***Joulukuiset lumihiutaleet 2010 HEINÄKUUSSA***

Kiitti Jennylille uudesta pinosta ja jaksamisesta päivitellä pinoa. :flower:

Tervetuloa joukkoon Ria88 :flower: Vatsan koosta ja kasvamisesta on vaikea sanoa ja ennustaa kun on niin yksilöllistä. Samoin kuin painon nousukin. Itsellä vatsa tuli hyvin varhain näkyviin ja nyt jo kohtuullisen iso. Kun taas yhdellä kaverilla on ihan loppuun asti niin pikkuruinen maha ettei välttämättä raskausvatsaksi edes sanoisi.

Mulla on hemoglobiini kans laskenut 113 mutta en saanut rautakuuria. Miksihän en??!! Viime neuvolassa oli 129. No joo enköhän mä pärjää vielä.

Osaisiko joku vastata Omega3-kalaöljykapseleista että saako niitä raskauden aikana käyttää?

cisu 16+3
 
Tervetuloa Ria88! Mulla oli viime raskaudessa samankokoinen mekko kuin normaalistikin viikoilla 25 tai jotain sinne päin. Häissä mekko oli todella pinkeä. :) Ristiäisissa käytin sitä myös. Mutta sit kun olin normaaleissa mitoissa, se näytti isolle. Eli hankala sanoa. Osta joku mammamekko. Onhan niitäkin tosi nättejä!
 
Ria88 vatsan kasvu on todella yksilöllistä, mun ensimmäinen raskaus alkoi näkymään vasta vk 30 jotakin. Siihen asti pystyin pitämään ihan normaalisti omia vaatteita. Muut raskaudet ovatkin sitten näkyneet jo aiemmin. Nyt kyllä vieläkin menis normivaatteet, mutta olen noin viikon ajan pitänyt jo mammahousuja.

[/b]Kestoiluista kuopuksen kanssa kokeilin kestoja, aloitin hänen ollessaan n. 6kk. Kokeilin erilaisia yhdistelmiä ja mielestäni paras ja toimivin oli taskuvaippa. Mies ei tykännyt yhtään mun kestoilukokeiluista ja kieltäytyi käyttämästä niitä. Meillä ne oli käytössä päiväsaikaan ja yöksi laitoin kertsiä kun en löytänyt tarpeeksi pitävää yhdistelmää. En kyllä sijoittanut tähän paljoa rahaakaan yhteensä noin 100?. Osa kestoilua meillä kesti siihen asti, että poitsu lähti päivähoitoon, jonka jälkeen siirryttiin kokonaan kertiksiin. Minun vähäisellä vapaa-ajalla kaikki ylimääräinen pyykki tmv kotityö on liikaa :ashamed:

Metsis Mun hiukset värjättiin viikko sitten kampaamossa ja vielä ainakin on väri ihan ok :) Mulla on ruskeat hiukset olemassaan ja värillä tummennettiin sävyä ja tietysti sitä kiiltoa.

Kaikille uusille vielä tervetulotoivotus :flower:

Unelmahöttö (taas täällä)
 
Kiitos ystäväiset, mikäs tässä päivitellessä ;) :D Tarkastelkaa vaan aina välillä että tiedot on oikein!
Mun sormet oikein syyhyää ja jännityksellä odottelen rakenneultria ja sukupuolilupauksia :heart:

Tervetuloa uusille :wave:

(.) Rv 15 poooks!!!

Ja kaikki masukassa hyvin :heart: Supistukset on vähän vähentyneet mutta erilaisia vihlomisia,paineen tunnetta ja nipistyksiä kyllä ajoittain tulee. Joinain päivinä vauvan liikkeitä tuntee kovastikin, joinain ei juuri yhtään!
Masu on todella turvonnut taas vaihteeksi (vaihtelee paljon ) ja välillä ahdistaa :x Ruuansulatus kai niin hidasta!
Ensviikolla on seuraava neuvola, rakenneultraan vielä 5vkoa! |O

Vaipoista on ollut puhetta ja meillä on ollut käytössä aina kertikset. Kaksosten kanssa en edes jaksanut alkaa kestoilemaan ja vaikka toisaalta ajatus kiehtoo ihan säästön ja luonnon suojelemisenkin takia niin eipä sitten kuopuksenkaan kanssa tullut kokeiltua!

Mitään en ole vielä vauvalle ostanut eikä äitiysvaatteillakaan ole ollut vielä tarvetta! Jotain vaatteita olen hypistellyt ja kovasti sitä vaaleanpunaista tehnyt mieli ostaa ;) Mutta en ole uskaltanut :p Poikien vaatteitahan löytyy yllin kyllin!

Hiusten värjäilystä...olen värjännyt myös raskausaikana ja väri on pysynyt hyvin. Tosin olen blondi ja ne värit kyllä yleensä pysyykin. Punaisensävythän yleensä haalistuu nopeasta ihan muutenkin.

Onko joku hankkimassa tuplarattaita ja millaisia olette miettineet?! Tai onko jollakulla kokemusta Brion double waveista tai Carenan double swingeistä?! :attn:

Hymiöistä joku kyseli aikaa sitten?! Täältä löytyy ainakin http://www.cosgan.de/smilie.php

Jennyli rv 15 poooks!!
 
Huomenta =)

Täällä on tohon suolen toiminnan hidastumiseen otettu kuppi kahvia aamulla :D Muuten ei tuo kahvi houkuttele, mutta se saa mulla mahan toimimaan, niin parempi ottaa se ja pääsee helpommalla.

Mulla tuo hiusväri siis nimenomaan ei tartu siihen oman väriseen tukkaan oikeen hyvin. Sehän on vaaleaa mulla. Muuten itse väri pysyy muussa hiuksessa. Mutta nyt otin pari astetta vaaleammaksi, niin ei tartte kuin juurikasvun alue jatkossa hoitaa ja tuo vaalee värihän vähän erilai toimii kun ei ole varsinainen väri mitä mulle välttämättä laitetaan. Pitää katsoa sitten, kun ja jos juurikasvu näkyy nyt tuolta. Ongelma ratkottu kuitenkin =)

Huhhuh, töihin pitäis lähteä ja sitten alkais viikonloppu :heart: Ei kyllä jotenkin yhtään taas nappaa, mutta eiköhän se aika siinä hurahda työnteon lomassa.

-metsis 15+1
 
Tervetuloa uusille! :flower:

Murunen
: juu, raihnaisia ja kuivuneita ollaan täälläkin :wave: Tosin juon normaalistikin varmasti enemmän kuin moni muu (mittasin joskus, niin kyllä yli 3l menee päivässä ), mutta silti on koko ajan jano ja neuvolantäti väitti kuivuneeksi, kun hemppa oli lähempänä 150! Täytyy vaan yrittää vielä enemmän, mutta nää helteet ei kyllä ainakaan auta asiaa. Tää viikko on kyllä ollut ihan ok olo, eikä sellaista täyttä voimattomuutta oo tullut. Katotaan, josko viikonloppuna sitten iskisi taas...

Kuvotusta ei juuri enää oo. Sen sijaan tuosta fanttominkin mainitsemasta hampaiden pesusta on tullut ihan mahdotonta. Aina meinaa oksentaa lopuksi. Ekalla neuvolakerralla täti kyseli tästä, mutta silloin en ollut vielä tutustunut ongelmaan ja vähän ihmettelin, että miten niin hampaiden pesu voi oksettaa. Nyt tiedän :x

Kestovaippoja meilläkin aateltiin testata. Luulisin, että siskolta saa kohta vanhoja, kun niiden taapero on jo yli vuoden. Mutta mihinkään ehdottomuuksiin ei olla menossa, vaan varmasti kertiksiä käytetään esim. mökillä noiden rinnalla. Mikä niissä on siis kaikista hankalinta? Pesu vai muu käyttö?

Cisu: Muistelisin, että kalaöljytuotteita saa käyttää (ja jossain jopa suositellaan), mutta kalanMAKSAöljy tuotteita ei saa. Mutta varmasti apteekissa osaavat neuvoa.

Täälläkin on kahvi auttanut ummetukseen. Tosin nyt juon vaan yhen kupin päivässä, kun aikaisemmin meni enemmän. Ja voi miten ihanan fiiliksen tuosta ainokaisesta kupista saakaan. Tuntuu kuin nousisi päähän samalla tavalla kuin viini =) Miten niin kofeiiniaddiksi... :LOL:

neitoperho & toukka rv 14 POKS!
 
Uusille tervetuloa! :)

Mulla oli tänäaamuna se raskauteen liittyvä suuhygienistin aika. Eipä siellä kummempia. Kävin viime syksynä tarkastuksessa, jolloin hampaat hoidettiin, joten ne oli kerrankin ihan jees kunnossa. Vähän poistettiin hammaskiveä + tehtiin fluoripuhdistus.

Sitten hammashoitaja kertoili näitä perusjuttuja, miten hampaita hoidetaan. Se tuli uutena, että pientä lasta ei saisi pusia suulle, ei myöskään esim. juottaa samasta mukista kuin mistä itse juo, ettei karies tartu. Ihan hyvä tietää, jos saisi edes muutaman ensimmäisen ikävuoden suojeltua pientä kariekselta.

Hampiainen 17+2
 
Heips!

Täällä olisi uusi odottaja ilmoittautumassa mukaan. On ollut tosi kiva lukea teidän kirjoituksia ja kokemuksia, joten ajattelin uskaltautua mukaan :)

Esikoista odotetaan ja viikoja 14+5, la 26.12 ja OYS. Viime vuodelta on takana keskeytynyt keskenmeno ja se on kyllä vaikuttanut tähänkin raskauteen aikalailla eikä voi vielä hirveesti luottaa/uskoa, että tämä menisi hyvin. Doppler on ahkerasti käytössä ja pitää tarkistella harva se päivä, että masussa on vielä elämää. Jospa sitä sitten kun liikkeitä tuntee osais ottaa vähän rennommin =)

jazz78
 
Tervetuloa kaikille uusille odottajille!

Cisu Mulle apteekista suositeltiin Minisun Omega-3 kalaöljykapseleita. Käyvät heidän mukaan raskaana oleville.

Vitamiineista En oo nyt aivan varma onko näistä jo ollu puhetta. Mitä vitamiineja/ravintolisiä te syötte? Itse aloin miettimään, että saako vauva kaiken tarvittavan. Sain siskolta raskausmonivitamiineja, mutta en sitten vielä niitä syöny ku ajattelin että ainaki osan niistä sen sisältämistä aineista saan jo tavallisesta ruuasta. Ja on tosi vaikea sanoa mitkä ainekset jää saamatta :| Jostaki oon lukenu, että foolihappoa ois hyvä syödä. Ootteko te kuulleet semmosta?

Lapintaika 15+5
 
Tervetuloa kaikille uusille :wave: Meitä jouluvauvojen odottajia on jo melkoinen joukko :)

Vaipoista me aiotaan käyttää kertiksiä, en todellakaan jaksa säätää minkään kestojen kanssa ja pyykkä tulee muutenkin ihan kunnioitettava määrä viikon aikana :) Sitä paitsi esikoisen päiväkodissa ei edes saa käyttää kestoja, joten enpä viitsi edes miettiä tuota vaihtoehtoa tämän kakkosenkaan kohdalla.

Minä pesen kaikki pyykit LV:n tai Erisanin hajusteettomalla pesuaineella ja huuhteluaineella, pienen vauvan pyykkiinhän ei edes saisi käyttää mitään hajusteellisia aineita. Nyt kun otin varastosta esikoisen aikaisia mammavaatteita, jotka oli pesty jollakin bio luvililla tms., niin voi luoja että ne haisi mun nenään pahalle, kun olen nyt tottunut siihen ettei vaatteet tuoksu kuin puhtaalle :)

Minä olen hankkimassa tuplarattaat, koska esikoinen on vasta 2 vuotta, kun vauva syntyy ja haluan päästä molempien kanssa liikkeelle ilman, että joka kerta täytyy mennä autolla. Haaveissa on Easywalkerin tuplat, mutta koska ollaan muuttamassa väliaikaisesti vuokralle syyskuussa, en pysty hankkimaan mitään ennen sitä, kun ei tiedä millaiset säilytystilat, ovien leveydet, hissi jne. uudessa talossa tulee olemaan. Kyllä harmittaa, jos joudun hommamaan sellaiset kapeat rattaat sen takia, ettei nuo Easywalkerit mahdu ovesta sisälle :(

Just eilen kävin taas kampaajalla ja väri tarttui kyllä ihan normaalisti hiuksiin eli mulla ei ole koskaan ollut sen kanssa ongelmaa. En sitten tiedä, käyttääkö kampaaja jotain eri vahvuista hapetetta tms. nyt kun olen raskaana.
 
Lapintaika: Soitin yritysaikana teratologiseen tietokeskukseen ihan muissa asioissa ja samalla sain pitkän valistuksen siitä, miten foolihappoa pitää syödä jo yritysvaiheessa. Silloin siis aloitin ja nyt oon raskausaikana jatkanut sitä päivittäin. Muistaakseni vaikutti johonkin selkärankahalkioon tai johonkin, mutta se jäi epäselväksi, että ihan synnytykseen astiko tota pitää syödä... No, tuon paketin (Foliren) aattelin napsia loppuun ja sitten varmaan lopettaa.

Muutaman päivän välein otan myös raskaus-multivitan ja joskus D-vitamiinia. Sitä ei kai tarvitsisi syödä kuin pimeään aikaan, mutta tuntuu, ettei tuota aurinkoa kesäsinkään ihan hirveästi näe, kun istuu päivät toimistotyössä :| Ja joku tutkimus kertoi, että D-vitamiini raskausaikana ehkäisisi lapsen allergioita. Mutta en sitten tiedä... kaikenlaisia tutkimuksia tuntuu tulevan vähän väliä.

Kai sitä periaatteessa pärjää ilman mitään lisiäkin jos syö monipuolisesti, mutta ite oon ajatellut, että ei noista ainakaan haittaa ole. Kalan ja kasvisten määrä kun jää varmaan kuitenkin vähän liian vähälle. Jotain omegakapseleitakin harkitsin, kuten Cisukin, mutta oon niin huono napsimaan noita isoja pillereitä :ashamed:
 
heips!
vitamiineista oli kyselyä. meillä neuvolassa ohjeistettiin esikoisen aikaan syömään raskausmonivitamiinia ja omega sydämelle- kapseleita. näillä oon menny tänkin raskauden aikana, tosin omega on ollu vähän tauolla kun tulee tosi paha olo.. :x foolihaponhan sanotaan olevan tärkeää sikiön kehityksen kannalta! sain ilmeisesti myös rauta-arvot nousemaan ihan tuplaamalla raskausmonivitamiinin.

täällä kans olis tuplarattaiden osto edessä. eli hyviä vinkkejä kaivataan :attn: alkuun ajattelin pärjätä rattailla ja manducalla, mutta sitten jatkossa pitää jotain keksiä. pitäis saada sellaset helposti autoon menevät, mutta myös maastossa kulkevat.. liekö mahdoton ajatus! :LOL:

-martta 16+1-
 
Tervetuloa uusille!

Loli Mun pitää pyytää lääkäriltä että kirjottaa mullekin sitä lääkettä reseptillä. Eilen meinas tulla itku kun sattuu niin paljon vatsaan... Mulla on vatsakatarri,joka pysyy muuten aisoissa,mut esim. stressi ja nyt raskaus saa sen aina "kukoistamaan".

Tuplarattaista Me ostettiin kun kuopus syntyi (ikäeroa 1v 10kk) Emman tuplarattaat. Mahtuu hyvin normi levyisistä ovista ja niissä on kääntyvät etupyörät ja kunnon ilmakumirenkaat.Meillä mahtui niihin vaunujen pehmeä vaunukoppa vauvalle.Ja hintakin oli alle 300e.Helposti kasattavat ja mahtuivat helposti autoon. Suosittelen! Mulla oli sillon kriteerinä että vaunujen piti olla hyvät mutta eivät kalliit,lyhyen käyttöikänsä takia. Meillä ne oli käytössä vuoden verran,sitten esikoinen siirtyikin jo seisomalautaan.

Bamse 17+6
 
Vitamiineista söin ladyvita mamaa jo ennen kuin tulin raskaaksi ja jatkoin ihan tähän viikkoon asti. Hemppa kun putosi 102:een niin jätin ladyvitat pois ja nyt syön obsidan-rautaa tuplakuuria ja ferronol-luontaistuotelitkua (siinä mm. rautaa, c- ja b-vitamiinia ja foolihappoa) Just mietin että täytyy varmaan ruveta itsekin syömään jekovit (lasten d-vitamiinitippaa) vielä lisäksi.
Olin tänään muissa asioissa lääkärillä ja onnistuin saamaan itseklleni lähetteet (2kpl) hemoglobiini mittaukseen. Lääkärikin ihmetteli neuvolan toimintaa kun kontrolloisivat mun rauta-arvoja vasta elokuussa. Meinasi että syynä säästösyyt ja heinäkuu. Ens maanantaina menen jo katsomaan onko yhtään noussut vai jatkuuko lasku.
Oletteko menossa 4d-ultraan? Minä ajattelin mennä vaikken koskaan ennen olekaan ollut! Siinä saa kai rakenteet paljon tarkemmin tutkittua kuin tavallisessa rakenneultrassa.

Tänään tuli täyteen rv 18.
 
Taas on liittynyt uusia joukkoon, tervetuloa! :flower:

Vitamiinilisiä mä en ole syönyt. Paitsi D-vitamiinia talvisin. Kasvisruokavaliota siis noudatan ja luulisin, että saan kaiken tarvitsemani ruoasta. Varsinkin soijaa pyrin syömään lähes päivittäin, siinä on niin törkeen hyvät ravintoarvot, mm. sitä foolihappoa (joka on muistaakseni B-vitamiini) 100g:ssa 67% päivän saantisuosituksesta ja kalsiumiakin 26% päivän saantisuosituksesta (maidossa 15%). Rautaa on 100g:ssa 50% päivän saantisuosituksesta. On siinä tosi paljon muitakin kivennäisaineita ja vitamiineja, mutta enpä taida nyt mitään listaa väsätä. Soijaa on tosi monessa muodossa saatavilla, joten sitä on jokaisen ihan helppo lisätä ruokavalioonsa! Mun mielestä se vaan on itsessään jo melkein kuin vitamiinilisä... :D

Täällä alkoi tänään loma! Jee! B) Nyt vaan mahaa kasvattelemaan, toivoisin, että näkyis jo kunnolla elokuussa, kun työt taas alkaa. Olisi hauskaa yllättää työkaverit isolla mahalla, kun suurin osa ei vielä tiedä.. :) Voi kyllä olla, ettei se vielä näy, mut toivossa on hyvä elää.
Yksi mun työkaveri kylläkin jo kysyi multa eilen, että oonko raskaana. Näkyy kuulemma jo nyt ihan selvästi! :eek:
Lomalle ei oo muita suunnitelmia, paitsi että pitäisi remontoida vauvelille huone kuntoon. Muutettiin vuosi sitten 33 neliön yksiöstä(!) tällaiseen vähän tilavampaan 89 neliöö + kymmenmetrinen parveke -ratkaisuun ja toi yksi huone on jäänyt laittamatta kun muutossa ja remontoinnissa oli aika kiireinen aikataulu. On meillä kyllä kaikki maalit jo valmiina, mutta ei oo vaan saanut aikaiseksi. Olikos remontoinnissa niin, että vesiliukoisia maaleja saa raskaanaollessakin käsitellä, mutta öljypohjaisia ei?

kyseleepi,
mamadread & ihme 13+0 POKS (uä 13+3)
 
Huh ompas tullut tekstiä.

Tervetuloa uusille minunkin puolesta :flower: . Mukavaa vain, että joukko kasvaa entisestään.

Ja Jennylille kiitos uuden pinon kasaamisesta ja hymiölinkistä.

Vaipoista oli puhe, niin suosiolla "tyydytään" kertisvaippoihin, koska pyykkäämistä riittää, kun navetan puolellakin työvaatetta ja lypsyluuttuja pyöritetään jo 1-2 koneellista päivässä ja sit muu pyykki toisessa koneessa, niin tarpeeksi on pyykättävää.

Hiustenvärjäystä en ole edellisessä raskaudessa harrastanut ihan tietoisesti, mutta ensi viikolla olisi häissä vierailu, niin tuntuis mukavalta käydä ennen sitä "ehostautumassa". On niitä hormooninäppyjä joka puolella ja mahan peittely alkaa olla työlästä, kun kiloja oli jo valmiiksi, niin mikään ei näytä hyvältä päällä... Siispä piristäydyn parturissa ensi viikolla ja pyydän "hellempää" väriä.

Vitamiineista olen syönyt rv 13-14 asti multivitan raskausajan tabuja 2kpl/pv ja nyt siitä eteenpäin 1kpl/pv+ foolihappo tabu. Jotenkin yleensä muistaa aamupalalla tabletitkin ostaa. D-vitamiinia söin toukokuun alkuun ja syksyllä ajattelin sit lisätä uudestaa. Muistaakseni 20 mikrogrammaa oli annos, ja se on kuulema raskausaikana minimi määrä, koska suositukset täällä on perseelleen. Saan tietty kokoajan maidosta, jota juon runsaasti ja sit tosta multivitastakin vielä d-vitamiinia, mut sitä on tosiaan vaikea syödä yliannosta, niin sen takia söin vielä lisäksikin.

ON: Vielä sen verran, että liikkeitä odotellaan kovasti, mutta ei vielä merkkejä. Ensiviikolla lähdetään viettämään kesän ainut kesälomaviikko (tosiaan maatilalla näitä lomia ei kovin tiuhaan pidetä) ja sitä ennen tekis kovasti mieli ultraan, kun rakenneultrakin tosiaan vasta 4 viikon päästä.

Lämpimiä kelejä lupasi... Nautitaan niistä.
 
Tosiaan vielä närästyksestä, niin mulle auttoi edellisen raskauden aikaan rennie, mut sillon u sitä ei ollu autto sinisen jenkki-purkan jauhaminen. :LOL: Konstinsa kullakin. Kannattaa kokeilla vähän kaikkea.
 
Iltaa kaikille!

vitamiineista oli puhetta, itse luotan pitkälti siihen että lähes vegaaniruokavaliostani kaiken saan. Syön b12 vitamiinia purkista, mutta sitä söin jo kauan aikaisemminkin, kun kasvissyöjille voi tulla siitä puutetta. Foolihappoa oon syönyt näihin päiviin asti, aloitin ennen raskautta kun mulla oli sellainen lääkitys joka sen imeytymistä haittasi. Antoivat silloin ohjeeksi, että yrityksen alusta ensimmäisen kolmanneksen loppuun kannattaa syödä. Mutta normaalistihan foolihappoa saa hyvin, jos syö vihanneksia paljon. Näitten kahden lisäksi oon nyt syönyt kalkkitabletteja, en sit tiiä olisivatko tarpeen, mutta kun kalkin puuttella on peloiteltu. Raskauden viimeiselle kolmannekselle meinaan aloittaa kasviperäiset omega3-tabut, mikäli ei ala kurpitsansiemenöljy ja camelinaöljy maistumaan samaan tahtiin kuin ennen raskautta. Talvella (n. marraskuu-maaliskuu) syön myös niitä lasten d-vitamiinitippoja, mutta kesällä mulla ei oo niihin mitään tarvetta kun paljon ulkona oon.

Oma olo on vähän parempi, kävi tänään omalla gynellä vielä tarkistuttamassa tilanteen ja hän arveli että mulla on paljon supistuksia. Eivät onneksi oo tehneet kohdunkaulassa mitään, joten harmittomia ovat vaikkakin ikäviä. Tulehduksia ei löytynyt, jäänee tuo verenvuoto siinä suhteessa arvoitukseksi. Mutta hyvä näin, kestää paljon paremmin omaa ikävää oloa kun tietää että mahassa on kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua!

donter 16+6
 
Tervetuloa taas uusille!! :flower: kiva että meitä joulukuisia tulee vieläki lisää :)

Vitamiineista: ite oon popsinu joskus ku on muistanu, nii nuita multitabsin raskausmonivitamiineja. muuta en ookkaan popsinu.

Rakenneultra: mulla ois kahen viikon päästä ja mietityttää saadaanko tietää sukupuolta. sitä ollaan nii kovasti ooteltu, että ois kiva tietää, nii osaa ostaa hyvin sitte vaatteitaki :)

hauskaa viikonloppua!!

17+5
 
Aurinkoista lauantaita ja rentoa viikonloppua kaikille!


Meidän kylällä on tänään jokavuotiset kesämarkkinat jonne suuntaamme aamupäiväksi. Hienoa että sää suosii! =)

Vitamiineista mä syön Multitabsin raskaus ja imetysvitamiineja (olen syönyt jo pitkään, edellisestä odotuksesta lähtien sekä 6kk imetystaipaleen ajan aina tähän päivään ). Lisäksi söin ensimmäisen kolmanneksen ajan pelkkää foolihappolisää päälle! Foolihaponhan siis sanotaan olevan hyväksi juuri tuossa alkuraskaudessa kun vauvan kaikki rakenteet muodustuvat.
Magnesiumia oon nyt syönyt viimeisen viikon rytmihäiriöiden takia! Todellakin olen saanut sellaisetkin kiusaksi :kieh:
Suonenvetoon tuo magnesium auttaa myös hyvin!
Närästykseen menee rennie. Aikaisemmin närästys on kuulunut vasta loppuraskauteen mutta nyt tuokin ihanuus on alkanut jo heti varhaisessa vaiheessa! Tuleekohan vauvalle sitten paaaljon tukkaa...isän mieliksi heviletti jo valmiina :LOL:
Jajuu ja huoh, hirudoidia joudun myös käyttää päivittäin suonikohjuiseen jalkaani joka alkaa näyttää taas kerrassaan kammottavalta! :ashamed:
Hyvästi siis shortsit ja hameet kun jalka on ihan violetin kirjava kohta! Onneksi ei kuitenkaan kovinkaan kipeä vielä mutta matkaa on joulukuulle!

Jääris mä oon tota 4D:tä kovasti pohtinut. Kuopuksesta maksoin itseni kipeäksi ja petyin koko ultraan :/ Mä luulin että 260e hinnalla olisin saanut katsella vauvaa 4D:nä mutta lähes koko ultra oli ihan tavallinen, ajoittain otettiin näkymää 4D:nä. Lisäksi proffa joka sen suoritti oli semmonen jäykkä ja jäyhä vanha herra!
MUTTA kaikesta huolimatta oon sitä miettiny, vallankin jos saadaan rakenneultrassa heikkokin tyttöveikkaus niin PAKKO päästä tarkistamaan asia vielä 4D:nä ;)
Tampereen sijasta olenkin miettinyt Hämeenlinnan lääkärikulmaa jota on kovasti kehuttu ja lisäksi hinta on ainakin 100e halvempi koska kelakorvaus kuuluu mukaan (Tampereella en saanut )!! Saapa nähdä :D
Tosi jänskää että jo muutaman viikon päästä alkaa rakenneultraan ensimmäiset odottajat jo mennä :heart:

Jep, aamupalalle ja menoksi! :wave:

Jennyli 15+1

Ps. Masupäivitystä tältä aamulta (niin ihuna paita ja kaikkee :LOL: )
 
Mamadread, kannattaa huolehtia siitä b12-vitamiinista kuitenkin ja sitähän ei kasvissyöjät saa kunnolla kuin purkista. Mulla oli itellä siitä puutosta kasvissyöntiaikana ja sen jälkeenkin tietysti jonkun aikaa, vaikka silloin tällöin purkista söinkin. Oon aika huono syömään jatkuvasti purkista jotain, joten ton kanssa pitäis olla tarkkana.

Noista vitamiineista..mulla on käytössä mammavitskut tällä hetkellä Multitabsilta (tai kenen ne nyt oli) ja syön niitä kun muistan. 3kk ennen raskautta ja koko alkuraskauden söin tosi tarkasti niitä. Välillä oli Ladyvita, mutta se tulee kalliimmaksi ja sitten ne tabletit on isompia sekä saa enemmän popsia. Lisäksi en tykänny, että ne tabletit on levyissä kun ovat pöydällä jotenkin sotkuisen näköiset. Foolihappo tosiaan viakuttaa noihin alkuvaiheessa raskautta, muistaakseni ainakin keskushermoston kehityshäiriöt ja keskenmenot sekä vaikuttaa istukan ja muun rakenteisiin tms. Jatkossa se taisi estää ennenaikaisia synnytyksiä ja raskausmyrkytystä. Mutta eihän tietysti mikään vitamiini niitä sinällään estä, jos on tullakseen, mutta voi myötävaikuttaa ettei tulisi jos jotain puutetta on. Lisäksi nappailen kalaöljykapseleita sillon kans ku muistan, syön tosi vähän kalaa ja oon siinä vielä aika nirso (ei saa olla ruotoja tai ruokahalu menee totaalisesti). Lisäksi maitohappobakteereja syön silloin tällöin, aattelin että yritän loppuraskaudessa viimestään syödä tasaisesti niitä kun käsittääkseni vaikuttaisi suotuisasti allergioihin ja ihoon.

Ihanaista lomaa lomailijoille! Minäki haluaisin lomalle :heart:

Mulla alkaa vauvamasu olemaan vauvamasun näköinen,varsinkin paita päällä. Ei tosin ihan noin iso kuin Jennylillä, mutta ihan selkeä kuitenkin :heart: Jotenkin mukavaa, kun tätä kait sitä oottelikin. Muuten on aika hyvät fiilikset ollut, ainoastaan töissä aina ärsyttää, mutta muuten ok. Pitäis vielä käydä mammasortsit tms ostamassa ja parit t-paidat kun alessa käyn. Hieman oon yllättynyt, että näin esikoista odotellessa näkyy jo selkeästi vauvamasu, vaikka toki siinä on varmaan sitä turvotusta just tosi paljon. Pelottaakin vähän, että minkähänlainen pötsi mulla on sitten lopussa..

4Dstä en vielä tiedä oikeen..ehkä sitten jos sukupuoli ei selviä, niin käydään. Mutta jos se on aika selvä, niin ei me sitten varmaan mennä.

Nyt siivoilemaan takaisin, piti tässä käydä välillä vähän lintsaamassa :D

-metsis 15+2
 
Jennyli ymmärsin että olet käynyt Tampereella tuossa 4d-ultrassa. Oliko se jäyhä vanha herra Pertti Kirkinen? Olen nimittäin nyt varannut häneltä ajan...terveystalossa maksaa päälle 300 e mutta koskiklinikalla varmaan sitten sen 260e. Ja kelakorvausta ei saa jos ei ole lääketieteellistä syytä. Tuota Kirkistä kovin kehuivat ja on professori Taysista ja kokenut 4d-ultraaja. Koskiklinikalla kuulemma vähän halvempi saattaisi olla veronika Tuimala joka myös tekee noita mutta ei ole professori eikä iän puolesta ainakaan yhtä kokenut. Hyvä lääkäri hän kuitenkin on koska muistaakseni juuri hän teki minulle lapsivesipunktion Taysissa kuopuksesta todella hyvin.

Mulla on rakenneultra 22.7 ja sehän on se kätilön tekemä. Niin ja niihin 4d-ultrien hintaan sisältyy dvd jossa oma vauva "esiintyy" mahassa :D niin voi sitten omasta telkkarista katsella. Kun tiedän että tämä jää viimeiseksi lapseksi niin ihan kiva olis kokea tuo 4d-ultra vaikka aikaisemmin pidin täysin humpuukina. Kun nyt tutustuin asiaan tarkemmin niin ottaen huomioon kuinka pöessimisti olen ja aina pelkään että jokin olisi vinosssa niin 4d voisi kummasti rauhoittaa mieltä koska sillä näkee mahdolliset rakenteelliset poikkeamat luotettavammin. Sukupuoli ja kasvonpiirteet sinänsä mulle on sivuseikka mut kiinnostaa tietysti kovasti myös ;) . Sitten kun tätä ikää mulla jo on niin koen että mulla on suurempi riski kaikennäköisille ongelmille. Te muut olette suurin osa niin nuoria että riskit paljon pienempiä.
 
vitamiineistä: olen syönyt multivitan raskausvitamiineja. Eikö muita ole kehoitettu syömään ainakin foolihappoa raskauden ekan kolmanneksen aikana? Mulle ei sanottu mitään tällä kerralla mutta esikoista odottaessa sanoivat että on hyvä syödä jo silloin kun aikoo raskautua. Se siis estää sitä spina bifidaa (eli muistaakseni "vinoa" selkärankaa tai jotain sen tapaista) Pahoinvoinnin takia (joka EDELLEEN vain jatkuu :x ) en ole voinut syödä kovin hyvin, etenkin salaatit ja liha tekee pahaa (pinaatti nousee heti ylös...) niin en saa paljon rautaakaan ruoasta.


tuplarattaista
: olen haaveillut myös Briosta tai sit emmaljungasta. Ainoa ongelma on se, että kun asutaan keskustassa ja pitää muuttaa taas, ja on niin hullun vaikeaa löytää kämppää jonne pääsee ensinnäkin edes rappukäytävään painavien rattaiden kanssa sitten aina on liian pienet hissit ja monissakaan taloissa ei ole varastotiloja jonne vois jättää rattaat (ja kantaa sitten vauva, kauppakassit ja raahata 2v vielä perässä...) viimeksi kun etsittiin kämppää oli aina ongelmana noi vaunut. Ja nyt sitten tää asunto käy liian pieneksi neljälle. Toinen juttu on se, että kannattaa varmaan kuitenkin säästää noi tavalliset yhdenhengen yhdistelmätkin?? Jos sit pääsee kävelylle vaikka pelkän vauvan kanssa niin ei voi aina olla tuplat käytössä. Mutta missä ihmeessä varastoida kaksia isoja rattaita... Meillä siis esikoinen on 2v1kk kun tämä vauva syntyy ja en oleta että pystyis rämpimään lumessa tai loassa kun kuitenkin enimmäkseen liikun kävellen.
 

Yhteistyössä