Jatkuvaa haukkumista... Neuvoja?

Minä myös kuulen mieheltä ikuisesti kommentteja vanhoista mokistani, vuoden vanhoista jutuista mitä olen joskus vahingossa sanonut hänen mielestään väärin tms. Hän ei koskaan kiellä minua lähtemästä viihteelle mutta kun olen siellä ollut kavereiden kanssa, kuulen siitä monta kuukautta jälkeenpäin aina sopivassa tilanteessa tyyliin "Siellähän on voinut tapahtua vaikka mitä". Yleisin kommentti mitä kuulen, on kun kysyn häneltä vaikk jostasi asiasta että puhuuko hän totta, hän vastaa niin v.ittumaisesti kuin pystyy "Mä en ole sellanen ku sä". Lehmäksi, #&%?$!*, valehtelijaksi sanotaan monta kertaa viikossa. Vaikken ole jotain asiaa tehnyt, niin kun hän saa päähänsä että olen, kuulen siitäkin ainakin puoli vuotta.
Joskus kysyn häneltä leikillään baari-illan jälkeen (hän käy ainakin 2 kertaa kuussa, minä paljon harvemmin) että oliko hän kiltisti, saan kauheat huudot siitä ettei minulla ole mitää varaa sanoa kun jaan kaikille... Hän on saanut päähänsä että olen pettänyt häntä melkein vuosi sitten yhtenä kertana kun olimme YHDESSÄ baarissa työporukalla. En ole, mutta hän ei sitä usko ja vaikeahan sitä on mitenkään todistaa etenkään näin pitkän ajan jälkeen.
Kerran näin omituista painajaista missä mieheni petti muna mennen tullen ja vielä nauroi päälle, ja herätessäni kerroin unesta miehelle. Riitahan siitä tuli, en vissiin olisi saanut unesta kertoa "koska oikeastihan se olen minä joka niin tekee"...

Tuntuu ettei mistään voi sanoa mitään, ei leikillään eikä oikeasti surullisena. Aina saan vastaukseksi vain että kun hän on niin paljon parempi kuin minä, eikä hän mitään tee väärin koskaan. Mies oli alunperin kiltteyden perikuva, ja olen varma ettei hän petä minua. En tiedä mistä on kyse, hän itse väittää että luottamuspulasta ja epävarmuudesta. En kuitenkaan jaksa aina kuulla sitä miten minä olen huonompi ja teen kaiken väärin. Haluaisin selvittää asiat, todella keskustella kaiken selväksi ettei vanhoihin asioihin tarvisi aina palata. Mutta kun aloitan puhumaan vakavasti, tulee vaan h.elvetin kärsimätöntä huutoa ettei hän jaksa ja miksi minä teen kaikesta aina niin vaikeaa! Eikä ole kyse siis pelkästään pettämisestä, yleensäkin ihan kaikesta minä hänen mukaansa valehtelen. Ja saan siitä huutoa koko ajan, ja jos haluaisin puhua jostain siitä nousee heti hirveä riita, pelkästään siitä että haluan jostain puhua.

Haluaisin vain todella puhua kaiken selväksi. Mun mielestä ei ole mitään järkeä jatkaa pari päivää sanojaan varoen, ja sitten taas aiheuttaa riita jostain vanhasta asiasta "koska hän ei ole sellainen valehtelija ja pettäjä kuin minä". Mies itse puhui joskus siitä ettö alotettais puhtaalta pöydältä, ettei enää mainittais vanhoista asioista koska niille ei enää mitään voi tehdä. Minä ilman muuta halusin sitä, koska itse en mistään avnhoista jankuta, ja halusin että mieskin lakkaisi jauhamasta mitä kaikkea luulee minun tehneen joskus ikuisuus sitten. No, joka riidan yhteydessä ne vanhat asiat tulevat edelleen esiin ja kun sanon että eikö pitänyt aloittaa puhtaalta pöydältä, mies siihen vaan "ettei hän ole mitään sopinut" ja "sitten kun sinä lopetat valehtelemisen". Millä lopettaa se kun hän luulee että valehtelen kaikesta? Pitäisikö myöntää asioita mitä en ole tehnyt?

Todella sekava teksti ja varmasti kirjoitusvirheitä, anteeksi. Toivoisin saavani jotain mielipiteitä silti.. Ehkä apua jos jollain jotain ideoita?

 

Mites jos hakisitte perheneuvolasta taikka vastaavasta apua.Ei mun mielestäni toi ole hyväksyttävää,missään muodossa.Niin ja miksi siedät moista käytöstä?!Parsisuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta.Yksin on hankala pitää yllä parisuhdetta.Jos molemmat osapuolet haluavat panostaa suhteeseen niin sitten asia on ok.Mutta yksin ei mielestäni kannata ryhtyä,silloin kannattaa valita eri osoitteet.

 

\

Mites jos hakisitte perheneuvolasta taikka vastaavasta apua.Ei mun mielestäni toi ole hyväksyttävää,missään muodossa.Niin ja miksi siedät moista käytöstä?!Parsisuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta.Yksin on hankala pitää yllä parisuhdetta.Jos molemmat osapuolet haluavat panostaa suhteeseen niin sitten asia on ok.Mutta yksin ei mielestäni kannata ryhtyä,silloin kannattaa valita eri osoitteet.

Mies nimenomaan sanoo mulle joskus syyksi käytökseensä ettei hän yksin pysty pitämään parisuhdetta yllä... Viittaa tässä siihen et mä oon aina ollu huono puhumaan asioistani kenellekään, sellasista mitkä mun mieltä painaa. Toiseks olen huono näyttämään tunteitani esim. halaamalla muuten vaan. Seksistä ei ole puute, joskin sekin on vähentynyt riitojen takia. Sillon ku alettiin seurustelemaan varotin kyllä miestä siitä et olen helposti aika sulkeutunut ja et menee pitkään ennen ku pystyn kaikesta puhumaan, ja et olen huono myös spontaanisti halailemaan tms. näyttämään tunteitani. Mies sanoi ettei asia haittaa, että hän ymmärtää ja yrittää auttaa asiassa.

Mies nykyään kiristää minua siten, että huutaa mulle olevansa masentunut ja että häntä painavat monet asiat muttei hänkään pysty puhumaan minulle. Sitten kun loppujen lopuksi saan hänet puhumaan, hän sanookin että homma oli vain kusetusta, ei häntä mikään paina! Ja vaikka hänelle on luontaista halailla ja kosketella yms. ihan itsestään, hän oikein taistelee ettei tekisi mitään sellaista vahingossakaan koska minä en usein tee.

Aina, jos vihdoin saan kerrottua jonkin asian mikä mieltäni painaa, hänellä on aina asiat huonommin! Minulla epäili työterveyslääkäri kasvainta jokin aika sitten ja kun kerroin siitä miehelle, hän oli aluksi myötätuntoinen mutta kun oli itse silti huolissani ja surkea, loppujen lopuksi hän alkoi huutamaan että hänellä kyllä on vaikka mitä vaivaa mistä minä en tiedä!

Rasittavaa, masentavaa, uuvuttavaa... Neuvoja jos joku jaksaa lukea. Kiitos :ashamed:

 

Nyt kuule otat itseäsi niskasta kiinni ja täräytät nyrkin pöytään! Eihän teillä ole mitään parisuhdetta, te ette luota toisiinne ja te vaan kyräilette. Se rasittaa ja uuvuttaa molemmat.
Teet hänelle selväksi, että jos ei meno parane, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Et maininnut onko teillä lapsia. Jos on, hekin kärsivät huonosta suhteestanne.
Aina voi yrittää sopia, käykää vaikka perheneuvolassa; sinne voi mennä myös yksin, jos puoliso ei suostu tulemaan mukaan. Tehkää selvät pelisäännöt; ne kannattaa laittaa paperille, jotta voi muistaa vielä parin kuukauden kuluttua, että mitä sitä on tullut luvattua. Ja samalla tarkistaa, onko lupauksista pidetty kiinni!

Muuta ei voi sanoa kuin, että paljon voimia ja älä alennu kynnysmatoksi!

 

http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2

 

Hui, oletkohan minun ex-aviomieheni kanssa yhdessä? Jos näin on niin ota äkkiä hatkat!

Itse elin vuosia suhteessa, jossa mulla ei olisi saanut olla mitään sosiaalista elämää kodin ulkopuolella. Jos ei olisi ollut yhteisiä lapsia, olisin lähtenyt menemään jo aiemmin.

Ikinä en ole ollut mikään bilehile, mutta kävin ulkona ystävien tai työkavereiden kanssa ehkä neljä, viisi kertaa vuodessa. Joka kerta oli jo etukäteen tiedossa kauheeta valitusta. Jos laitoin vaikka huulipunaa, tuli siitäkin sanomista että "ketä varten sä meikkaat" yms. Ja olen työssä, jossa pitää jonkin verran laittautua joka tapauksessa ihan arkenakin! Jos tulin kotiin neljän aikaan aamulla (normiaika, jos on ollut ravintolassa valomerkkiin asti), tuli mies erittäin äkäisenä jo ulko-ovelle huutamaan ja ilmoittamaan avioerosta. Sama kaava joka kerta. Enkä tosiaankaan ollut silloin enkä nykyäänkään mitenkään usein juhlimassa! Kiltisti tulin kuitenkin aina kotiin, toisin kuin hän muutamaan otteeseen...

Joskus jos erehdyin lähtemään hänen kanssaan yhdessä ulos, sai hän jossain vaiheessa iltaa aina täysin perusteettoman mustasukkaisuuskohtauksen. Aina sain hävetä silmät päästäni.

Riidellessä hänellä oli tapana myöskin kaivella vanhoja asioita, lisäksi uhkaili kaikenlaisella, mm. vievänsä lapset mahdollisen eron myötä. No, lapset asuvat luonani ja isää ei heitä juurikaan kiinnosta nähdä joten uhkailuksi sekin vaan jäi.

Kukaan ei voi tietenkään tehdä päätöksiä Sinun puolestasi ja jokainen suhde on erilainen. Kuulostaa kuitenkin mielestäni huolestuttavalta. Etenkin, jos teillä ei ole yhteisiä lapsia niin älä hyvä ihminen niitä tuon miehen kanssa teekään! Sinuna lähtisin menemään nyt eikä sitten joskus.

Jossain on olemassa ihana ja täyspäinen mies sinullekin. Itsekin kohtasin 1,5 vuotta eroni jälkeen ihanan miehen sattumalta harrastukseni parista ja nyt ensimmäisen kerran elämässäni elän todellisessa rakkaussuhteessa :heart: .

 

Huolestuttavaa tosiaan minunkin mielestä. Samoin kuin oma tilanne.

Omalla kohdalla mies myös on jatkuvasti arvosteleva, ei ulkonäköä, mutta tekemisiä, ammatilliselta kannalta, kun olen toiminut eri tavalla kuin hänen tuttavansa, ja muita persoonallisuuden piirteitä piikittelevä. Välillä tulee myös tunne, että kilpaillaan siitä, kumpi tärkeämpi lapselle...Ja mitä uhrauksia hän tekee, huomaamatta minun tekojani. Muut tietävät minua koskettavia asioita paremmin kuin minä itse jne. Vähättelee yms. Ja uhkailee myös että vie lapset, jos en ole hyvä äiti. No vm. ei todellakaan merkkejä ole, mutta miksi kukaan tuollaisia yleensä toiselle sanoo (ellei ole syytä????). Ja sitten sanoo, että kaikki ollut leikkiä.

En pidä itseni vähättelysä enkä uhkailusta. Ja omien sanojensa mukaan rakastaa minua niin paljon. Eipä siltä tunnu. Purkauksiensa jälkeen vaatii minulta rakkauden tunnustusta! Onko itsetunto niin huono, että toista alentamalla yrittää sitä paikkailla?

 

Musta tuntuu kans et mun miehen kohdalla kyseessä huono itsetunto.. Ja varmaan myös se et osaan itse olla rasittava riitelytilanteissa. Olen vaan niin toivoton osoittamaan itse välittämisen merkkejä oma-aloitteisesti, ja toisekseen en tiedä pitäisikö olla enemmän myöntyväinen asioihin, kun olen kaikkea muuta kuin se kynnysmatto. Viimeiseen asti pidän kiinni omista asioista ja mielipiteistä, enkä miehen mustasukkaisuuden takia tinkisi IKINÄ omista menoista! Niitä ei kyllä nykyään paljon ole, ei ole baariin meno huvittanut itseäni.

Joku tossa kirjoitti siitä ettei saanut mennä mihinkään eikä esim. emikkaamista katsonut mies hyvällä, niin piti korjata ettei mun mies ole mua kieltänyt mihinkään menemästä enkä koskaan kyllä sellaiseen suostuisi.

No, nyt parempi päivä ja kirjoituksista rohkaistuneena otin eilen asiat puheeksi. Saimme selvitettyä asioita hyvin, ja nyt ollaan hetken aikaa näkemättä ja pohditaan. Ei siis eroa, vaan muuten vaan. Sovimme että aloitamme nyt todella puhtaalta pöydältä eikä vanhoja asioita enää jauheta vaikka kuinka riideltäisiin! Toivottavasti en siis enää joudu kuuntelemaan syyttelyä ja hänen paremmuuttaan... Tein selväksi että jos ei voida aloittaa puhtaalta pöydältä ilman vanhoja asioita, ei ole muita vaihtoehtoja kuin ero, homma ei toimi. Ainakin jutellessa tuntui siltä että tää tilanne on ollut niin monen p.askan asian summa.. Ja varmaan kummankin käytöksen. Toivon nyt parempaa, kiitokset neuvoista!

Niin, ja ei ole lapsia emmekä asu yhdessä..

 

Onkohan miehelläs puhtaat jauhot pussissa? Vaikuttaa ettei oo. \|O

 

Niin, ja ei ole lapsia emmekä asu yhdessä..
[/quote]

Se nyt vielä puuttuisikin
Onnea valitsemallenne tielle :hug: