Jos toimisitte lapsenvahtina hyvin vaativalle lapselle...

... siis sellaiselle, jonka hoito on useammastakin syystä hyvin vaativaa ja myöskin väsyttävää. Huomaisitte vaikka ensimmäistä kertaa, että kylläpä tuo lapsi todellakin on "työläs".

Niin mikä olisi teidän johtopäätöksenne? Ajatella, ettei enää ikinä halua ottaa noin väsyttävää lasta hoidettavaksi? Vai ajatella, että lapsen vanhemmat ovat varmaan myös hyvin väsyneitä hoitaessaan tuollaista rumbaa päivittäin, täytyypä tarjota apua useammin?
 
Kyllä mulla pistäis jossakin syvällä sen verran tiukasti, että jatkossa omien mahdollisuuksien ja resurssieni mukaan tarjoaisin heille apuani useammin. Se pieni hengähdyshetki, jonka olisin heille nyt suonut on siinä heidän arkisessa valtameressään niin pieni, että...kyllä - auttavan käteni tarjoaisin muodossa jos toisessakin :).
 
"hoitaja"
no kyllä mä ajattelen että onneksi ei ole oma. Jos kyse olisi läheisen lapsesta niin toki saattaisin tarjota apua joskus, mutta tälläisiä lapsia olen toistaiseksi kohdannut vain työn puolesta.
 
dfghj
varmaan ajattelisin että en enää ikinä tule hoitamaan lasta (vaikka pyydettäessä varmasti hoitaisin)

en ajatteliskaan miltä vanhemmista tuntuu :eek: olen kai huono ihminen kun ajattelisin vain itseäni tässä tilanteessa :D mutta en varmaa tajuaisi että vanhemmat joutuvat kestämään sitä joka päivä.
 
.....
Reaktiota en osaa sanoa, saisi aika haastava olla että menisi "omasta ohi"..

Ja siis meillä paljon huomiota vaativa uhmaikäinen erityislapsi, nuorempi taas "normaali ikäisensä".
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;26513587:
Olisi tietysti myös mielenkiintoista kuulla, että minkälaista lasta te pidätte haastavana/vaativana.
Kaikkia? :D

Toivon/uskon olevani sen verran mukava ihminen että tarjoutuisin auttamaan vastakin. En tosin yleensä hoida kuin läheisteni lapsia niin varmaan siihen vaativuuteen olisi jollain tapaa tottnut.
 
  • Tykkää
Reactions: metsänpeitto
Niin kauan kuin minua ei fyysisesti satuta sietämättömän tuskallisesti niin kaikki on hyvin. Mie olen hoitanut hyvin erilaisia lapsia ja minulla on koulutustaustaakin hommaan. Puremat ja potkut mie kestän ainakin alle kouluikäisiltä. En ole koskaan ajatellut asiasta sen kummempaa, ellei ole viitteitä siitä, että lapsen vaativuus johtuisi jostain seikasta hänen elämässään, johon tarvitsisi puuttua.
 
Olen hoitanut eräitä erittäinkin vaativia lapsia (kaikkia kolmea kerralla, siis). Säälin lapsosia, koska heidän "vaikeutensa" johtuu vain ja ainoastaan kotioloista. Sen verran tuttuja, että tiedän kyllä. Ei ole siis mikään olettamus.

Ja ei, en hoida enään mielelläni, koska tämä kyseinen vanhempi saa apua muualta, ja kotona lasten kanssa ollessaankaan ei hoida lapsia millään tavalla, vaan antaa heidän olla ja mennä ominpäin.

Voi kuulostaa julmalta (ja onkin, lapsia kohtaan) mutta tunnen että autan parhaiten olemalla auttamatta, koska silloin mahdollisesti edes jotain tekisi lastensa hyväksi, tai vaihtoehtoisesti jos ei tee, joku (virallinen taho) huomaisi asian ja puuttuisi lasten huonoon oloon.

Näistä pojista vanhempi käy lastenpsykiatrilla ja on ljoutuisi kotoa pois osastolle tarkkailuun käytöshäiriöiden takia mikäli äitinsä suostuisi siihen.. poika on siis peräti 7vuotias..
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;26513666:
Entäs jos lapsen käytös ei ole haastavaa, mutta hänen hoitonsa muuten on? Esimerkiksi ruokavalion, lääkityksen tai joidenkin hoidollisten toimenpiteiden vuoksi?
Bring it on. Osaan pistää insuliinia, olen suorittanut näytön päiväkodin keittiössä erityisruokavalioista, esikoiseni on kroonisesti sairas lapsi (jonka lääkityksestä olen huolehtinut yli 10 v) yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;26513666:
Entäs jos lapsen käytös ei ole haastavaa, mutta hänen hoitonsa muuten on? Esimerkiksi ruokavalion, lääkityksen tai joidenkin hoidollisten toimenpiteiden vuoksi?
Mua hirvittäisi että teen jotain väärin. Vaikka olen hoitoalalla töissäkin niin silti se jännittäisi.
 
Mä olen myös toiminut suhteellisen monen erilaisen ja eritasoisen/-asteisen haastavan lapsen kanssa, joten en kyllä kavahtaisi moista. Kuten jo tuolla sanoin, niin auttavan käteni tarjoaisin, jos se vain suinkin helpottaisi vanhempia hetkellisesti. Ovat sen mielestäni ansainneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;26513666:
Entäs jos lapsen käytös ei ole haastavaa, mutta hänen hoitonsa muuten on? Esimerkiksi ruokavalion, lääkityksen tai joidenkin hoidollisten toimenpiteiden vuoksi?
Hmm.. Riippuisi vähän siitä että minkätasoisia hoitotoimenpiteitä.

Ruokavalio ja lääkitys varmastikin onnistuisi hoitaa.
 

Yhteistyössä