Joulukuun muruset 2016 *toukokuussa*

Suosittelen kyllä fb-ryhmää! Siellä ei mielestäni ketään ole mistään tuomittu, vaikka keskustelua on ollut tupakoinnista ylipainoon yms. :) Eli hyvää vertaistukea mielestäni tarjoaa. Ja jos ei sitten tunnu omalta, niin pystyyhän sieltä poistumaankin.

Ja sitten itsestä: tänään 11+0. Vielä pitkä matka ekaan ultraan, joka siis nt-ultra kun 12+6. Argh! Jännittää jo nyt. Iltaisten pahoinvointien syyksi epäilen tällä hetkellä makeiden syöntiä. Siis ihan jo esim. banaanijogurtti tai pahimmassa tapauksessa ihan vaan banaani laukaisee tuollaisen lyhyen pahoinvoinnin. Pitänee kokeilla auttaako, jos laittaa kaiken vähänkin makean pannaan klo 15 jälkeen :D
 
miss_piggy
Tosiaan osa niistä jotka on kaksplussan kautta liittynyt tohon faceryhmään ei oo tässä ketjussa kun eivät nykyään aktiivisesti täällä kirjoittele tai eivät ole halunneet tähän ketjuun mukaan.
Faceryhmässä on kiinnitettynä julkaisuna esittelyketju ja seinältä löytyy se naamakuvaketju jota nostellaan ylös aina välillä. Ja useampi on sieltäkin joutunut poistumaan keskenmenon takia. Minusta sen ryhmän idea ei nyt siitä kärsi jos siellä on muitakin ku kaksplussalaisia. Samassa veneessähän tässä kaikki ollaan ja vertaistuki on tärkeää sama mitä kautta sinne ryhmään on tullut.

12+3.
 
  • Tykkää
Reactions: Catharin
Harmi kun mä oon poistanut facebookini joskus aikoja sitten, enkä viittis kyllä oikeen tehä uudelleenkaan :D toivotaan, et tää palsta ei nyt ihan kokonaan hiljenis et voi edes jonnekkin käydä tuntemisia kirjottelemassa :) tuli vaan mieleen et jos osa porukasta haluaa pienemmän fb ryhmän niin miksei :D pahoinvointi ei tunnu hellittävän :(
huomenna ois nt- ultra, jännittää kyllä tosi paljon!!

12+6
 
Nt-ultrasta siirrytty oottelemman verikokeita. Pienellä kaikki hyvin ja ihan omat ravet yksiössään menossa :LOL: CRL oli 52,4mm ja sen mukaan viikkoja 12+0, mutta parin päivän vuoksi ei laskettua lähdetty muuttamaan. Niskaturvotusta 1,1mm eli täysin normaali. Nyt voi huokasta helpotuksesta :love:
 
Mä en oo vielä mitään kuullut niistä seuloista, toivottavasti eivät soitakkaan!! :) mulla on enää 3työvuoroa ja sit alkaa odotettu 4vko loma, viimeks ollu lomalla viime heinäkuussa ku toiset on pitäny talvilomaa tossa välissä. Pitkältä on aika tuntunu mut äkkiä sit kuitenkin menny. En osaa ajatellatkaan et tää alkuraskaus menee näinkin nopeesti ku tuntuu et aiemmista lapsista se kesti ihan älyttömän kauan! Mut parempi näin! Yritän tässä sit sinnitellä töissä mahdollisimman kauan, tietty jos tulee hirveet kivut ni ei se sit auta ku jäädä vaan pois.
Mulla on ihan hyvä olo ollut tänäänkin, vähän väsyttää. Sain ajan ens viikon maanantaille naistentaudeille, aletaan seuraamaan mun tota sairautta taas tarkemmin :) toivottavasti myös ultrattais!

Catharin & mini 13+1
 
Mä vielä pähkäilen liittyäkkö faceryhmään vai ei, en ainakaan ennen "virallista" ultraa. Tällä kaksplus-mobiililla on kyllä ihan järjettömän kökköä yrittää kirjotella, "vähän" olisi kehittämisen varaa!

Mä oon varmaan ihan vainoharhainen kun olen ollut eilen ja tänään muka tuntevinani kutittelua masussa :D Mulla on jostain rakenteellisesta viasta johtuen kohtu ihan oikealla ja tunnen kohdun olemassaolon koko ajan ja nyt siellä sitten on alkanut tuntumaan kutittelua..
Esikoisen kanssa tunsin monta viikkoa "jotain", mutta vasta rv 20 uskoin niiden olevan liikkeitä kun alkoivat olemaan kunnon tömistelyä. Kuopuksen kanssa en edes tutkaillut tuntemuksia ja yhtenä iltana rv17 nukkumaan mennessä yhtäkkiä hoksasin, että hirmunen jumputus masussa menossa. Noh josko tuossa kk:n päästä voisi varmuudella tuntea ne ihanat ensimmäiset potkuttelut :)

Aurinkoista päivää!

Anianna 11+0
 
Niin lähinnä sitä meinasin, että yleensä täällä kerkee jonkinaikaa kirjoitella jo toisten kanssa ja alkaa tietämään esim taustoja ym.. ja näin on helpompi tulla puskasta kun ympärillä on se tuttu porukka.
Tää fb ryhmä on ilmeisesti kuitenkin tehty jo hyvin alussa joulukuun porukkaa niin siellä on alkupään porukka tuttuja ja näin loppupäästä tuntee vaikealta tulla mukaan, varsinkin jos on ihmisiä joiden kanssa ei ole edes täällä keskustella.
Mutta tosiaan pääseehän sieltä sitten pois jos ei tunnu kuuluvansa porukkaan.

Ja vaikka jossain vaiheessa fb liittyisin niin kyllä mä kirjottelen täälläkin, kun täällä tulee joka päivä muutenkin pyörittyä ja lueskeltua muidenkin juttuja :)

Varsinkin jos jään pidemmällekin saikulle niin sitten vasta aikaa onkin. Tänään ei meinannut tulla työnteosta mitään kun oksetti ja pyörrytti koko ajan..
 
Pitkästä aikaan täällä.. on ollut niin epäluuloinen olo tän raskauden kanssa.. Tänään ekan ulran jälkeen uskaltaa jo huokaista.. paitsi saatiin uutisia TUPLA vauvoista.. tää vaatii jo vähän suattelua.. mut joo mielummin kaks kuin ei yhtään.. ja kaikki oli hyvin.. nyt vaan jatketaan masun kasvattamista ja yritetään selvitä näistä oloista ja maha nipistelyistä... Meillä on kyll suvussa paljon kaksosia, että on aiheesta puhuttu, mut silti.. onnen ja epätoivon sekasia kyyneleitä vuodatettu!! Laskettu aika muutui vähän eteenpäin 14.12 ja synnytyspaikka on helsingin naistenklinikka.
 
Nt- ultrassa kaikki hyvin :) ainut mikä mietityttää, onkohan 2,3 mm niskaturvotus liikaa? Kaikilla muilla kun tuntuu olevan vähän reilu 1 mm :eek: laskettu aika siirtyi myöhemmäksi, uusi aika 11.12. Sen voi siis joku osaava vaihtaa :)
Nauttikaahan aurinkoisista päivistä!
 
Ompas täällä ollut hiljainen päivä! No niin se välillä on elämässäkin. :LOL: Ihania ultrauutisia monella ollut, onnea niistä! :)

Mulla oli tänään äitipolikäynti. Massussa kaikki hyvin! Huojentavaa oli kuulla myös se ettei niskaturvotusta silmämääräisesti ainakaan näyttänyt olevan paljoa. Virallinen nt-ultra on sitten perjantaina. Mukavaa nähdä pieni kahdesti tällä viikolla! :love: Vastasi tänään mitoiltaan rv 13+0, mutta laakettua ei tietty lähetä muuttamaan.

Monilla kuulostaa pahoinvointi helpottaneen, se on hyvä se. Niin itselläkin, paitsi aamuisin on kyllä oksennus lähellä ja oon oksentanutkin. Yök! Sais kyllä jo loppua! :confused:

Perjantain jälkeen liityn sitten facebook ryhmään mikäli kaikki tosiaan on hyvin siellä. :)

MiNalo rv 12+5
 
Näin mäkin olen ymmärtänyt et 3mm olis se maksimi, en usko et sulla minna97 siis huolta, varsinkaan jos seulat ihan ok. Mä en oo vieläkään kuullu mitään omista seuloista, lääkäri sanoi et soittavat tällä viikolla jos jotain ihmeempää on, mut muuten eivät soita. Toivotaan siis etten kuulekkaan mitään!

Täällä oli eilen jonkun sortin vatsatauti, onneks pääsin vähällä. Tänään suolistossa kuitenkin ilmaa kiertäny ja maha tuntunu tosi epämukavalle :(

Mä ajattelin et teen viel ton kesäkuun ketjun, katotaan jatkoa sit sen jälkeen :) mut huomenna sen tosiaan vasta teen ku menen koneelle, puhelimella en saa sitä tehtyä.

Muistutan et teillä on kesäkuu aikaa liittyä faceryhmään ennen kun ryhmä sulkeutuu!! Nyt tänään tullut ryhmään pieni ryntäys. :)
 
Joulukuun muruset 2016

23.11
Viipulavaapula / 33 / 2.lapsi

29.11
Banna / 31 2.lapsi / JS

1.12
Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi
Jennii / 25 / 2.lapsi / HYS
Truuly / 38 / 2.lapsi

2.12
Cherokee / 34 / 2.lapsi
Poppie / 31 / 1. lapsi
Mantelikaneli / 1.lapsi
mai-- / 24 / 1.lapsi

3.12
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / SatKS
Gulleplutt / 39 / 4.lapsi

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS
Josefinaa
Marni / 2.lapsi
Josu-78 / 3.lapsi
Kerppuli / 31 / 4.lapsi / Tays

6.12
Nienji / 26 / 2.lapsi / K-SKS
Eepuli / 34 / 2. lapsi
Verx / 2.lapsi

7.12
Pähkinä89/ 26 / 3.lapsi / OAS
Haada

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS
hipeltäjä89 / 27 / 1.lapsi / OAS
vemila / 24 / 3. lapsi / K-SKS
venla90 / 25 / 1.lapsi / EKKS
Suxuu / 31 / 4.lapsi
MiNalo / 31 / 3. lapsi / OYS
mizzim / 32 / 1.lapsi / PS
miss_piggy / 34 / 2.lapsi / KPKS

9.12
Aurankukka / 3.lapsi
Yllätyssonni / 27 / 3.lapsi / OAS
A.m-n / 20 / 1.lapsi / SatKS
Heepu / 1.lapsi

10.12
_Henriikka_88 / 27 / 2. lapsi / LS

11.12
Effie / 24 / 2. lapsi / K-HKS
Zipi / 33 / 4.lapsi / SeKS
minna97 / 18 / 1.lapsi

12.12
Riiviöidenäiti / 28 / 7.lapsi / JS
Haaveilija24/ 25 / 1.lapsi / SatKS
HappyHappyJoyJoy / 2.lapsi
Napsunen / 28 / 1.lapsi

13.12

14.12

Kielokukka / 29 / 1.lapsi / KOS/NKL
Camy / 29 / 1.lapsi
Toukokuinen / 28 / 1. lapsi
Nipsunen86 / 1.lapsi
Kiriliini / 33 / 3.lapsi / SeKS
Kuvituksia / 27 / 1.lapsi

15.12

16.12

Lyro / 21 / 1.lapsi
Lila+ / 2.lapsi / KYS

17.12
Yllärivauva / 30 / 3.lapsi / OYS

18.12
Ettämitenkä / 34 / 3.lapsi
Innaa90 / 26 / 1.lapsi

19.12
Anianna / 30 / 3. lapsi
Bittikukka / 30 / 2.lapsi
riepis / 30 / 1.lapsi
Susuli / 4.lapsi

20.12
Meiramii / 29 / 1.lapsi
Äippäkuudelle / 38 / 6.lapsi / K-HKS
Sannaei

21.12
Pauliinali / 3.lapsi
tuuliaaah / 23 / 2.lapsi / KOS

22.12
Janlind / 28 / 3.lapsi / SatKS

23.12
BabyElephant / 30 / 1.lapsi / NKL
Pisamapeikko / 34 / 4.lapsi / Mks

24.12
Leonella / 2.lapsi
Kipamama / 36 / 2.lapsi / HYS
Marimac / 3.lapsi / JS

25.12
suklaakirsikka / 2.lapsi

26.12
foreverfever / 30 / 3. & 4.lapsi / TYKS

27.12

28.12
Miwwi / 25 / 2.lapsi
Papupupu / 29 / 2.lapsi
HarakkaHuttunen

29.12

30.12
Sachiel / 28 / 2.lapsi
teoteo / 28 / 3.lapsi / satKS

31.12

Menetyksen kohdanneet:
Piinamiina
Jösse
Pipo-otus
waninka
sileh
Hymynaama95
Josephina
sanzzes
NinaRinsessa
Amore
Nannamariah
Tintt@r@

SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Täällä kans yks mamma jonka vois listaan lisätä :) LA 24.12 ja toinen lapsi. Äidin ikä 27 ja synnytyssairaala tulee olemaan KOS.
Ekassa neuvolassa käyty viikko sitten, jorvista vielä odotellaan aikaa nt-ultraan... Varhaisultrassa käyty 6+5, silloin näkyi sykkeet. Ja nyt on kotona dopplerilla kuultu viimeksi eilen :love: facebookin ryhmään ehkä voisin liittyä sitten kun on tuolla ultrassa käyty ja siellä toivottavasti kaikki hyvin.
Ei kyllä esikoisen kanssa ollu näin huono olo :sick: viime viikolla käytiin sairaalassa hakemassa nesteitä kun ei mikään pysyny sisällä...
 
miss_piggy
Niin joo. Mullaki on pahoinvoinnit ollu pois jo ainaki viikon verran. Loppui aika samoilla päivillä ku pojasta.
Huomenna olis se joku laaja neuvolakäynti mihin pitää mieski raahata mukaan ja täyttää se joku päihdekysely. Ärsyttävää käydä taas samat jutut uusiks läpi mitä pojasta..varmaan on ne tiedot kuitenki vielä siellä koneella eikä tilanne oo muuttunu mikskään.
Ja poika joudutaan sitte kans raahata mukaan ku ei oo ketään joka hoitais neuvolan ajan.

Oireita ei oo mitään. Ees tissit ei oo kipeät. Välillä vähän mahaa kivistää. Serkku jolla LA 28.12 kärsii hirveistä pahoinvoinneista. Sillä on myös yksi hauska sama raskausoire ku mulla, vissiin sukuvika :D Nimittäin nukkuessa oikealla kyljellä korva kipeytyy. Siis se korvanlehti tai nipukka. Ihan niinku korva ois jotenki kaksinkerroin vaikka on ihan ok.

12+5
 
Joulukuun muruset 2016

23.11
Viipulavaapula / 33 / 2.lapsi

29.11
Banna / 31 2.lapsi / JS

1.12
Tupsuli / 31 / 2.lapsi / OYS
SaaraN / 37 / 4.lapsi
Thirtythree / 33 / 2. lapsi / Kos
Not alone / 25 / 2.lapsi
Jennii / 25 / 2.lapsi / HYS
Truuly / 38 / 2.lapsi

2.12
Cherokee / 34 / 2.lapsi
Poppie / 31 / 1. lapsi
Mantelikaneli / 1.lapsi
mai-- / 24 / 1.lapsi

3.12
ninnnura27 / 27 / 3.lapsi / OYS

4.12
Catharin / 25 / 3. lapsi / SatKS
Gulleplutt / 39 / 4.lapsi

5.12
MimSe / 35 / 5.lapsi / KHKS
Josefinaa
Marni / 2.lapsi
Josu-78 / 3.lapsi
Kerppuli / 31 / 4.lapsi / Tays

6.12
Nienji / 26 / 2.lapsi / K-SKS
Eepuli / 34 / 2. lapsi
Verx / 2.lapsi

7.12
Pähkinä89/ 26 / 3.lapsi / OAS
Haada

8.12.
Illuminated / 26 / 1. lapsi / PHKS
hipeltäjä89 / 27 / 1.lapsi / OAS
vemila / 24 / 3. lapsi / K-SKS
venla90 / 25 / 1.lapsi / EKKS
Suxuu / 31 / 4.lapsi
MiNalo / 31 / 3. lapsi / OYS
mizzim / 32 / 1.lapsi / PS
miss_piggy / 34 / 2.lapsi / KPKS

9.12
Aurankukka / 3.lapsi
Yllätyssonni / 27 / 3.lapsi / OAS
A.m-n / 20 / 1.lapsi / SatKS
Heepu / 1.lapsi

10.12
_Henriikka_88 / 27 / 2. lapsi / LS

11.12
Effie / 24 / 2. lapsi / K-HKS
Zipi / 33 / 4.lapsi / SeKS
minna97 / 18 / 1.lapsi

12.12
Riiviöidenäiti / 28 / 7.lapsi / JS
Haaveilija24/ 25 / 1.lapsi / SatKS
HappyHappyJoyJoy / 2.lapsi
Napsunen / 28 / 1.lapsi

13.12

14.12

Kielokukka / 29 / 1.lapsi / KOS/NKL
Camy / 29 / 1.lapsi
Toukokuinen / 28 / 1. lapsi
Nipsunen86 / 1.lapsi
Kiriliini / 33 / 3.lapsi / SeKS
Kuvituksia / 27 / 1.lapsi

15.12

16.12

Lyro / 21 / 1.lapsi
Lila+ / 2.lapsi / KYS

17.12
Yllärivauva / 30 / 3.lapsi / OYS

18.12
Ettämitenkä / 34 / 3.lapsi
Innaa90 / 26 / 1.lapsi

19.12
Anianna / 30 / 3. lapsi
Bittikukka / 30 / 2.lapsi
riepis / 30 / 1.lapsi
Susuli / 4.lapsi

20.12
Meiramii / 29 / 1.lapsi
Äippäkuudelle / 38 / 6.lapsi / K-HKS
Sannaei

21.12
Pauliinali / 3.lapsi
tuuliaaah / 23 / 2.lapsi / KOS

22.12
Janlind / 28 / 3.lapsi / SatKS

23.12
BabyElephant / 30 / 1.lapsi / NKL
Pisamapeikko / 34 / 4.lapsi / Mks

24.12
Leonella / 2.lapsi
Kipamama / 36 / 2.lapsi / HYS
Marimac / 3.lapsi / JS

25.12
suklaakirsikka / 2.lapsi

26.12
foreverfever / 30 / 3. & 4.lapsi / TYKS

27.12

28.12
Miwwi / 25 / 2.lapsi
Papupupu / 29 / 2.lapsi
HarakkaHuttunen

29.12

30.12
Sachiel / 28 / 2.lapsi
teoteo / 28 / 3.lapsi / satKS

31.12

Menetyksen kohdanneet:
Piinamiina
Jösse
Pipo-otus
waninka
sileh
Hymynaama95
Josephina
sanzzes
NinaRinsessa
Amore
Nannamariah
Tintt@r@

SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy
 
Heippa!
Täällä ilmoittautuu toista lastaan odottava 25v mamma, la 7.12 :)
Kovasti jännäillään kumpi on tulossa, rakenneultra on loppukuusta :)
Ensimmäisen kohdalla en kirjoitellut missään palstoilla tms, ja nytkin aika pitkään jahkasin kirjoitanko vai en, mutta tässä sitä ollaan :)
 

Yhteistyössä