Joulukuun toivevauvat 2012 *MEIDÄN KUU!!!*

jabadaba mä olen alkanut saada noita puheluita kanssa eli joko?! Ja eilen olisi kyllä anoppi saada kuulla kunniansa, kun soitteli lounastauollaan kuinka väsynyt on kun ei ollut nukkunut edellisenä yönä kunnolla, kun oli ollut huolissaan vauvan voinnista kun kävin siellä käyrillä. Voi, että kun ei yhtään tehnyt mieli lohduttaa hänen väsymyksestään, kun itse ei ole yli kuukauteen nukkunut YHTÄÄN normaalia yöunta vaan taas on viime yö valvottu klo 3.30-6.30. Eikä ole mulle tullut mieleen soittaa hänelle ja valittaa väsymystä jonka hänen tuleva pojanpoikansa aiheuttaa tai että ottaisiko mahdollisesti tyttöjä hoitoon, että saisin levättyä. Alkoi niin kiehumaan, että soitin tosiaan tytöt nyt veljen vaimolle la-su hoitoon enkä heille vaikka ovat pyytäneet olla ensi sijainen hoitopaikka. Jos kysyy niin ajattelin vaan kommentoida etten halunnut rasittaa kun oli niiiiin väsynyt eilen...
 
Kiitos kaikille onnitteluista :) Ja onnea kaikille vauvautuneille!! :flower: Niin ja tietysti tsemppiä kaikille viime metreille, kohta kaikilla on jo vauvat sylissä :heart:

Kotiin pääsimme sunnuntaina ja arki on lähtenyt melko mukavasti käyntiin. Kovin tissitakiainen tuo tuntuu olevan, voi helposti olla tissillä monta tuntia ottaen välillä max. 20min torkkuja. Yöt on kuitenkin pääsääntöisesti mennyt hyvin, mutta viime yönä meillä tankkailtiin läpi yön..

Ajattelin laittaa tänne synnytyskertomukseni nyt, kun vauva on rauhallinen :)

5.12. oikeastaan koko päivän supisteli epäsäännöllisesti, sitten joskus iltapäivällä tuli limatulppaa. Myöhemmin limatulppaa tuli lisää ja yhdentoista aikaan illalla aloin kellottamaan supistuksia joita tuli 5-10min välein (3:n aikaan yöllä tuli yksi pidempi tauko jonka takia synnytyksen lasketaan käynnistyneen vasta tuolloin). Supistukset olivat jo sen verran kivuliaita, että en saanut nukuttua. Kolmen aikaan soitin isosiskoni paikalle, jotta on sitten valmiina kun tulee lähtö. Kuuden maissa aamulla päätimme lähteä kohti laitosta, kun supistuksia tuli n. 6 minuutin välein ja kivut alkoi olla jo aikamoisia. Paikan päälllä olin kuitenkin auki vasta 1,5cm, mutta saatiin kuitenkin jäädä jo sinne. Sain kivunlievitykseen childcare tense nimisen laitteen, mikä lähettää selkään sähköimpulseja. Se toimi hyvin, kosja siellä supistukset juuri tuntuikin eniten.Pari kertaa kävin myös kuumassa suihkussa. Kahden tunnin välein kävin käyrillä, mutta muuten vain olin, supistuksetkin harveni taas välillä melkein kymmeneen minuuttiin. Iltapäivällä saimme käyttöömme sh:n vastaanottohuoneen, joka oli tyhjillään. Siellä lepäillessä supistukset alkoikin voimistua ja yhtäkkiä neljän aikoihin niitä tulikin käyrälle n. 3min välein. Tällöin tarkistettiin myös uudelleen kohdunsuu, joka olikin 3cm auki. Saimme luvan siirtyä synnytyssaliin, jossa sainkin heti alkaa ottaa ilokaasua. Se toimi tosi pitkään hyvin vieden supistuksen kovimman piikin pois. Yhdeksän aikaan siitä meni kuitenkin teho kokonaan jolloin olin vasta 4cm auki. Pyysin epiduraalia ja pian anestesialääkäri tulikin sitä pistämään. Se olikin synnytykseni kivuliain kohta.. Sen laitto sattui niin paljon, että väkisinkin liikuin hieman(tuli sellaisia sähköiskumaisia nykäyksiä), joten se jouduttiin laittamaan yhteensä 4 kertaa ennen kuin onnistui. Ensimmäisellä yrityksellä ei onnistunut, kaksi muuta kertaa se osui suoneen ja tuli verta. Viimeisellä yrityksellä olin istuma-asennossa ja se onneksi vihdoinkin onnistui. Noiden laiton aikana itkin valehtelematta melko hysteerisesti ja itku jatkui varmaan puoli tuntia laiton jälkeenkin (Vieläkin meinaa tulla itku kun edes ajattelen asiaa.. hormonit :D ), kätilö ja sisko onneksi rauhoitteli hyvin. Sen tuoma apu oli kuitenkin aivan ihana, kaikki kivut alamahasta ja selästä hävisi, pieni paineentunne jäi takapuoleen. Kalvot puhkaistiin ja vedet menivät klo 22.13, tässä vaiheessa olin auki 5 cm. Synnytys ei kuitenkaan vieläkään lähtenyt hirmuisesti eteenpäin, joten laitettiin oksitosiini-tippa tippumaan. Varttia vaille 12 epiduraalin teho alkoi hävitä, joten sitä laitettiin lisää. Nyt olin auki 7 cm. Kivut lähtivät nyttenkin, tosin paineentunne peräpäässä ja alapäässä oli melkoinen, mutta se ei tuntunut pahalta vaikka sattuikin. Hieman ennen yhtä kätilö tarkasti tilanteen ja tokaisikin yllätyneenä "Ai oletkin jo siinä!" Pikkuinen oli siis jo hyvin laskeutunut ja olin auki 10cm. Jäätiin odottelemaan epiduraalin heikkenemistä ja sain luvan ähkimiseen, jotta vauva laskeutuisi lisää. Tätä en ehtinyt kuitenkaan tekemään kun hetken ajan, kun kätilö jo tuli takaisin. Vauvan syke oli laskenut, joten hän kutsui paikalle toisen kätilön ja alettiin tosihommiin. Kätilö päätyi leikkaamaan epparin, jotta saataisiin pikkuinen nopeammin ulos. Apuun tullut kätilö kiipesi jakkaran päälle painoi minua mahan päältä vartalonsa voimalla ja minä ponnistin ilman varsinaisia taukoja. Epiduraali vaikutti vielä niin hyvin, että ponnistusvaiheessa ei ollut juurikaan kipuja, missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että en pystyisi siihen. 4 min myöhemmin (klo 1.12) syntyikin jo poikani ja muistan ajatelleeni, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Pienellä oli napanuora kaulan ympärillä, mikä oli aiheuttanut sykkeen laskun, mutta sai kuitenkin 9p. Strategiset mitat 52cm/3710g/36cm. Jälkeiset syntyivät 9minuutin kuluttua. Koko synnytys kesti siis hieman päälle 22h. Synnytyksestä jäi hirveän hyvä kuva, vaikka epiduraalin laitto olikin kamalinta kokemaani (hyöty kuitenkin voitti haitat), tokaisinkin vauvani syliini saatuani, että voisin tehdä uudelleen :D

Terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä keskiviikkona, silloin oli jo vauvalle tullut hieman päälle 100g painoa kotiutumisesta. Lupa ulkoiluun saatiin myös, kun vauva on viikon ikäinen joten tänään käytiin ensimmäistä kertaa ulkona ja lähikaupassa. Ihanaa oli vähän päästä liikkumaan. Epparin takia ei vaan kovin pitkään edes voi vielä kävellä.. auts.

Emerentia ja Bebe 7pv :heart:
 
POKS POKS se olis 38+0 tänään

jouluvauva:) onnea tytöstä!

tombatar: kiitos nimilinkistä ja vinkistä!

mä heräsin aamulla ihan puoli hysteerisenä. Olin nähnyt jotain ihan kamalaa painajaista. :stick: Ihana herätä ja todeta että se oli vaan unta. Jos jollain on jotain synnytykseen liittyviä unia niin mulla on vanhempien lasten hoitoon liittyviä. Kai sitä sitten höpsänä pohdiskelee että meneehän kaikki hyvin niillä hoidossa kun itse olen synnyttämässä.

malttamaton mä tiedän ton tunteen. Kai noi vanhempi sukupolvi sitten kokee olevansa jo niin vanhoja et väsyvät ihan helposti eikä tuu enää mieleen kuin rankkoja oli ajat pienten kanssa ja raskaana.

Nyt jo hieman rauhoittunut Tupuna ja Boitsuli 38+0 <3
 
(.) viime yönä supisteltiin, jee! Aika napakoita olivat ja ehdin jo melkein pakata hygieniatavarat kassiin, mutta ajattelin hetken vielä odottaa. Onneksi, koska laantuivat :-( No, jotain sentään synnytyksen lähestymistä viittaamaan sentään tapahtui pitkästä aikaa. Se on positiivista! Tänään muksut hoitoon ja shoppailemaan, ensi yönä olisikin ihan täydellinen hetki lähteä synnärille, kun lapset hoidossa, mutta eipä nämä asiat ikinä niin hyvin onnistu. Jännä kyllä ettei aikaisemmissa synnytyksessä ole ollut tälläisiä huijaussupistuksia mitä nyt on tullut 3 eri krt.

jouluvauva onnea pienestä!
 
Taas yksi yö nukuttu yhtenä kappaleena... Yöt on kyllä nykyään niin ahterista kun aina herään jossain vaiheessa enkä saa enään nukuttua. Saa nähdä mitä päivästä tulee kun taas puolilla silmillä ollaan liikenteessä.
Tänään olis tiedossa asioilla käyntiä ja illalla miehen työpaikan jouluruokailu, jonne on kyllä kiva mennä syömään massu täyteen jouluruokaa :) Kuhan ei nyt tää tyyppi sitte päätä lähtee tuleen just ennen tuota, olis niin mun tuuria :D Mutta katsellaan...
Huomenna oliskin sitte viikot täynnä ja aletaan kallistumaan yliaikasuuteen...

Jabadaba77 ja 39+6
 
Jouluvauvalle onnea pienokaisesta :) Emerentia kiitos synnytys kertomuksesta, niitä on aina mukava lukea näin yhdessä kasassa ainakin - antavat kovasti tietoa ja toivoa tulevasta :) Malttamattomalle pidetään peukkuja, josko tänään supistelut jatkuisivat ja pääsisit tositoimiin, toki vasta illalla kun shoppailut tehty ;D

Oma olo on ihan entisellään. Nukunkin jälleen koko yön putkeen, kunnes aamulla herään 9h unien jälkeen. Sen lisäksi pissatus vähentynyt.. Mikäli vatsa ei olisi tätä kokoluokkaa - arvelisin, että koko vauva on kadonnut pois vatsasta - vointi sen kun paranee vaan :D Tosin selkä reistaa enemmän, meinaa toinen jalka lähteä pois altakin ajoittain selän kivun vuoksi :S Huomenna onkin jo se kauan odotettu LA (millä ei toisaalta ole mitään merkitystä), eikä mitään muutosta voinnissa siis näiden lähiviikkojen aikana. Entistä rataa siis jatketaan :D

39+6
 
Huomenta!
...tai päivää... Tulikin nukuttua yö ihan yhden vessareissun taktiikalla ja silloinkin heräsin siihen kun esikoinen kömpi väliin! Enpä kyllä muista milloin viimeksi olisin nukkunut yön noin putkeen, oli pitkästä aikaaa mukava herätä pirteänä ja hyvinvoivana. Monien heräämisten yön jälkeen, kun on ihan risainen olo.. Unista Vielä en ole onneksi painajaisia nähnyt, mutta muuten kyllä kaikenlaisia muita unia on tullut nähtyä ja seikkailtua. Toivottavasti painajaiset niitä näkeviltä helpottaa!

Jouluvauvalle onnea pikku nyytistä :flower:
Kyllä me kaikki vielä aikanamme poksahdetaan :) Tänään olisi minullakin suunnitelmissa lähteä hieman kaupoilla käymään. Saas nähä saako se sitten mitään tuntemuksia aikaan. Kyllä minä vielä masun kanssa viihdyn, ikävähän tätä mylläävää kumpua vielä tulee :heart: mutta saapi syntyäkin kun on valmis maailmaan :)
Eilen oli reilu tunnin verran säännöllisiä supisteluja n.7min välein, mutta ne ei ollut niin kipeitä tai napakoita, että olisin vielä ollut lähtöä tekemässä. Mieshän se enempi on huolissaan, että tarpeeksi ajoissa ymmärrän lähteä sairaalaan. Mennyt siis lääkärin varoittelut hyvinkin nopeasta synnytyksestä hyvin perille ;) Saas nähä olenko vielä maanantaina kasassa. Silloin olisi äitipolilla kasvukontrolli. Hokasin, ettei tässä raskaudessa ole varsinaista synnytystapa arviota tehtykään. En kyllä olettanutkaan sellaista kun yksi jo normaalisti syntynyt. Vai liekköhän lääkäri siinä muiden tutkimusten lomassa vain aiemmin todennut että raivotarjonnassa pysynyt ja siinä pysyy, niin eikös siinä kaikki tarvittava tieto ole. :)

Kiitokset Emerentialle vielä synnytyskertomuksesta! :) Mukava lukea, kun synnytyksen kulku kuitenkin jokaisella hieman erilainen.

minttikselle ja Julialle onnea poksumisesta Onhan teillä viikkoja kasassa oikeen mukavasti, jospas vauvelit kohta päättäis putkahtaa mailmaan.

Nyt minua kaivataan "syömään" muovailuvaha herkkuja. Tarjolla on "punaisia nameja, piparkakkuja ja äsken kuului kysymys -haluanko pizzan päälle persiljaa?" :D Keittiöstä kuuluu myös esikoisen hyräilemänä "hoosiaaaaannnnna hooosiaaannna" päättymättömältä kasetilta samalla kun leipoo vahaa :xmas:

- Nuusku ja Typy 37+6
"tänä päivänä" esikoine syntyi, hui :)
 
Viimeksi muokattu:
40+1 ja LA tuli ja meni...

Vauva on vaihtanut näköjään kylkeä vasemmalle mikä on helpottanut selkäkipuja, ihanaa :) tänään kävely oli melkein normaalia.

Menkkakipuilu on ollut poissa pari päivää, eli ei merkkejä synnytyksestä :( mutta odotellaan nyt rauhassa, kyllä hän sieltä tulee. Ollaan joka päivä lähempänä ensi tapaamista :heart:
 
Hirmuisesti paljon ONNEA kaikille vauvansa saaneille ja lopputsempitykset täältä minunkin suunnastani vielä mahakkaille!!

Noita synnytyskertomuksia on tosiaan mukava saada luettavaksi, kaikki niin erilaisia..

Me käytiin kääntymässä synnärillä tiistaina kun oli supistellut aamu 01.00 asti n. 10 min välein. Käyrillä olin n.klo 06.10 ja piirtyi mukavasti suppareita. Sen jälkeen kätilö tutki alakerran tilanteen ja totesi että juu, vaatteet vaihtoon ja salin puolelle, synnytys on mukavasti alussa. Kohdunsuu n. 2-3 cm auki. Olin ihan pihalla, piti mennä vaan tarkistuttamaan tilanne..
Kuinkas sitten kävikään.. päivän mittaan supistukset harveni ja loppui kokonaan. Ennen klo 15.00 sanoin että nyt pakataan kamat ja lähetään kotiin kun ei mitään tapahdu ja viikkoja kuitenkin vasta sen 37+1 joten eivät lähteneet jouduttamaankaan millään, en tosin sitä toivonutkaan. Tarkastivat vielä ennen lähtöä tilanteen joka oli 3-4cm auki ja reunaa hieman jäljellä.
Että näin..
Nyt vaan odotellaan. Tänään hirvee paineen tunne peräsuolen puolella ja supistellut on ajoittain viimeyöstä lähtien, tuntuu alavatsalla ja selässä.
Kova on kiusaamaan tämä vauva äitiään jo tässä vaiheessa :headwall:

Mutta nyt lasten kanssa katsomaan perheleffaa, viikonloppuja kaikille!!

081012 rv 37+5
 
Viimeksi muokattu:
kirjotin sectiokertomusta joka hävis yhtäkkiä joten nyt tiivistetympi versio. Eli ku synnytys ei käynnistynyt lääkkeillä niin sain sectioajan 5päivä ettei vauva kasvais liian isoks. Aamulla mentiin seitsämältä sairaalaan miehen kans ja puoleen päivään jouduttiin vuodeosastolla odottelemaan että päästäis leikkaus saliin. Katetri laitettiin puudutuksessa kun pyysin. Kaikki meni hyvin ja helpotti tunnelmaa et mies piti kädestä. Pahinta oli varmaan se et pelkäsin ja jännitin ihan hirveesti koko hommaa. Sain jonku ihmeellisen tärinäkohtauksenki mut siihen löyty heti lääke ja samoin pahoinvointiin. Kipua en tuntenut vaikka semmosta vetelyä ja leipomista tunsinkin. Leikkaus suju kuitenki kaikinpuolin paremmin ku kuvittelin ja haavasta ei jää just minkäänlaista jälkeä, pieni viiva vaan alavatsalla.

Kaks seuraavaa päivää oli kuitenki ihan hirveitä, en oo ikinä ollu niin kipee. Itkinki ku mahan päältä paineltiin kohtua ym. Ja vaik oon iteki hoitaja niin ei se kauheen kivaa ollu ottaa kahta kätilöä suihkuun mukaan ku meinasin pyörtyillä aina ku nousin pystyyn ihan vaan kivusta ja tuntu etten saanu henkeä. Nyt tosta on kuitenki kymmenen päivää ja oon jo ihan terve vaikka luulinki etten ikinä tuu enää normaaliks. Ei ollu kauheen rohkaisevaa et vierustoveri oli ollu hätäsektiossa ja sano et ku ottaa pari panadolia nii kivut häviää ja ite olin ihan pohjalla vaik lääkkeitä meni pikkusen enemmän ku pari panadolia:D

Parasta kuitenki on et meillä on nyt vihdoin pieni tyttö kotona joka nukkuu ja syö tyytyväisenä ja kaikki on alkanu sujumaan hyvin. Isovelikin on ottanu siskon kivasti vastaan ja auttaa hoitamisessa:heart: Mies ja poika teki tosi helpoks ja mukavaksi kotiin paluun vaik olin kipee ku viiden päivän päästä kotiuduin, tääl on mua passattu ja kotia siivottu ihanasti. Mut on se vaan kiva olla nyt terve eikä tarvi olla toisten armoilla =)

Tsemppiä kaikille vielä raskaana oleville; ei kestä enää kauaa että teilläkin on vauvat kainalossa! Onnea tuoreille äiteille myös!
 
Onnee taas kaikille vauvautuneille:flower:

malttamaton, toivotaan, että nuo sun supistelut nyt jatkuis ja pääsisit hommiin;)

081012, sulla on kyllä ollu synnytys lähellä! Varmaan tulee kohta jo pihalle!

Täällä kanssa alkanut tuleen noita puheluita, että joko on tullu lähtö. Hyvin ärsyttävää kun joka päivä tulee soittoo. Ihan kun he eivät saisi tietää sitten kun on lapsi on syntynyt:mad:

Mukavaa kun kertoilette noita synnytyskertomuksia. Mukava lueskella:)

Täällä on nukuttu yöt ihan hyvin. Pari kolme kertaa täytyy käydä vessassa mutta uni tulee suhteellisen nopeasti. Ainoa miinus on, että illalla ei meinaa uni tulla millään mutta sitten kun se tulee niin tulee myös nukuttua hyvin.

Täällä edelleen ollaan siis kasassa vaikka laskettuaika oli jo pari päivää sitten (tänään siis 40+2). Neuvolasta laitettiin lähetettä sairaalaan ja ny vaan odotellaan, että koska sinne saa ajan. Alkaa olemaan vahvasti se tunne, että täytyy tämä synnytys käynnistää. Tai ei ainakaan ole minkäänlaisia merkkejä synnytyksestä. Ei supistele eikä mittään. Harmittaa vaan jos tämä poika päättää syntyä vasta joulun jälkeen. Ois ollu kiva saada vauva ennen joulua mutta eipä sille mittään voi jos tulee sitten myöhemmin:whistle:

ceecee 40+2
 
Meille syntyi tyttö ti. 11.12. 40+1. Painoa 3540g ja pituus 50,5cm.

Tyttö päätti olla täsmällinen ja synnytys alkoi maanantai vastaisenä yönä lapsiveden menolla, jolloin lähdimme jo sairaalaan, mutta kunnon supistukset alkoivat vasta iltapäivällä. Synnytys oli pitkä ja todella raskas, kun 1.vaihe kesti 20h, 2.vaihe 1,5h ja lapsi saatiin ulos vasta imukupilla. Mutta kirjoitan myöhemmin tarkemmin synnytyskertomuksen, kun saan vähän kerättyä voimia. Pääsin vasta tänään sairaalasta ja on vähän totuttelua.

Peppi1981 ja pikku neiti
 
Viimeksi muokattu:
Hirmuisesti onnea teille vauvansa kainaloonsaakka saaneille! :flower:

Ja :hug: masujen kanssa vielä oleileville!

Yhdessä kasassa edelleen. Kaks kertaa jo laitettu suunnitellusta käynnistyksestä takaisin kotiin, mutta maanataina pitäisi päästä tositoimiin.

Mameliini 39+2
 
Meille syntyi poika sectiolla 15.12-12 rv37+5 klo 19.19 mitoin 2694g 47cm ja py 35,5

Sykkeiden laskun takia jouduttiin tekemään kiireellinen sectio ja sieltä syntyi pienen pieni poika :heart: molemmat voidaan hyvin, poika joutui vain lastenosastolle sokeriseurantaan..
Kerron myöhemmin tarkemmin, kuhan saan vähän nukuttua :)

Pojastaan ylpeä ja onnellinen YP & Fantti 9h :heart:
 
Huomenta! :cool: Täällä mukavasti nukuttu yö takana vaikka pari kertaa heräsin vessaan mut muuten nukuin kuin tukki! 04 olisin ollut pirteä mut menin vielä pötköttämään. 4:30 päätin että nyt on aamu, siivosinkin ahkerana :saint: kun muut tuolla vaan vetää hirsiä ja nyt taas täällä roikkumassa. Ihanaa kun olo on hyvä ja ajatus luistaa kun väsy ei paina.

Onnittelut tyttösistä kurre ja Peppi! :flower: Kurre, hyvä että vointi on jo parempi ja Peppi jaksuja sinne, aikamoinen rutistus sulla! :hug:

Onnea pikku pojasta yöperhonen, hyvä että kaikki meni hyvin! =)

Kiitos Emerentia ja muut synnytyskertomuksista, niitä kiva lueskella. Hyvää synnytykseen orientoitumista.

Kiitos tsempityksistä, toivottavasti kaikilla pysyis painajaiset poissa ja vauvat tajuais lähteä pian syntymään. :rolleyes:

Luulen että synnytystapa-arviota ei erikseen tehdä jos vauva "normaalikokoinen" ja oikeassa asennossa ja varsinkin jos on uudelleensynnyttäjä.

Malttamaton, Nuusku ja muut: jännät paikat supistusten suhteen!

Mameliini: toivottavasti maanantaina onnistaa ja pääset synnyttämään!

081012: jännät paikat, kävit sit vähän kuin harjoittelemassa synnärillä. Toivottavasti kohta pääset tositoimiin!

(.) Itsellä supistuksia edelleen tosi ahkeraan, välillä hyvinkin napakoita, pidempikestoisia ja joskus säännöllisesti, en vielä kellottanut. Mutta loppuvat aina ja vauva vaan melskaa tyytyväisenä masussa.

En nyt muista, onko täällä aiemmin ollut keskustelua "kolmesta S:stä" ja muista synnytyksen käynnistymistä avittavista vanhan kansan vippaskonsteista?
- siivous
- sauna
- seksi
- vadelmanlehtitee
- lattioiden luuttuaminen kontillaan
- yhden siiderin nauttiminen (tätä konstia oon vähän ihmetellyt alkoholin puolesta, eihän sitä suositella??)
- tärkeän menon sopiminen (synnytys käynnistyy just silloin)

Tiedättekö jotain muita hyviä?

Mukavaa päivää ja paljon synnytystuulia!

Tupuna ja boitsu 38+1 :kiss:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mameliini
POKS 40+0!! Tänään on SE päivä. Merkkipaalu jota on odotettu, ja johon päiviä on laskettu. Ja voi masennus, kun vauva ei ole vieläkään ulkona - eikä sieltä taida tullakkaan. Menen takaisin sänkyyn pyörimään :)

P.S Kun katselee ulos ikkunasta - ei täällä kyllä ole sitä lumimyrskyä jota lupasivat. Eipä edes sada lunta, jota piti tulla puolesta yöstä lähtien useita senttejä. Taas kerran säämiehet huijanneet, noh, ehkäpä onneks :)
 
Tupuna mä oon sitä mieltä,et jos vauva/paikat ei oo vielä valmiitä,nii noista ÄSSISTÄ ei oo hyötyä.
joskus oon tosin lukenu jostain,et spermassa ois jotain,mikä pehmittäs kohdunkaulaa,mut omakohtaisia kokemuksia ei oo. ts mulla ei oo ainakaan auttanu. kai se sit tarviis tsiljoona orgasmia lisäksi : /

hoksasin tuos eilen ku joku poksui 40+0,et mä en ikinä oo sinne asti päässy. nää kaks,jotka on itestään käynnistyny,on tullu 39+4 molemmat :p sit on käynnistetty ja hätäsektio

mä en varmaan kestäis 20h tunnin synnytystä :x saatikka pitkää ponnistusvaihetta. pisin synnytys mulla kesti reilu 8h ja sen ponnari oli muistaakseni jotain vartin.
nytki tuon pojan ponnistaminen tuntu ikuisuudelta vaikka papereissa lukeeki 0h0min...

kukas se ny olikaan siel synnäril käyny, kannattaa aika nopiaan lähtee kun alkaa supistella. viisaammat kun sanoo,et ensimmäiset 4-5 senttiä aukee hitaasti ja sit "ryminällä".
oon siitä elävä todiste :LOL: kätilö sanoiki,et jos oisin ollu kotona,nii todennäkösesti ois syntyny kotiin/autoon :O
 
Jaahas, se olis sitte laskettuaika tänään.... Mutta eipä sitä kyllä näillä oloilla minnekkään mennä. Paineentunnetta on kyllä alhaalla edelleen enemmän tai vähemmän, mutta suppareita ei ole sen enempää. Oon kyllä ite liikkeellä nyt sillä mielellä, että ei tää ennen sitä yliaikaskontrollia synny. Enpähän ainakaa pety kun ei aikasempaa tule. Ens viikolle olis kyllä sen verran touhuakin, että ehkä parempi oliskin että vauva vielä pysyy mahassa :D

Eilen illalla käytiin pikkujouluissa miehen kanssa ja kivaa oli päästä syömään kunnolla. Ihan hyvin jaksoin, mutta kyllä sen sitten kotona huomas, että oli tullu istuttua monta tuntia kovilla penkeillä.

Nyt jatkamaan siivoilua ja touhuilua. Ulos ei viitti lähtee kun on iha mahdoton tuuli tuolla, lumi vaan pöllyää.

Jabadaba77 ja 40
 
tombatar: joo näin mäkin oon kuullut, turha toivo taitaa olla jossei muutenkaan ois lähiaikoina mitään tapahtumassa... Mut odottavan aika on pitkä ja kaikki konstit tuntuu houkuttelevilta. :D

Hieman pelko persiissä että menee yliajalle, kuten esikko, ja sitten sykkeet laskee ja käynnistykseen, se oli kuitenkin sen verran suurempi härdelli kuin kakkosen luonnollisesti käynnistynyt synnytys. No tavalla tai toisella, ei tässä pitkää aikaa enää niin pääsee näkemään pikkuisen! :heart:

Onnea kaikille joilla LA tänään! Mä ajattelin et jos boitsu ei meinaa syntyä ennen laskettua aikaa, niin leivon sitten päivän kunniaksi kakun! Oikeastaan vähän niin kuin kiitokseksi kärsivälliselle itselleni. :LOL:
 

Yhteistyössä