Olin eräissä illanistujaisissa jo jokunen aika sitten ja kaikki meni mallikkaasti kunnes yhtäkkiä kaikki alkoivat tosi ilkeiksi mulle ja suorastaan vattuilivat kaikesta. Jonkun aikaa meni kunnes syykin selvisi: yksi vieraista oli väittänyt että on joutunut olemaan fysiterapiassa kaksi vuotta koska minä olen ajanut sen päälle! Siis mitä vattua? Mulla ei ole edes ajokorttia saati autoa ja en todellakaan ole mitään tällaista tehnyt!! |O
Tästä syntyi oikein kiivas keskustelu kun vieraat selkeästi uskoivat tätä jätkää ja syyttivät mua yliajajaksi. Tiedän ton tyypin ja se ei todellakaan missään hoidossa ole ollut ja tietää valehtelevansa. Paikalla ollut poliisivieras sanoi vievänsä asian eteenpäin ja siihen tämä vieras että joo viedään. Sanoin että kai sulla nyt on sitten näyttää jotain papereita siitä fysioterapiasta niin hän vaan että ei kai niistä mitään papereita saa. Siis valehteli silmät suut täyteen ja syytti mua rikoksesta mitä en ole tehnyt vielä poliisille! Sanoi että lähtee asemalle tekemään rikosilmoituksen ja sanoin siihen että lähden mukaan ja homma menee päinvastoin. Hän vastasi, että eihän ne poliisit tiedä onko mitään tapahtunut, joten voi tehdä näin. |O Luuli sen olevan ihan ok, että tekee valheellisen rikosilmoituksen!
Lopulta homma lähti selviämään ja muutkin alkoivat uskoa että jätkä on keksinyt koko jutun ja siihen tää vaan naureskeli mulle että etkö tajua että oisin voinut tehdä tuon kelle vaan, mahtaa huomenna hävettää! Siis mua vai, miksiköhän?
Jotkut vieraista jäivät uskomaan tätä jätkää ja pitävät mua nyt rikollisena ja osa oli taas mun puolella. Mitä mun ois pitänyt tehdä? Eikö ole jo jonkunlainen rikos pilata toisen ihmisen maine syyttämällä rikoksista mitä ei ole tehnyt? Olin kuin henkisesti raiskattu tän tilanteen jälkeen niin kamalaa se oli! Mikä tuota jätkää vaivaa ja mitä tuollaisille voi tehdä?