Jännitysniska...

Juu Marge...tässä viimeksi imettänyt ensikuussa 15 vuotta täyttävää, joten......olen niinkuin 'äitinikin aikoinaan sanoi, kunniakirjan meijeristä ansainnut!
Vaikka olen hoikka niin povea riittää ja imetystä olen harrastanut meljän muksun kohdalla yli vuoden kerrallaan. Nyt ei ole imijöitä, mutta aika ajoin hormoonit saavat paikat turpoamaan ja kipuilemaan kuin olisi raskaana tai imettäsii ja rinnat täynnä!? Yleensä vain vasen.
Tässä vaihdevuosia odottelen kuumeisesti, kaikki ystäväni aloittaneet sen ajan alle 50-kymppisenä, mutta minä tässäkin jotenkin poikkeava!?
Nämä " naisten vaivat" koskaan lopu!
Tyttäreni 30 v , yhtä rintava kuin äitinsä, potee myös samoja turvotus ja kipuongelmia. No nyt on vastasyntynyt, 5- kiloinen poika helppaamassa imemällä!
 
Hei kaikki!

En ole äiti, enkä edes koskaan vieraillut aiemmin KaksPlus -sivuilla, mutta nyt googlen kautta päädyin tänne ja löysin tämän keskustelun. :) Teillä on aivan samanlaisia oireita kuin minulla! Olen noin kaksi kuukautta herännyt öisin siihen, että vasen käsivarteni on aivan tiedoton eli pahasti puutunut. Puolitoista viikkoa vasen käsivarteni, poskeni ja jalkani ovat tuntuneet puutuneilta/muuten hassuilta yötäpäivää. Olen käynyt jo kolmella lääkärillä. Ensin kävin päivystyksessä, kun pelkäsin, että minulla on jokin kiireellisesti hoitoa tarvitseva häiriö. Virolaissyntyinen, huonosti suomea puhunut mieslääkäri totesi heti, että minulla on tension neck. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten oikein uskonut hänen diagnoosiaan ja niinpä menin oireiden jatkuttua seuraavalla viikolla vielä yksityiselle yleislääkärille. Hän määräsi lihasrelaksantteja ja tulehduskipulääkettä (samoin kuin tuo päivystyksessäkin ollut lääkäri).

Myös minä päädyin noille MS-sivuille ja minut valtasi pienoinen kauhu. Niinpä tein vierailun vielä yksityisen neurologin luo. Häneltä sain lähetteen pään magneettikuvaan, mutta neurologi myös totesi, että ei minulla ole kiirettä tuohon kuvaan..jonoa tuolla julkisella puolella kai kolme neljä kuukautta. Minulle neurologi teki aivan samanlaiset testit (refleksit, tasapaino..) kuin muillekin tälle palstalle kirjoittaneille.

Nyt kun päädyin tälle palstalle aloin vasta ottaa tosissani tuon mieslääkärin puheet. Jospa minulla tosiaan on tuo tension neck. Olen kyllä iät ja ajat ollut sellainen, että saan vähän väliä oikein tietoisesti muistuttaa itseäni siitä, että "nyt ne hartiat alas", kun huomaan jännittäväni niitä jatkuvasti. Lisäksi käyn kuntosalilla, mikä on varmaankin vain saanut paikat entistä enemmän jumiin.

Opiskelen avoimessa yliopistossa ja päivät kuluvat lukiessa ja esseitä yms. kirjoittaessa. Lisäksi luen nyt taas yliopiston pääsykokeisiin, eli niska-hartiaseutu on todella kovilla. Olen myös tehnyt sitä, että olen jatkanut esimerkiksi esseen kirjoittamista, vaikka niska-hartiaseutu olisi aivan tulessa ja tauon tarpeessa.. mikä ei varmasti ole ollut hyvä juttu.

MUTTA: Voiko minulla olla tuo jännitysniska, kun en kärsi ollenkaan huimauksesta? Teillä kaikilla muilla kuin huimaus tuntuu olevan hyvinkin keskeinen oire.

Olette täällä puhuneet myös ns. eriparisista silmistä..lieköhän minullakin sitten juuri tuo oire, kun välillä tuntuu, että vasenta silmää täytyy jotenkin koko ajan räpytellä tai jotenkin kummallisesti "aukoa", että sillä näkee kunnolla? Olen juuri käynyt uusien lasien hankinnan yhteydessä silmälääkärillä, joka totesi kaiken olevan kunnossa.

Olen ollut todella peloissani pelätessäni, että minulla on MS-tauti tai jotain muuta vakavaa - mutta eivätköhän minunkin oireeni johdu yksinkertaisesti niskasta. Teidän keskustelunne sai minut lähes kyyneleisiin ja tajuamaan kuinka peloissani olenkaan ollut viime päivät. On ollut jotenkin ihan masentunut ja apea olo, kun mielessä on pyörinyt, että "tässäkö tämä elämä oli", olen 22-vuotias ja nyt minulla on jokin vakava tauti... ja pääsykoekirjaan tarttuessa on tullut mieleen, että onko lukemisessa järkeä, jos terveydessä on jotain pahasti vialla.

Tulihan purkaus. :)
 
Annie85: Pakko kirjoittaa heti sinulle vastaus :). Ei huimaus aina kuulu asiaan. Minullakin oli monta vuotta muita oireita ennen kuin tuli eka huimauskausi (josta pääsin eroon sitkeällä fysioterapialla ja jumpalla...). Sinun vaivasi kovasti kuulostaa jännitysniskalta ja tuo pääsykoe/opiskeluvaihe on niskalle pahaksi :/. Minulla alkoivat jännitysniskaoireet aikoinaan juuri pääsykokeisiin valmistautumisen jälkeen! Lukiessa _pitäisi_pitää_ hyvä asento mutta itselläni se ei vieläkään onnistu. Roikotan niskaa aina kummallisesti eteenpäin tai taaksepäin....Minäkin silloin mietin, että onko pänttäämisessä mitään järkeä, kun minulla on aivokasvain :headwall: eli kaipa tuo pahimman pelkäys -vaihe lähes kaikilla kuuluu tähän jännitysniskaoirekimppuun.

Nuo lihasrelaksantit eivät minulla koskaan vaikuttaneet niskajumiin mitenkään (väsyttivät vain). Sen sijaan oikein ohjattu niskajumppa ja fysioterapia ovat tuoneet apua pahimpina kausina. Kannattaa ehdottomasti hakea lääkäriltä lähete fysioterapiaan! Terapeutti katsoon asennot läpi ja opettaa oikeat venytykset ja jumppaliikkeet, hieroo ja manipuloi yms. Se kannattaa, koska sieltä saa myös hyviä itsehoitovinkkejä vastaisuuden varalle!
 
kyllä tuo pään lievästikin alaspäin pitäminen on tällaisille niskoille pahinta. Siksi jouduin lopettamaan esim ompelun ja rajoittamaan sukututkimuksia netin ääressä. Pitäisi löytää istuma-asento jossa niska voisi olla suorana.......jotkut tstojen työntekijät jopa seisovat koneensa äärellä koko päivän eli vältetään pään alaspäin pitoa.
Tyttärelläni alkoivat myös niskaongelmat yliopistoaikoihin jatkuvan pään roikottamisen takia.

Meidät ihmiset ollaan luotu liikkumaan, istumme liikaa, ja paikat kipeytyy....mutta tiedosta huolimatta sitä itsekin vaan istuu väärin ja vetää vielä hartioita jatkuvasti ylös!

 
Kiitos vinkeistä ikuinen riesa :flower: Asun itse asiassa ihan Turun seudulla, joten SPR kuntoutus olisi ihan mahdollinen vaihtoehto. Jotenkin koen etten vaan millään taas haluaisi lähteä siihen rumbaan mukaan. Olen meinaan kokeillut varmaan kohta kaikki tämän seudun fysikaaliset, hierojat, omt ym mutta apua ei ole ollut rahan arvoista.
Toki ne oireet eivät valittamalla lähde :)

Olen nyt tosiaan muutaman päivänä tehnyt ihan muutaman kilsan reippaita kävelylenkkejä ja selkä vaan kipeytyy kahta enempi.Tuntuu kun hakkaisi päätään seinaään, tosin odotan niitä tuloksia varmaan liian nopeasti.. Yöt menevät ok, mutta auta armias kun tulee aamu ja nousen ylös huimaus, huojunta, keinutus millä ikinä sitä haluaa kutsuakin alkaa välittömästi. Tekisi mieli vaan nukkua ja nukkua, mutta eihän sekään poista sitä syytä.

Kahden pienen lapsen äitinä ei pääse tästä kantamistilanteesta pois, joten vaikka saisin avun jostain esim. sitten vaikka fysikaalisesta niin kotiolosuhteet taas pahentavat, eli ei ole vastaavaa hyötyä. Haluaisin nauttia äitiydesta, mutta olen niin sisällä näissä oireissani ja tarkkailen itseäni niin valtavasti että kaikki muut asiat jäävät ihan toiseksi. En jaksa keskittyä mihinkään, elän niin tässä oiremaailmassani että sekin varmaan omalta osaltaan pahentaa keinutusta.

Viikonloppuna lähdemme pienelle reissulle koko perhe, onneksi miehelläni alkaa loma, niin hänkin saa kantaa huutavaa koliikkivauvaamme :heart:

On todella "ihanaa"lukea teidän oireista, antaa toivoa ja uskoa ettei sitä olla yksin tällaisten kanssa! Mitäköhän Elina-81 kuuluu? Tunnistan itseni parhaiten hänen kertomuksistaan!!
Paljon jaksamista kaikille ja mukavaa pääsäisen odotusta kaikesta huolimatta!
 
Piti vielä kysyä syöttekö muut paljon lääkkeitä vaivoihinne? Minua huolestuttaa miten maksani kestää, sillä panadolia (500mg-1g) saattaa mennä jopa 3x viikossa kuukausien ajan ja välillä panacodiakin muutama viikossa. Buranaa en pysty mahan ärsytyksen takia syömään.
 
Itse käytän joskus useita viikkojakin Buranaa päivittäin. Ystäväni syö Burana 800 säännöllisesti lonkkasärkyyn. Minulla on ainut käsikauppalääkkeistä juuri tuo Burana, joka auttaa. Disperiniä en voi käyttää, sillä siitä minun vatsani ei tykkää. Panadol ei auta minua.

Jos on tulehdusta lihaksissa ja yleensäkin tulehdusta, niin tulehduskipulääkettä ( esim Buranaa) pitääkin käyttää tasaisin välein ja yhtäsoittoa esim 5 päivää, muuten se ei vaikuta tulehduksiin.
 
Mä olen yrittäny elää vaan ilman lääkkeitä.Sain lääkäriltä reseptin lihasten rentouttajia ja kun pari kertaa niitä otin niin meinasin nukahtaa pystyyn.Ne oli niin vahvoja.
Joskus sit päänsärkyyn oon buranaa ottanu mut ei se oikein tepsi.Ja lääkäri sanoikin mulle ettei särkylääkkeet oikein auta tuohon lihasten aiheuttamaan päänsärkyyn!
 
TätiHuoli: Sain tuolta yksityiseltä yleislääkäriltä lähetteen fysioterapiaan (10 kertaa). Nyt minulla on torstaina ensimmäinen kerta - en ole vielä aiemmin saanut mennä, koska lääkäri sanoi, että ensin tulehduskipulääkekuuri ja vasta sitten hierontaa yms. Saa nähdä kuinka kipeänä olen torstain jälkeen!

Jännää muuten, kun tuo yleislääkäri kokeili niskaani ja totesi samantien, että "ohhoh!". Poikaystäväni sanoi, että niskani on täynnä epämääräisiä kovia muhkuroita. Neurologi sen sijaan totesi, että "Nämähän ovat ihan pehmeät!". Teki mieli tokaista siihen, että yleislääkäri kyllä sanoi ihan toista, mutta olin sitten hiljaa. Ajattelisi, että yleislääkärillä kuitenkin on enemmän "arkipäivän" kokemusta jumiutuneista niskoista kuin neurologilla.
 
Mulla kans neurologi oli sitä mieltä ettei niskani kovin jumissa olisivat mutta fysioterapeutti taas ihmetteli miten niskani voivat olla niin jumissa kuin ovatkin.Ylimmissä niskanikamissa ei ole ollenkaan liikettä ja tämä aiheuttaa jatkuvan puutumisen tunteen kasvoillani!
 
Olin tänään fysioterapiassa suunnittelukäynnillä ja ensi tiistaina sitten ohjattuun jumppaan fysioterapeutin ohjeilla. Terapeutti kokeili lihaksiani ja paineli tuosta kaulalta ja löysi todella kipeitä kohtia, en itse ole ikinä ennen huomannut että myös kaulan lihakset ovat niin kireänä, löytyi oikein pattejakin joka puolelta niskaa ja hartioita. Ja tuosta oikoryhdistä fysioterapeutti totesi että minulla on TODELLA suora ranka hartioiden kohdalta, ruvennut jo hiukan kääntymään sisäänkin päin..mikä siis on aika huono juttu, sain käskyn käydä kuntosalilla 3kertaa viikossa harjoittamassa selkälihaksia ja kokeilemassa eri venytyksillä hartioita "köyrympään" asentoon, tilanne kuulemma vielä pelastettavissa mutta töitä riittää salilla kuitenkin.
Ja tuosta huimauksestani sen verran että terapeutti sanoi testiensä jälkeen että minulla on kolmea eri huimausta luultavimmin, korvaperäistä,niskaperäistä ja sitten alhaisesta verenpaineesta johtuvaa aina ennen syömistä.. :eek: eli mukavaakun yhdelle ihmiselle tulee kaikista kolmesta asiasta johtuvat huimaukset, yksikin olisi kyllä riittänyt :LOL:

Muuten olenkin ollut taas ihan hyvässä kunnossa, tiedä sitten auttaako vihdoin kun olen alkanut kävelemään päivittäin muutaman kilsan lenkkejä, välillä on kyllä ollut pakko ottaa lapset mukaan sisar rattaiden kera,mutta en ole huomannut että tulisin kipeäksi vaikka työnnänkin vaunuja ahkeraan ylämäkeen kun on niin mäkistä seutua tässä lähettyvillä.
Koiran kanssa onkin kiva lenkkllä kun saa kädet heilua lähes vapaina ja muutenkin tahtini on ripeämpi kun ei ole rattaat hidastamassa vauhtia.

Särkylääkkeitä minulla menee vaihtelevasti, välillä on viikkoja että täytyy lähes joka päivä syödä ainakin kaksi buranaa, mutta sitten välillä on aikoja ettei tarvitse syödä moneen viikkoon yhtään, yritän kyllä aina kärvistellä ilman lääkkeitä mutta saan aika helposti migreenin niin buranalla on ihan hyvä sitten vaurautua ettei kohtaus välttämättä iske pahana jos kerkiää ottamaan lääkkeen ajoissa.
 
Mun mielestä itsekin tuntee jo painamalla miten kivikova hartian tai niskan seutu voi olla!

Piti vielä kysyä että pahentaako teillä muilla esim. reipas kävely huimausta? Olin taas n. puolen tunnin lenkillä koiran kanssa ja nyt menee aivan ympäri päässä, tai keinutus on rajumpaa, voin myös pahoin. Mihin tämä perustuu? Siihenkö että lihasyten verenkierto ja aineenvaihdunta ei toimi niinkun pitäisi?

Margella onkin monesta syystä johtuvaa huimausta :hug:
 
Uusia on näköjään tullut taas paljon. Töissä olen koettanut nyt olla, päivät pitkät tietokoneen ääressä, niskat ovat taas enempi jumissa. Ja eilen en ehtinyt jumppailla, tänään onkin sitten aivan PAKKO EHTIÄ!!! Onneksi on lyhyt viikko tällä ja ens viikolla kans. Vain tällainen pikaviesti, en enempää nyt jumita tässä näitä niskoja!
 
Kyllä kävely pahentaa ainakin mun huimausta!Fysioterapeutti sano ett pitäs kävellä sauvojen kanssa niin ei pahentais oloa..tiedä sit auttaisko.Ite kävelen vaan vaunujen kans ja jos menee niin ett tulee hiki niin sit huippaa ja kunnolla.
Tahtois hierojalle mut en saa lapselle hoitajaa ett pääsis moisesta nauttimaan!
 
Heippa =)!

Marge: Niinkun sitte yhen sortin huimaus ei ois riittäny :D ou nou :hug: !!! Mut kuulostaa kyllä tehokkaalta ja asiantuntevalta FT:lta =)! Sellanen "hoitosuunnitelma" kyllä varmaan antaa hyvät tulokset!

Minna: Mulla pahimpina aikoina toi kävelykin tekee huimausta ja hölmöö oloo päähän -sillon ei käy kyllä mikään. Oisko paikat niin tukossa, et veri vaan ei kierrä kunnolla :whistle: ? ...tai menee jotenkin lievästi maitohapoille koko hoito?

Hei noista vatsajutuista: ei kellään (edelleenkään =)?) oo refluksia. Mun nieluni kyllä temppuilee ihan täysillä - ja sitte pelottaa, et jos menee taas jumiin, ni ei tällasena oo varaa ottaa yhtään kipulääkettä :( !

Mäkin oon ootellu, et Elina ilmestyis palsteileen =) ! Mut parastahan kyllä ois, et oireet ois pois, eikä tarvis.

Mutta... MISSÄ on KEISARI =) !!!!!!! Mitä kuuluu????????
 
Kiitos ihanat taas vastauksista! Täällä kun lukee muiden samoja kokemuksia niin pystyy edes pieneksi hetkeksi unohtamaan ettei päässä ole mitään sen kummempaa vikaa :LOL:

Mysan: mulla on refluksivaiva todettu vuosia sitten. Ärsyttääkö Panadol sun vatsaa? Tosin niin kun joku aikaisemminkin kirjoitti Panadol ei ole paras lääke näihin lihasvaivoihin. Itse napsin sitä ihan sen takia kun Burana ärsyttää mahaa ja sain pari vuotta sitten stressiperäisen pohjukassuolihaavan, joten Burana yms ovat oikeastaan kiellettyjäkin!

 
Minna-73: Pahimmassa vaiheessa kävely pahensi joo. Käsittääkseni se että huimaukseen liittyy pahoinvointia (jos kyse on jännitysniskasta) on henkilökohtaista, samoin kuin esim. päänsärky. Toisille tulee, toisille ei.

Itseäni tässä asiassa ensimmäisenä hoitanut fysioterapeutti hieroi mua ja venytti takaraivosta, ja mullahan ärtyi kaikki paikat. Sen jälkeen 'katosi' kädet ja jalat, kyllä ne toimi kuten käskin, mutta huonosti, eli ikäänkuin lihasvoimat ois kadonnut ja normaalitunto. Ja tuosta alkoi mulla myös päänsäryt. Ja kaikenlaiset hermosähkärit ja pistokset ympäri päätä ja silmiä.. jne lista jatkuisi loputtomiin.
Ennen tuota fysioterapiaa mulla oli jännitysniska ja oikoryhti, joita ei ollut selkeällä suomenkielellä mulle todettu. Ja noitten oireet oli oik.puoleisen posken puutuminen ja kiristävä tunne siinä, erilaiset huimaukset, käsien ja jalkojen puutuminen normaalia helpommin, särky hartiossa rasituksen jälkeen, paine korvissa ja soiminen, tyhmä olo päässä, silmien sumentuminen pieniksi hetkiksi ja katseen kohdistuksen hankaluus, hammassäryn tuntu...

Eli kaikki hermovärinät, rytmihäiriöt, sähkärit, silmissä välkkymiset ym. tuli vasta tuon hieronnan myötä. Ja kaksi kertaa kävin hierottavana samalla viikolla, jälkimmäiseltä lähdin ambulanssilla päivystykseen kun humahti muutaman kerran korvan juuresta, kuume nousi ja vapisin vaan ja huimasi etten pystyssä pysynyt. Ja eihän siellä kukaan mitään tehnyt, kun osaan kävellä ja näen eteeni, kotiin vaan. (hyvä kun tunsin vasempaa jalkaa..)

Itse vielä pitkitin pahaa olotilaa päivittäisellä jumppauksella ja venyttelyllä, kun nyt olen ymmärtänyt että paras parantumiskeino olisi ollut muutaman viikon lepo ja oikeaoppinen kevyt venyttely. Ja se tosiaan tarkoittaa kevyttä, kuten fysioterapeutin hoito tällähetkellä mulla myös on, painelee vaan sormenpäillä hipoen.

En tiedä paljonko mulla tohon olotilan pahenemiseen hieronnan myötä vaikutti toi ylin nikama, joka vinksin vonksin tuolla, mutta havaittavissa oli turvonnut niska ja lapaluiden seutu kipeytyi todella. Ja huomenna tiedä paremmin onko sillä ms-taudilla jotain tekemistä tän systeemin kanssa mun osalta. PELOTTAA. :(

En voi sanoa mikä kellekin on parasta, on todella hankalaa löytää asiantuntevia hoitajia.
Ja on hyvin vaikeaa etenkin lapsen kanssa ottaa se muutaman viikon lepo ja olla nostamatta yhtään mitään..

Itseä vaan ärsyttänyt lääkäreiden neuvot jumpasta, kun se kerran vaan pahensi oloa. Ja semmonen pieni seikka, meinaan tilasin mun kaikki tiedot sairaalasta ja jos lääkärit viitsisivät kertoa potilaalle sen kaiken mitä sinne papereihin kirjoittavat olisin säästynyt paljolta vainoharhaisuudelta. Kyllä ne näköjään tietävät jännitysniskasta ja sen aiheuttamista ongelmista (tai ainakin 2 lääkäriä :) ) mutta ei sitten tosiaan viitsiny sitä selkeämmin mulle sanoa, kuin että jumissa on, syö särkylääkettä. Aargh!!
 
mysan: mulla on refluksi todettu pienenä. Sillon se oli paljon pahempi, kouristuksia ym aivan kamalaa polttamista. Nykyään pääsen paljon helpommalla (kops, kops), eli ongelmia tulee kahvin juonnista (en juo) ja paistetusta ruoasta, joskus myös omenasta.. ja röyhtäillä on pakko, usein, muuten alkaa polttamaan ylävatsaa.
Ei mun nielu temppuile mitenkään, joskus vaan nousee oksennus suuhun..
Niin ja vatsalihasliikkeistä suuttuu myös, eli alkaa polttelemaan..
 
Minna ja Drosera =): mulla on pitkin matkaa (varmaan pari vuotta) ollu välillä kurkun kuristusta ja röyhtäilyä, ns. hengenahdistusta = tuntuu että happi ei mee keuhkoihin, ja välillä täysinäistä tunnetta vatsassa.
Mut nyt se tammi-helmikuussa alko vaivaan enemmän: alko taas kurkkua kuristaa ja koko kurkunpää oli ärtyneen ja limasen tuntunen + tuntuu et ruoka kelluu kurkussa-> käyttelin siihen nexiumia, ja se meni ohi, mut palas kohta uudestaan, vähän ehkä lievempänä toi kurkkutunne, mut nyt tuntuu välillä ruokatorvessakin tunteita :/ !
Lääkäri ehdotti skopiaa, mutkun en kyllä sitte millään haluis siihen mennä (vaan kai se on pakko, kun en tällasekskaan haluu jäädä)?
Mä oon käyttäny Pronaxen 500mg viimeks marraskuussa, et ei varmaan niillä oo mitään tekemistä tän olemisen kans. Tuli tosta vatsalihasliikkeistä mieleen, et niitä kyllä sillon (tammikuussa) tein tehokkaasti, kunnes oli pakko lopettaa, kun se pahensi oloo...
Jännitysniska on kyllä "viheliäinen vaiva"... mutta niin on näköjään tääkin... :/ ...mä varmaan keräilen näitä???!

Hei miten se pohjukkaissuolihaava oireili? -utelee =)? Ja käytittekö jotain lääkkeitä, vai korjaantuko vaiva ruokavaliolla tms?
 
Mysan: kurjia noi sun oireet :hug: Olen syönyt Somacia refluksiin kuuriluontoisesti ja olen kokenut sen mulle parhaimmaksi lääkkeeksi. Pohjukaissuolihaavassa oli jatkuva särkymäinen tunne ylävatsalla, pahoinvointia ja en pystynyt syömään juurikaan mitään, kaikki ärsytti mahaani. Hieman ehkä hankalaa selittää, mutta se tunne, kipu tai särky oli kuitenkin erilainen kun mitä mulla saattaa joskus olla jos esim. limakalvot ovat ärtyneet hapoista.

Vika todettiin skopiassa, joka ei ole niin paha mitä voisi kuvitella ;) Toimenpide ei satu ollenkaan, tuntuu vaan ehkä hieman epämiellyttävältä ja oksennusrefleksi toimii aika hyvin ;) Skopiassa haava näkyi ja söin 4 viikkoa Somacia, jolla oireet helpottivat.

Mulla on refluksista myös hengenahdistusta, välillä tuntuu kun jäisi muutama henkäys välistä pois ja saa oikein miettiä hengittämistä. Tämä taas tekee helposti hyperventilaation ja kierre on valmis. Uskon että kireät lihakset myöskin pahentavat refluksivaivoja.
 
Kiitti Minna =) !!! ...ehkä mä selviän siitä skopiasta =) -onneks se ei kestä kauaa! Oon nähny kun se tehdään, eikä oo juu kauheen "miellyttävää" varsinkaan just se yökkäily!!! Mulla ei o mahassa kipuja (paitsi tänään kun varasin sen lääkäriajan), mutta se lk kellä kävin, sano, et vatsa aristaa -painelemalla- just pohjukkaissuolen kohdalta? ...ja kyllä jännittää mitä sieltä löytyy :(!??
On kyllä vähän "koomista" kuinka kaikki liittyy kaikkeen... toi hyperventilointi on tuttua, samaten viimeks kurkun kuristaminen väheni, kun kävin OMTlla ja se avas lukon lapojen välistä -meneekö taas luulotaudin puolelle =)?
Mut ilmeisesti tää on tätä sitte tästä edespäin? =) jee!
 
Särkylääkettä käytän lähes päivittäin. Pääasiassa alaselkäni vuoksi tai sitten niskan aiheuttaman päänsäryn vuoksi. Panacodin otan lähes joka ilta, viime aikoina olen usein pärjännyt Ibusalilla. Harvoin tarvin päivisin (tai oikeammin aamuisin) ottaa nykyään.

Tänään oli taas hirveän jumissa niska/hartiaseutu ja aamulla otinkin Panacodin, oli niin kauhea päänsärky. Ja pakko oli jaksaa oksennustautisten kanssa yksin iltaan asti.

Mulla on myös refluksia. Alkoi viimeisen raskauden aikana. Enpä pystynyt silloin juuri mitään syömään. Mulle tehtiin tähystys syksyllä ja todettiin jonkin läpän vuotavan. Syön Zoltia joka aamu ja siitä on ollut suuri apu. Kuitenkin pitää tarkemmin katsoa nykyään, mitä suuhun laittaa.

Margellahan on sitten kaikenlaista huimausta :| Mutta tosi kiva, kun olet löytänyt noin hyvän fysioterapeutin ja saanut apua. Samoin Droseran fysioterapeutti kuulosti jo aikaisemman kuvauksen perusteella mahtavalta. Mistä päin Suomea sellaisia löytyy ;) ? Olisikin täällä meillä päin, niin heti koittaisin.

Sauvakävelystä: Mun sisko oli käynyt noin viikko sitten 1,5 tunnin sauvakävelyllä merenjäällä. Seuraavana päivänä oli aivan niska jumissa ja tosi kipeä. Hän kävi jollakin "niksauttajalla" (en muista mikä nimike oli) ja hän oli sanonut ettei sauvakävely ole kehitetty ollenkaan tavallisille ihmisille vaan on itseasiassa huono laji.
Siskolla oli selässä rangan molemmilla puolilla lihakset aivan jumissa ja jäykkänä ja siitä johtui niskakipukin. Se oli tullut sauvakävelystä. Sauvat jyskyttävät kuulema lihaksia ja ovat siten huonoa niille.
Se on kehitetty alunperin huippu-urheilijoille, joiden piti saada syntymään uusia verisuonia jalkoihin. He kävelevät sauvojen kanssa isoja mäkiä ylös-alas.
Samaa oli sanonut mun äidille joku fysioterapeutti jo aikoja sitten.

Toivottavasti Drosera saa huomenna hyviä uutisia :hug:

Ja kiva kuulla Keisaristakin. Ajattelinkin tänään, että miten töissä on mennyt :hug:
 
Mysan kyllä sä selviät siitä! Meitä refluksitautisia onkin täällä useampia!

Kävin taas lukemassa ms-foorumilla ja tunnistin itseni kaikesta. Miten voin uskoa että sitä tautia ei mulla ole? Mikä neurologin tekemä testi antaa osviittaa että kyseessä olisi ms? Tosiaan kävin neurologilla loppuvuodesta 06 eli reilu vuosi sitten ja mitään vikaa ei silloin todettu vaikka nämä oireet olivat kutakuinkin samanlaiset. Ainoa mihin hän hieman kiinnitti huomiota oli että minun oikea puoli olisi ollut heikompi, mutta sekin jäi sitten epäselväksi ja antoi kuitenkin terveen paperit.

Tänään illalla alkoi aivan uusi oire, eli vasemman jalan särkeminen. Jalkapohja on kuin tulessa, vetää suonta ja kihelmöi. Nämä jalkoireetkin löytyiviät sieltä ms- sivuilta..
 
Kääk, onpas täällä ollut vilkasta. Yritän muistella, mihin kaikkeen piti kommentoida...

Drosera: tsemppiä tähän päivään! Itse huomasin kanssa, että tietyt venyttelyt ja jumpat ei mun niskalle käy eli ne saivat aikaan nimenomaan rytmihäiriöitä jne. ja jouduin jättämään ne pois.

Minna: luin mielenkiinnolla tuosta refluksin aiheuttamasta hengenahdistuksen tunteesta...itse nimittäin epäilin kanssa, että mulla tulisi sellaisia outoja ylimääräisiä lämpimiä henkäyksiä (kuin joku muu hengittäisi puolestani :D) ja toisaalta myös tuota pakkoa keskittyä hengittämiseen juuri refluksin vuoksi. Mulla on raskauksien aikana ollut tosi pahat refluksivaivat alusta loppuun ja niiden jälkeenkin on pitänyt olla tosi tarkka ruuan suhteen. Jouluna (mistähän syystä...) tuli juuri noita ylimääräisiä henkäyksiä ja nimenomaan kehitin niistä sen hyperventilaatiotilan :(, joka sitten varmaan ainakin mulla johti yhteen sun toiseen vaivaan. Mutta tää on niin tätä...Kaikki näyttää todellakin vaikuttavan kaikkeen :| .

Nyt saan juosta laittamaan lapsille puuroa :D mutta luin mielenkiinnolla ja ajatuksella kaikkien kuulumisia!
 
Minna: Mulla oli samanlaisia oireita taannoin kun sullakin ja siksi pääni kuvattiinkin.Eikä kuvasta mitään löytynyt!Asia kun on niin että kun oireita miettii niin ne vaan pahenee..Ensin mulla oli lihasheikkoutta vasemmassa kädessä ja kun aikani sitä vatvoin ja netistä juttuja lueskelin just tuosta ms-taudista niin jopa alkoi seuraavana päivänä jalkoja särkeä.Mulla asiasta on tullu ihan loputon soppa..joka päivä vaan keksin uusia tauteja vaikka lääkärit ei musta mitään vikaa ole löytänyt.Pitäis vaan saada muuta ajateltavaa!!
 

Yhteistyössä