Joulukuun tonttuset 2013 *KEVÄT*

Elina31v, olet ajatuksissa! :heart:

Samoin Kengu83, toivottavasti olisi vain sikiön pienestä koosta johtuen, ettei sykettä löytynyt!

Mukava, kun on taas tullut uusia!

Itse en vain pääse eroon ajatuksesta, että ei tuolla mahassa ketään ole..Koko ajan se pyörii päässä ja pohdin miten siihen saisi varmistuksen. Ultrassahan sitä pitäisi käydä, kai se on tässä vaiheessa ainoa keino se selvittää..Jos huomenna oikeasti sitten soittaisin yksityiselle ja kysyisin ultrasta. Ei tätä epätietoisuutta muuten kestä. Jopa kadehdin teitä muita, joilla on oireita. Ei edes niitä ole mulla kummemmin..Pissattaa paljon ja usein, mutta eipä muuta erikoista. :(

Tuo jen_nin tilaama sukupuolitesti kuulostaa hauskalta! Me ei olla kummassakaan aiemmassa tiedetty sukupuolta ennen synnytystä..Ensimmäisestä ei haluttu tietää eikä sitä edes olisi saanut ultrassa silloiselta lääkäriltä kysyä. Toisessa kysyttiin, mutta napanuora oli niin sopivasti jalkojen välissä, että kätilö ei lähtenyt veikkaamaan kumpaakaan suuntaan. :) Tällä kertaa ajattelin, että olisi mukava kysyä, mutta nyt alkaakin olla tunne, että ei se välttämätöntä olisikaan..Saa nyt nähdä jos sinne asti päästään.

Kettula 6+4
 
jen_ni: "Jos sinäkin niin minäkin" :D Haha, kyllä mä olisin ton GenderMakerin varmaan tilannut, mutta sieltä suomalaisilta sivuilta. Nyt taidankin tilata halvemmalla, kiitos linkistä! :)

Mulla alkaa olla kroppa ihan jumissa liiallisen nukkumisen kanssa. Väsymys on ollut ihan jäätävää niin mies on antanut mun levätä ja hoitanut esikoista nyt viikonloppuna. No nyt on alaselkä ja hartiat ihan jumissa... Ja silti väsyttää. Ehdin jo googlettelemaan kaikki älä-nyt-näitä-ainakaan-googleta-jutut. Olisin voinut todeta itselläni vaikka ja minkälaista kohdunulkoista raskautta, mutta nyt päätin vain rauhoittua ja odottaa varhaisultraa (18 päivää!). Pakko myöntää, että harhaluuloissani tein myös sen (viimeisen!) testin, jotta näin onko hcg:t lähteneet nousuun. Olivathan ne: "Raskaana 3+". Joo, naurakaa vain... :D

- Aina_ 5+1
 
  • Tykkää
Reactions: jen_ni ja Jansu1982
Tänne ei kuulu mitään uutta, tiputteluvuoto ei ole jatkunut enää eikä muutenkaan ole oireiden (tai oireettomuuden) suhteen tapahtunut muutoksia. Tosin sen huomasin, että eteenpäin taipuminen vyötäröltä tuntuu hankalalta, kohtu on selvästi kasvanut (ja saman totesi gynekin). Ei siis ihan valeraskaus ole kyseessä =)

Eilen tuli panikoitua ja surtua tätä tilannetta jo valmiiksi, mutta tänään olen ollut tyyni ja hyvällä mielellä. Olen päättänyt ja miehellekin sanonut, että toistaiseksi oletan olevani raskaana eikä sureminen tässä auta. Varasin jo eilen seuraavan varhaisultran tulevalle torstaille, mutta haluan tietää satavarmasti, onko sykettä vai ei, joten siirsin 2. varhaisultran tiistaiksi 23.4.
Varmasti meinaan repiä pelihousuni tässä välissä monta monituista kertaa, mutta parempi niin kuin mennä nyt torstaina ja kuulla taas, että "tää voi mennä vielä kummin päin vaan, aika lailla fifty-fifty..."

Toki tämä tarkoittaa myös sitä, että joudun kertomaan raskaudesta pomolleni ja menemään ensimmäiseen neuvolaan tietämättä, onko alkio enää hengissä, mutta näillä mennään.

Kengu83 & Ruu 6+4
 
Elinalle suuret osanotot :hug: ja paljon halauksia.


Kengulle pitkää pinnaa odotukseen. Se on varmaan piiiiiiinaavaa... :| Mutta kohdun kasvaminen on ainakin hyvä merkki, ja toivotaan tiistaille onnellisia uutisia. :heart:


Uusille tervetuloa :wave:


Sukupuolen selvittämisestä: Ei olla vielä päätetty halutaanko tietää. Toisaalta olis kiva tietää, niin sais valmisteltua vähän värien suuntaa. Toisaalta tykkään keltainen-vihreä-ruskea-linjasta myös vaatteissa, joten ei haittaa vaikka ei tiedettäis. Mies on vähän vielä mua enemmän sitä mieltä, että ei kysytä. Mutta tulevaisuus varmaan näyttää sitten, miten ajatukset muuttuu.


ON: Täällä jatkuu ellotus, joka ei aina enää ole edes ruoka ja syömissidonnaista. Se paha olo tulee nykyään miten haluaa, saattaa vieläkin helpottua vähän syömällä, mutta ei enää välttämättä mene sillä ohi. Ainut ruoka joka helpottaa tällä hetkellä, on satsumat. Voiko satsumilla elää? :ashamed:
 
Pitkää pinnaa kengulle! Mulle oli ainakin vastaavanlaisessa tilanteessa gyne sanonut että aina lähdetään siitä että kaikki on hyvin, alkio ei vaan ole ehtinyt kasvaa vielä. Varmaan ihan hyvä tuo ultran siirtäminen, ei tuu turhia reissuja. Oletko muuten jo pistokset aloittanut?
 
Moikka!
Voisin pikkuhiljaa tulla varovaisesti tänne mukaan, testiin pari viivaa saatu, digin käyn vielä jokupäivä hakemassa ja se sitten varmistaa lopullisesti asian. LA ois omien laskujen mukaan 22.12. (muuttuu varmaan sit neuvolassa tai ultrassa jossain vaiheessa, mut mennään nyt sillä), toinen lapsi ois kyseessä
Kirjoittelen sen mitä kerkeen ja lueskelen juttujanne, facebookkiin oisin halukas liittymään sittenkun ollaan vähän "varmemmilla" vesillä ja siellä sit varmasti tuleekin enempi kirjotettua.
 
kozella, Juu, Klexane-pistokset aloitin melkein heti plussauksen jälkeen eli kolmisen viikkoa on niitä ehditty jo pistää. Olen nykyään vierittänyt miehen kontolle sen homman, hän pistää paljon reippaammin kuin minä. :D

ON: Mulle on vihdoin kehittymässä raskausoireita, jee! Mittasin rinnanympäryksen tänään ja pitkäaikaiseen normaalimittaan on tullut 5 cm lisää, vaikka itse en olekaan huomannut mitään suurta muutosta.
Eilen oli myös pienoista yökötystä, mutta se meni röyhtäisemällä ohi enkä ajatellut siitä sen enempää. Tänä aamuna yökötys on kuitenkin palannut, ja siihen tuntuu auttavan napostelu/teen juonti. Eli oliskohan tää nyt sitä itseään...

Kengu & Ruu 6+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Na-dene
Mun puhelin menee näköjään sekaisin boldauksesta, mutta KENGU oireet on tosi hyvä juttu! Mä uskon ainakin että kaikki on hyvin!! Mä huomasin aamulla että nyt sitten tuli finnit,yöks! Ja aamulla myös vähän yökötti, mutta edelleen pientä. Ja mahaa vähän jomottaa. Kiinnostais kyllä tietää mikä viikko on menossa, laskurin mukaan 6 plus 6 mutta voi se olla vähempikin...
 
Hei kaikille,

Minäkin ilmoittaudun mukaan. Ajatuksena oli tulla mukaan vasta VUn jälkeen, mutta tämä yksin piinailu on niin kamalaa!

Meillä on takana vuosien lapsettomuushoidot. Nyt kyseessä pakastealkio ja käytössä kunnon lääkecocktailit ja kaikki mahdolliset kotikonstit. Edellinen plussa meni kesken rv 6+3. En oikein vielä osaa tästä nauttia ja olla onnellinen, kun km-pelko, tuulimunajutut yms. tykyttävät takaraivossa koko ajan. Minulla oli tiputteluvuotoa viime viikolla muutamana päivänä ja heitin jo kirveen kaivoon, mutta onneksi ne loppui. Haluaisin jo olla onnellinen tästä!!

Olen ollut todella huonovointinen melkein viikon verran. Normaalistikin oksennan ja yökin todella herkästi. Nyt olen jo pari kertaa todenteolla oksentanut ja etova olo on päällä melkein koko ajan. Töissä on välillä todella raskasta enkä todella halua kertoa tästä kenellekään vielä pitkään aikaan. Muita oireita ei oikein ole, mikä tietenkin herättää kamalasti pelkotiloja.

Ensimmäinen ultra lapsettomuuspolilla tulevana perjantaina. Enää neljä yötä, mutta se tuntuu niin pitkältä ajalta…

Tsemppejä kaikille kanssasisarille! Toivottavasti saadaan mukava jengi tänne kasaan!

Mande 6+5 (??)
 
Tervetuloa taas uusille! Saadaankohan listoille joka päivälle joku? :)

Mitenköhän Leonellalla on käynyt neuvolassa?

Soittelin nyt muutamille yksityisille enkä saanut enää tälle viikolle ultra-aikaa, joten päätin rauhoittua, kun ensi viikolla on sitten maanantaina se lääkäri ja tiistaina neuvola. Siellä jos purkaisin vähän näitä ajatuksia, niin voi taas kuulla jotain järkeäkin. :)
Kävin ostamassa raskaustestinkin ja tein sen, niin siihenhän tuli heti plussa ennen kontrolliviivaakin, joten eiköhän tässä nyt sitten raskaana olla, vaikka ei aina siltä tunnu. :D

Facebookissa tulisi ehkä itsekin kirjoiteltua enemmän, mutta jos sinne ryhmään sitten tulisin kunhan tuntuu vähän varmemmalta oma olo..

Kettula 6+5
 
Moikka kaikille uusille ja muillekin! :wave: Meitä alkaa olla jo paljon! Ja alkaa jo osalla LA:t lähennellä joulua! Itse olen aina ajatellut ettei sitten ikinä tehdä lapsia niin että ne syntyis joulukuussa, mutta täälläpä sitä vain ollaan eikä enää haittaa! :) Lapsiahan siis kait saadaan eikä tehdä... :heart:

Oireita ei vieläkään juuri ole... voisko siis oireettomuuskin olla oire? Tein tänään taas raskaustestin (ei ollut ku viides... tosin kaks ekaa oli haamuja) kun ei vaan usko ilman mitään oloja ja oireita, enkä kyllä ole ajatellut varhaisultraan mennä asiaa varmistamaan... No kaks viivaa siellä toki oli, nyt en kyllä tee enää yhtään :D ehkä... :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kettula
Mulla on muuten se varhaisultra 2.5, on varmaan unohtunut laittaa punaisella... :) Viikkoja mulla on silloin 7+5.

Tänään oli kyllä pahin olo ikinä, olin ihan varma että laatta lentää. Vaan ei lentänyt, ihme kyllä. Edellisessä raskaudessa kärsin aika voimakkaastakin pahoinvoinnista rv 12-26 :(

- Aina_ 5+2
 
Heippa :wave:

Minäkin voisin ilmoittautua tähän ketjuun. Laskurin mukaan LA aika olis 22.12.2013,joten todellista joulutonttusta täällä odotellaan :LOL: Plussan sain jo viime tiistaina,eli rv3+2 :O
Kolmas lapsi olisi kyseessä,entuudestaan meillä kaksi poikaa ja yllättäen tyttöä toivottais tällä kertaa,vaikka yhtä ihana se poika tietenkin olis :heart:

Varhaisultraa pohdiskelen...kun miehellekin sanoin,että on tällä kertaa jotenkin pelottava olo raskauden suhteen...että onko siellä ketään ja hengissä...ja jotenkin "paha aavistus",että jotain menis pieleen :| Meinasin,et kävisin tuolla Lahden Perhe Artessa,jota joku suosittelikin,Lahti kun ei kovin kaukana meistä ole. Kävikö se joku jo siellä,osaako kertoa käynnistä?

Ja FB-ryhmä kiinnostais muakin! Onko se siis salainen ryhmä? Näkeekö mun facebook-kaverit,että olen liittynyt sellaiseen ryhmään?

Lopuks vielä pahoittelut keskenmenon kokeneille :hug:

NuNutin ja "Taneli" 4+1
 
raskaustestin tein mäkin tänään :LOL:.. tein siis digitestin 4+0 ja se näytti 1-2 viikkoa.. nyt tänään 4+3 ja nyt onneksi näytti jo 2-3 viikkoa.

FB ryhmään liityn vasta kun raskaus on pidemmällä

Kengulle tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: Kengu83
Hei NuNutin, minä olin alunperin tilannut varhaisultra-ajan Mehiläisestä, mutta vaihdoinkin nyt tuonne Perhe-Arteen. Perjantaina olen menossa. Aikaisemmin en ollut koko paikasta kuullutkaan ja omien googlailuiden perusteella en ollut tuollaista paikkaa edes löytänyt. Voin sitten perjantain jälkeen kertoa kokemuksia, ainakin perjantaina aikaa tilatessani vastannut henkilö oli oikein mukava ja asiantuntevan kuuloinen :D
 
  • Tykkää
Reactions: NuNutin
Heipsan kaikille!!

Oireista: Pissattaa,paleltaa, rintoja aristaa ja välillä "nappaa" mahaa, että aika oireetonta on. Toivottavasti siellä kaikki on kunnossa. Itse tein viime viikolla ihan perustestin ja sitten odtin sen CB:n didin ja siihen tuli 2-3 viikkoa. Mietin jos nää oireet on näin lieviä teen ens viikonloppuna uuden digi testin..kkm kummittelee..meillä on lääkäri 2.5.

Kertomisesta: Molempien äidit tietää =)

FB-ryhmään liityn kun viikkoja on enempi ja on varmenpi olo.

Sukupuoli ajoitaan kyllä selvittää että osaa ostaa vaatteita ja päätettyä nimen. Asun ulkomailla että täällä se nimi pitää olla heti =)

Ellia 5+2
 
Me varmaankin selvitetään sukupuoli, jos se on vaan sopivasti "näytillä" rakenneultrassa. Jos ei ole niin ei sekään mikään maailmanloppu ole. Vauvatavarahankintoihin tms. sukupuolitieto ei vaikuta, mä nimittäin vierastan vähän (tai aika paljonkin) ns. "tyttöjen" ja "poikien" juttuja pienillä vauvoilla, joilla ei ole vielä niin minkäänlaista sukupuoli-identiteettiä. Eli aion ostaa ihan kaikenväristä ja -tyylistä kummalle sukupuolelle tahansa. Jos (ja kun!) nyt toivottavasti päästään sinne saakka. =)

(Mekin muuten todennäköisesti ilmoitetaan nimi heti syntymän yhteydessä, miehen kotimaassa on niin tapana enkä näe, miksi nimeä pitäisi pimittää sen jälkeen kun se on lopullisesti päätetty.)
 
Perhe-Artesta sen verran, että Lahessa oli semmonen lääkärikeskus Arte, joka on ollut kai pidempäänkin, mutta toi perheversio on avattu ihan must joskus viime kuussa tai jotain, että ihan tuore tapaus. Vaikuttaa musta ihan lupaavalta, hinnat on halvat, eikä tarvi pohtia eettistä taustaa, niinkun nyt on selvinny että olikse just mehiläinen vai mikä, jonka verotuotot menee jonnekin minne lie veroparatiisiin.

En oo siis ite käyny vielä ainakaan, mutta bongasin jonkun mainoksen mistä jäi firma mieleen ja sitä kautta oon päätyny sitä googlailemaan. Kertokaahan sitte, jos on hyvä niin vois siirtyä lapsenkin kanssa sitä käyttämään tarvittaessa. Nettisivuilla näyttävät lupaavan joustoa aukioloajoissakin.
 
Hei,

Ilmottaudun minäkin nyt mukaan :). Eli Cherry87, la ois 16.12.2013/ K-HKS /ensimmäinen.

Mulla on ollut todella huomaamaton alkuraskaus, eli jos ei oltais tätä raskautta yritetty niin en varmasti olis huomannut :p. Toisaalta viikkojakin on vasta 5+0 muistaakseni, että kerkeehän noita oireita ja oloja vielä tulla :D.

Mä en nyt kerkeä vielä lukemaan koko ketjua läpi, mutta teen sen pian ja koitan pysyä mukana juonessa ;). Fb-ryhmään en liity, kun en ole facessa. Mutta toivottavasti täälläkin ihmiset jaksavat höpistä aina sinne joulukuulle asti :)
 

Yhteistyössä