen piikkiin, mutta tuntuu että petän sillä itseäni. Voiko ihminen todellakin tehdä jotain tuollaista jos rakastaa toista? Miten paljon pitää nupissa viirata että voi tuolla tavalla iskeä puukon toisen selkään? Jo tieto siitä että elin puoli vuotta täysin tietämättä kaikesta loukkaa pahasti.

Kiitokset vielä, laitan lisää jos tulee jotain mieleen (ehkä annan jopa vaimon lukea tämän joskus )

Ei voi laittaa masennuksen piikkiin se on tekosyy. Itse olen sairastanu kolme vuotta masennusta ja syön tälläkin hetkellä lääkkeitä. Mul on taas hieman toisinpäin asiat mun mies torjuu mut ja pitää huonona ihmisenä koska olen masentunut. Voimia Jakelle :wave:

 

[/quote]

Ei voi laittaa masennuksen piikkiin se on tekosyy. Itse olen sairastanu kolme vuotta masennusta ja syön tälläkin hetkellä lääkkeitä. Mul on taas hieman toisinpäin asiat mun mies torjuu mut ja pitää huonona ihmisenä koska olen masentunut. Voimia Jakelle :wave:
[/quote]

Älä yleistä!!!! Jos sinä olet masentunut ja et tee tuollaista niin älä yleistä etteikö muut tekis! :kieh: Masennus ei varmasti ole kaikilla samanlaista!!!Ällöttävää....
Jake;Paska temppu, mutta jos vaimoas eukoksi kutsut (ja olet aina kutsunut?) niin pettäisin kyllä minäkin ja rankasti!!
En voi ymmärtää miehiä jotka kutsuvat avo/vaimoaan "emännäksi,akaksi,eukoksi yms." Ja naiset on vielä niin tyhmiä että kuuntelee!!! \|O

 

Mä olen suhteen alkuaikoina suudellut toista miestä. Kerroin itse asiasta vasta parin vuoden kuluttua, en uskaltanut aikaisemmin. Mutta asia painoi niin, että päätin ottaa riskin. Jo "pelkästä" suutelemisesta meinasi tulla ero ja luottamuksen rakaentaminen kesti kauan. Olisin varmasti saanut lähteä, jos olisin mennyt pidemmälle ja saan todellakin lähteä, jos "edes" suutelen vielä ketään toista. Ja tiedän, että mieheni on tosissani, kun on niin sanonut. Enkä todellakaan halua enää riskeerata suhdettani. En itse pystyisi salaamaan pettämistäni tai toisin sanoen en pystyisi elämään enää mieheni kanssa, koska asia painaisi koko ajan.
Se, mitä tahdon sanoa on, että jos haluat jäädä, tee todellakin selväksi se, että toista kertaa ei tule ja jos tulee niin tulee myös ero. En tiedä, onko tämä viisas neuvo teidän suhteellenne, mutta oma mieheni kyllä vakuutti käytöksellään, että kerta sai olla viimeinen. Hän nimittäin käyttäytyi tosi kylmästi ja välinpitämättömästi jonkun aikaa. Ja samalla mietti suhteen jatkoa. Siinä sai tosiaan tehdä töitä, että sai hänet jäämään.

 

\

En voi ymmärtää miehiä jotka kutsuvat avo/vaimoaan "emännäksi,akaksi,eukoksi yms." Ja naiset on vielä niin tyhmiä että kuuntelee!!! \|O

Suomen kieli on monipuolista ja eri puolilla Suomea kutsutaan miehiä ja vaimoja eri nimillä =) Kovinpa on parisuhteesi huteralla pohjalla, jos emännäksi kutsuminen saisi hyppäämään vieraaseen petiin. Jos on 10 vuotta kulkenut samoja polkuja, niin eiköhän siinä ajassa olisi jo tullut vastaan, jos moisesta nimestä ei tykkää.

Jakelle, eipä ulkopuolinen oikein osaa nauvoa tuossa asiassa, jos hlua on yrittää vielä, niin hakeutukaan amattiauttajan puheille.

 

Kiitoksia kaikille vastanneille :wave:
Päivä kerrallaan elellään, vaikka aika ajoin ahdistaa niin jotenkin tuntuu ettei toi arki yhtään hullumpaa ole. Vaimon kanssa tullaan hyvin juttuun kaikesta huolimatta. Pitää vaan yrittää jaksaa.

Olen tehnyt selväksi etten toista kertaa katsele. Se on saman tien loppu, asiaa sen kummemmin miettimättä.

Alkoi tosissaan naurattaa toi kommentti eukoksi kutsumisesta, ja siitä kuinka ko. henkilö pettäisi saman tien jos hänestä käytettäisiin kyseistä nimitystä Taitaa olla vielä tytöllä paljon oppimista elämästä.

 

Miten järkevästi osaatkin suhtautua asiaan.
Muistan kuin eilisen päivän liki 10 v sitten tapahtuneen, tällöin siis mieheni jäi kiinni pettämisestään..
Juu, eka kerta täälläkin oli kännitoilailua; sen ehkä vielä olisin ymmärtänyt (?) mutta sen jälkeen jatkuvat puhelinsoitot ja tapaaminen...
ja kiinni jäämisen jälkeenkin puheluita..

No, asiaa puitiin pitkään.."ymmärsin" osittain tapahtuneen, yhteiselo ei ollut silloin aina herkkua muutenkaan.
Ja kun puoliso oikeasti katui, päätin antaa anteeksi.

Mieheni muuttui tosi paljon tapahtuneen jälkeen, kuin myös elämämme paremmaksi.
Ajattelenkin nyt, että ilman tuota tapausta moni asia olisi tänä päivänä varmasti toisin.

Olen ollut välillä oikeasti onnellinen, että jatkettiin, mutta tapahtuipa sitten vuosi sitten mieheni puolelta "kännitoilailua.."
ei pettämistä, mutta silmieni alla ikävää lääppimistä
Tuon tapahtuman jälkeen kaikki menneet on vyöryneet mieleen ja tuntuu, että omat tunteeni tällä hetkellä kadoksissa.

Jauhan taas näitä samoja asioita päässäni..MIKSI tämmöistä tapahtuu meille, onnelliselle perheelle.
Puhuttu on -se ei meillä ole ongelma. Mies on kiltti ja ymmärtäväinen.

Pettäminen, olkoonkin että se tapahtui kauan sitten, nakertaa minua ja itsetuntoani edelleen.
Välillä harmittelen että alunperinkään jatkoin tässä suhteessa, kun en enää koskaan saa luottamusta takaisin.

Mutta tässä olen, enkä muuta voi.
Tämä tarinani ei varmaankaan juuri sinua auttanut,halusin sen nyt kuitenkin kertoa. En jaksa näistä enää miehelleni puhua, eikä se mitään enää auttaisikaan, tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä tällä hetkellä nämä ongelmani. Toivon sinulle jaksamista asian kanssa. Toivon, että vaimosi otti opikseen ja voitte jatkaa elämäänne onnellisina, kipeän kokemuksen läpikäyneinä, vahvempina.

Muista, että meitä kohtalotovereita löytyy.
Kaikki mikä ei tapa, se vahvistaa

 

Mä halusin vastata sulle,koska mulla on jonkinlaista kokemusta tolta toiselta puolelta..Elikkä tapasin elämäni miehen baarissa.Meidän suhde eteni tosi nopeesti olosuhteiden "pakosta"eli otin hänet jo parin viikon jälkeen luokseni asumaan,hän oli silloin asunnoton.Oltiin ehkä kuukaus oltu yhdessä kun ukko meni baarissa nuolemaan ja kähmimään parhaan ystäväni kanssa.Eräs toinen ystävä kertoi..Tämä tietenkin johti mulla mielettömään alemmuuden tunteeseen,epävarmuuteen itsestäni ja syvään masennukseen..Olin antanut miehelleni kodin ja koko sydämeni ja se ei näyttänyt merkitsevän mitään!Okei annoin ajan kulua ja vaan mietin..Annoin miehelle anteeksi,niin luulin.Muutettiin yhteiseen isompaan asuntoon.Baarittelu jatkui ja tapeltiin oikeastaan aina kännissä,vanhat asiat painoi mieltä..No kerran ja itseasiassa toisenkin menin pettämään miestäni.En tiedä vieläkään oliko se jotakin alitajuista kostoa,vihan ja pahan olon purkamista vai vaan kännisen sekoilua..Olen miettinyt tuota usei enkä todellakaan tiedä! Tuosta kaikesta on nyt parisen vuotta aikaa,nykyään meillä menee todella hyvin.Ei riitoja,rakastetaan vain toisiamme täydestä sydämestä ja yritetään unohtaa menneet!Pieni poikakin meille syntyi hiljattain.Toki mua painaa joskus nuo omat touhuni joista mies ei tiedä mitään ja sydämeni pohjasta toivon ettei saisi koskaan tietääkkään.Kadun tekojani syvästi ja tiedän etten koskaan lähtisi samaan uudestaan.Joskus mietin oisko mieheni syytä tietää..mutta ei,en halua särkeä hänen sydäntään ja rikkoa tätä onnea mikä meille kaikesta huolimatta on siunattu..En tiedä liittyikö tämä nyt mitenkään asiaan,tää mun tarina..Mutta halusin kertoa vaan sen että kyllä ihminen VOI muuttua jos sitä todella haluaa.Ja jos todella rakastat vaimoasi suosittelen antamaan vielä YHDEN mahdollisuuden.Se ei toki tule olemaan helppoa,luottamus täytyy rakentaa uudestaan ja yrittää unohtaa vanhat ikävät asiat.Mutta jos yhdessä pystytte siihen ja jaksatte rakastaa,se palkitsee!!Voimia! :hug: