Jatkuva yksinäisyys suhteessa

Mitä tehdä kun suhteessa ei ole enää mitään yhteistä miehen kanssa, eri kaveripiirit ja kaikki. Ei mennä ikinä edes yhtä aikaa nukkumaan... Ei oikeastaan tehdä mitää yhdessä , hyvä kun saa edes kaupassa käymään kerran kuukaudessa, että katsottaisiin yhdessä ostokset.
Oon oikeastaan vasta nyt vajaan kymmenen vuoden jälkeen tajunnut kärsiväni hirveästä yksinäisyydestä. Oon joskus ajatellut että miksi oon aina niin tyytymätön, mutta se yhdessä tekeminen puuttuu kokonaan...
Tunnen olevani vaan virallinen ruuanlaittaja ja tiskien tiskaaja, kahvin keittäjä , pyykin pesijä...
Huolehdin lapsistakin tosi paljon yksin...
Nytkin olen yksin kun mies harrastuksensa parissa ja laittoi vaan viestiä että menee kaverille kun se on yksin nyt kotona ja emäntä jossain, että menee myöhään...
En oikein ymmärrä edes miksi tyydyn tämmöiseen, ero vaan ei ole vaihtoehto... En vaan todellakaan tiedä kauan jaksan tätä, oon jo menettänyt mielenterveytenikin melkein tämän takia ...
Tuntuu ettei näistä asioista puhuminenkaan auta, ei mies ymmärrä yhtään, vetoaa vain heti siihen että kyllähän muutkin ihmiset harrastaa ja minä kiellän siltä kaiken. Totuus on että usein en vaan jaksa sanoa mitään mistään, ja joskus sitten kun olen tarpeeksi kauan kärsinyt hiljaa niin räjähdän asiasta.
Mä en oikein tiedä mikä tämä suhde edes on, vähän kuin kämppiksiä oltais tai jotain sellasta. Mä en ymmärrä miten mies tyytyy tämmöiseen, mikä minä olen edes hänelle , varmaan se lasten ja kodinhoitaja?
Vai pitäskö mun tässä kehittää vaan ihan oma elämä ja menot ja kaikki, mut eihän tämä mene yhtään reilusti että mulla on ikään kuin yksi aikuinen huollettava tässä lasten lisäksi. Joka käy nukkumassa kotona ja makaamassa sohvalla... Mikä se miehen velvollisuus on oikeasti tässä perheessä? Lasten kanssa tämä ihminen on ihan taitava ja kyllä me muuten tullaan juttuun ... Mutta se yhteinen elämä vaan puuttuu ja halutaan eri asioita... Miten ihmeessä tästä voisi jatkaa eteenpäin , en halua elää näin loppu elämääni.

 

Oletko keskustellut miehen kanssa asiasta "räjähtämättä"? Oletko ihan rauhallisesti yrittänyt selittää miehelle miltä sinusta tuntuu ja kertonut, että olet yksinäinen, kaipaat miestäsi, etkä halua elää lopun ikääsi näin?
Kannattaisi istua ihan ajan kanssa alas ja keskustella. Tai hankkia vaikka ammattiapua, jos asia ei kahdenkesken selviä. Luuletko, että miehesi olisi suostuvainen tällaiseen?
Mies ei oikeen voi kuitata, että mitään ongelmaa ei ole, koska parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja MOLEMPIEN tulisi olla tilanteeseen tyytyväisiä. Jos toinen ei ole onnellinen, niin silloinhan parisuhteessa ON ongelma.

 

Kyllä oon yrittänyt asioista puhua ihan normaalisti, räjähtämättä...

 

Pitäisi varmaan vaan yrittää vielä puhua uudestaan... Mutta tuntuu että se menee herkästi siihen ettei mies näe kuin itsensä ja aja omia oikeuksiaan. En minäkään haluan olla mikään takertuja, mutta tämmönen tyytytättömyys kyllä nakertaa aika pahasti...
Ja nyt jotenkin pelottaa edes keskustella koko asiasta kun meillä on muutenkin tosi hankala vaihe , ollaan koettu aika raskaita asioita lähikuukausina, niin tämän asian esille ottaminenkin tuntuu sellaiselta että jos nyt alan puhua niin kohta mies räjähtää ja ottaa kassinsa ja lähtee... Hankalaa.

 

Miten mies suhtautuisi johonkin käytännölliseen ratkaisuun? Tyyliin pari päivää viikosta olisi varattu kumppanille ja parisuhteen parantamiselle? Ja että molemmilla olisi tasapuolisesti oikeus omiin menoihin. Ei niin, että mies huinaa missä huinaa ja sinä määrität menosi lasten mukaan. Tai tällaisen käsityksen sain viestistäsi, että näin homma toimii tällä hetkellä.
Onko teillä minkä ikäisiä lapsia? Onko lapset mahdollista saada hoitoon johonkin. Jos vaikka järjestäisit teille jotain mukavaa tekemistä ja ilmottaisit miehelle tyyliin "Älä järjestä menoa ensi perjantaille, koska me teemme asia X"?
Onko ero kuitenkin miehelle vaihtoehto, vaikke sinulle olekaan? Suostuisiko hän vaikka parisuhdeterapiaan kanssasi? Kolmanen puolueettoman osapuolen mukana olo, voisi ehkä auttaa molempia näkemään ne kompastuskivet omassa käytöksessä ja saisi ehkä ammattimaisempia neuvoja( kuin nyt esim. täältä palstalta).

 

.....nii... sillein siinä voi käydä...
Meilläkin nyt 10v takana..Ja juuri samasta asiasta yritämme/yritän keskustella. Juuri tuossa yhden riidan aikana mies sanoi, että tämä nyt vaan on tätä pikkulapsiperheen arkea ja elämää.
Otin asian uudestaan puheeksi seuraavana päivänä..että ymmärtääkö hän.. että ei se niin voi mennä että olemme vaan jotain lastenhoitajia..että jos luulet että tässä taas pidetään parisuhdetta tauolla seuraavat pari vuotta nii mitä luulet mitä siitä parisuhteesta on jäljellä...
Taisi vähän ymmärtää asiaa...

Viimeks oli rankempaa... mutta mun mielipide on että lyhennettynä koko asia yhteen sanaan on LÄHEISYYS.

Mennä istumaan vierekkäin sohvalle.. Mennä sängyssä hetkeksi aikaa kainaloon, halata, silittää.. koskettaa toista päivänkin aikana, silittää selkää kun toinen kokkaa..

Mutta ihmeitä ei kannata odottaa ihan hetkessä..... ymmärrän että turhauttaa...Ja lopulta asia vaatiikin myös molempien halua... tai eroa.

 

Printtaa toi kirjoitus. Anna luettavaksi.
Se on luettuna helpompi käsitellä.

Jos yrität sanoa saman niin se kuulostaa siltä, että taas akka nalkuttaa jostain ja saa miehen sulkemaan korvansa ja sanomaan joo-joo.

 

Otsikon kysymys. Siihenkin sopeutuu. Meillä vähän eri syyt erkaantumiselle. Tosin ajankäyttö samaa, minun vastuuni lapsista 70 - 80 %., kotitöistä paljon enemmänkin. Nykyään en enää edes halua liian lähelle, ettei odota liikoja. Mies itse ajattanut asiat siihen, ettei halua mihinkään supersyvälliseen. Mutta vaikeiden vuosien jälkeen ollaan kuitenkin nykyään aika okei, välillä hyvinkin läheisiä ja välitetään toisistamme ja perheestä. Mulla on muita läheisiä luottoihmisiä.

 

Niinpä, en missään tapauksessa halua nalkuttaa, kun siitä ei ole mitään hyötyä ja mies ei jaksa sitä...
Miehelle ero on vaihtoehto, minulle ei niinkään ... En vaan ole niitä helposti luovuttajia jotka ensimmäisen ongelman tullessa pistää kamat kasaan ja ongelmat jää selvittämättä...
Meillä ei myöskään ole kovin montaa lapsenvahtia, yksi on ja sekin saatavilla harvoin
Mutta lupasi nyt ihan hetki sitten että voi vahtia lapsia , että saataisiin olla kahdestaan.. se kahdestaan olokin on lähinnä sitä että mies räplää puhelinta... Sain kuulla vuosi sitten jatkuvaa valitusta oman puhelimen räpläyksestä, mutta kun lopetin sen niin mies vaan jatkaa... Joskus tuntuu että meidän välissä on aina ollut TV ja nyt nykyaikana sitten puhelin... Harvoin voi puhua miehelle että se edes ei yhtä aikaa tuijottaisi jotain ruutua.
Mutta nyt vklna tosin tuli puhe tästä , että pitäisi sopia menot että kummallakin on niitä tasapuolisesti... Eikä niin että töiden jälkeen mies vaan lähtee ja mä jään kotiin jatkaa arkea , sen muutenkin todella pitkän päivän jälkeen...

 

Ihan kuin olisit puhunut mun elämästä. Mä keskityn ihaniin lapsiini ja jos äijä ei muutu, niin lemppaan sen sit ku lapset aikuisia.

 

Vähän pinnallinen mies, sori kun sanon suoraan...

Ala lykätä muksut vaikka ensin kerran viikossa miehelle ja ilmoitat rauhallisesti, että "tää lähtis nyt sit lenkille/jumppaan/kavereille, heippa." Mies saa kotona lähentää välejään lapsiinsa ja sä saat hengähdystauon. Sit teet saman pari kertaa viikossa.

Mies ei tajua ennen kuin itse kokee, mitä on selvitä kotona yksin. Voi olla ettei se tajua sen kokeilun jälkeenkään, mut ainaski oot yrittänyt.

Miten mies suhtautuu sun vaikka hellittely-yrityksiin? Jos vaikka hierot niskoja tms?

 

Ja nyt jotenkin pelottaa edes keskustella koko asiasta kun meillä on muutenkin tosi hankala vaihe , ollaan koettu aika raskaita asioita lähikuukausina, niin tämän asian esille ottaminenkin tuntuu sellaiselta että jos nyt alan puhua niin kohta mies räjähtää ja ottaa kassinsa ja lähtee... Hankalaa.

Kirjoita sille kirje, jossa kerrot miltä tuntuu. Joskus on helpompi olla avoin kun ei tarvitse tehdä sitä kasvokkain ja on helpompi ottaa vastaan kun ei tarvitse puolustautua.

 

Vähän pinnallinen mies, sori kun sanon suoraan...

Ala lykätä muksut vaikka ensin kerran viikossa miehelle ja ilmoitat rauhallisesti, että "tää lähtis nyt sit lenkille/jumppaan/kavereille, heippa." Mies saa kotona lähentää välejään lapsiinsa ja sä saat hengähdystauon. Sit teet saman pari kertaa viikossa.

Mies ei tajua ennen kuin itse kokee, mitä on selvitä kotona yksin. Voi olla ettei se tajua sen kokeilun jälkeenkään, mut ainaski oot yrittänyt.

Miten mies suhtautuu sun vaikka hellittely-yrityksiin? Jos vaikka hierot niskoja tms?

No ei se mitään vaikka sanot ehkä itse kuvailisin jotenkin itsekkääksi, mutta kukapa ei olisi , kyllä minussakin sitä riittää .

Mutta noi hellittely yritykset on yleensä sellaisia, että saan kyllä hieroa mutta sitten sellainen kutittelu ym on kiellettyä, se kuulemma vaan ärsyttää ihan hirveästi . Mutta enpä mä siitä hirveästi vastakaikua saa ...
Onneksi tässä muutaman viikon päästä lähdenkin yksin reissuun, en muista milloin olisin viimeksi ollut yksin jossain ihan useamman päivän.. ehkä 5vuotta sitten? Kävin ulkomailla...

 

No ei se mitään vaikka sanot ehkä itse kuvailisin jotenkin itsekkääksi, mutta kukapa ei olisi , kyllä minussakin sitä riittää .

Mutta noi hellittely yritykset on yleensä sellaisia, että saan kyllä hieroa mutta sitten sellainen kutittelu ym on kiellettyä, se kuulemma vaan ärsyttää ihan hirveästi . Mutta enpä mä siitä hirveästi vastakaikua saa ...
Onneksi tässä muutaman viikon päästä lähdenkin yksin reissuun, en muista milloin olisin viimeksi ollut yksin jossain ihan useamman päivän.. ehkä 5vuotta sitten? Kävin ulkomailla...

Kutittelu ?????

Joo ei.
Mua ainakin alkaa oksettaa joku kutittelu. Ei se ole mitää aikuisten läheisyyttä.

 

Kutittelu ?????

Joo ei.
Mua ainakin alkaa oksettaa joku kutittelu. Ei se ole mitää aikuisten läheisyyttä.

No sellainen hively, hipsutus ja silittely... sitä tarkoitan. Minä ainakin pidän siitä paljon .

 

Kaikki ei pidä musta se on inhottavan tuntusta sori vaan... koko kämmenellä silittäminen, se käy.