***Joulukuun Pikkutontut LOKAKUUSSA***

Mulla on tässä raskaudessa tuntuneet kivuliaat supistukset mahassa, vähän samalla lailla kun olisi oksennustauti ja siinä kun on maha kipee niin tulee sellaisia aaltoja siihen kipuun ja huonoon olooon just ennen kuin oksentaa + tietty että maha kovettuu, sitten aiemmissa niin aluks on ollut noita, mutta sitten synnyttäessä on kovimmat kivut tuntuneet selässä niinkuin menkkakivut, mutta pahempina. Reisien ja pakaroiden jomotusta oli pienemmän kanssa edellisenä iltana ennenkuin lähdin synnyttämään. Yksilöllisiähän nuo ovat tosi paljon :)
 
Huomenta!
Täälä kotoillaan tää päivä kun lapset kipeinä, flunssassa ja silmätulehdus toisella. Muuten oisin enää tämä ja ens viikko töitä, sit alkaa äippäloma. Ihan hyvin oon jaksellu töissä ja meidän "pikkupomo" kävi eilen sanomassakin mulle että oikein ihmettelee miten reippaasti jaksan olla töissä kun yleensä meillä kaikki jää viimestään kuukautta ennen jo säairaslomille. No mä nyt en nähnyt siinä mitään reipasta sinänsä, ja en mäkään nyt ihan täydellä teholla työskentele, mut musta on vaan ihan hyvä olla töissä ja touhuta jotain.

Tiikelille noista supistuksista. Mulla harkkasupparit siis tuntuu sellaselta just niinku menkkojen alla. Siis ei ne satu, mut sellanen ilkee tunne ja maha vetää ihan kivikovaks ja henkikin ehkä hieman salpautuu. Sinänsä ei vatsaa nipistele. Sit ne oikeet supistukset on ihan eri luokkaa. Kaikki ekakertalaisethan sitä tosiaan miettii et mistä ne sit tunnistaa, itsekin mietin ekan kohdalla, mut ei siitä oikeesti vaan voi erehtyä. Ne on enemmän sellasia kipuaaltoja ja se huippu on ihan hirvee siinä. Mulla ne oli alusta asti samanlaisia, mut sit se kipu tietty voimistu vähitellen. Laitokselle päästessä mä viimeks siinä vastaanotossa jo itkin kivusta, ja sitä en kyllä kovin helpolla tee, mut ne sattu niin järkyttävästi ettei mitään rajaa. En mä ainakaan ole mitään niin kivuliasta elämässäni kokenut ennen.

Mutta sinuna toki soittaisin neuvolaan ja kysyisin asiaa. Voihan nuo aiheuttaa kuitenkin jotain tuola alapäässä että ois hyvä tarkistaakin.

Jeps, mut mä meen nyt vahtiin noita muksuja. Eivät kauheen kipeiltä vaikuta ja tuskin kuumettakaan enää on vaik illalla oli, sen verran kovaa taas on tuo meno tuola lastenhuoneessa. On taas sellainen olo ettei tää kotonaolokaan mitään herkkua oo. Noi rakkaat lapsoset kun osaa olla niin rasittavia. 2-vee kiusaa ihan jatkuvasti vanhempaa, siis ihan kaikessa!!! Vie tavarat kädestä, sotkee leikit, hutmii ja lätkii koko ajan ja sit vaan nauraa päälle. Ja jos kiellät niin tulee sitten äitiä läiskimään. Mä en tiedä mitä tolle tekis??!!!! Ja vanhempi 4-vee taas joutuu sitten huutaan ihan tauotta tuolle pienemmälle että "ÄLÄ", "LOPETA" "ei saa" jne. Siis tää huusholli on yhtä huutoo ja meuhkaamista nykyään et ei millään jaksais.
Sit ittee harmitaa kun mä oon luullu aina olevani ennemminkin ankara kuin lepsu ja yrittänyt kasvattaa lapsista kunnioittavia ja hyväkäytöksisiä niin sit ne vaan huutaa mullekin koko ajan vastaan ja tulee lyömään. Onhan nuo vielä pieniä eivätkä sillain tajua tekojaan, mut itellä on väliin vähän epäonnnistunut fiilis...

No jopas nyt tuli purkaus sitten tällasestakin asiasta näin aamutuimaan :D

Muisku 33+2
 
Mulla seuraava neukkuaika perjantaina ja kauhulla meen vaakalle. Kävin eilen kotona ja tällä neljän viikon välillä on tullut varmaan 3,5kg painoa lisää. :( Uskomatonta. Oon yrittänyt katsoo mitä syön ja välttää herkkuja. En vaan pysty lenkkeilemään,kun heti vihloo ja kolottaa joka paikkaan.

Tänne ei kumminkaan muuten. Uniongelmat on astuneet kuvioihin. Illalla ei meinaan millään saada unta ja sitten kun vihdoinkin saa niin alkaa vessassa ravaaminen. Viime yönä kävin kolmesti. Asentoa saa vaihtaa kokoajan. Onneksi ei enää mahdottoman kauan,kun vauva syntyy.

Tää poju on paljon vilkkaampi liikkuu,kun meidän esikoistyttö aikoinaan. Toki voi johttua siitäkin,että tää on varmaan isompi,niin liikkeet tuntuu voimakkaammilta.
millis ja vertti 33+3
 
Kiitos Muisku ja Hilipatuinen, neuvolan täti sanoi että tämä meikäläisen sairastama virtsatie-infektio tekis noi oireet. Huh. On tää raskaus välillä aikamoista ihmettelyä tälläselle ensikertalaiselle.. Mielenrauhan sain ja nyt voi taas elellä normaalisti, ihanaa. =)
 
Kävin tänään aikaistetussa lääkärineuvolassa, koska menen vielä sinne ä-polille myöhemmin. Supistukset ja kolotukset on tehnyt tehtäväänsä ja kaveri kolkuttelee jo tuolla luukulla. :D Kanava oli lyhentynyt 2 cm:iin, mutta kiinni kuitenkin vielä. Mutta ei siis ihme, jos tuntuu olevan ns. keilapallo haaravälissä. :kieh:

Meillä rokkaa tällä hetkellä esikolla vesirokko ja ajan kysymys vain, et tulee tuolle kuopuksellekin. Onneksi olen nämä viimeiset työpäivät sairaslomalla ja perjantaina alkaa virallisesti ä-loma... voidaan siis rauhassa sairastaa kotosalla.

Supistuksista sen verran, et mulla tuntuu ne harjoitussupistukset edessä mahan kovettumisena/kireytenä ja jos tulee kivuliaampia/kovempia, niin tuntuvat myös alaselässä sellaisena inhottavana menkkamaisena jomotuksena.

Näin muuten toissa yönä unen, missä olin synnyttänyt jo ja olo oli ihanan kevyt ja maha kadonnut. Aaah, kovasti jo odotan et pääsen mahasta eroon ja saan omia tavallisia vaatteita käyttöön! Vauva oli muuten sukupuoleton unessakin eli ei mitään hajua kumpi se on... :D

garden ja juniori 34+3
 
Osaako joku kertoa minkälaista dokumenttia pitäisi työnantajalle esittää? Pomot ja palkanlaskenta eivät osanneet kertoa vaan heidän mielestään mun pitää toimittaa sinne se Y17, jonka he sitten täyttävät ja toimittavat Kelaan. Mutta kun mun äityis- vanhempain rahat määräytyy 2009 verotuksen mukaan enkä tartte työnantajalta siten minkäänlaisia lomakkeita mihinkään suuntaan.
Vienkö sinne raskaustodistuksen? Pyydänkö Kelalta jonkun paperin? Vai riittääkö suullinen ilmoitus?
 
PrinsessaV Joo ihme tosiaan ettei ne voi ite kelan sivuilta lomaketta tulostaa sielä palkoissa, kyllä meillä ainakin niin toimittiin...sitten kun vihdoin toimittiin. Ja sillä lomakkeella kai ilmoitetaan siis se kun yleensä työnantaja maksaa äitiysloman alkuun palkkaa, siis esim. mä saan ekat 3kk palkkaa normaalisti jolloin kela maksaa mun äitiyspäivärahan sit mun työnantajalle. Mul kans toi vanhempainraha määräytyi vuoden 2009 tuloilla mitä viimeks siis oli kun jäin toisesta äitiyslomalle, mut silti piti täyttää se kelan lomake. Kannattaa toimia pian, eikös se hakuaika oli jo aika käsillä...en nyt muista sun viikkoja, mut itellä ainakin hakuaika umpeutui jo pari viikkoo sitten ja koska palkat ei millään saanu muistutuksista huolimatta täytettyä sitä lomaketta niin se meni toisiksviimeiselle päivälle kun sain tuon hakemuksen vihdoin kelaan asti. Ne on sielä aika tarkkoja meinaa. Viimeks mulla hakemus myöhästy 2 päivää ja siitä joutu antaan lisäselvityksiä et miks on myöhässä.
Ylipäätään tuo kelan avustusten hakurumba on aina yhtä ihnottavaa.

Täälä jatkuu saikkupäivä. Kuopus on ollut jäähyllä vissiin jo 10 kertaa ja esikkokin kerran ja tää mamma odottaa jo iskän töistä tuloa kuin kuuta nousevaa että pääsis hetkeks hermoja lepuuttaan.
 
PrinsessaV piti tosiaan lisätä vielä tuo mitä Muisku jo kirjoittikin, eli sillä samalla lomakkeella työnantaja (kai) ilmoittaa sen jos maksaa sulle jotain ensimmäisen 3kk aikana. Itse sain ainakin esikoisesta täyttä palkkaa työnantajalta sen 3kk, eli kela ei maksanut silloin vielä mitään.
 
Mulle ei työnantaja maksaa palkaa lainkaan äityisvapaan ajalta, joten senkään takia Y17-lomaketta ei tarvita mun tapauksessa mihinkään. Lähinnä mietin, että pitääkö mun antaa työnantajalle joku kirjallinen virallinen todistus äitiys- ja vanhempainvapaasta. Mli kaipa se riittää, että olen vaan ilmoittanut sekä suullisesti että meilissä, että äitiysvapaa alkaa 12.11. ja ilmoittelen jatkosta kesäkuussa. Nythän mä olen jo lomalla.
Kelan päätös mulla rahasta jo on, hain kerrankin ajoissa. :) Mutta en mä oikeen sitäkään voi työnantajalle todistukseksi äitiysvapaasta antaa, niillehän ei kuulu mun 2009 verotustiedot. :) On ne nähnyt mun valtavan mahan, siinä pitäis olla todistetta tarpeeksi!

Nyt on parasta keittää vähän teetä ja hautautua sohvaan neulomaan! Järjestin mun kaikki langat ja aika paljon saa puikot heilua, että röykkiöt pienenee. :)
 
PrinsessaV Ootko sen raskaustodistuksen kuitenkin toimittanut työnantajalle? Ainakin meillä raskaus on virallisesti olemassa vaan sitä vastaan?

Mun kohdalla meni ainakin viimeks niin että työnantaja makso palkaa ne ekat 72? päivää ja sinä aikana sain Kelalta jonkun erotuksen kun työnantajan maksama osuus ei vastannut koko summaa mitä mun piti saada. Nyt mennään samoilla tuloilla kun kuopuksen kanssa niin samalla logiikalla varmaan maksetaan noi rahat. Mitään päätöstä ei Kelan puolesta voida vielä tehdä kun työnantaja maksaa mulle lomaajanpalkkaa 31.10 asti ja siitä alkaa sitten äitiysloma.

Jalkojen turvotus on muuten pikkasen laskenu eilisestä. On ne vielä turvoksissa mut ei läheskään niin pahat kun viime päivinä on ollu. Ihanaa!

Fantaihana 33+6
Fantaihana
 
Heipä Hei,

Mahtuuko vielä mukaan? Olen kyllä aikaisemmin lueskellut teidän kirjoituksia, mutta ei ole muka ollut aikaa kirjoittaa:D Minulla on vielä kuukauden verran töitä ja vasta sitten äippälomalle. Aika kiirettä tuntuu nämä viime hetket töissä olevan jotta saisi kaikki järjestettyä kuntoon "loman" ajaksi.

Mur76, NKL, 31.12.2011, Tyttölupaus
 
PrinsessaV Ok! Luulis niitten palkoissa tietävän tarviiko ne jotain todistusta. Eikös sun pomos oo mitään kyselly? Meil täytettiin töissä sellanen lomake jolla ilmoitettiin perhevapaiden käytöstä, muuta todistusta raskaudesta ei tarvittu. Mut mun työpaikka on kyllä aika suuri yritys ja sielä siis käytössä nämä yrityksen sisäiset lomakkeet, et varmaan kaikilla on vähän eri käytännöt. Mun kaveri on tarjoilijana pienessä ravintolassa ja hän ei ainakaan oo mitään lappua tai lippua töihinsä vienyt, kaipa ne on mahan perusteella uskonu et raskaan on.
 
Lomakkeista: Mun on aina pitänyt antaa töihin (kolme eri työntajaa) Raskaustodistus, kelan hakemuspaperi (ihan se minkä saa neuvolasta) ja sitten on pitänyt täyttää firman oma sisäinen lomake äitiyslomasta ja vanhempainvapaasta. Palkoista ovat ite tulostaneet tai onko niillä ollut sitten niitä Y17 lomakkeita ja sitten ne on laittaneet kaikki laput eli raskaustodistuksen, y17 ja sitten sen "oikean" kelan lapun kerralla kelaan.

Muisku: Mä NIIIIN tiedän tuon tunteen noitten muksujen kanssa :LOL: Yritä jaksaa :) Mä oon välillä tosi väsynyt ja masis kun tuolla meidän isommalla on hankalia kausia ja sitten vielä tuo pienempi vaikka se onkin vähän rauhallisempi kuin isoveljensä, mutta juuri tuota samaa leikkien sotkemista ja kiusaamista esiintyy ja varsinkin silloin kun isompi olisi "kerrankin" nätisti :)

Omaan napaan ei mitään pieniä kolotuksia kummempia, tänään viettänyt päivän kaverin kanssa kaupungilla heiluen ja luulen että sen illalla huomaa.

Hilipatuinen ja Silmukka 34+1
 
Moikka!

Neuvola kuulumisia tuoreeltaan, just tulin kotiin;

Viikkoja siis nyt 33+2,

painoa tullut parissa viikossa 300g, eli 150g viikossa, melkoinen pudotus, kun viime neuvolassa tuo viikottainen luku oli 485g.. :O

Verenpaineet 122/75 eli kaikki ok

Hemoglobiini 145! Raskauden alussa oli 135, eli on parempi kuin koskaan! Mä en siis syö rautaa juurikaan, on mulla se multivitan raskaus- ja imetysvitamiini jossa on vähän rautaa, mutta muuten en sitä kauheasti saa, ruisleipä on raskauden aikana ihan inhokki, punaista lihaa syön ehkä kerran viikossa jne..

Pissa kunnossa

Sf-mitta 29cm, sentin vaan kasvanut viime kerrasta, sanoi että jos ei ensi kerralla ole noussut niin sitten kokoarvioon ja ultraan jossa varmistetaan ettei kasvu jätätä. Itse en järin huolestunut, kai tuo vauvan asento vaikuttaa siihen helpostikin. Ja sen verran virkeä poju on että ei se ainakaan kovin heikkona tuolla oo!

Liikkeet oli ++ Tänäänkin aamulla se punners tuolla niin että piti oikein irvistää, isäntäkin vähän hätkähti että mikä on hätänä.

Vauvan syke +145 ja hyvin oli kuulemma vaihtelua

Kovasti keskusteltiin imetyksestä, synnytyksestä, välilihan venyttelystä tässä odotusaikana, ehkäisyn tarpeesta synnytyksen jälkeen, jälkivuodosta jne.. Tunti ja vartti meni käynnillä, taisin olla päivän viimeinen asiakas :D

Muuten kuulumisia:
Poika tuntuu olevan aika alhaalla, pissahätä tulee herkästi vaikkei rakossa ole juuri mitään, kävellessä tuntuu vähän kurjalle kun painaa tonne alamahaan. Häpyluu aristaa jos siihen painaa, kuulemma lantion liitokset alkaa siis löystyä. Jei.

Nukun ihan ok, tosin välillä on öitä kun oon koko ajan pissalla ja ei löydy hyvää asentoa. Unen tarve on aika iso, helposti tarviin sen kymmenen tuntia unta että jaksaa.

Yleinen fiilis on sekava, toisaalta hirvee paniikki saada vauvan loputkin vaatteet pesuun ja silitykseen ja sit pitäisi ostaa maidonkerääjää ja sellaista pientä kaupasta valmiiksi. Ei kai sitä tekemistä kauheesti oo mutta tuntuu että on pakko saada ne valmiiksi pian. Sitten kun mä olen noiden kaa valmis niin mun puolesta voisi jo syntyä! :) Kuusi viikkoa ja rapiat laskettuun aikaan, mä olen niin kärsimätön!

Susimieli ja Pieni 33+2
 
SF-mitta, oli mulla kasvanut vaan puoli senttiä viime kerrasta ja oli viime neuvolassa (itseasiassa just samoilla viikoilla) just tuon 29cm.... Eikä kukaan oo mulla ollut mitenkään huolissaan :O Onko Susimieli sitten sulla kasvanut jotenkin tosi paljon enemmän ennen? Mulla on mitat 29+2 25cm(ei oma täti), 30+2 28cm, 31+3 28,5cm ja 33+2 29cm....
 
Muiskulle jaksuja ja pitkää pinnaa muksujen kanssa :) Ihan samalta kuulostaa kun meilläkin, paitsi että täällä niitä 2-vuotiaita on kaks ja kiusaavat toisiaan. Ja äiskä on ihan hermo riekaleina kun ei jaksais ihan jatkuvasti olla erotuomarinakaan. Jotenkii vielä tuntuu et nyt ei mitenkää jaksais sitä riitelyä ja huutamista kuunnella. Ja sitten kun komentaa niin "äiti ihan tyhmä".. Bonuksena päälle, toinen huuti kurkku suorana pari tuntia viime yönä, sai taas sellasen yöraivarin ettei mitää tolkkua. Kontaktia sai poikaan vasta sen parin tunnin huudon jälkeen kun rupesin haastelemaan että ei tuollasen huutamisen jälkeen jaksa nousta aamulla kattomaan pikku kakkosta, sitä ennen ei mitään vaikutusta rauhoittelulla. Kiva vielä sit kun toinen rääkyy tarpeeks kauan ni heräähän siinä sit toinenki, vielähän tota ite valvoo mut harmittaa kun tuo toinen poitsukin kärsii tosta raivoomisesta. Mä NIIN toivon et tähän joku tolkku tulis ennen vauvan syntymää mut aika kehnolta näyttää.

Muutoin kaikki edelleen ok, eilen oli jotain kummaa päänsärkyä illalla ja syke oli tosi korkee ja huono olokin oli. Nämä siis nukkumaanmennessä, en ees mitään rehkinyt. Oli kuitenkin mennyt yön aikana ohi onneksi.
 
Muiskulle ja tirpalle nyt ainakin jaksuja lasten kanssa :) Minustkun tuntuu et ton yhen reilu 2.vuotiaan kanssa oon helisemässä :stick:
Ja itekkin oon yrittän olla johdonmukanen ja sopivan tiukka kasvattaja ja nyt tuntuu et onks se menny ihan kuuroille korville?!
Meillä myös harrastetaan silloin tällöin yöraivareita, ajattelin eka et olis ns. kauhukohtaus mut enemmänkin yöllinen uhmakohtaus? Noihin on auttan oikeestaan vaan suht tarkat päivärytmit lähinnä päiväunien/levon aika ja ruoka-ajat mistä ei jousteta. Onneksi en ole todella ainut kellä pinna meinaa mennä :)

Muuten ei ihmeitä, tänään oltiin kylpylässä ja nyt ihan poikki :)


Astre ja vauveli 31+2
 
paperit Mun piti täyttää työpaikan ns oma kaavake jossa ilmoitan,koska jään äippälomalle ja koska se päättyy ja toimittaa palkkakonttoriin raskaustodistus. Työnantaja lähetti sitten kelaan sen Y17 lomakkeen täytettynä,koska saan 3kk normipalkkaa.
 
Hilipatuinen mulla mitat on olleet
19+1 se oli 17cm
22+1 se oli 22cm (oma täti mittas)
27+1 se oli 25cm
31+2 se oli 28 (oma täti mittas)
Ja nyt 33+2 se oli sen 29cm (oma täti mittas)

Eli oma on mitannut vaan kolmasti, ja en mä nyt tie onko sentti parissa viikossa niin vähän, on se kumminkin isompi ja luulis että pojan asento vaikuttaa.. Eli en ole kovin huolissani, tietty hyvä että tutkii ja tarvittaessa laittaaa eteenpäin..
 
Susimieli: Onhan se hyvä että katsovat ja pääseehän sitä sitten vilkaisemaan ylimääräisen kerran pientäkin jos ultraavat kasvua :) Mutta tulee hyvin esiin neuvoloiden erot, koska mulla on suunnilleen samat viikot ja samat mitat ja eikä siitä oo kukaan sanonut että olisi jotain outoa, tai onko syy siinä että oon muutenkin ollut lääkärin seurannassa, että se lääkäri olisi sitten puuttunut, jos jotain ihmeellistä olis :) Täytyypi laittaa ite ne pallurat muuten tonne äitiyskortin käyräkaavioon niin voi ite kattoo vielä, että kasvaako tasasesti, meillä ainakin kun ne laittaa ne tietokoneelle ja korttiin siihen mihin tulee painot yms. niin eivät niitä piirtele sinne kaavioon ollenkaan....
 
Mur76 Tervetuloa! Vielä ehtii mukaan, tottakai! :)

Mulla olisi vielä 9 viikkoa laskettuun aikaan... Pitkältä tuntuu, välillä meinaa unohtua, että tämä oikeasti tulee joskus uloskin täältä! En siis ole ikuisesti raskaana... :D

Vauva liikkuu ihanan paljon, erottaa jo jalkaa ja muita ulokkeita, kun toinen meuhkaa! :heart:
Tuntuisi olevan pää alaspäin, mutta ei vielä kovin alhaalla, kun ei paina mitenkään ikävästi ja oma liikkuminen sujuu edelleen kivuitta ja vaivatta. Paitsi....
Viikonloppuna oltiin reissussa ja kyllä huomasi eron huonon patjan ja oman patjan välillä, lonkat oli pari päivää kipeänä ja vaapuin kuin ankka! Nyt muutama yö omassa sängyssä on onneksi parantanut tilanteen ja on taas normiolo.

Edelleenkään ei supistele. Ehkä kerran pari viikossa tulee sellainen harkkasuppari, että huomaan. Hyvähän se on, ei vielä tarvitsekaan. Joku harmitteli, kun ei vielä ole merkkejä kohdunsuulla. Ei vielä tarvitsekaan olla. Onhan tässä useampi viikko aikaa edes täysiaikaisuuteen. Itellä on vasta synnytyksessä kohdunkaula lyhentynyt ja kohdunsuu avautunut. Kipeät supistuksetkin alkaneet vasta kun synnytys on käynnistynyt.

Käynnistetystä synnytyksestä ollut myös puhetta. Meillä kaksi on lähtenyt ittekseen käyntiin ja kolme käynnistetty. Ihan yhtä hyviä kokemuksia kaikki. :)
Tässä viimeisessä tulee oma jännityksensä joulusta ja uudesta vuodesta, milloin vauva syntyy, tuleeko edes tämän vuoden puolella, jännää! =)


Hippuliinu ja Villis 31+1
 
Kohta iskee paniiki kun tuntuu että aika loppuu kesken. Jos edellisten tyylillä mennään niin ei ole kun 3 tai 4 viikkoa siihen että meillä on taas vauva talossa. Oikeesti ei ole kauheesti pakollista tekemistä olemassa. Lähinnä vaatteiden hakeminen äidin vintiltä ja niiden peseminen mut niiden peseminen kun menee samassa koneessa muun pyykin kanssa niin eihän sekään mikään ongelma ole.
Mut sit on kaikki muut asiat mitä haluaisin tehdä ennen kun vauva syntyy, eli siivota vaatehuone ja oma vaatekaappi jne. Jos en saa niitä tehtyä ennen synnytystä niin aivan varmasti jää tekemättä. Ja sit on tietysti noita koulutöitä joita pitää kans saada valmiiks ja lopputyö jota ehdottomasti kannattais aloittaa niin että saisin tehdä sitä äitiysloman aikana omaan tahtiin.

Nukkuminen Välillä on tosiaan vaikee saada unta vaikka on väsynyt ja sit oon alkanu näkemään ihan hölmöjä unia. Viimekin yönä näin unta jostain isoista rekoista jotka alkoivat tankkaamaan bensaa keskellä Mannerheimintietä eduskuntatalon edessä. :xmas: Muitakin tällasia aivan päättömiä unia on ollu viimeiakoina. Yhden unessa olin menossa tapaamaan yhtä vanhaa poikaystävää jota en oo nähny reilusti yli 10 vuoteen ja sille mun sit oli unessa tarkotus selostaa että esikko on oikeesti sen lapsi, vaikka poika oli unessakin ihan 5v. Ja että me miehen kanssa kasvatetaan häntä ihan kun kyseessä olis meidän yhteinen lapsi. Unessa oli ihan loogista että mulla oon saanu mulattipojan suomalaisen miehen kanssa. =)
Mut yhtä ainutta synnytysunta en oo onnistunu näkemään.

Fantaihana 34+0 POKS
 
Pikaisesti ajattelin tänne tulla kirjoittelemaan. Töitä olisi vielä tämä viikko jäljellä ja yritän tappaa aikaa, kun ei mitään järkevää tekemistä keksi.

Pikkuhiljaa alkaa viikot vähenemään ja kohta ollaan jo marraskuussa. Miehen pistin selvittämään, että miten heillä töissä isän osallistuminen synnytykseen onnistuu. Tai siis lähinnä sitä, saako synnytysvapaata, pitääkö ottaa palkatonta tai loma vai saako käyttää kellokortin tunteja vai millainen käytäntö talossa on : /. Hyvähän se olisi tietää etukäteen.

Huomenna olisi jälleen neuvola eli sitä odotellessa....

Pikkuisen liikkeet tuntuvat selvästi. Väsymys on hiipinyt pikku hiljaa. Nukkumaan voisi käydä jo illalla kahdeksalta, kun on niin väsynyt olo ja aamulla voisi jäädä nukkumaan. Tietenkin siihen voi vaikuttaa tämä tylsä töissä olo ja se, että öisin kun herää, voi mennä tuntikin ennenkuin saa unen päästä kiinni. Työasiat enimmäkseen pyörii mielessä, lähinnä se, että eihän mitään tärkeää unohda :kieh:. Ensi viikollahan se selviää, kun jää äippälomalle.

Ei tässä oikeastaan muuta, kuin poksuillaan ja odotellaan =).

Lapitar ja kaveri 34+0 POKS
 
Astre joo ei se meilläkään miltään kauhukohtaukselta vaikuta, ihan silkkaa raivoa tai muuten vaan kurkku suorana huutamista se on. Enpä tiiä mikä tohon auttais, meillä on iät ja ajat ollu ihan samanlainen päivärytmi, ruoka-ajat yms aina samaan aikaan ja iltarutiinit on ollu samat aina. NOH, ehkä tää on joku kausi taas, kuulemma ne kolmivuotiaana alkaa nukkua paremmin.. Jaksuja sullekin :)

Mur76 tervetuloa!

Tänään ois sitten se uudelleensynnyttäjien perhevalmennus. Onhan se mentävä kattomaan ketä tuttuja siellä on :D Ei siellä varmaan kovin montaa äippää oo, neuvolatäti puhui muutamista kun kertoi tosta tapaamisesta. Ukko ois kai ollut lähössä mukaan mutta toinen poika on kipeä niin saakin jäähä lasten kanssa kotiin kun ei noita mihinkään hoitoon kehtaa viiä kipeenä.

Oon ihan kujalla siitä mitenpäin tuo muksu tuolla mahassa on, kättä ja jalakoo tulee ihan joka puolelta. Minusta se myllää ja vaihtaa asentoaan koko ajan mutta ei se kyllä vieläkään oo ollu rt. Nyt potkii taas ihan suoraan alaspäin. Huoh.
 

Yhteistyössä