Joulukuiset 2018

Pahoittelut @Minamona :(

Täällä on nyt vajaan viikon vaivannut järjetön väsymys. Yleensä en ikinä nuku päikkäreitä, mutta nyt on ollut pakko päivittäin nukkua. Myös rinnat on ollut tosi arat ja samanlaista kipua, kun kuukautistenkin aikaan on, on aina välillä pienen hetken.

Paha olo on jonnekin kaikonnut, ei vaivaa enää yhtään siten, kun aiemmin. Vappuna vaivasi, mutta muuten olen ollut kumman hyvävointinen. Onko kellään muulla ollu näin, että paha olo on loppunut tai vähentynyt huomattavasti? Itseäni lähinnä asia huolestuttaa, onko kaikki enää hyvin?(n)

Ensi viikolla on ensimmäinen neuvola, mutta en jaksa uskoa, että kuunneltaisiin sykettä. Se olisi kuitenkin pelastus, jotta saisi asiaan varmuuden. :unsure:

Kaasa 7+1
 
Paha olo on jonnekin kaikonnut, ei vaivaa enää yhtään siten, kun aiemmin. Vappuna vaivasi, mutta muuten olen ollut kumman hyvävointinen. Onko kellään muulla ollu näin, että paha olo on loppunut tai vähentynyt huomattavasti? Itseäni lähinnä asia huolestuttaa, onko kaikki enää hyvin?(n)

Kaasa 7+1
Tästä syystä juuri itse kävin ma rv7+0 ultrassa kun pahoinvointi ”katosi” ainakin melkein kokonaan. Oli pari päivää ihan sellainen ”ei tässä mitään, olen elämäni kunnossa olo”

Ultrassa kaikki oli hyvin :)
Ultraaja kyllä sanoi että joskus se ennustaa sitä ikävää uutista keskenmenosta. Joskus taas oireet vaan menee kullakin yksilöllisesti ja kaikki voi olla mitä mallikkaammin!

Edelleenkään, nyt rv 7+4 ei ole kunnon pahoinvointi palannut mutta vaivaa kyllä hentoisena pitkin päivää. Tosiaan ei juuri elämää vaivaa kunhan muistaa välipalailla koko ajan (y)
 
Kiitos @Nekku// vastauksesta

Olen kyllä lisännyt välipaloja aamu- ja iltapäivään, kun neuvolasta niin neuvottiin. Se on tietysti voinut auttaa siihen, ettei huono olo pääse yllättämään.

Pahoinvointini ei onneksi ole missään vaiheessa ollut kovin paha, lähinnä tuntuu, kuin kurkussa olisi pala, röyhdyttää ja kuvottaa.
 
Täällä myös pahoinvointia, erityisesti aamuisin ja väsyneenä iltaisinkin. Jotenkin mietityttää kun pahoinvointi on aiemmissa raskauksissa ollut koko ajan läsnä, ja käsite ”aamupahoinvointi” on tuntunut naurettavalta. Ja nyt sitten olo onkin karmeimmillaan aamulla.. :rolleyes: mutta kyllä se kerkiää tästä vielä pahentua kun näin pienillä viikoilla vasta ollaan! :D

Munkin oli tarkoitus saada kroppa parempaan kuntoon talven aikana, mutta joopa joo... aina on muka kiireitä/tärkeempää/liian väsynyt. Mulla on vielä aika suuri erkauma edellisen raskauden jäljiltä ja nyt harmittaa että kuinka pahaksi menee ja kuinka pian maha näkyy ja kuinka paljon tulee painoa... ehkä tyhmää murehtia tällaisia mutta jotenkin ne vaivaa tuolla mielen perukoilla.

Vielä ei tunnu kovin todelliselta ajatus, että meille olisi tulossa vauva joulukuussa, ehkä sitten ultran jälkeen konkretisoituu. Moni teistä olikin käynyt jo ultrassa ja saanut ihania iloisia uutisia, onnea kaikille teille :love:

Suuret pahoitteluni sinulle @Minamona :cry::cry:

-Pimmu 6+2
 
Toisaalta kun on yli 20 v niin sanotaan, että käy kolmatta kymmentä! ;) mutta joo kyllä tossa meinaa sekaisin mennä, kun puhuu raskausviikoista

Mulla on tänään taas ollut kramppeja alavatsalla. Huolettaa vähän. Meillä ei kuulemma sydänääniä kuunnella ekassa neuvolassa, ja nt-ultraanhan on vielä ikuisuus! (n)
 
Tsemppiä @Spenni !

Tuosta pahoinvoinnista oli puhetta, niin täällä kanssa yleensä vasta iltaisin tulee sellainen krapulainen olo, mut ei joka ilta kuitenkaan eli toistaseks vielä on helpolla päässy...

Kävin eilen lapsettomuuspolin varhaisultrassa ja voi sitä helpotusta kun kuultiin että raskaus oli oikeassa paikassa! Viikot vielä niin pienet, että sikiö(pussi?) niin pieni joten tuulimunariskiä ei voi sulkea kokonaan pois ja sykettä ei siis näkynyt. Reilun viikon päästä olisi uusi ultra, josko siellä jotain näkyisi :)

emppu11 6+3
 
  • Tykkää
Reactions: Spenni ja Lilja<3
@Epmama en sillä tavalla oikeasti osaa kokeilla, mutta kontrasti on tosi suuri, kun alussa se oli todella korkealla ja kova, ja nyt pehmentynyt ja laskeutunut huomattavasti. :unsure:
Odottelen nyt ainakin pari päivää että alkaako vuoto ja jos ei ala, niin käydään yksityisellä ultrassa loppuviikosta.
Tänään olisi rv 8+2
 
@Spenni menkkamaiset jomotukset ja ruskea vuoto on normaalia älä vielä hermoile! Mulla polttelee vähän väliä menkkamaisesti vatsaa ja selkää ja vatsa menee sekaisin samalla, ainakin varhaisultrassa oli kaikki hyvin. Ja preglife sovellus sanoo että just tällä 9 siivolla jomotukset on tosi yleisiä. Joillakin vuotaa verta enemmänkin ja sikiö voinut hyvin. Toki se säikäyttää :( ja tuota kohdunsuuta ei kannata varmaan edes kokeilla mulla oli vaan ihan alussa menkkojen myöhästyttyä kovahko se, menkkojen aikaan aivan pehmeä eikä menkkoja tullu. Nyt en tulehdusriskin takia ole menkkojen myöhästyttyä koittanut. 8+1
 
Ckk
@Spenni Varmasti säikäyttää tuollanen, mutta jos ei oo varsinaista verenvuotoa eikä kipuja, niin luultavasti kaikki on ok :)
Mut ymmärrän hermoilun. Mulla hävis taas eilen about kaikki oireet ja nyt on taas semmonen olo kun ei raskaana oliskaan. Paitsi jännä kun tää läski ei häviä samalla kun muut oireet häviää :LOL: Mut nyt päätin, että en anna pelolle valtaa. Ja kävin ostaa parin mammashortsitkin kun oli alennuksessa :giggle:
 
Mulla myös taas oireet hävisi, paitsi väsymys jäi. Jotenkin outoa kun joku päivä on hirveän huono olo ja taas toisena päivänä ei mitään. Itsellä myös nyt sellainen olo kun ei raskaana olisikaan.
Nt-ultraan onneksi alle 2vkoa.Jännittää kyllä löytyykö sitten vielä syke,mutta toivotaan.
 
@Spenni Tsemppiä! Ei kuulosta vakavalta :) Säikäyttää kyllä varmasti ! Uskoisin että kaikki on vallan hyvin.

Kohta ekat pääsee NT ultraan :love:

Ja Tammikuiset on jo kokoontunut omaan pinoonsa :)

Pahoinvointi vaivannut taas enemmänkin niitä alavatsa kipuja täälläkin. Näillä viikoilla kuulemma tyypillistä molemmat. Hormoonitasot rupee olemaan korkeimmillaan = pahoinvointia ja kohtu kasvaa nyt hurjaa vauhtia = kipuja

Väsymys on juuri tänään hurja koska eilen oli työpaikan pippalot ja valvoin myöhään. Nukuin jo parin tunnin päikkäritkin, ei ole tapaistani. Töissä kolme eilen kysyi suoraan oonko raskaana sekä loppu illasta kysyttiin porukan kesken asiaa kaikkien kuullen joten töissä ne nyt tietää kaikki. Ei mahda mitään.

Mulla hoikkana mahan kasvu näkyy jo. Joka on kyllä turvotusta, mutta selkeä pallo ja sitähän ne töissä olivat katselleet ja arvanneet.

Nekku 7+5
 
Heippa hei!

Saanen liittyä joukkoon :) Eli täällä odotettais toista. Varhaisultrassa päästiin käymään torstaina ja siellä hän oli <3
LA olis 21.12, mutta tehdään suunniteltusektio n. vko 38.

Etova olotila vaivaa 247 ja ehkä pientä väsymystä havaittavissa. Turvotusta on ja yöllinen vessaramppaus jo aloitettu :D

Mielelläni liittyisin myös sinne salaiseen fb-ryhmään. Siellä osaisin ehkä olla aktiivisempi, joten :)
 
  • Tykkää
Reactions: Spenni
Täällä poksui jo rv9+0, eikä yhtään tunnu raskaana olevalta. Vatsassa ei tunnu miltään, joskus nippaa niin siitä ajattelen että joku siellä on toivottavasti. Rinnat ovat kipeät ja hieman raskaat. Tuntuu että edellisessä raskaudessa tuntui jo pieni kumpu ja nyt ei muuta kuin turvotusta o_O

Olen jo miettinyt taas ultraan menemistä kun en ole dopplerilla saanut sydänääniäkään kulumaan vielä.

Kyllä tämä on stressaavaa :eek:
 
Hei!

Täällä myös yksi viime viikolla plussannut. Oireita ei juurikaan ole, ihan hetkittäisiä pahoinvointeja ja masun nippailuja. Toista odoteltais, esikoinen syntynyt 6/17. Täällä olisi meneillään nyt 6+3. Tein tänä aamuna vielä paniikissa yhden digitestin joka näytti raskaana 2-3. Vähän huolettaa kun ilmeisesti pitäisi jo tässä kohtaa näyttää 3+? Mulla kyllä edellisessäkin raskaudessa hormoni nousi tosi hitaasti. Ja taustalla myös epäsäännöllinen kierto, joten viikot voi olla kyllä vähemmänkin tällä hetkellä...
Maanantaina olisi eka neuvola, jännittää kovasti pysyykö tämä pieni matkassa mukana kun taustalla on pari keskenmenoa/kemiallista.
Olisin myös kiinnostunut siitä fb ryhmästä, tämän kesäkuisen esikoisen kohdalla se on ollut paras tuki ja turva.
Kivaa päivää kaikille! :)
 

Yhteistyössä