Jatkuva syyllisyys :(

Hei!

Ajattelin purkaa tuntojani ja kysellä teidän muiden ajatuksia syyllisyyden tunteista. Asia on nimittäin niin, että poden nykyään kovaa syyllisyyttä ihan joka asiasta liittyen tyttäreeni ja tekemisiini tai tekemättä jättämisiini. Viime viikot ovat olleet muutenkin raskaita, koska mieheni (lapsen isä) muutti toiselle paikkakunnalle töiden perässä ja nyt hoidan 3-vuotiasta tyttöämme käytännössä yksin. Samalla teen gradua. Mieheni pääsee käymään noin kolmen viikon välein kotona, välimatkaa yli 500 km. Tuntuu, että isät eivät jaksa potea syyllisyyttä lastensa hoidosta (korjatkaa jos olen väärässä!). Itse taas olen aina tuntenut syyllisyyttä milloin mistäkin, mutta nykyään mietin aamusta iltaan mitä olisin voinut tehdä toisin Tyttö saa päivittäin rajuja uhmakohtauksia ja usein itselläkin nousee äänenkorkeus. Sovimme aina lapsen kanssa nämä yhteenottomme pyytämällä anteeksi ja halailemalla jne., mutta siitä huolimatta äidillä on aina paha mieli: "Mitä olisin voinut tehdä toisin?" Rakastan tytärtäni äärettömän paljon ja näytämme tunteemme arjessa (myös isi): halailemme, pussailemme jne. Tänään tyttö mm. sanoi, että "Äiti, kun sinulla on saparo niin olet nätti." Tämä melkein sai kyyneleet silmiini. Kaikesta huolimatta tunnen olevani niin riittämätön...

 

meilläkin on kohta 3-vuotias tyttö, joka on päivät hoidossa, mutta iltaisin saa kamalia uhmakohtauksia ! Se on tosi rasittavaa meille vanhemmille sekä myös isovanhemmille, jotka yrittävät häntä välillä hoitaa, mutta se kuuluu tähän itsenäistymiseen. Tämä on meillä uutta, tähän asti on ollut aika rauhallinen tapaus, nyt saa kohtauksen välillä ihan kaikesta, esim: En laita tuota puseroa/ei saa ottaa housuja pois/en mene pissille, ei pissitä/en syö tuota/ äiti ei saa syödä banaania !! ym ym mitä vain. Yritämme pitää hermot kurissa, mutta välillä on pakko korottaa ääntä, kun ei muuten rauhoitu ! usein rauhoittuu onneksi itsekseen kun saa tarpeeksi huudella ja sitten tulee ruokapöytään syömään ihan normaalisti. Me ja hoitotäti yritämme pitää tiukat rajat ja kuria, mutta tiedän, että kaksi mummoa ei halua itkettää lasta turhaan. Kunpa tämä kausi menisi äkkiä ohi..

 

Syyllisyys kaikesta taitaa olla äitien ammattitauti :ashamed:

 

Kuulostaa tutulta ja tosiaan äidit ne syyllistää itseänsä vaikka mistä hautaan asti! Tosin oma miehenikin tuntee syyllisyyttä, kun raivostuu lapsille jne, mutta ei siinä määrin kuin minä itse.
Nykyään olen enemmän yrittänyt muuttaa ajattelutapaani ja yritän antaa itselleni armoa ja muistaa, että teen paljon asioita hyvin ja mielestäni oikein ja koitan olla kylliksi hyvä itselleni!! Ihan suht normaali ihminen on minustakin kasvanut, vaikka oma äitinikin on raivonnut minulle siinä missä minäkin omien muksujen kanssa. Hyviä äitejä me ollaan kaikki !

 

Tuo syyllisyys on äitien ammattitauti on aika kuvaava. Sitä tuntee syyllisyyttä siitä mitä tekee ja siitä mitä jättää tekemättä sekä kaikesta siltä väliltä, se on ihan luonnollista ja kuuluu vaan elämään. Mutta ei kannata jääd kuitenkaan rypemään noissa tunnoissa.
Itse olen havainnut tosi hyväksi oman 3v uhmiksen kanssa (mies aina töissä siis paljon ollaan kahdestaan) että kun alkaa hermo palaa itsellä niin keskityn hengittämiseen sanon ainakin mielessäni hengitä sisään ja hengitä ulos tätä kun jatkaa muutaman kerran niin yleensä pääsee pahimman yli ja on tosi paljon helpompaa tuon kiukku kallen kanssa Voimia