jätin pullon, nyt maitoa vain 2dl päivässä

tyttö on 1v9kk ja on ollut viisi päivää ilman pulloa,ei kyllä haikaile pullon perään mut maitoa ei tosiaan mene kuin max. 0,5 dl ruokailu eli noin 2dl päivässä. vettä juo ruokailujen välissä jonkun verran. kalkin saannista en ole huolissani koska annan puuroa josta saa päivässä kalkkia 400mg ja yhden jugurttipurkin syö päivisin. mut tosiaan toi nesteen määrä, tänäkin aamuna itkin kun meni vain 30ml. pissa on vähän pahan hajuista,mut pissaa tulee noin 7kertaa päivässä, miten muilla??? riittääkö? ja miten muilla on onnistunut maidon juonti pullon jälkeen? AUTTAKAA
 
Meillä ei kumpikaan juonut pullosta, mutta imetyksen lopetuksen jälkeen samoja ongelmia. Pojat eivät aluksi juoneet juuri mitään. 1dl päivässä nokkamukista oli saavutus. Pikku hiljaa tottuivat sitten siihen nokkamukista juomiseen. Juomattomuus on varsin tavallinen ongelma tuossa siirtymävaiheessa.

Neuvolasta sanoivat aikoinaan, että terve lapsi juo kyllä jos jano tulee. Käski lisäämään nestettä normaalia enemmän ruokiin ja antamaan paljon marjoja ja hedelmiä. Jos pissaa normaalisti niin sekin vielä kertoo ettei kuivumista ole tapahtunut. 7 kertaa päivässä on ihan normaali määrä. Tuohon hajuun en osaa sanoa mitään, meillä ei vastaava ole ollut.

Pillillä juomista kannattaa kokeilla, jos et ole vielä kokeillut. Siitä monet lapset tykkää. Meillä myös piimä on ollut aluksi maitoa mieluisampi juoma.

 
Yhdyn edelliseen. terve lapsi juo, minkä tarvitsee. Oma lapseni lopetti pullon käytön jo vuoden iässä ja hänen ollessaan 1,9v en edes mitenkään kontrolloinut juomista. kaadoin joka aterialla maitoa lasiin, joi minkä joi. Vettä pyysi tarvittaessa väliajoilla. Huoli pois. Maitotuotteiden saanti on helppo varmistaa: juusto, jugurtit yms. Ja tuon ikäinen osaa itse säädellä juomistarvettaan.
 
meilläkin tuttipullon jäädessä pois väheni aluksi myös juominen. Pikku hiljaa neiti alkoi sit taas juoda normaalin määränsä maitoa. Mäkin olin aluksi vähän huolissaan, että kun tyttö juo niin vähän, mutta se vie vaan aikansa.
 
Meillä poika 2v4kk ja sama juttu, pullon jälkeen ei kovin paljoa maitoa mene. Jogurttia ja juustoa kyllä jonkun verran. Olen ottanut itse ja annan lapsellekin kalsiumtabletin päivässä, rouskuttelee mielellään.
 
Meillä poika 1v 6kk ja sama juttu. Maitoa annetaan joka syönnillä , mutta melkein aina sitä jää juomatta, vettä menee jonkun verran maidon lisäksi. Välillä annamme light mehua kun tuntuu että on saannut nestettä liian vähän (pissassa vahvempi tuoksu). Poika pyytää jo itsekkin monesti juomista.
 
FSS
Komppaan edellisiä kommentteja. Vettähän voi aina antaa muulloinkin kuin aterian yhteydessä. Meidän muksu tykkää kovasti juoda sitä nokkamukista, kun vaan muistan tarjota.

Ja lisään, että tuo sun otsikko sopisi myös johonki seiskapäivää-ym-roskalehteen, vaikkapa nykäsmatin tai ville valon kommentiksi, varsinkin jos vaihtaisi maitoa ja vain sanojen paikkaa?! ;) Sorry, sorry, mutta olen "vähän väsynyt" ja osui naurusuoneen. =)
 

Yhteistyössä