***Joulukuun Pikkutontut LOKAKUUSSA***

Vihdoin alkoi loma! Tuli jo todella tarpeeseen, mutta silti on nyt outo olo kun ei tarvi miettiä huomistä työpäivää. Voi mennä jonkun aikaa ennen kuin pääsee kunnolla työasioista mielessään eroon...

Täällä vauva on selvästi laskeutunut nyt parin päivän aikana. Pystyssä ollessa on vähän väliä vessahätä ja usein on uudenlaista paineen tunnetta alapäässä. RTssä on ja ilmeisen kiinnittynyt jo. Samoin vatsa tuntuu jo roikkuvan alempana. Kohtahan tässä alkaa jännittää!

Onpa hyvä jos meidän pinon vauvat jaksaa kaikki odottaa ainakin marraskuulle, ihan pieniä keskosia ei siis oo tullut. Fantaihana, mua kiinnostaa kans et miks epäiltiin hapenpuutetta? Siis jos ainoa syy tutkimuksiin on vauvan iso koko...

Meillä on kovat nimimietinnät käynnissä, ei tiedetä kumpi on tulossa niin on vielä tuplatyö mietinnässä. Käytiin tänään kävelemässä hautausmaalla ja lukemassa nimiä, oli muuten hauskaa ja sieltä tuli ihan uusia ideoita :LOL:

Iloinen äippälomalainen Tuisku ja Papu 35+0 POKS ihan kohta!
 
Joskohan sitä kirjottaisi pitkästä aikaa.

Käytiin lauantaina synnytysvalmennuksessa, puolentoista tunnin luento sairaalalla, powerpoint esitys jonka piti kätilö. Ei ollut kauheen hyvä esiintyjä se, meinasi alkaa haukotuttamaan. Mies oli kuitenkin tyytyväinen, sanoi saaneensa uutta infoa sieltä. Yllätyksenä mulle tuli se että lävistykset pitäisi ottaa pois synnyttään mennessä. Iski kauhee stressi, mulla on huulessa ja kulmassa korut joita en mielelläni ota pois, etenkin toi huulikoru on hankala irroittaa ja menee tosi nopeaan umpeen.. Meinasin yrittää mennä korun kanssa.. Alateitsehän mä ensisijaisesti menen synnyttään, ei siinä ole huulikoru eessä..

Odotan jo malttamattomana että vauva syntyy, mua ei vieläkään jännitä tai pelota itse synnytys tai edes se kipu, mutta jonkin verran ressaan sitä sairaalassa oloa, pelkään että siellä pitää olla liian tehokas, en halua mitään ylimääräistä puuttumista synnytykseen, ja muutenkin tiedän että kipeänä tarviin omaa rauhaa saada olla omassa tahdissani. Onneksi mies on turvallinen ja rauhallinen, ilman sitä en varmaan menisi sinne :D

Vauva taitaa olla aiempaa alempana, pissahätä on tukalan usein ja kävelyllä ollessa tuntuu välillä sellainen paina tuolla alhaalla. Tänään oltiin reippaalla puolen toista tunnin lenkillä, ensimmäinen tunti meni mukavan reipasta vauhtia, sitten loppu ajan harjoitussupisti ja pisti mahaan niin että hiipimällä mentiin kotiin.. Toisinaan tuntuu myös menkkamaista kipua kun vauvan pää painaa jonnekkin tonne lantioon, se on yleensä helpottanut kun hetken valuttaa sitä pistämällä sohvalle pitkäkseen ja tyynyjä pyrstön alle.
Istuessa tuntuu myös välillä tukalaa kipua kyljessä, taitaa painaa poika tonne kylkiluun alle kivasti..

Tänään tuli tässä illalla ihan tyhjästä päänsärkyä, ei mitään kovaa mutta silmissä vilkkui semmoinen sahalaitakuvio, ei oo koskaan ollut, en nähnyt telkkaristakaan tekstejä. Mies hetken hieroi hartioita, liekö se vai aika auttanut mutta näkö parani entiselleen, päätä särkee yhä. Kumma juttu.

Joku kyseli maidon herumisesta mulla tullut puolivälistä asti, yöpaidassa on aina läikkä ja päivisin pidän liivinsuojia rintsikoissa. Joista puheen ollen, meen huomenna ostaan parit sellaiset urheilutoppi malliset liivit, ei paina sit kaarituet, nykyiset ahdistaa vähän. Ja noita urheiluliivejä voi sit vauvan synnyttyä pitää öisin kun ne ei paina. Ja mahtuu varmaan maidonnoustua sairaalassakin päälle, kun en mä mitään imetysliivejä nyt uskalla ostaa kun en tiedä sitä lopullista kokoa. Ostan sit kun tää on syntynyt.

Päässä alkoi taas humisemaan tyhjää, ajatus tuntuu nykyään karkailevan usein..

Viikot kuitenkin poksuu, niin se laskettu aika vaan lähenee..

Susimieli ja Pieni 34+0
 
Moro!
Pitkästä aikaa kirjottelen,sillon tällöin käynyt lukasemassa..

Musta on jännä ettei joulukuisia ole vielä poksahtanut,mutta hyvä niin tietysti :)

Tänne ei erikoisempia,vauva möyrii ja voi ilmeisesti hyvin.
Huomenna olisi sitten meno jälleen kotrolliin eli pääsee pikkuista vilkaisemaan.
Olo on kyllä todella tukala,en mitenkään pitkä immeinen ole niin meinaa maha vallata koko etumuksen :)

kaipa sitä pitäis nukkumaankin mennä hivenen uni velkaa keräätynyt kun koiran synnytystä muutaman yön odottelin ja pe iltana sitten syntyi rytinällä 9 virkeää estrelanvuoristokoiran pentua <3 niitä nyt saa apijailla kun omaa odottelee syntyväksi.Tuli tuota tehtyä pika visiitti Helsinkiin, Monster Jamiin.tosin päiväseltään vain..huh..

MARMAX4 ja Jaz 33+6 huomenna poksuu..
 
Huomenta!

Tänään poksuu viikot, mutten yhtään tiedä mikä viikko alkaa. :) Yks vähemmän, eiks se riitä? ;)

Outoa, että synnyttämään mennessä pitää ottaa lävistykset pois naamasta. Miten ne siihen mitenkään vaikuttaa? Paitsi jos ahdistaa ottaa ne pois, niin ei siinä ainakaan mitään suotuisaa ole..
Aika paljon on mielessä jo synnytys. Vaikkei mulla siihen todellakaan mitään suuria suunnitelmia ole, niin toiveita löytyy kyllä pitkä lista. Olen pikkasen huolissani miten suhtaudutaan ensisynnyttäjään, jolla on oma tahto. Olen ymmärtänyt kavereilta, että siellä (NKL) tehdään vaikka mitä toimenpidettä ja määrätään ponnistusasennosta kätilön mukavuuden mukaan jos ei itse älyä tiukasti kertoa mitä haluaa ja mitä ei.
Swerfelin kotisynnytys kuulostaa ihanalta! Saispa synnyttää kynttilänvalossa joulun tuoksuessa ympärillä! Ihan niin rohkee en kuitenkaan ainakaan tällä ekalla kerralla ole ja taidan kuitenkin tarvita kremppoihini lääkäriseurantaa.

Vauva kääntyi viime viikolla vihdoin rt:hen ja viihtyi silleen monta päivää kunnes päätti eilen illalla kääntyä taas poikittain ja varmuuden vuoksi pyöriä koko yön. Makoiltiin miehen kanssa sängyllä ja selitin miten päin vauva on ja mihin se potkii ja tunnusteltiin sen takapuolta, polvea ja kantapäätä. Tökittiin ilmeisesti liikaa sen makuun kun alkoi hirvee melskaus. Nyt se kököttää takapuolipystyssä pää polvissa ihan kohdun yläosassa ja uhmaa menestyksekkäästi painovoimaa.. Kohta alkaa jooga, siellä sillä on tapana kääntyillä, joten saas nähdä mihin suuntaan ollaan menossa iltapäivällä.
 
Täälläkin virallisesti äippäloma alkanut! :wave: Jippii! Ei enää tuskailua työvuorossa tai stressiä...

Se mikä vaivaa nyt noiden perus närästyksen tai kolotuksen lisäks, on aivan järkky päänsärky. Siis mulla on nyt kolmatta päivää pää kipeä ja panadoliakin oon ottanut ilman mitään helpotusta. Neuvola on tänään, joten siellä tarkastetaan ainakin pissa ja paineet. Ei tarvis olla raskausmyrkytysoireita, kun ekassa raskaudessa jouduttiin käynnistään synnytys sen takia. Omasta mielestä vois johtuu noista niskoista, kun nukkumisasennot on tällä hetkellä välillä sellasta säätöä.

Tänään haetaan kuopuksen vaatteille lipasto ja saan alkaa laittaan siihen kaappiin vauvanvaatteita missä kuopuksen vaatteet nyt on. Ja sitten voin vihdoin ehkä laittaa myös jo vauvalle omaa sänkyäkin valmiiksi. =)

Viime yönä näin toisen unen, missä tällä kertaa sukupuolikin oli tiedossa eli tyttö. :D JA mulla kun on ollut poikaolo alusta lähtien, mutta näin loppumetreillä oon alkanut miettiin et mitäs jos se onkin sittenkin tyttö. Ja se mitä oon ostanut tulokkaalle on kyllä aikas poikaväristä. :kieh: Ei malttais enää odottaa!

Vaivaako muita kömpelyys? Siis tarkoitan sellaista, että mulla putoilee tavarat hassusti käsistä tai jos kaadan maitoa lasiin, niin hups, saattaa mennäkin vähän ohi. Eilenkin olin siirtämässä kaakaolasia sivuun, ettei kuopus kaada sitä, niin enköhän mä sit itse läikyttänyt sen pöydälle ja lattialle. Tohelo mikä tohelo! :O:xmas:

garden ja juniori 35+2
 
Heissan vaan kaikille tasapuoleisesti :)

Meillä on mies ollut viikonloppuna reissussa ja tietysti juuri silloin mulle iskee vatsatauti.... Onneks oksensin la-su yöllä enkä enää eilen päivällä kun muksut oli hereillä. Anoppi tuli onneks hoitoavuksi jossain vaiheessa ennen kun mies ehti kotiin. Olo on vieläkin tosi heikko kun en la iltapäivästä syönyt mitään su iltapäivään ja yöllä kaikki tuli ylös. Sunnuntaina vielä närästi ihan hirveesti koko ajan ettei meinannut hyvää asentoa löytä + mitä selkää alko jomottelemaan tietenkin sitten päälle.

Maitoa tulee vähän, ennemminkin se on sellaista vaaleaa nestettä ja ei hirveesti jätä mitään tahroja. Jos menee puristelemaan niin sitten tulee enemmän.

Leposyke kun on mulla aina tosi korkee tai siis mitä oon nyt paineita mittaillut niin on yleensä 80-100 välillä, mikä on mun mielestä aika korkee.... täytyypi kysästä lääkäriltä keskiviikkona kun on vika lääkärikäynti.

Hilipatuinen ja Silmukka rv 35
 
Raskausdiabetes ja liian nopeasti kasvava vauva voi olla riski hapenpuutteelle, ihan sen takia haluttiin kattoa missä mennään.

Tänään mullakin alko äitiysloma, tosin ei tässä suuria muutoksia elämään tule kun oon viimeiset 6,5 viikkoa ollu kesälomalla.

Meidän perhe on tän syksyn ollu ihmeen raihnasessa kunnossa. Esikolla oli jotain viikkoja sitten silmätulehdus ja nyt viime viikolla sitä oli molemmilla pojilla. Mulla oli jo kerran tänä syksynä räkätauti ilman kuumetta ja nyt näyttää samanlainen tauti olevan tulossa. Miehellä sitten todettiin perjantaina keuhkokuume. Se kun ei todellakaan pienestä valita ja itsekin vaan epäili että se on hänen piilevä malaria mikä oikuttelee mut onneks päätti perjantaina olla työharjottelusta poissa ja kävi lääkärissä joka laitto lisätutkimuksiin.

Eilen käytiin kattomassa miehen kaverin 2 kk ikästä vauvaa. Äiti on igbo ja isä on suomalainen. Oli kyllä niin söpö ja jäntevä vauva, heidän ensimmäinen. Kuopus oli ihan innoissaan vauvasta ja halus halata ja pussata ja sit tuli silittämään mun mahaa ja näyttämään masuvauvaaa. Ei varmaan ole pitkällä tähtäimellä ihan yhtä innoissaan omasta vauvasta sitten kun se on mulla sylissä. :xmas:

Miehen kanssa juttelin eilen kuopuksen pk tauosta ja selitin et se on kätevää kun ei tarvitse irtisanoa paikaa vaan se on sit vaan syksyyn asti tauolla. Mies ei yhtäkkiä ollu kuullut ikinä mitään siitä että mä suunnittelen että kuopus jäis kotiin kun vauva syntyy. Ja ihan oon puhunu asiasta monta kertaa. :headwall: Miehen mielestä kuopuksenkin pitäis jatkaa pk:ssa sen kolme päivää viikossa mitä esikkokin tulee siellä olemaan, et enhän mä muuten niitä jaksa hoitaa ja sit vielä kun hän lähtee Nigeriaan niin miten mä sitten pärjään. Ei sekään näköjään ollu aikasemmin käyny mielessä että mulla voi sillon olla vähän rankkaa. :stick: Lupasin kysyä pk:n johtajalat et onko edes mahdollista enää perua loma vaikka en ole virallista ilmoitusta vielä tehny. On kuulemma mahdollista mut hän oli mun kanssa ihan samaa mieltä että parempi kuopuksen on olla mun kanssa kotona kun kuitenkin on vielä niin pieni (tällä viikolla 1v9kk) Täytyy tänään vielä keskustella miehen kanssa, mun mielestä tässä painaa mun sana enemmän kun mähän näitä lapsia kuitenkin päivät täällä hoitaisin.

Maitoa tulee puristamalla mut ei muuten valu. Esikon kanssa valu mut jo kuopuksen kanssa ei enää valunu ennen synnytystä vaikka mulla sillonkin tuli puristamalla ihan maitoa jo rv 15 lähtien.

Fantaihana 34+5
 
Viimeksi muokattu:
Heips!
Vielä pari päivää töitä ja sit pääsis tääkin mamma lomalle. Meillä kans muksut jatkaa tarhassa parina päivänä viikossa. Hyvä oman jaksamisen kannalta mut myös tietty se et saavat ees vähän jotain aktiviteettia, minä kun en kuitenkaan heille mitään kotona keksis. Varsinkin esikko kaipaa kauheesti tekemistä ja kavereita ympärilleen.
Maitoa mulla ei ole tullut mut aikasemminkin oon kirjottanut et usein on nänneihin jäänyt sellasta kellertävää "töhnää" joka siis ilmeisesti on jotain maidon tapaista mitä tihkuu ihan vähän ja sit se kuivahtaa siihen.
Tänään ois neuvola, eipä sielä taida kummempia olla. Ootan vaan polikäyntiä joka on siis parin viikon päästä kun sielä näkee taas pikkusen ja tietty senkin onko mitään muutoksia aivojen suhteen tapahtunut - toivottavasti ei.
Palonko teillä tulee noita harkkasuppareita?
Siis mä oikeen yritin laskee viikonloppuna, mut eihän sitä voinu tietty tarkalleen sanoo, mut noin 20 supparia tulee päivän aikana. Ja väliin on maha vaan niin kova pallo et ei oikeen tiä onko se supistus vai ei, mut niitä en oo laskenu. Mullakin alkaa painetta oleen tuola alapäässä. Varsinkin jos on hetken istunu tai ollu paikallaan ja sit lähtee liikenteeseen niin hirveesti painaa. Vielä en kuitenkaan silleen vauvan päätä tunne niinku sit ihan viimesinä viikkoina tuntuu et ois se pallo jalkovälissä.
Mut nyt syöpötteleen, tuun kertoon neuvolakuulumisia sitten ...jos muistan :)

Muisku 34+1
 
Äitiysloma alkoi, jippii:D Jospas sitä nyt joutaa kirjoittelemaan tännekin. Töitä on ollut enemmän ku tarpeeksi.. Yhtään viikkoa en olis enää jaksanut, että on tosiaan rauhoittumisen tarpeessa. Viimeisen työpäivän jälkeen olin jo niin kipeä ettei pystyssä meinannut pysyä. Supisteli tosi kipeästi... Onneksi kuitenki laantuivat ja eilen tuli enää ei niin kipeitä suppareita. Ihme kipuilua ja jomotusta on kyllä vieläkin.. Vauva kääntyi rapea viikko sitten poikkitilasta pää alaspäin ja nyt ilmeisesti on jo laskeutunut. Tuttavat sanoo että vatsa on tipahtanut parin päivän aikana ja siltä se kyllä tuntuukin, painaa aikalailla..
Ihanaa alkaa valmistautumaan vauvan tuloon, kaikki on vielä tekemättä. Täytyy alkaa kaivamaan kaappeja ja pesemään vauvan vaatteita. Tietääkö muuten kukaan onko olemassa vaunuihin "kissanpitävää" suojaa?

Anteeksi omanapaisuuteni:ashamed:
 
garden täällä on toinen kömpelys :D En ees viitti laskee monta lasia oon särkeny, ja lähes päivittäin vähintään törmään johonkin jos mitään ei mee rikki. Tuntuu välillä että kädet ja jalat ei toimi alkuunkaan niinku pitäs :D

kipsukka eikös niitä kissasuojia oo vaunuihin, mielestäni oon kuullu ainakin. En sen tarkemmin oo perehtyny kun ei oo kissaa mutta kantsii varmaan jostain lastentarvikeliikkeestä kysäistä?

Susimieli eiköhän jokainen mee ensisijaisesti alateitse synnyttämään ellei oo menossa suunniteltuun sektioon. Lävistyksen riskit varmasti liittyy hätäsektioon, joka voi olla edessä ihan kenellä synnyttäjällä tahansa, vaikka miten olisi alateitse aikomus synnyttää. Itse en ainakaan riskeerais moisella asialla omaa taikka vauvan terveyttä, etenkin kun lävistyksiä saa uusia jos entiset menee umpeen. Kiireelliseen sektioon mennessä piti myös poistaa kaikki korut, eikä tullut siinä kohtaa mieleenkään ruveta ämpyilemään vastaan. Onneksi siinä ei ollut mikään kiire että ehti ottaa ne vähät korut pois mitä mulla oli, aina ei välttämättä sitä aikaa ole.

Täällä on ollu suoraan sanoen ihan paska olo, nivusiin koskee, maha painaa ja vauva myllää niin ettei saa yöllä nukuttua. Nukkuis yöllä ja mylläis sit päivät mut kun ei :D Eilen jo sanoin miehelle et miten mä jaksoin viimeks niin paljon paremmin, ihan hyvällä mielellä menin loppuun asti. Toki viimekshän sitä sai levätä sillon kun väsytti, nyt ei saa kun pitää noita rämäpäitä paimentaa. Nyt on ollut aika paljon myös kivuttomia supistuksia, jee. ONNEKSI ei ole enää kuin kymmenkunta viikkoa korkeintaan tätä jäljellä, oon niin kypsä tähän mahaan :D

Syksyistä päivänjatkoa mammukoille, taidanpa lähteä taas katselemaan joululahjoja netistä :)
 
Heipä hei!
Monella alkaa pikkuhiljaa myös lomat. Kivaa mammaloma-aikaa siis kaikille!

(.) Täällä ollaan turvoksissa!
Etenkin aamuisin näytän kasvoista ihan pallokalan ja pusukalan risteymältä, vaikka eikös tuon turvotuksen pitäisi olla pienimmillään juuri aamuisin..? Viime yönä alkoi ihan spontaanisti tulla myös verta nenästä, joten epäilen jo lisäksi korkeaa verenpainetta. Toivottavasti ei pukkaa nyt raskausmyrkytystä tänne!! NewYork sitä kai ainakin kai lisäkseni pelkäsi... Noh, pääsen illalla mittailemaan paineet anoppilan mittarilla ja viikonloppuna verenpainetta ei ainakaan ollut, joten toivottavasti pelkään turhaan. Eipä sitten tullut oikein nukkumisesta mitään yöllä nenäverenvuodon jälkeen sitten enää... :(

Vatsa painaa ihan hervottoman paljon. On välillä todella vaikea olla mitenkään, kun se on tuossa edessä kaikki ja venyttää nahkaa aivan älyttömästi. On tunne, että nahka ihan "ritisee"... Onko kukaan muu huomannut vastaavaa?? Raskausarpia ei vielä ole, mutta nyt siis ihan tuntuu, että niitä tulee kohta pakostakin. Apua!! Tukivyö on päässyt käyttöön, antaa edes vähän tukea tuolta alhaalta, jotta masu ei "roiku" pelkästään tuon nahan varassa...

Tilasin muuten nämä imetysliivit: Bravado Body Silk Seamless Nursing Bra
Sain suosituksen ystävältä ja kävin kokeilemassa sopivan koon Helsingin Kampissa Bebes -nimisessä liikkeessä. Myyvät siis siellä näitä ja nettikaupasta sitten halvemmalla... =) Mun mielestä tuntuivat ainakin hyviltä... Tampereelta saisi ilmeisesti Bellabambina -nimisestä liikkeestä, tai voi käydä kokeilemassa, kuten minä tein... =)

Eilen siis ajeltiin päiväreissulla Helsingissä ja käytiin katsomassa kavereiden noin kk:n ikäistä pientä poikaa. Suloinen oli hän ja todella vieraskorea! Piti meille ihan koko ajan seuraa hereillä, eikä pientäkään kiukkua tullut. Parisen tuntia ehdittiin heillä kuitenkin vierailla... Hieno pieni mies! Toinen syy miksi lähdettiin, oli miehen vaihtariaikaisen saksalaisen kaverin vierailu Helsingissä, joten häntä käytiin myös tapaamassa. Kiva reissu, vaikka miellyttävää ei olekaan enää autossa istua.

Miehen siskon kaksoset viihtyvät edelleen vain masussa... Huomenna heillä aika äitiyspolille ja miettivät mahdollisesti käynnistystä. Muutaman päivän sisään siis mitä todennäköisemmin vauvauutisia!!! :D

Garden ja Tirppa tuosta kömpelyydestä... Ihan samaa on täälläkin. Tavarat tippuilevat käsistä... Kaupassa hajotin hienosti pudottamalla maitopurkin ja tunnustin sitten kassalla asian ihan nolona. :ashamed: Kauhea sotku tuli, purkki repesi kyljestä ihan kokonaan ja valui melkein koko litra sitten sinne toisten purkkien päälle... Myyjä totesi vain onneksi tyynenä, että näitä sattuu ja aikoi mennä siivoamaan... (oli siis tuossa pienessä lähikaupassa...) Kiittelin ja pahoittelin ulosmennessäni sitten. Tarjouduin kyllä purkkia maksamaan, mutta ei sitä tarvinnut korvata...

Täällä on muuten kello ihan kummassa ajassa???
Mun tietääkseni sen on nyt jotain vähän oli kaks ja tää näyttää, että olisin kirjoittelemassa yli neljän... Ei edes ole tuota heittoa tuon kellojen siirtämisen verran... Kummaa!

SariP ja Jässikkä 35+3
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!
Onnea kaikille jotka äitiysloman ovat aloittaneet:heart: itse joudun tekemään töitä vielä tasan 2 vko.. huh..mutta nopeastihan tuo aika menee! Ja kun vointi on ihan hyvä niin mikäs tässä porskutellessa päivästä toiseen =)

Kipsukka : vaunuihin on olemassa erillinen kissansuoja.. en nyt muista valmistajaa mutta googlettamalla löytyy varmasti ja huuto.netistä tms. voi varmasti löytää sellaisen.. meillä on sellainen tuolla autotallissa ja omistamme kaksi kissaa mutta enpä tainnut koskaan sitä käyttää vaunuissa! Laitoin vaan hyttyssuojan vaunuihin niin kyllä kissat ymmärsi niihin olla menemättä.
Pinnasängyssä käytimme hetken itsetehtyä verkkosuojaa sängyn päällä mutta sekin jäi nopeasti pois kun huomattiin ettei kissat pyri sänkyyn/vaunuihin kun vauva siellä. Tyhjänä kun oli niin silloin saattoivat mennä mutta tosi ankarasti toruttiin jos vaunuista/sängystä yllätettiin nukkumasta!

Tänään haetaan pinnasänky takaisin ystäviltä.. esikko odottaa jo kovasti että pääsee petaamaan sitä kanssani! Laitetaan nyt ainakin alkuun meidän makkariin joka taitaa olla esikolle se isoin juttu että vauva saa nukkua meidän kanssa samassa huoneessa. Esikko ei koskaan halua/tule viereemme nukkumaan ja on nukkunut omassa huoneessa 11 kk lähtien. Joten siksikin ajateltiin laittaa vauvansänky ajoissa valmiiksi niin saa tottua siihen ajatukseen rauhassa ennen vauvan tuloa. Ja todennäköisesti vauva siirretään myös omaan huoneeseen kunhan imetys säännöllistyy ja harvenee hieman öistä.

Mulle on iskenyt kamala herkkunälkä.. kaikkea hyvää tekisi mieli.. mutta yritän nyt pysyä kovana kun paino nousee muutenkin ilman herkutteluakin ja turvotus iskee heti kun syö "epäterveellistä" ruokaa. Eihän tässä enää ole kuin muutama viikko niin sitten on joulu ja toivottavasti vauva jo silloin sylissä ja äiti voi herkutella rauhassa!!

Hyviä vointeja kaikille!

Hipu+pikkuveli 32+5
 
Tuisku81 meilläkään ei oo mitään tietoa kumpi on tulossa ja tiedossa on kyllä etunimet mutta ei mitään muuta:/Onneksi niillä tosin pääsee alkuun:) Meillä on jo aikaisemmilla lapsilla kaikki käyttökelpoiset isovanhempien ja meidän toiset nimet käytössä ja niitä samoja en kyllä tälle halua ettei tuu liian samanlaisia nimiä mutta isoisovanhemmilla on sitten kyllä niin mahdottomia nimiä että niitä en todellakaan halua lapselleni esim.Yrjö ja Lyyli:kieh:Onneks on vielä aikaa miettiä ;)
Voi ihana miten paljon sullakin on jo viikkoja kasassa:)

Susimieli mäkin haluan olla synnytyskivuissani rauhassa,koska niissä on ihan tarpeeksi kestämistä ilman ketään ylimääräistä siinä.Mieskin tajusi asian esikoisen synnytyksessä ja seuraavien kanssa on pysynyt taustalla henkisenä tukena:)
Jos se on ammattitaitoinen kätilö jolla on hyvä "ihmisenlukutaito" niin osaa tulkita sinua ja antaa sinun olla rauhassa silti hylkäämättä sinua:)
Tuo sahalaitakuvio voi olla yksi merkki raskausmyrkytyksestä varsinkin jos siihen liittyy päänsärkyä ja/tai turvotusta.

Maidosta joo sitä tulee välillä ihan niin että paitaan tulee n.3cm halkasijaltaan oleva märkä läiskä.

MARMAx4 täälläkin maha valtaa koko etumuksen ja varsinkin kuopusta on tosi hankala sylissä pukea ulkovaatteisiin *huokaus* ja olo on kyllä tukala:/
Onnea virkeistä koiranpennuista:)

Fantaihana mun esikoisella ja kuopuksella on juuri silmätulehdus:(Tänään saatiin tipat niihin.Toivottavasti ei tartu meihin muihin.
Miehet ei totaallisesti ole kovin ajattelevia ja eivät useinkaan juuri kuuntele mitä niille puhuu (ainakaan meillä):kieh::hug:

Muisku78 en kyllä osaa sanoa kuinka paljon niitä on ja tietysti niiden määrä vaihtelee paljon päivästä riippuen,mutta paljon enemmän kuin kenenkään muun lapsen odtusaikana (jolloin ei ole ollut juuri ollenkaan) mutta ei nämä onneks kipeitä ole ja välillä en ole edes ihan varma onko edes supistus vai jotain muuta mut voisko sanoa että jotain 5-15päivässä...suurinpiirtein.

tirppa82 täällä on toinen joka on ihan kypsä tähän mahaan ja joka on jaksanut toisten odotusaikana oikein hyvin loppuun asti enkä ole koskaan ennen edes ehtinyt kyllästyä mahaan ennen vauvan syntymää tai tuntenut oloa tukalaksi tai mahan kanssa elämistä hankalaksi mutta nyt oon jo ainakin parin viikon ajan ollut tähän kumpuun jo ihan kypsä,noita viikkoja nyt tosin vielä ois liian paljon jäljellä ja tuntuu et kaikilla täällä on enemmän viikkoja kuin minulla.Nyt tuntuu että onneksi tämä on viimeinen raskaus en jaksa enään yhtään tätä raskaana oloa:D Saa nähdä kauan menee synnytyksen jälkeen kun taas kaipaan tätä mahaa vai joko käykin niin ettei se vauvakuume enään tule kun vauva alkaa lähestymään vuoden ikää...

SariP ois ihana itsekkin päästä käymään helsingissä mut en tiedä miten sitä sit oikeasti jaksais istua autossa ja väsyiskö sitä vaan siellä kohtuuttoman paljon.Kun tuntuu hankalalta löytää mitään hyvää asentoa missä olla.

Täällä ois neuvola torstaina kolmen viikon tauon jälkeen.Jospa ne mittais hempan kun se on viimeksi mitattu rv22 ja tuntuu että nykyjään väsyttää koko ajan vaikka kahvia juon päivisin luvattoman paljon että jotenkin jaksan iltaan asti ja vaikka "nukun" (voiko sitä pyörimistä ja vessassa ravaamista edes nukkumiseksi sanoa?) 10-12h niin silti aamulla väsyttää vai johtuuko vaan sitten tästä syksyn pimeydestä...
Mulla ei vauva oo vielä laskeutunut yhtään vaan painaa lahjakkaasti kylkiluita kun istuu:kieh:Jospa se siitä parin viikon päästä laskeutuis.
Huomenna ollaan jo marraskuussa ja pikkuhiljaa alkaa meidän pino jakaantumaan:)
Meillä on lapsilla rytmit ihan sekaisin kellon siirtojen takia ja tänäänkin lapset heräs jo ennen viittä aamulla ja eilen samaan aikaan:kieh:Eikö suomessakin voitais luopua tästä typerästä systeemistä,joka sotkee vaan ihmisten rytmit?
Kahden ja puolen viikon päästä on jo viimeinen lääkärineuvola ja siihen mennessä pitäis olla jotain mieltä siitä käynnistyksestä mut ihan samoilla tavoin oon ihan eksyksissä asian kanssa kuin aikaisemminkin:ashamed: No jospa siellä alkais vaaka kallistua jompaan kumpaan suuntaan...
Tänään oon menossa kauppaan illalla kun mies tulee kotiin,niin jostain kummasta tuli päivällä mieleen suunnaton halua ostaa vauvalle niitä pieniä vaippoja jo valmiiksi ja tavaraa sairaalakassiin vaikka vielä ei ois edes mikään kiire:)en tiedä raaskinko niitä vielä kuitenkaan ostaa mut toisaalta tekis kyllä kovasti mieli:)Sitten vois laittaa ne pikkuruiset vaipat valmiiksi koriin odottamaan pikkuista tonttua:)

Metsätähti ja pikkuinen tonttu 33+5?
 
Eipä ollut kummemaa neuvolassa. Ainoo mikä taas hirvittää on tuo paino...nyt tullut alusta +17kg. Ja sf-mitta pompsahti taas yläkäyrille kun 2.5vko sitten oli 29.5 niin nyt sit 32. Tai oikeestaan se terkka mittas eka 32.5 ja sit sano että vauva on jotenkin vähän viistossa ja alko mittaileen uudestaan ja sano ihan selvästi ääineen et 33 ja sit kuitenkin neuvolakorttiin kirjotti 32. Kai se aatteli et ois jo liian iso hyppäsy kun viimeks mittas tosiaan ton 29.5 ja nyt jos ois 33. Muutenkin oon kyl niin pettyny kun toi terkka tosiaan vaihtu kun tää nykyinen nuori likka tuntuu olevan ihan hakoteillä välillä. Mä viime kerralla tivasin siltä et millon neukkulääkäri on kun mulla ollu vain sen yhden ainoon kerran tässä raskaudessa ja se on ollu viikolla rv14 eli siitä todellakin on jo aikaa ja tää sit sano et kun mulla kerran on se polikäynti 2vkon päästä (tai siis sillon kun tätä kysyin niin oli reilu 4vko siihen aikaa) niin sielä lekuri tekee sisätutkimuksen ettei tarvi neuvolasta aikaa varata. Ja nyt sit tänään se sano et seuraava käynti on sitten se lääkärikäynti ja kun mä kysyin et eikös sen polikäynnin pitänyt korvata se neukkulääkäri niin oli ihan ihmeissään et miten niin, tekeekö ne sielä sisätutkimuksen :O Muutenkin nyt nää pari käyntiä on ollu vähän sellasia et "jaa, kuinkas voit? Jaa hyvin, no hyvä sitten, eipä sitten muuta..." Eli niinku ne pakolliset kysyy mut ei ees odota mitään sen kummmepaa vastausta...äh, on vaan niin erilainen kuin se vanha neuvolantäti joka otti jokaisen pienenkin asian (vähän liiankin) tosissaan. Juu juu, sillonhan mä taas valitin siitä, mut nyt tajuaa miten tärkeetä se oikeesti on et saa selkeitä vastauksia ja tarkkaa tietoa ja että sua ymmärretään vaikket ite kaikkee ääneen sanoiskaan.
Ihan niinku täs joku mainitsi et synnytyksessä varmaan haluaa olla "omissa oloissa" ja hyvä kätilö ymmärtää sen ja osaa olla silleen taustalla mut tarpeen tullen ottaa ohjat. Sama kai pätee siis noihin neuvolantäteihin.

Mun työkaveri tänään sanoi että hän synnytti edellisen lapsensa sinä päivänä kuin äitiysloma alkoi. Voi kääk, siis jos mä synnyttäisin parin päivän päästä niin mä en TODELLAKAAN ois siihen valmis. Siis sinänsä alan pikkuhiljaa oleen kypsä tätä raskautta ja haluisin vauvan kohta ulos, mut mä en oo tikkua laittanu ristiin vielä vauvan tulon eteen enkä muutenkaan aatellu viä koko synnytystä sen tarkemmin. Ois se hurja juttu! Mutta tosiaan kyllä ihan varmaan kohta joku hätäisimmistä pääsee tositoimiin, ihan varmasti. Aika juoksee niin äkkiä.
 
Metsätähti mietin itsekkin tota raskausmyrkytystä, toisaalta mulla on verenpaineet koko ajan ollu ok, viimeksi viikko sitten neuvolassa pissa ok ja turvotusta ei oo, kihlasormuskin melkein meinaa pudota sormesta.. Pääkipua oli vähän eilen, mutta ei kovaa kipua. Tänään olo on ollut hyvä ja normaali, aion nyt kuulostella oloa tarkemmin ja soittaa neuvolaan jos tulee mitään outoa. Ens tiistaina neuvola, mainitsen siellä asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Mango86 No teille melkein osui sitten synttärit samalle päivälle.Voin vaan kuvitella millaista äidilläsi ollut kun synnytyskivuissaan joutunut vieraita kaitsemaan ja kahvia kaatelemaan,hui!

Meille ei onneksi sattunut eiliselle mitään dramatiikkaa synttäreille.Eli onneksi ei tarvinnut synnyttää samana päivänä kuin esikon synttärit.Vaikka illalla jo hetken luulin niin käyvän,kun supisteli jonkin verran.Tais vaan stressi ja jännitys laueta,siitä johtuen sitten supisteli.

Astre ja tirppa82 Kiva oli lukea teidänkin mietteitä tuosta tulevasta synnytyksestä,kun on se yksi sektio takana.Kumpikos teistä kirjoittikaan,että se olisi tärkeää,että jos mikäli menee sektioon,että näkisitte sitten yhdessä sen vauvan ensikertaa.Tuo olisi myös mulle tärkeä juttu,jos sektioon päädytään.Viimeksi tuokaan ei meidän kohdalla onnistunut,joten toivon todella,että tälläkertaa kaikki menisi ihan toisin.

Oli myöskin ollut puhetta pinnan palamisesta ja muusta isompiin lapsiin liittyvästä.Täällä on kuulkaas ihan samaa ilmassa.Jos olen aina ollut hivenen lyhyt pinnainen,niin voi kauheeta,nyt sitä pinnaa todella koetellaan.Poika täytti eilen 3-vuotta ja voi että tuota uhman ja kiukun määrää...mistä sitä sillä riittää?Ennen niin mukavasta ja kiltistä pojasta,on tullut kyllä kaikkea muuta kuin mukava.En tiedä onko jo jotain protestia johtuen tulevasta vauvasta,kun tuntuu että havaittavissa on myös pientä taantumaa joissain asioissa.Välillä pitää käyttäytyä kuin vauva.Huoh,toivottavasti tämä vaihe menisi pian ohi.Ja kuka se olikaan joka kirjoitti,että kun isä tulee töistä,niin meno yltyy ihan mahdottomaksi.Täällä ihan sama homma.Äiskää sentään totellaan jonkin verran,mutta auta armias kun mies tulee töistä,niin mikä meno siitä sitten alkaa.Mies jo kerran sanoi,että jättää kohta kotiin tulematta jos tälläinen meno vaan jatkuu.


Sitten omaan napaan.Täälläkin vatsa painaa jo ihan mukavasti ja jonkin sorttista asettautumista lähtokuoppiin voisi olla havaittavissa.Paine on nimittäin välillä melkoista tuolla alapäässä.Tälläista ei ollut esikoisen aikaan ollenkaan,joten ihan uusi tunne minulle.

Perjantaina kävin siellä ylimääräisessä ultrassa.Ja huh huh kun vauvalla olikin jo kokoa.Olin oikeastaan hieman järkyttynyt kun kuulin lukeman.Eli viikkoja oli perjantaina se 35+2 ja vauvan painoarvio oli silloin 3170g.Ja äkkiseltään laskettuna jos vielä kasvaa ainakin sen noin kilon verran,niin melkoinen vonkale sieltä on tulossa :whistle:.Yli neljä kiloinen :O.Miten ihmeessä sellaisen saa ulos pungerrettua,hui!?!
Kaikki oli muuten kunnossa,alakerrassa hieman tapahtunut muutosta.Kohdunkaula oli lyhentynyt 3cm:stä 2,5 cm:iin.Ja tiedä sitten mitä eilen illalla tapahtui.Menkkajomotuksia oli monta tuntia ja hyvällä mielikuvituksella heti ajattelin,että kohta ollaan varmaan enää 1 sentissä menossa.Mielsin nuo jomotukset "kivuliaiksi" supistuksiksi,sillä ennen niitä minulla ei ole ollut.Ja paine oli valtava tuolla alhaalla eilen.
Seuraava ä-poli käynti onkin sitten reilun viikon päästä,joka on virallinen synnytystapa-arvio.Silloin tsekataan taas tottakai vauvan kasvua ja mikäli oikein ymmärsin,niin vähän mietitään miten edetään (=käynnistys?),jotta vauva ei kasva liian isoksi.Toki mulla käynnistystä jarruttaa tuo edellinen synnytys,joka oli sektio.Silloin ei kai mielellään käynnistellä,repeytymisvaaran takia.Mutta en tiedä,reilun viikon päästä sen kuulee sitten mitä ovat mieltä.

Hmmm...olikohan vielä jotain mistä piti mainita.Kun ei millään muista että mitä niin minkäs sille sitten voi.Joten palaillaan... =)


adalmiina ja sitso 35+5
 
Huomenta kaikille!

En ole ollut palstalla toooosi pitkään aikaan, netti on ollut poikki ja syyslomakin päällänsä. Uutta pinoa ei ilmeisesti ole vielä marraskuulle tehty, joten kerta kiellon päälle vielä täällä:whistle:=)

Olen ollut kotona jo kolme viikkoa lonkka-lantioalueen kipujen vuoksi. Kun saa tehdä hommat omassa tahdissa, saa yöt nukuttua, mutta jestas, kuinka viime yö oli kauhea! Varmaan puolen tunnin välein heräsin ilkeään jomotukseen patjaa vasten olevassa lonkassa, ja asennon vaihtaminen ei suju enää aikaisempaan gebardimaiseen:LOL: tyyliin, joten siinä sitten herää aina kunnolla... Onneksi saa tosiaan päivisin ottaa huilitaukoa, yleensa kylläkin kun lapset on jo tulleet koulusta. Aamupäivä menee tässä kotiäidin taivaassa (kodinhoitohuoneen, imurin ja astianpesukoneen kolmiossa)...

Meillä menee miehen kanssa tosi huonosti nykyään, itseasiassa olen aivan valmis eroon, mutta mies luulee että parin päivän elvytyksellä saadaan asiat taas mallilleen :confused: Mä en vain jaksa sietää sen temppuiluja yhtään. Se on viimeisen viiden viikonlopun aikana lähtenyt joka ilta omille teilleen, mitään kenelllekään sanomatta ja palannut joskus aamuyöstä vasta kotiin. (Myös lapsensa synttäripäivänä) En jaksa asiasta edes enää keskustella sen kanssa, lopputulos on aina sama: minustahan se syy löytyy miksei kotona voi "olla" (ryypätä). Ilmoitin jo herralle, ettei ole synnytykseen asiaa jos on yhtään olutta naamaansa kaatanut. Enkä kyllä menis enää takuuseen, otanko vaikka olis selvinpäinkin...

Mutta masentaa kyllä tämä tilanne, eikä vertaistukea ole saatavilla. Onneksi pääsen juttelemaan masennushoitajan kanssa tällä viikolla, saa ainakin jollekin avautua omasta paskasta olosta ilman että kaadetaan lisää sontaa niskaan. Meillä on tänään muutes kahdeksas hääpäivä, ja yhdessä ollaan oltu jo 18 :O vuotta... Täytyy varmaan onnitella itseään... katselis vaikka vanhoja kuvia "onnellisilta ajoilta" :D

Mutta nyt saa valitus riittää, Olkaa tyytyväisiä jos saatte nauttia raskaudesta yhdessä miehenne kanssa. Se on oikeasti tuplasti ihanampaa!

Jennynny ja neljäs 35+2
 
Ja viikko vaihtuu, nyt 32+0! Enintään kymmenen viikkoa vauvan syntymään. Yritin ajatella positiivisesti, mutta kyllä se on paljon vielä! :D

Mietin juuri, että johtuukohan tästä palstan seuraamisesta tämä oma hoppuilu? Itse kun olen siellä pinkan viimeisimpien joukossa ja toisilla voi olla jopa 4 viikkoa aiemmin laskettu aika... Onhan siinä eroa.

Tajusin juuri yks päivä, että olin hieman kateellinen (vain hetken!) kun muut ravaa supistusten takia käyrillä ja monista syistä ultrissa. Itse vain olla möllötän, ilman oireen oiretta. :D Sitten onneksi järki puuttui peliin ja naureskelin, että hyvähän se on, ettei ole mitään ongelmia! Vaikka tuntuu, että toisten synnytys olisi jotenkin lähempänä, kun heillä tuntuu jo vaikka mitä... Mutta kun raskaus tosiaan kestää sen minkä kestää, niin helpompaahan tämä on oireettomana jaksaa. Kaikkea sitä tuleekin kadehdittua!! :whistle: :D

Vauva tuntuu jo hurjan paljon läheisemmältä ja ihan oikealta persoonalta, kun liikkeet ovat niin voimakkaita! :heart:

Ja sitten tulevat kestovaippailijat ja etenkin villahousufanit;
mistä saisi lanoliinia? Siis joistakin nettiputiikeista kyllä olen löytänyt, mutta kun ei viitsisi postimaksuja yhen putelin takia maksaa... Onko missään marketeissa? Prisman pesuainehyllyn tsekkasin ja siellä ei ainakaan näkynyt.

Hippuliinu ja Villis 32+0
 
Hui kauheeta Poppeliini :O Mutta erittäin hyvä, jos kaikki on kuitenkin sinulla ja pienellä kunnossa!! :heart:

Onko teillä liikkeet jo semmosta...Välillä jopa kipeää tekevää...Raastamista tai...Möyrintää...Miten sen nyt kuvailis...No sellasta, niinku joku alien tunkis maha-nahasta läpi? =)

Mä koko ajan huntsin, et onko mulla lapsivettä tuolla tarpeeks...ja et sattuuko vauvaa jos kumartelen yms.

Kahlan the murehtija... 32+6 :xmas:
 
Mä INHOON tätä konetta!

Anteeks, taas olin kirjoittanut ja sitten painan jotenkin vääriä näppäimiä niin kaikki katoaa... :kieh:

Jennynny :hug: Onneks pääset jollekin purkamaan pahaa oloa :)
Poppeliini Toivottavasti kaikki pysyykin hyvänä :)

Päänsäryistä ja muista raskaumyrkytysoireista kärsiville kanssa :hug: Toivotaan, että pysyisi poissa tai ainkain ettei pukkaisi ainakaan kovin pahana, ettei tarvitsisi osasto lepoa tai muita toimenpiteitä :)

Meillä on sitten muksut niin räkäisiä, että en kehannut viedä niitä tänään hoitoon ja pienempää en olis edes voinut viedä kun se oli niin tukossa eilen illalla, että käytiin hengittelemässä tervarissa vähän lisälääkkeitä ja sai sitten vielä antibiootti kuurin kun rohisi keuhkoissa niin paljon vaikka ei sillä mitään kuumetta oo... Ja en viitti ees mainita muuta tuosta viime yöstä kuin että hirveä oli :LOL:
Illalla teatteriin anopin kanssa pitäis jaksaa lähtee... Päikkärit kutsuu kyllä ehdottomasti :)

Hilipatuinen & Silmukka rv 35+1
 
Poppeliini Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin pienellä ja sulla :)

Tänne ei oikeen mitään uutta. Yöt menee valvoessa kun on niin vaikee löytää hyvää asentoa sängyssä ja selkään särkee. Iltasin supistelee ja vihloo alapäätä, niin paljon et oikeen itkettää. Vielä ois 8 viikkoa laskettuun aikaan, tuntuu niin pitkältä ajalta :/ Anteeks tänään on taas tällänen masennus päivä.

- Sokruli ja pikku neiti 32+1 -
 
Heippa!

Mulla oli tänään neuvola ja kävin samalla jutskailemassa vähän lääkärin kanssa ja nyt olenkin sitten äitiysloman alkuun asti sairaslomalla. Sama juttu kuin Sokrulilla, ettei saa oikein nukuttua selkäkipujen vuoksi ja muita pikkukremppoja siellä ja täällä. Paikat oli onneksi vielä hyvin kiinni.

Vaa'alle jänskätti nousta, kun tässä on ollut kaikenlaisia kinkereitä ja muutenkin herkutellut aika paljon, mutta +600g /vko oli kuitenkin "vaan" tullut. Paino noussut yhteensä raskauden alusta 9 kiloa. Paljos muilla?

Jennynnylle jaksamista. Tosi tympeä tilanne! Mun mies ei oo pariin viikkoon ottanut tippaakaan olutta ja meinas olla koko loppuraskauden ihan vesilinjalla. Oon aika ilonen tästä päätöksestä ja siitä, että se tuli häneltä ihan itseltään tämä ajatus. Ei hällä nyt mitään ongelmaa juomisen suhteen ole ollut tai mitään, mutta onhan se nyt selvää, että en minä koskaan ole nauttinut humalaisesta miehestä, joka kolistelee kotiin kolmelta jostain baarista, kun itse ähöttää maha pystyssä ja koittaa saada unta kipuilun ja vessaravailun välillä :p

Leikkelin pari vanhaa paitaa taas vaippamuotoon! Jospa vielä innostuis parit kestot hurautteleen ennen vaavin syntymää... Joitain tulikin tehtyä heti kun sain raskaudesta tietää... Nyt vaan helpompi, ku tietää jo vähän tuota passelimpaa väriä ;)
 
Jennynny Huh, varmaan on aika rankkaa sulla. Nyt kun tarvitsisi paljonkin tukea ja huomiota ja toinen painelee omilla menoillaan. Kovasti toivoisin että ukkosi ottaa järjen käteen ja pääsee taas perhe-elämässä vauhtiin.

Poppeliini Onneksi kaikki on hyvin!

Kahlan Mua ahistaa joskus kun tän ipanan möyrintä sattuu kylkiin ja nytkin se punkeaa pyllyään niin että kylkiluut naukuu! Oikein pistää kylkiluihin välillä. Niin ja välillä en pääse kumartumaan kun se on tollain punkeamassa, tuntuu että se taittuu tonne kylkiluun alle! Eli samoja fiiliksiä ja tästä se varmaan vielä tukalammaksi muuttuu :D

Me lähdetään tästä ravintolaan, miehellä on vapaapäivä ja kait tässä on molemmilla vähän sellainen fiilis että kauaa ei enää kaksin mennä. Ollaan viime aikoina käyty elokuvissa jne enemmän kuin yleensä. Ja sitä paitsi kun naamioi tän kuumeiden vauvan odottamisen tuollaisiin arjen pieniin ylellisyyksiin, niin menee tää odotteluaika helpommin :D

Susimieli Ja Pieni 34+2
 
Poppeliini Varmasti pelästytti, onneksi näyttäis et selvisitte säikähdyksellä :)

Kahlan Täällä myös vauvan liikkeet sattuu välillä ja tuntuu ettei vettä välissä oliskaan, mut kyllä sitä ultrattaessa on normaali määrä näkynyt.

Painosta 7kg tullut nyt, varmaan samoihin n. 11kg nousuun mennään nyt niinkun ekassakin :) Ne olikin lähtenyt jo jälkitarkastukseen mennessä pois ja 2kg oltiin miinuksella raskauden lähtöpainoon.

Huomenna olis neuvola :)


Astre ja vauveli 32+2
 

Yhteistyössä