Jeesiä nyt kodin siisteyden ylläpitoon, please!

  • Viestiketjun aloittaja Almakkana
  • Ensimmäinen viesti
Almakkana
Tsimiltä meni nyt ohi koko mun pointti; EN JAKSA ENÄÄ TEHDÄ KAIKKEA YKSIN.

Meillä on ihan liian pieni asunto (70 neliön kolmio viidelle ihmiselle) mutta sille ei vain voi mitään tällä hetkellä kun isompaa ei olla hakemisesta huolimatta saatu.
Tavara on aika minimissään. Kolmella eri sukupuolta tai ikäluokkaa olevalla lapsilla nyt on paljon leluja kun kaikki leikkivät eri tavaroilla.
 
Opettet (ja opetat muillekkin) että kun kulkee eestaas, niin mukana viedään ne lojumaan jääneet tavarat, lelut ja pyykit. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa viimeistään siivotaan lelut ja tarvikkeet, mitä ollaan päivän aikana esiin otettu. Meillä lapset tiskaa, pyyhkii pölyjä, tyhjentää tiskikonetta, vievät pyykkiä siinä kuin minäkin.

Ka sitten turha tavara kierrätykseen. Ja toimivat säilytystilat kaikille tavaroille ja vaatteille.
 
tsim
Tsimiltä meni nyt ohi koko mun pointti; EN JAKSA ENÄÄ TEHDÄ KAIKKEA YKSIN.
Siksi minä laitoinkin tuo jälkimmäisen kommentin...

"Hei hetkinen, tää on tosi häiritsevä kommentti: "Teen kaiken yksin, kun se käy minulta kätevimmin ja on ihan kohtuullistakin, kun mies on ollut päivän kotona lapsen kanssa."
Sun mies on kaiket päivät kotona joten siivoat sen vuoksi itse työpäivän vuoksi!? No huhhuh."

Sinä tunnut olevan sitä mieltä, että on hirveän väärin, että nainen siivoaa yksin, vaikka se toimisi kyseisessä perheessä. Sen takia pistin tuon pitkän kommentin. Se on sitten eri asia, että kaikissa ei toimi, mutta minusta ei pitäisi olla mitenkään kiellettyäkään, että toinen puoliso tekee vaikka aivan kaikki kotityöt. Tunenpa yhden iloisen ja reipaan perheenisänkin, joka tekee käytännössä kaikki kotityöt, eikä valita yhtään. En tiedä miksi tuollaiseen on päädytty kahden työssäkäyvän perheessä, mutta ihan hyvin vaikuttaa toimivan.
 
"ilona"
Paljon tullut samoja asoita mitä itsekin käytän (esim. Big Bang Theory), en viitsi niitä alkaa toistamaan mutta itse huomasin vähän aikaa sitten miten paljon aikaa säästyy ja siisteys paranee kun järjestää jätteiden lajittelun kunnolla. Olen siis aiemminkin pyrkinyt jätteet lajittelemaan mutta lasit ja metallit olivat muovipusseissa varastossa ja pahvit keittiössä olevassa roskiksessa ja voi plääh kun piti lähtee tyhjentämään niitä täynnä tursuilevia pusseja jotka olivat ties missä imekkeissä. Samoin pahviroskiksen ympärys oli tosi törkeen näkönen maito ja mehu roiskeiden takia. Sitten keksin raivata varastoon 1mx1m kokoisen alueen johon ostin 4 kpl tukevia muovikoreja (paperille, pahville, lasille, metallille) ja niiden pohjalle sanomalehti suojaksi. Nyt on helppo käydä nakkaamassa tyhjät purkit ja purnukat suoraan keittiöstä varaston nurkkaan omaan koriinsa ja heti huomaa kun joku kori alkaa täyttyä niin ei kun kauppareissulle auton takapenkille matkaan ja keräykseen. Eikä sotke autoa samalla tavalla kuin muovipussit jotka aina kaatuivat matkan aikana ja levittivät sisältönsä pitkin autoa. Muovikorit on sit helppo pesasta jos likaantuvat. Itselläni tulee ainakin lajiteltua jättet paljon tarkemmin kuin aiemmin mikä vähentää huomattavasti tavan roskikisen täyttymistä ja näin ollen niitä roskapusseja ei ehkä kerry sinne eteiseen sitten.
 
tsim
Opettet (ja opetat muillekkin) että kun kulkee eestaas, niin mukana viedään ne lojumaan jääneet tavarat, lelut ja pyykit. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa viimeistään siivotaan lelut ja tarvikkeet, mitä ollaan päivän aikana esiin otettu. Meillä lapset tiskaa, pyyhkii pölyjä, tyhjentää tiskikonetta, vievät pyykkiä siinä kuin minäkin.

Ka sitten turha tavara kierrätykseen. Ja toimivat säilytystilat kaikille tavaroille ja vaatteille.
Yhteiset siivoushetken kuulostavat hyviltä. Pelkästään 15 minuutissa ehtii järjestellä vaikka kuinka. Ehkä minäkin valjastan koko porukan mukaan iltajärjestelyihin, kunhan poika tuosta kasvaa.
 
Niin makaa kuin petaa
Miksi lapsesi eivät tee kotitöitä? Et kai halua, että heistä tulee samanlaisia kuin miehesi? Nyt kaikki mukaan YHTEISEN kodin hoitoon. Meillä lapset ovat olleet apuna siitä lähtien, kun oppivat kävelemään. Ja hajottamisenkin osaavat hyvin :) ja ei, ei ole armeijakuri. Onneksi meillä myös mies tykkää puhtaudesta ja osallistuu. Ps. Millainen siivo oli miehesi asunnossa ennenkuin muutitte yhteen? Jaksamista!
 
Almakkana
Miehen poikamiesboksissa oli ihan kamala sotku, ei ehtinyt kauaa yksin asua ennen yhteenmuuttoamme ja en usko että oli siellä kertaakaan esim. imuroinut.
Meillä ei ole tilaa järjestää 1x1m aluetta kierrätykseen vaan kaikki kierrätys tapahtuu pienissä keittiökaapeissa.
 
Tee lapsille taraataulutyyppinen kiristysväline. Joka viikko pitää tietyt jutut olla tehtynä tai perjantaina ei pelata ja lauantaina huoneen siivous ennen kuin heruu peliaikaa. Jokaiselle ikätason mukaisia hommia, jotka laspi pystyy itsenäisestikin hoitamaan. Alkuun saat varmaan ratkuttaa asioista, mutta muutaman pelikerran jäätyä välistä luulis menevän perille.

Miehelle sanot imuroitko vai pesetkö vessan, viikkaatko pyykin vai tyhjäätkö tiskikoneen. Selkeet vaihtoehdot niin eiköhän se jotain tee. Omatoimista siittä et välttämättä ikinä saa...
 
"vieras"
Eli perinteinen kaava siis. Otetaan tiettyjä ominaisuuksia omaava mies (siivoton, raha-asioissa holtiton, juoppo) ja aletaan, sitten kun on lapset tehty, ihmettelemään, että kyllähän sen miehen PITÄISI YMMÄRTÄÄ, että noin ei voi käyttäytyä.
 
Khimaira
Jaah, toimiskohan tuo.. vai saisinkohan valittavan akan maineen yrittäessäni delegoida tehtäviä. Sekin vie yllättävän paljon energiaa jos/kun joudut yksin naputtamaan, käskyttämään ja tsemppaamaan muuta jengiä töissään - joka päivä.
Koti on yhteinen, ei mikään täysylläpitohotelli...

Jos muuta perhettä ei kiinnosta siivoaminen, niin sopikaa joku kultainen keskitie jota kaikki haluavat noudattaa?

miten mies suhtautuu sotkuihin/ siivomiseen?
 
"vieras"
Osta jotain kannellisia laatikoita/koreja joihin lasten lelut voi näppärästi heittää vaikka nopeastikin sen enempää järjestelemättä. Joka huoneeseen yksi ja kansi päälle niin kukaan ei nää mitä ne sisältää. Sitten kerran viikossa vähintään järjestelet ne oikeille paikoilleen.

Ruuan jälkeen likaiset astiat koneeseen,heti,ettei ne jää lojumaan. Ja puhtaat heti pesun jälkeen kaappiin. Pyöritä pyykkiä joka päivä yksi koneellinen.

Meillä päivä menee jotenkin näin:

Aamupala (lapset syö ja sillä aikaa tyhjennetään astianpesukone jossa ovat eilisiltana pestyt astiat)
Aamupala-astiat koneeseen.
Ennen uloslähtöä pyykkikone pyörimään ja pyykit kuivumaan kun tullaan sisälle.
Lapset syö lounasta ja taas astiat suoraan pöydästä koneeseen.
Leikit siivotaan ennen päiväunia.
Illalla laitan viimeiseksi vielä astianpesukoneen pyörimään jos en jaksa tyhjentää sitä pesun loputtua niin tyhjennän sen sitten tuossa aamulla. Lataan myös pyykkikoneen valmiiksi niin se on helppo laittaa pyörimään seuraavana päivänä.
Kuivat pyykit viikkataan suoraan kaappiin.

Siivouspäivänä meillä mies pyyhkii pölyt ja imuroi,mä luuttuan,pesen pyykkiä ja vaihdan petivaatteet ym.

Ja joka ilta tietysti lasten lelut pois lattialta ennen nukkumaanmenoa,vaikka sitten niihin koreihin.
 

Yhteistyössä