Jos ei haluakaan miestä, kolmea lasta, omakotitaloa ja koiraa?

Takanani on kaksi pidempää suhdetta, ensimmäisestä suhteesta kaksi lasta. Lapset ovat päivieni valo ja suurin rakkauteni. Enempää lapsia en halua, olen tiennyt sen jo kolme vuotta. Tällä hetkellä olen sinkku.

Nyt olen pohtinut haluanko enää edes parisuhdetta. Nautin miesten seurasta, ja tykkään miehistä, mutta ala kallistua sille kannalle, ettei mua ole tarkoitettu pitkäaikaiseen suhteeseen. Syystä, että minä satutan ja mies satuttaa. En ole helppo kumppani, pystyn myöntämään sen.

Mä olen päätynyt ehkä hölmöistä syistä seurustelemaan ja yksi syy ollut aina se, että kun pitää. En ole mitään ilman miestä tai en ole onnellinen jos en seurustele. Nyt aikuisempana ja elämää jo hieman kokeneenakin huomaan, että olen paljon enemmän silloin kun en ole parisuhteessa, ja olen jopa onnellisempi.

Saisiko täältä vertaistukea yleisesti vallitsevaa mielipidettä, että ihminen on tarkoitettu yksiavioiseksi vastaan?
Aurinkoa päivään!

 

Jos koet olotilasi hyväksi sinkkuna niin eihän sinun ole pakko alkaa seurustelemaan vaan seurustelun vuoksi. Niin minä olen toiminut elämässäni ja hyvin on mennyt.

 

olla mies? Missä se on määritelty? Ettei vaan sun pään sisällä? Tee nyt hyvä ihminen niin ku susta tuntuu parhaalle, ei maailma ole noin ahdas.

 

Se on itselleen ollut suuri helpotus, kun pystynyt myöntämään, että elämä on hyvää juuri näin kun se on. Kun saa nauttia tästä hetkestä ilman, että odottaa koko ajan jotain.

Ja rikkonut sen uskomuksen omassa päässään, että onnellisuus olisi riippuvaista muista ihmisistä. Minä itse päätän elämästäni ja olen vastuussa siitä. Miten upea tunne! Ja miten paljon siitä voi saada voimaa! Tähän sopisikin, että elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.

 

kimuli: Juurikin se on ollut uskomus oman pään sisällä, jonka olen saanut rikottua vasta vähän aikaa sitten. Mutta kun sen oivalsin, tunsin suuren helpotuksen tunteen.

 

no herranen aika. jos ei halua olla parisuhteessa, eikä lapsia eikä koiria, eikä edes sitä
taloa, niin ei sitä sitten tarvii haluta. jos musta jostan syystä tulee sinkku. niin en mäkään
ala enää kenenkään kanssa parisuhteeseen.

 

Nykyään on onneksi yleisesti hyväksyttyä elää monella eri tavalla!
Onneksi!

Mun mielestä kolme lasta, omakotitalo ja mies kuulostaa todella työläältä ja hermoja kiristävältä ratkaisulta etenkin jos lisänä on vielä oma työ ja ura!!

Itsellä on mies, kaksi lasta ja rivaripätkä. Ei lemmikkejä vaikka lapset niitä mankuu. Ei enempää lapsia, todellakaan. Nämä kaksi ovat elämässäni tärkeintä, mutta enempää en jaksa enkä kaipaa.

 

Ihan sama, jos ja kun itse maksat perheenne elatuksen ilman muiden veronmaksajien apua.

Kahden vanhemman perheessä taloudelliset resurssit ovat usein paremmat, ja tällöin he pystyvät paremmin huolehtimaan itse myös jälkikasvustaan. Tämäpä se on juuri se parisuhteen tarkoitus. Muodostaa yksikkö, joka selviää talven koettelemuksista hengissä eikä kuole nälkään etc.

Veronmaksajien selkänahasta revityillä rahoilla ylläpidettävä "hyvinvointi"yhteiskunta mahdollistaa ikävä kyllä nykyään tällaisen kukasta kukkaan hyppimisen ja latten litkimisen kahviloissa samalla kun niiden penskojen hoito on ylkoistettu muiden harteille.

 

Oletko siis Jorma69 sitä mieltä, että ihmisen täytyisi tehdä vasten omaa tahtoaan ja onnellisuuttaan, jotta valtio voisi hyvin? Millaisia ratkaisuja sinö olet omassa elämässäsi tehnyt valtion hyväksi, eritoten kiinnostaisi tietää millaisia kompromisseja se on vaatinut sinulta. Kuulostaa todella omituiselta puheelta tuo sinun käsityksesi mitä pitää ja täytyy.
Voin kertoa, että käyn töissä ja elätän lapseni itse. Toki saan elatusmaksuja lasten isältä, ja lapsilisän. Lapseni ovat kunnallisessa hoidossa sen aikaa kun käyn töissä. Muulloin jos haluan omaa aikaa, minulla on hyvä tukiverkosto sitä varten olemassa.
Mutta silti ihmettelen maailmakatsomustasi kovasti!

 

Mulle riittäis ehkä sellanen ihmissuhde, jossa saisin rakastaa toista ja vastaanottaa rakkautta häneltä. En tiedä miksi haluaisimme kotitöistä kiistelemään saman katon alle, mutta voisi olla ihanaa herätä saman pöydän ääreen aamuteelle muutaman kerran vuodessa.

Merkityksellinen ihmissuhde, mutta yhdessä erikseen. Välittäen toisesta, mutta antaen omaa tilaa myös.

 

Hyvä jos myönnät itsellesi ettet halua noita ja et ne on olleet vaan yleisen odotuksen mukaisia "pakkoja". Mä olen jotenkin sillä kannalla et jos joskus eroan, niin se oli sit siinä jatkan yksin. En ota ketään enää riipakseni.

 

Älä veikkonen suinkaan homma itsellesi miestä/parisuhdetta vain siksi, että ympäristö niin haluaisi/suosittelisi/arvostaisi tms. kökköä. Mun mielestä kirjoituksesi mukaan sä vaikutat varsin pätevältä naiselta, siis että tiedät nyt tasan tarkkaan mitä haluat elämältäsi, miten sen haluat elää.

Eikä se mies ja kolme lasta karvaturreineen sitä onnea takaa, ei se suinkaan ole onnellisuuden määritelmä. Kaukana siitä. Kyllä jokaikinen imhinen itse määrittelee sen oman onnensa ja silloin on myös valmis tekemään hommia sen onnellisuutensa eteen. Sä vaikutat nyt varsin seesteiseltä ja elämääsi tyytyväiseltä, miksi siis laittaa nykyistä tilannettasi epätasapainoon?

Toki ainahan sitä sutinaa saa olla - se pitää mielen virkeänä. Minulta ainakin saat siunauksen itsellisen naisen elämääsi .

 

Kyllähän tässä on sellaisia asioita elämänsä aikana käynyt läpi, että tietää jo mitä haluaa ja mitä ei. Ehkä parisuhteessa ja yhdessä asumisessa juuri ne huonot puolet saa minut tuntemaan vahvasti, etten kaipaa mitään vakinaista suhdetta.

Korkeintaan myöhemmin suhteen jossa molemmilla omat kodit ja omat menot. Mutta en välttämättä sitäkään kaipaa.
Tiedän, että hullutteluseuraa saan takuulla, jos haluan. Juuri nyt en halua sitäkään.

Haluan nauttia lapsistani, työstäni ja vapaudestani elää juuri sellaista elämää joka sopii minulle. Eikä se satuta ketään, joten en ole tilivelvollinen kenellekään.

Ihanaa! Kiitokset rohkaisevista vastauksistanne!