Jotenkin surullista luettavaa nämä joulunviettojutut

  • Viestiketjun aloittaja erakoiden maa
  • Ensimmäinen viesti
"Hanna"
Me taas ei missään tapauksessa haluta viettää joulua vain oman perheen kesken! Mitä kivaa siinä olisi? Ei poikkeaisi mitenkään esim. normaalista viikonlopusta. Ja lapsille olisi tylsää. Jouluna pitää olla paljon ihmisiä ympärillä =)

Me ollaan vietetty aattoja anopilla, mun mummolassa, mun tädin luona, appiukolla.. Joulupäivänä ja Tapanina sitten kierretään paikasta toiseen :)

Mutta teen mä kotiinkin jouluruoat ja koti laitetaan muutenkin jouluiseksi.

Jokainen tyylillään =)
 
"tonttu"
Me ollaan joitain vuosia sitten vietty joulu ulkomailla. Saimme kutsun meille tuntemattomilta puolisukulaisilta ja joulua vietettiin isolla joukolla (naapurin mummokin oli pyydetty mukaan) nyyttärimeiningillä. Paljon lapsia ja meteliä. Lapset toivoivat tuon joulun jälkeen lisää samanlaisia jouluja. Mainittavaa tuossa joulussa on vielä se, ettei lahjoja juurikaan jaettu. Lapset saivat yhden pienen jokainen, mutta lahjojen jako yms. ei ollut pääjuttu. Meidän nuorin oli tuolloin 5v eli lapset osasivat kyllä jo odottaa lahjoja, mutta loppujen lopuksi se ei sitten ollutkaan niin tärkeää :)
 
vierass
Meillä minun lapsuudessani vietettiin joulu porukala mummolassa, kaikki serkut ja tädit ja sedät ja paljon kaikkea kivaa. Eipä sitä mummolaa nykyään ole, johon mahtuisi iso porukka juhlimaan, eikä meillä ole paljon sisaruksiakaan, niinkuin vanhemmillani, että eiköhän ne isot sukujoulut ole menneen ajan juttu, ainakin meillä.
 
456
Meillä on ns. pikkujoulut, eli vietetään yhteinen päivä ja ilta REILUSTI ennen joulua, ihan joulukuun alkupuolella.
Ei se ole kenellekään hyväksi stressata joulupyhinä sitä että ehtii joka hiton paikkaan ja on valmis ottamaan vastaan jokaisen pikkuserkun ja enon ja isomummun (tietysti kaikki eri aikaan) JUST joulupäivänä, mikään muu päivä vuodessa kun ei kerta kaikkiaan käy. Meille joulun tarkoitus on rauhoittua ja nauttia siitä joulusta, ei sitä että pitää näyttää kaikille miten hemmetin täydellisiä me olemme ja miten me ollaan parempia kun muut kun otetaan ihan joka ikinen sukulainen huomioon eikä vain olla perheen kesken niin kuin WT-ihmiset konsanaan :rolleyes:
 
Outlet harmaana
Vieraita ei jakseta, jopa lasten isovanhemmat lasketaan vieraiksi. .
Tiedätkö, ihan samalla tavalla niistä isovanhemmista on vaivaa kuin muistakin vieraista. pitää siivota koti tiptop kuntoon, laittaa ruuat...monella on arki jo ihan riittävän raskasta ilman että pitää passata muita ihmisiä.

Meille on vieraat tervetulleita ja toivottuja, mutta ymmärrän hyvin, jos joku kokee että ei jaksa hyysätä muita ihmisiä kodissaan, vaan levätä joulunpyhät oman perheen kesken.
 
Mun mielestä toivottavaa olis, että kenenkään ei tarvitsis olla yksin, jos siis olisi seuraa vailla mutta jostakin syystä sitä ei ole.
 
vieras*
mun suku käänsi selkänsä koska mun sairaan lapseni katsominen oli liian ahdistavaa heille ja "tuntui liian pahalta".
ihan turha tulla enää ovelle koputtelemaan nyt kun lapsi ihmeen kaupalla on periaatteessa parantunut, vaikkakaan ei tule koskaan olemaan terve
 
Outlet harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja ömm;30520037:
Miksi vieraile pitäisi paikat olla tiptop kunnossa?
Kyllä meillä on ollut tapana siivota vieraita varten. Juhlapäivinä erityisesti.
Teillä varmaan on sitten aina yhtä likaista, oli vieraita tai ei. Hurjaa.
 
"Amalia"
Olinpa kerran kaukana korvessa joulun aikaan työharjoittelussa. Jostakin syystä jouluaattona kuljetukseni petti ja jäin yksin jumiin isoon, hiljaiseen majoituspaikkaan. OLimme sopineet, ettemme vastaa aattona toistemme puheluihin vaikka maailma halkeaisi. Niinpä oln todella yksin ja ilman järkevää ruokaa. Kaivelin kaapista vanhoja keksejä ja valmispipareita, pupelsin edellisen päivän ruuan jämät ja katselin vain telkkua. Soitin puhelut kauas kotiväelle ja kuuntelin, miten joulu sujui heillä. Itkeä tirautin parit kyyneleet ja sitten aloin vain nauttimaan siitä, miten ihanaa oli olla yksin siinä kaikessa aitiudessa etelän ihmisten maristessa räntäsadetta. Olin hyvin onnellinen ja joulu tuntui pitkästä aikaa joululta, koska se tunnelma syntyi yhdestä kynttilästä pöydällä.

Joulua ei voi tehdä, eikä sanoa mikä on se oikea tapa. Voin vakuuttaa , että edellä kertomani joulu on paras jouluni siitäkin huolimatta että rakastan perhettäni, sukulaisiani ja ystäviäni. Jos on enkeleihin uskominen, niin silloin heitä oli kanssani todella monta :) OLoni oli niin hyvä!
 
ömm
Kyllä meillä on ollut tapana siivota vieraita varten. Juhlapäivinä erityisesti.
Teillä varmaan on sitten aina yhtä likaista, oli vieraita tai ei. Hurjaa.
Kyllä jouluna on yhtä likaista tai puhdasta tuli vieraita tai ei. Tiptop paikat ei varmaan ole vielä ollut vaikka vieraita olisi kutsuttu... ehkä sitten joskus ylioppilasjuhlissa... tai sitte ei.
 
niinpä niin
Lapsuuden joulut suvun kanssa olivat ihania, mutta nyt aikuisena haluaisin viettää joulut vain omien lasteni kanssa. Ja ihan vain siksi, että en jaksa sitä joulustressiä joka minulle tulee kun tiedän että sisarukset ja omat vanhempani tulevat jouluksi meille. Mun
pitää siivota ja puunata, käydä kaupoissa ja tehdä ruuat ja kattaa ja siivota pöydät jne jne jne. Ei meille kukaan tule auttamaan siivouksissa, kaupassa käyneissä, ruuan laitoissa jne.

Kyllä mäkin tykkäisin lähteä valmiiseen pöytään ja valmiiseen juhlaan.
 
"veeras"
Aattohan on Suomessa muodostunut tärkeimmäksi juhlapäiväksi, joten moni isoa perhejoulua viettävä suree ehkä yhtä lailla teidän tapaa viettää aatto vain oman perheen kesken. Tai surisi, jos heidän itsensä pitäisi viettää joulu niin. Toisten tapoja ei kannata surra.
Meillä on lapsuuden perheessä ja nykyisessä perheessä ollut molempia tapoja. On vietetty aattoa pienellä sukulaisporukalla ja myös vain oman perheen kesken. Isoa sukua ei ole, eikä serkkuja. Asutaan aika kaukana suvun toisesta puolesta, joten sekään ei onnistu, että joulupäivinä tehtäisiin vierailuja sukulaisiin. Joko ollaan kotona keskenämme tai vietetään koko joulu vieraissa. Käytännössä tykkään enemmän ensimmäisestä vaihtoehdosta. On melkoinen ruljanssi tehdä useamman päivän vierailu lahjoineen kaikkineen, kun muutakin matkatavaraa riittää. Kivempaa on vierailla sitten mulla loma-ajalla.
 
näitä
Niinpä, kyllähän se nyt vaan on niin, että KAIKKIEN tulee viettää joulunsa kuten sinunkin. Sehän on ainoa oikea tapa. Muut hanurista. en voi tähän kirjoittaa mitä mieltä olen kaltaisitasi ihmisistä.
 
Ei oo aina niin yksinkertaista
Samaa mieltä olen. Mutta joskus vois ihmiset miettiä, että miksi sitä tukiverkkoa ja hoitoapua ei ole. Normaalissa ihanteellisissa tilanteessa lapsi kuuluu ydinperheen lisäksi myös sukuun ja heihin kannattaa pitää yhteyttä ;o
No, me asutaan ulkomailla, eikä siksi ole tukiverkkoa tai ketään, jolta hoitoapua voisi saada. :(
 
tyudftu67
Vieraita ei jakseta, jopa lasten isovanhemmat lasketaan vieraiksi. Eihän ne perhettä olekaan. Ei hyväksytä mummoja ja ukkeja edes kahvittelemaan jouluna, ja sitten arkena itketään kun isovanhemmat ei joka käänteessä ole ottamassa yasmiina-yessicaa hoitoon kun vanhemmat haluavat vähän omaa aikaa.

Toisin sanoen kyllä ne mummot kelpaa hoitajiksi silloin kun lapsen vanhemmille sopii, mutta muuten ei niitä mummoja sitten siedetä silmissäkään.

Ootko ihan varma, että kyse on samoista ihmisistä? Netissä sitä ainakin on vaikeampi tietää..
 
nykyaikaa
No mutta eikös se riitä että pikaisesti käydään sille mummolle heittämässä joulukukka ja ei edes kahvetta keretä juoda kun on niin kiire jo toiseen paikkaan viemään joulutervehdystä ja
sitten voidaan hengähtää aattona hyvillä levollisilla mielin kuinka kaikki mummot ja kummit tuli muistettua ja kuinka heidän nyt pitää olla kiitollisia kun minä sentään muistin,
toivon mukaan kaikki nyt muistavat minua kiittää iltarukouksessakin kun olen niin hyvä ihminen.
Sitten kun nämä mummot kuolevat ollaan siellä ensimmäisenä ottamassa mummon antiikkilipastoja ja rahoista tappelemassa kuinka pitää mummovainaan arvokkaimmat roinat saada sillä minä hyväsydäminen ihminen muistin tätäkin mummoa aina jouluisin ihan joka kerta vaikka minulla oli kiire niin minä muisti, aini mikäs tämän mummon nimi olikaan kun en muista kun aina vaan kutsuttiin mummoksi?
Mikäs olikaan tämän mummon lempiruoka tai mikä oli hänen lempi kukkansa?
 
"Tonttu"
Minusta on hyvin surullista että nykyaikana ei isovanhemmat kuulu perheeseen :(
Pahimmillaan ilmainen lastenhoito apu kyllä kelpaa mutta kun tulee joulu niin ei edes isovanhemmille kiitosta sen verran jotta kutsuttaisi heidät valmiiseen joulupöytään.
Sen verran isovanhemmat voi jouluun kuulua aattona kunhan me pääsemme valmiiseen ruokapöytään mutta heti ruuan päälle lähdetään kotiin viettämään joulua oman perheen kesken.
Suljemme ikkunat ja ovet ja istumme 4 seinän sisällä kunhan ollaan oman perheen kesken.
Sitten kun mietitään minkälainen joulu sitä oli itsellä omassa lapsuudessa niin kah siellä oltiin joko isovanhemmilla koko jouluaatto tai isovanhemmat oli kutsuttu omaan kotiin valmiiseen pöytään.
 
puunomena
[QUOTE="Tonttu";30520252]Minusta on hyvin surullista että nykyaikana ei isovanhemmat kuulu perheeseen :(
Pahimmillaan ilmainen lastenhoito apu kyllä kelpaa mutta kun tulee joulu niin ei edes isovanhemmille kiitosta sen verran jotta kutsuttaisi heidät valmiiseen joulupöytään.
Sen verran isovanhemmat voi jouluun kuulua aattona kunhan me pääsemme valmiiseen ruokapöytään mutta heti ruuan päälle lähdetään kotiin viettämään joulua oman perheen kesken.
Suljemme ikkunat ja ovet ja istumme 4 seinän sisällä kunhan ollaan oman perheen kesken.
Sitten kun mietitään minkälainen joulu sitä oli itsellä omassa lapsuudessa niin kah siellä oltiin joko isovanhemmilla koko jouluaatto tai isovanhemmat oli kutsuttu omaan kotiin valmiiseen pöytään.[/QUOTE]

Meillä taas on just se, että isoäiti haluaisi kaikki hänen luokseen joulua viettämään. Haluaa aina järjestää kaiken eikä ota mitään vastaan. Siellä sitten pitäisi istua katsomassa sitä showta ja tietysti auttaa siinä parhaansa mukaan, vaikka kotona pääsis helpommalla. Tänne ei valmiiseen pöytään tule, kun ei täytä hänen standardeja, pakkotilanteissa ottaa omat eväätkin mukaan ja samalla edes meidän kurjien lapsille yrittää tuoda kaiken mukanaan. No minä en jaksa usean pienen lapsen äitinä enää sen kummemmin suoritella vaan ihan sen oman huolettoman ja TYYTYVÄISEN perheen kesken ollaan arkena ja pyhänä.

JA KAH kun muistelen, niin eipä me lapsuuden jouluja minkään isovanhempien luona vietetty. Että ihan on perinteet omaksuttu ja saan itse emännöidä perhettäni ja meidän menoon tyytyviä vieraitakin. Ja levätä rankasta arjesta, ilman että saapuu suuri lasten "pelastaja" paikalle arvostelemaan.
Jos joku muu meille nyt sattuisi tulemaan niin syh-syh sehän on ihan suosimista.
 
Spencer Hastings
Vaihtelu on parasta. Tänä vuonna olen torpannut itsekkäästi isomman sukujoulun, koska vuosi on ollut niin perseestä ja on aikalailla edelleen, etten vaan jaksa isoja laumoja tai varsinkaan kestitsemistä saati muiden nurkissa nuohoomista yhtään pidempään. Viime jouluna taas miehen äiti ja sisko oli meillä ja oli ihanaa. Nyt on monta vapaapäivää aikaa käydä äideillä ja isovanhemmilla kylässä vain pyörähtämässä, ja onneksi kukaan ei loukkaannu siitä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
vieras,.
Alkuperäinen kirjoittaja ömm;30520111:
Kyllä jouluna on yhtä likaista tai puhdasta tuli vieraita tai ei. Tiptop paikat ei varmaan ole vielä ollut vaikka vieraita olisi kutsuttu... ehkä sitten joskus ylioppilasjuhlissa... tai sitte ei.
Ymmärräthän kuitenkin, että ei ole olemassa mitään välimuotoja, ainoastaan tiptop-siistiä tai törkeän likaista ja paskaista.
 

Yhteistyössä