Jos epäilee että jalassa on laskimotukos

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
"mummo"
itse loukkasin jalkaterän kun laskeuduin saunanlauteilta tyhjä vesimalja kädessä ja liukastuin kaakelilattialle. kauhea tuska lalkaterässä. huuhtelin kylmällä vedellä heti kun kipu antoi myötä, oltiin mökillä ja sairaala kaukana. jääpussilla myös haudottiin. kahden päivän päästä vasta menin päivystävälle hoitajalle, arveli että isovarpaan viereinen varvas murtunut, hiusmurtuma. hoitajalla röntgenkatse kun ei edes kuvauttanut eikä antanut sairaslomaa enkä uskaltanut edes pyytää kun 2 kk sitten vasta olin ollut pitkällä saikulla. päätteli hoitaja mustuneesta varpaasta vian. 7 päivää linkutin ja kuljin myös töissa. jalalla ei voinut astua kunnolla kun päkiän alla jokin kohouma ja varpaita ei voinut taivuttaa, iltaisin turvoksissa. no uudestaan sairaalaan ja nyt lääkärille, ei olisi kuvauttanut mutta vaadin koska teen jalkojen päällä töitä ja pitää olla päivittäin 12 tuntia lalkojen päällä. no murtumaa ei näkynyt ja jalka alkanut palelemaan. lääkäri neuvoi pitämään kylmää kääröä ja lepuuttamaan jalkaa ylhäällä ja rasittamatta. paheniko vika kun yli viikon kävelin sillä pitkät päivät kun pelkäsin saikkua ja työnantajaa. toinenkin jalka kipeytynyt kun olen linkkassut. nyt sain sauvat avuksi. pelottaa.
 
"huolestunut"
Olen kuullut, että tukosalttius on perinnöllistä? Tämä kai voitaisiin testata geeneistä... Tädilläni on ollut jalassa joku tulppa ja nyt huolestuttaa että onko minullakin tuollainen taipumus. Jostakin lehdestä luin ennen joulua, nyt en muista mistä, että geenitestin voisi tilata nestistäkin. Onko kellään tästä kokemuksia?
 
Vastaaja
[QUOTE="huolestunut";22825460]Olen kuullut, että tukosalttius on perinnöllistä? Tämä kai voitaisiin testata geeneistä... Tädilläni on ollut jalassa joku tulppa ja nyt huolestuttaa että onko minullakin tuollainen taipumus. Jostakin lehdestä luin ennen joulua, nyt en muista mistä, että geenitestin voisi tilata nestistäkin. Onko kellään tästä kokemuksia?[/QUOTE]

Tukosalttius on perinnöllistä ja sen voi testata. Ilmeisesti on olemassa muitakin testejä nykyään, mutta itse kävin lääkärillä, joka laittoi testiin, kun itselläni oli tukos. Ja olihan se taipumus, vaikka muilla suvussa ei ole tukoksia ollut.

Tuossa edellä oli yksi, joka esitti faktoina asioita, jotka eivät olleet faktoja. Mm. että pinnalliselle tukokselle ei tarvitse tehdä mitään. Itselläni oli erittäin suurelta alueelta, melkein puoli metriä, jalka tukossa ja käytin verenohennuslääkettä puoli vuotta siihen. Aina joku olohuonetohtori antaa keskustelupalstoilla vääriä tietoja...

Itse eksyin näille sivuille nyt, kun tuntuu pohje oudolta. Mutta eivät nämä keskustelupalstat tosiaan oikein aja samaa asiaa kuin lääkärillä käynti...
 
Nainen 56 v
Polven oireilua - kulumaa - kierukkavikaa ja sen seuraksena nesteen jopa verisen nesteen kertymistä polveen - punktointia. Muutaman päivän sisällä säären turvotusta ja kipuilua, pistelyä, suonikohjuja, lepokipua. Kuitenkaan terveyskeskuslääkäri ei pyynnöstä huolimatta anna määräystä verikokeeseen, joka poissulkisi mahdollisen laskimotukoksen !

Keskussairaalaan sitten viimeinen tulee vastaanottoaika, mutta kas kummaa lääkäri ei muistakaan tulla pitämään vastaanottoa, joten kaikki jonossa olevat potilaan kotiin odottamaan uutta aikaa, joka sitten tulee kahden viikon päähän. Saa nähdä muistaako lääkäri nytkään tulla pitämään vastaanottoa !
 
N34, syvä laskimotukos
Minulla todettiin syvä laskimotukos kuukausi sitten pohkeessa. Nyt olen saanut vasta tukisukankin jalkaan ja mietiskelen tässä, mitenhän sitä aloittaisi taas liikunnan. Pitäiskö olla varovainen alussa, lyhyitä kävelyitä tms. vai voinko kuinka pian lähteä pitemmälle lenkille, kuntosalille, uimahalliin tms ja vielä sitten kuinka usein pitäis käydä ja paljonko kerrallaan, miten nopeasti määrää saa lisätä jne..? Jos jollain on tästä tarkempaa tietoa, olisin kiitollinen vinkeistä ja neuvoista. Itse en oikeastaan saanut juuri minkäänlaisia ohjeita lääkäreiltä... :-(
 
vierailija
Hui mitä kauhutekstejä =)
Pieniä tarkennuksia:

*Mikään verikoe ei paljasta laskimotukosta, se voi ainoastaan antaa viitettä sen olemassaolosta. Tukos varmistetaan/ poissuljetaan ultraäänitutkimuksella.

* Laskimotukos sääressä polven alapuolella äärimmäisen harvoin lähtee liikkeelle nousten keuhkoihin. Polven yläpuoliset tukokset ovat luku sinänsä ja ne vaativat aina sairaalahoitoa.

* Säären laskimotukos on hoidettava, mutta hoidettuna se ei ole vaarallinen eikä se anna aihetta mennä paniikkiin. Jos tänään epäilee, ei ole myöhäistä mennä huomenna.

* Pinnallinen laskimotukkotulehdus ja ns. Bakerin kysta aiheuttavat samankaltaisia oireita kuin syvä laskimotukos (sillä erotuksella ettei niille tehdä mitään).

* Jos nuori/ liikkuva ihminen saa tukoksen, siihen on aina syy: pillerit, pitkät lentomatkat, perimä, hyytymishäiriöt tms. ja/ tai näiden yhdistelmät.

*
Tukos varmistetaan magneettikuvauksella. Jos epäilee tukosta, niin heti ensiapuun. Oireet: kipu, turvotus, kuumotus. Iällä ei ole väliä kuka sen saa.
 
vierailija
Minulla todettiin syvä laskimotukos kuukausi sitten pohkeessa. Nyt olen saanut vasta tukisukankin jalkaan ja mietiskelen tässä, mitenhän sitä aloittaisi taas liikunnan. Pitäiskö olla varovainen alussa, lyhyitä kävelyitä tms. vai voinko kuinka pian lähteä pitemmälle lenkille, kuntosalille, uimahalliin tms ja vielä sitten kuinka usein pitäis käydä ja paljonko kerrallaan, miten nopeasti määrää saa lisätä jne..? Jos jollain on tästä tarkempaa tietoa, olisin kiitollinen vinkeistä ja neuvoista. Itse en oikeastaan saanut juuri minkäänlaisia ohjeita lääkäreiltä... :-(
Ei kannata rasittavaa liikuntaa harrastaa moneen kuukauteen. Rauhallisia lenkkejä kävellen voi tehdä. Ota vakavasti asia, ei ole leikin asia. Kysyä kannattaa toiselta lääkäriltä ja he yleensä vastaavat, sairaanhoitajatkin osaavat neuvoa.
 
vierailija
minulla myös pari vuotta ollut oikea jalka paksumpi, turvonnut ja vähän tummempi kuin vasen jalka. Ja nyt myös oikea käsi samanlainen. Kävin puolitoista vuotta sitten polilla johon heti otettiin sisään ja ultrakuvattiin, otettiin verikokeet ym. Mutta ei mitään löytynyt, suonikohjuista muka johtuvaa. Mutta miten se voi käteen vaikuttaa??? kesän jälkeen olen kyllä ajanut paljo autolla, ja huomaan että silloin se pahenee. Onko kellään vastaavaa? Tekisi mieli pitää kylmä käärettä koko ajan,kun niitä kuumottaa.Olen 54-v. nainen
Miten siinä sit kävi?
 

Yhteistyössä