~*~Joulukuun tonttuset 2013 marraskuussa ~*~

Mj.
Johan on ollu hässäkkää viimeiset kaksi kuukautta, mutta nyt rauhoittuu.
Viimeksi taisin kirjoitella huonosta parisuhdetilanteesta ja no niinhän siinä kävi että avoliitto päättyi sitten virallisesti tänään. Miehen kanssa tilanne on parantunut kyllä huomattavasti sen jälkeen kun löydettiin kumpikin omat uudet osoitteet joten parempi näin ennenkuin oltais oltu siinäpisteessä ettei voida toisiamme sietää ollenkaan :)

Masussa asuvan kanssa on mennyt hienosti, alusta asti raskaus on ollut aika oireeton ja samala linjalla pääasiassa on menty tähänkin asti. Viimepäivinä on jonkinmoisia liitoskipuja ollut ja totesin sitten ettei kannata enää luistella villasukilla puulattialla tai juosta kaupan kassalta hakemaan jotain unohtunutta.

Muutamana yönä ollut uni tosi katkonaista mutta lomalla kun tässä jo kaksi kuukautta on oltu niin ehtinyt sitten päivisin nukkua. Väsymystä aiheuttanut myös Hb joka hupsvain putosi 90 tienoille mutta tälläviikolla mitattiinkin sitten 103 ja ensiviikon neuvolassa toivottavasti on jo taas paremmat arvot.

Painoa on yhteensä tullut n. 10kg, neuvolantäti totesi viimeviikolla että aika maltillisesti olen sitä kerännyt eikä tuo vatsakaan mitenkään järkyttävän suuri ole :)

Pinnasänky on uudessa kodissa jo valmiiksi pedattuna, vauvanvaatteet kaapissa pestyinä mutta nyt on paniikki että onko jotain jäänyt hankkimatta. Onkohan nyt riittävästi sitä lämmintä ja vuodenaikaan sopivaa vaatetta. Mitä kannattaa pakata kotiutumisvaatteiksi vauvalle? Omakin sairaalakassi on pakkaamatta ja laskettuun aikaan on enää viisi viikkoa. Mulle käy aina näin :D

Mj. ja poika 34+6
 
Heipsan piiitkästä aikaa! :D

Tosiaa, mä oon käyny sappi- ja maksa-arvo verikokeissa mutta normaalit oli onneksi! :) Mulle on painoa tullu lisää n.12kiloo tällähetkellä, enkä yhtää ihmettele, en meinaa oo pelkkää salaattia syöny. Herkut maistunu kyllä:D Poitsu paino ultrassa viimeks maanantaina 1957g! isomurunen jo :heart: Poitsu liikkuu kyllä niin paljon ettei rajaa, tulee kyljistä varmaan kohta läpi.

ei täällä kummosia oo tapahtunu, mammalomalla ollaan oltu jo 15.10 alkaen :) saikulla oonki ollu jo 21.8. asti. Alkaa päivät olla vaa tylsiä :s

PPPPPSSSSSS. Muistuttaisin että facebook ryhmään pääsee liittymään! :) Jos haluat tulla meidä juttuihi mukaan, jotka on koukuttavia :D Eli laita mulle viestillä täällä linkki sun face profiilii nii lisään sut kaveriks, hyväksyt mut ja liitän sut ryhmään ja poistan kavereista, jolloin pysyt silti ryhmässä :) !!!

Neyski +poitsu 33+6 :kiss: huomenna poksuu!
 
paivih: naurukohtauksella oli sama la ku mulla :) vaikka meinaa näköjään jakautua jo aiemmin :)

eli tervetuloa mukaan naurukohtaus! kiva kuulla, että voi saada noin monta lasta vaikka kaikki syntyiskin sektiolla, mulla on yksi sektio nyt takana ja tästä ei tiedä miten syntyy, fysiologista syytä sektiolle ei pitäisi olla.

mua kiinnostaisi tietää teidän, kenellä jo useampia lapsia, kokemuksia siitä miten arjessa pärjää pienen vauvan ja tahtoikäisen taaperon kanssa? :)

liikkeet vaihtelee täälläkin aina välillä. Joskus liikutaan joka ilta saman kaavan mukaan reilusti, ja joskus sitten vähemmän. Kyllä sitä heti hieman huolestuu, mutta onneksi liikkeet on palanneet sitten taas tuttuun kaavaan.

maikkis: ei kai turvotukseen muuta hoitoa ole kuin juoda vettä, vettä ja taas vaan lisää vettä. :) ja käyttääkö joku tukisukkia kanssa helpottamaan sitä?

mullakin on ensi viikolla taas rd- ja synnytystapa-arvioultra. mielenkiintoista nähdä miten paino on noussut vauvalla...

hitsin hitsit, äitin mies joutui tänään sairaalaan... :( he ovat olleet meille korvaamaton apu esikoisen hoidossa, ja nyt todellakin pelottaa että miten käy, mun äiti ei yksin oikein kunnolla pysty esikoista hoitamaan, eikä meillä ole ketään muuta hoitoapuna :( :( hieno homma nää nykyaikaiset surkean pienet tukiverkot :(

olikos jotain muuta vielä... en muista :)

voikaa hyvin
tömpsis ja persikka 35+2
 
Huomenia!

Juu tosiaan la on 5.12 :)

Sektioista vielä että Suomessahan yleinen turvallisuusraja sektioille on 2-3kpl, riippuen tilanteesta mutta neljäskin onnistuu ihan turvallisesti useimmiten. Lääkäri arvioi tilanteen ja minun tapauksessani ei ollut mitään esteitä koska olen nuori, kohtu hyvässä kunnossa ja minulla ei ole ylipainoa (ennen raskautta 165cm ja 56kg). Monet asiat toki vaikuttaa tähän mutta nyt ei sektioarpi ole ainakaan oireillut mitenkään ja sitä ultrattiinkin tuossa jossain välissä eikä kohdunseinämä ole lähtenyt ohenemaan mikä on tavallista sektioiden jälkeen. Mutta vaikka sainkin vihreää valoa tälle raskaudelle niin siitä huolimatta kaikki lääkärit olivat yhtä mieltä siitä että on hyvä että tämä raskaus on viimeiseni, en kuitenkaan ole perusterve diabeteksen vuoksi. Olen sairastanut tätä jo vuodesta 1994 eli melkein toistakymmentä vuotta. Hyvästä
hoitotasapainosta huolimatta lapseni ovat kasvaneet suuriksi raskauden aikana.

Tässä raskaudessa olen voinut poikkeuksellisen hyvin, alkupahoinvointeja ei ollut juuri lainkaan ja muutenkin fyysiset vaivat ovat olleet aika vähäisiä. Supistukset ovat aikaisemmissa raskauksissa tehneet tuhojaan ennen aikojaan mutta tällä kertaa en ole ollut leposaikulla kuin pari kertaa. Työskentelen päiväkodissa ja jäin pois töistä reilu kuukausi sitten, ä.loma alkoi virallisesti 31.10. Tällä kertaa supistukset alkoivat jo viikolla 12 mutta eivät ole tehneet juurikaan tuhoja kohdunsuulla kun aiemmin on täytynyt jäädä pois töistä jo viimeistään puolessa välissä. Ainut mikä on tälläkin kertaa ollut harmina on matala verenpaine sekä hb. Lähtöhb oli toukokuussa 96 :O nyt se on noussut "jopa" 108. Matala verenpaine minulla on normaalistikkin mutta raskaus madaltaa sitä entisestään mikä sitten aiheuttaa uupumusta ja huimausta:( noooo, olen yrittänyt ajatellaniin että tämä raskaus on viimeiseni ja onhan nämä kaikki tuntemukset loppuviimein aika ainutlaatuisia?

Jaaha, nyt laittamaan lapsille aamupalaa!
-Naurukohtaus ja Viimeinen 35+2-
 
MJ - sinullahan on jo hyvässä mallissa kaikki vauvan tavarat. Meillä vielä tuo lastenhuoneen remontti kesken ja vauvan kaikki tavarat ympäri huushollia. No, ensi viikolla pitäisi rempan loppua niin pääsen laittamaan tavaroita paikoilleen ja pesemään pikkupyykkiä :)

Judie - joo, soittelin parikin kertaa perään. Kela teki päätöksen "ajoissa" jo 29 päivä kun mulla aikoi äikkäri 29 päivä. En kyllä ymmärrä miten asuntovelallinen noilla kelan rahoilla pärjää, mutta ei kai tässä ole kauhiasti vaihtoehtoja.

Turvotuksesta - joo, paljon nestettä, jalat ylös aina kun on mahdollista, liikunta jos onnistuu (ei onnistu) ja tukisukat. Kävin viime viikolla ostamassa sellaiset kunnon sukat jotka tulevat puoleen reiteen asti (kunnon seksin-tappo-välineet) mutta ne kyllä hieman helpottivat. Ainut ongelma on vaan se että en saa niitä itse jalkaan kun vatsa on tiellä :LOL: ja kun ukko on reissussa niin mennään sitten noilla polvipituisilla....

(-) viime yönä rakas migreeni tuli taas kaverikseni. Nyt alkaa tuntua siltä että tää koneella istuminen on hetkeksi parempi lopettaa tai käy taas huonosti.....Mukavaa pyhäpäivää kaikille, Maikkis
 
Tänään poksuu ja nyt siis 36+0. Viikko niin ollaan täysiaikaisia:) Aika on tuntunut menevän niin hitaasti, mutta kuitenkin ollaan sitten yhtäkkiä jo tässä vaiheessa. Kaikki hankinnat on onneksi tehty hyvissä ajoin. Olen niin kova stressaamaan etten voisi jättää kaikkea aivan viime tippaan. Nyt on iskenyt sellainen väsymys ettei edes jaksaisi järkkäillä mitään enää ja sairaalakassinkin suunnittelu/pakkaaminen tuntuu vaivalloiselta. Milloinkohan se olisi hyvä pakata valmiiksi? Eihän siitä varmaan haittaakaan ole jos on valmiiksi pakannut, mutta onko jokin tietty aika milloin kassi kannattaisi olla valmiina tai oletteko muut jo miettineet pakkaamista? En haluaisi kuitekaan ihan pelkän äitiyskortin varassa lähteä sairaalaan kun aika koittaa :D

Pikkuinen riehui eilen onneksi niin kovasti että liikkeitä ei ole tarvinnut laskea. Nyt on vielä loppusuora edessä ja täytyy yrittää vielä nauttia tästä raskausajasta vaikka toisaalta odottaa niin innolla oman vauvan näkemistä :heart:

Hyviä viikonloppuja kaikille ja tsemppiä kaikille raskausajan ihanista vaivoista kärsiville!

Miips+pikkuR 36+0
 
Heips :) Harvoin tulee käytyä kirjoittelemassa mutta lueskelen aina välillä.

Minua on seurattu vaikean selkätilanteen takia (välilevynpullistuma 1,5v kipuillut) nyt tosi tiuhaan. Selän kunto vaihtelee, kävely on tuskaa. Siksi kohdallani on päädytty käynnistykseen jo kun 36 viikkoa tulee täyteen. 15.11 on lääkäri ja silloin päätetään käynnistyspäivä. Hui! Eli ehkä 3 viikon kuluttua on vauva sylissä jo :heart: Meille tulee siis marraskuinen! Raskaus on ollut vaikea mutta onneksi olen saanut pitää saman lääkärin nyt jo monta viikkoa ja viimeinenkin aika on hänelle.Ei ole tullut istä, että lääkäreiden mielipiteiden takia suunnitelmat heittelisivät.

Tänään 33+6 ja eilen vauvelin painoarvio reilut 2400g!

Päivät meee vauhdilla. Kaikki on jo valmiina. Tänään laitettiin hoitopöytä kuntoon ja tavarat paikoilleen. Vielä pientä pyykinpesua mutta muuten vain odotellaan.

Vähän jännittää, että miten kaikki menee kun käynnistämään joudutaan ja kuitenkin vajaata kuukautta ennen laskettua aikaa. Kokemuksia käynnistämisestä ?

Meillä nukutaan kaikki samassa huoneessa, myös esikoinen 2,5v. Hän nukkui 10kk iästä omassa huoneessa mutta isojen tyttöjen sänkyyn siirtyessä kömpi meidän väliin joka yö. Yöt oli levottomia ja kaikki väsyneitä. Kesän lopulla en enää jaksanut, kun oli joka yö vieressä ja tila kävi ahtaaksi kipeän selän kanssa. Minulla vahvat hermokipu lääkkeet, jotka väsyttäät aikalailla. Siitä asti nukkunut oma sänky kiinni meidän sängyssä ja ah ihanaa, me saadaan kaikki nukuttua koko yö! Ei kannata suunnitella sen paremmin, että missä lapsi nukkuu. Aika näyttää sitten, että millainen nukkuja lapsi on. Minulla oli kauhean tiukat suunnitelmat silloin esikoista odottaessa, että nukkuu omassa huoneessa heti yksin, mutta toisin kävi. Eihän sitä oikeasti raaskinut. Nyt tässä kohtaa en esikoista viitsi siirtää ns. vauvan tieltä, joten saa nukkua meidän kanssa myös. Ajattelin, että siirtyvät sitten yhdessä samaan huoneeseen vauvan kanssa. Ehkä vuoden päästä. Aika näyttää :)

Äitiysloma alkaa viikon päästä :) Vaikka kotonahan olen nytkin ollut esikoisen kanssa.

Kotihoitoa kannatan ehdottomasti. Ihanaa, kun olen saanut olla tytön kanssa kotona. Vaikka meillä on tulot ihan minimissä ja tiukkaa on mutta lapsi on niin pienen aikaa pieni. Teen perhepäivähoitajan työtä ja olen kyllä ajatellut palata ajoissa töihin tällä kertaa. Mikäli selkäni siis kuntoutuu. Voi olla että työkyky on mennyttä :( Jos palaan töihin ajoissa niin mies jää hoitovapaalle oman kanssa niin saa sitten elää ihan omaa rytmiään vielä siinä vaiheessa.

Mutta nyt ruoan laittoon.

Ihanaa loppuraskautta kaikille!

Marrr ja pikku prinsessa 33+6.
 
marr: mulla on esikoinen käynnistetty, viikkoja silloin 41+6. Mielestäni se sujui ihan helposti, vain pari cytotec murua tarvittiin, tosin ehkä tuo yliaikaisuus vaikutti asiaan. Oksitosiinitippaakaan ei tarvittu, mutta en myöskään kokenut käynnistystä mitenkään liian rajuna, tosin ei mulla ole vertailukohtaakaan :D Onhan se mahdollista että tämäkin menee käynnistykseen, mutta on ollut sen verran erilainen raskaus, että uskon tämän syntyvän hieman etuajassa itsekseen. Toivottavasti tämä ei päädy sektioon kuitenkaan, sillä tarkoitus olisi yrittää saada vielä enemmänkin lapsia... Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla virhetarjonnan takia, mikä osaltaan varmaan myös oli vaikuttanut tuohon ettei synnytys lähtenyt itsekseen käyntiin. Tai niin me olemme asian järkeilleet :) Tsemppiä :hug:

nukkumisesta tulikin mieleeni, että eikö samassa huoneessa nukkuminen pienentänyt kätkytkuoleman riskiä? missäs niin sanottiinkaan... meillä on pinnis meidän makkarissa, esikoinen nukkui meidän kanssa 10kk ja niin tämäkin saa nukkua. sitten siirretään lapset samaan huoneeseen näillä näkymin.

valittelin tuossa viime viestissäni tuota äidin miehen sairastumista... niin tänään sitten joutui enon vaimo ambulanssilla sairaalaan... :( äitini on tuota naista hoitanut nyt jo pidemmän aikaa, ja auttanut syöpähoitojen kanssa lähes päivittäin välillä... niin nyt sitten sekin vielä sotkemaan meidän asioita :( äiti onneksi tuntuu jaksavan hyvin toistaiseksi, mutta kuinka kauan on eri asia... ja miten tästä nyt sitten selvitään ilman tuota kallisarvoista lapsenhoitoapua... No huomenna mennään kuskaamaan äitiä ja laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa hänen puolestaan, toivottavasti se auttaa jaksamaan...

voikaa hyvin
tömpsis ja persikka 35+2

voikaa hyvin
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

32+0 poks! Töissä ollaan pitkää vuoroa. Onneksi takana jo 7 tuntia, edessä enää 5 tuntia.

Miten facebook ryhmään voi liittyä?

Viimeksi vauvan paino arvioitiin rv 26 neuvolalääkärissä ja se oli vain 750g. Nyt oon täysin tietämätön paljon hän painaa. Maha on kyllä kasvanut todella paljon lyhyessä ajassa ja painaa. Uskoisin että oltaisiin siinä 1700-2000? Mitä mieltä olette? Ainakin yli 1500 pitäisi olla, jos on luottamista noihin nettijuttuihin..Kaverilla on 3 viikkoa pienempi ja hänen paino oli ultrassa tällä viikola 1375g.

Mulla on tänään tosiaan töitä ja sen lisäksi ensi viikolla 3 vuoroa ja seuraavalla viikolla 2 vuoroa. Se on sitten siinä.Haluaisin Marraskuun aikana kaikki tärkeimmät hankinnat tehdä (niitä ei ole paljoa jäljellä) niin joulukuun voisi ottaa rennommin. Ihan vaan senkin takia jos kunto huononee yhtäkkii tai synnytys käynnistyykin etuajassa niin ei ole mitään pelkoa mistään.
 
Helena2013: me kävimme äitipolilla to, ja tytön painoarvio oli (rv32) 1700g. Kasvaa omalla tahdillaan niinkuin on koko ajan tehnyt, siinä keskikäyrillä. Lääkäri totesi että ei täällä ainakaan sokerivauvaa ole tulossa, johon minä hymähtelin että juuei näillä vähillä syömisillä ehdi sellaista tulla :pKotiseurannassa raDi-arvot koko ajan loistavia, suorastaan turhauttaa mitata välillä.. Seuraavan kerran äitipoli vkolla 36 ja sitten 37 viikolla kuulemma aletaan käynnistellä. Ellei tirppa päätä aikasemmin jo tulla maailmaan. Hui, alkaa jo ihan tosissaan pelottamaan synnytys!
 
HELENA2013: Voit liittyä facebook ryhmään laittamalla Neyskille täällä yksärinä oman facebook profiilin linkkinä niin neyski hoitaa loput. Eli lisää sut eka kaveriksi ja laittaa ryhmään, jonka jälkeen poistaa kavereistaan mutta jäät ryhmään. Olipa selitys :D

DIIPADAAPA: täälä sama homma RaDi:n kansa. Kotimittauksissa kaikki mallillaan ja vähän turhauttaa mitataki välillä. 30+0 kävin äitipolilla ultrassa ja tämä poikanen oli silloin 1650g. Keskikäyrällä kasvetaan. Seuraava käynti on sitten 37+5 jolloin arvioidaan mitä kautta pikkunen tulis. :)

Paivih ja palleroinen 32+4
 
HELENA2013 just niinku paivih sano! :)

'' Voit liittyä facebook ryhmään laittamalla Neyskille täällä yksärinä oman facebook profiilin linkkinä niin neyski hoitaa loput. Eli lisää sut eka kaveriksi ja laittaa ryhmään, jonka jälkeen poistaa kavereistaan mutta jäät ryhmään.''
 
Kiitos paivih uudesta pinosta, oot reipas ja taitava ku osaat jatkaa tätä päivittelyä (ite en osais) :)!

Milloin syntyis?...luulen et vois jopa tulla just laskettuna aikana, vaik aika harvinaista! Mutta kun eka tuli 1 pv. ennen la. ja toka tuli 1 pv. jälkeen la. niin tää vois sit tulla just oikeena päivänä :D!

Kotona olo ois ihanaa mahd. pitkään...Ekasta olin vuoden, tokasta vieläkin (2v. 4kk.) että tästä pojusta vois kiva olla se pari vuotta ehkäpä. Hyvin kyllä pärjätään rahallisesti, vaik olisin kotona 3 vuottakin, mutta töihin menoa motivois se että saatais vihdoin ostettua oma talo, ku molemmat ois töissä :)!

Painoarvio oli rv. 30 1490 g eli ei mikään iso =)! En tiiä kommentoinko aikasemmin jo nukkumista, mutta poju tulee nukkuun meidän huoneessa pinniksessä ja vieressä luultavasti, koska imettäessä se helpointa...

Helena2013 kiva jos liityt facebookin iloiseen porukkaamme :D!

Täällä oon pakkaillu sairaalakassin ja isompien tyttöjen hoitolaukun ja "hoito-ohjeet" ;) ku jännittää kovin miten tulee pienempi 2 v. 4 kk suhtautuu äidin sairaalaan lähtöön ja muutaman yön poissaoloon...on aikas mammantyttö nimittäin :heart: Ostin ensitutit, niin söpöt ja pienet :heart: siniset, toisessa sydän ja toisessa juna 0-2 kk. ikäiselle...varmaan aika monella samat :p!?

MeMaMi ja poitsu rv. 32+3
 
Hei Diipadaapa! Teillähän on kiva pieni masuasukki siellä, mitä lukemia on aikaisemmin ollut muistatko? Mulla on seuraava ultra varmaan sen neuvolalääkärin yhteydessä rv 36 jolloin saan tietää paljon vauvani painaa mutta olo on kyllä valaalla täällä päässä. Uskon kyllä että keskikäyrällä mennään ja itse näin 155cm koen vaan vatsan suuremmaksi kuin mitä se on.

Yhtä asiaa en ymmärrä. Neuvola rv 14 oli painoni tippunut. Siitä eteenpäin ei punnittu painoani ennen kuin nyt hiljattain rv 30. Ja siis 16 viikon aikana oli tullut se n.8kg painoa. Ja sen kun jaan viikoille niin saan +500g viikko. Miksi sitten neuvolatäti moitti ja väitti minun lihonneen 800grammaa viikossa lyhyen ajan sisällä, en ymmärrä.

Neyski; pistän sulle koht viestii.

Mä olen miettinyt tuota kotona olemista. Koska olen lapsen kanssa yksin niin on tärkeää myös katsoa tilannetta siltä kantilta, että kuinka pitkään on varaa olla kotona. Mieluiten monta vuotta, mutta toki olen jo nyt suhtautunut asiaan niin että voi olla että 10kk kotona on se mihin pystyn.

Näköjään en tule saamaan lähiaikoina mitään päätöksiä. Äitiyspakkaus tuli tällä viikolla (kesti ikuisuus) ja muut päätökset on odottaneet ratkaisua jo 8 viikkoa.

Koska saan ensimmäiset 3kk äitiyspalkkaa niin muilla päätöksillä ei sinänsä ole mitään kiirettä. Olisi vaan kiva tietää että tulenko saamaan asumistukea jne jne..

Mutta kaikista tärkeintä nyt on oma terveys ja jaksaminen ja vauva.

Jaksamisia kaikille!
 
Helena2013: piti käydä itse puntarilla ja sitten luntata vauvan painoarviota :D rv29 oli paino arvioitu vauvalla 1220g.
Mullehan piti sillon rv 13, vai oliko 14, lääkäri kamalan mekastuksen siitä, kuinka mulla ei saa paino nousta 10kg enempää. Juu, ei oo noussut, päinvastoin. (Samainen muikkeli myös ehdotti aborttia siinä ohimennen :/) hmmm.. eli vauva kasvaa siinä keskikäyrillä ja ihan hienosti tuntuu kehittyvän masussa. Kuulemma tuuheat hiuksetkin on tulossa :D
Nyt alkaa mahakin olla sen kokoinen, että välillä ahdistaa henkeä. Silti kuulen joka paikassa kuinka pieni maha mulla on. Siitäkin pitäs vissiin repiä stressiä? :O Näköjään raskaana ollessa on ihan täysin vapaata riistaa ihmisten arvosteluille. Toinen mitä VIHAAN, on että tartutaan mahaan kiinni!! OOn jo muutamat kerrat räpsiny sormille, kun joku tarttuu mahaan kiinni varoittamatta. Ja seuraavalla kerralla tartun kourijaa kiinni mahasta/haarovälistä/tisseistä... :kieh:
 
Joo, tuo mahan hiplaaminen ilman ennakkovaroitusta. Jumankekka että ottaa aivoon. Krauh!!

Ja hei, tässä tuli mieleeni.... Kun itse kukin meistä alkaa saada nämä masuvauvat ulkopuolelle katselemaan elämää, niin tehdäänkö päivitykset miten? Poistetaanko lasketunajan listalta nimi ja lisätään vain syntyneet listaan?
Voisiko siihen tehdä sen päivityksen niin että nimimerkki/vauvan mitat/mikä raskausviikko? Esim näin: Paivih/ poika x cm ja xxxx g/rv xx+x. Minäkin luultavimmin synnytän, jos hyvin käy niin lähellä loppukuuta niin voin päivitellä myös sitä joulukuuta. :)
 
Miranenn kävi huikkasemassa tuolla Facebookin puolella niin eksyin tänne pitkästä aikaa!

Eipä oo ollut mitenkään helpoin raskaus, kun pahoinvointia on edelleen ja rv 29 kohdun sisäsuun todettiin olevan kolmen sentin verran auki... Viikko sitten neuvolalääkärissä ulkosuu sormelle auki ja kanavaa jäljellä 2cm. Masuhan mulla on supistuskova ihan 24/7 ja sen lisäksi niitä kipeitä supistuksia tulee jo pelkästään kyljen kääntämisestä, mutta hyvin on pieni pysytellyt kyydissä, kun lauantaina poksui huimat 37+0!! :)

Oli pakko tulla vähän huutelemaan, ettei palsta häviä taas mielestä ja muistan tulla kertomaan, kun tyyppi päässyt kohdun tälle puolelle. :p Ei enää montaa viikkoa!

Kurina ja pikku-J 37+2. <3
 
Heippa taas pitkästä aikaa! :)

Alkaa itellä olla jo kypsä olo koko raskauteen, mutta eipä tässä enää onneksi pitkä aika ole odotettavana.

Judie Onko sulla vielä kontrolleja tässä ennen sitä sektiopäivää? Hirmu ajoissa saitte kyllä päivän, oon ihan kade :p Jotenki sitä itekki odottaa tietoa koska tää on ohi! Ja kun lääkärit puhuneet jo ennen raskautta että mulle sektio tehtäis kun rv 38 täynnä (38+0 olis 25.11) niin sen mukaan ajatellut koko ajan, mutta yksi lääkäri puhui että leikattais 39+ koska keuhkot ois valmiimmat, tämän lääkärin mukaan tolla viikolla on vielä suuri merkitys sen takia kun jää kokonaan se synnytyksen tuoma stressi pois joka valmistaa kehkojakin. Oon kyllä koko ajan luullu että noilla viikoilla vauva on jo kokonaisuudessaan täysin valmis, mutta toki on eriasia syntyä alakautta kuin sektiolla. Oon ollu niin tuskanen että ajattelin seuraavassa lääkärissä valittaa kaikki vaivani jos se yhtään aikaistais leikkausta, mutta nyt oon alkanut toivoo sit kuitenki tota myöhäisempää viikkoa vauvan takia, onneks lääkärit tekee päätöksen niin ei tarvi ite kuitenkaan enempää sitä pohtia, ku jaksais vaan odottaa! Alamahalla (sektioarvella??) kipuilee välillä kovaakin, mutta kiinnikekipuja ne taitaa vain olla. Stressaa kun ei ole varma mikä kipu on ok ja mikä ei. No torstaina on lääkäri/ultra niin sit taas näkee kohdunseinämän paksuutta arven luota, viimeksi oli 3mm ohuimmillaan eli ihan ok. Kiinnikkeistä noi lääkärit tuntuu olevan enemmän huolissaan kun niitä niin paljon ni vaikeuttaa leikkausta. Josko mekin saatais jo leikkauspäiväkin tietää <3 Vaikka en usko kyllä kun puhui lääkäri viimeksi että pitävät palaverin mun sektiosta seuraavan lääkärin jälkeen niin mahtavatko sit vasta sen jälkeen ilmoittaa leikkauspäivän. No sen näkee sit torstaina, ei jaksais enää odottaa!

Meillä ei ole vielä kaikki valmistelutkaan ihan valmiita, mutta miehen kanssa puhuttiin että kun saa sitä leikkauspäivää tietää niin tehään loput sitte.

Poikienäiti 35+0
 
DiipaDaapa minua ärsyttää myös suunnattomasti se kun ihmiset on koko raskausajan huomauttanut pienestä vatsastani joka minun mielestä on ollu aivan normaali. Saimme painoarvion rv 27 1140g eli pikkuinen kasvaa siis sen mukaan hyvin. Eikä ainakaan alakäyrillä mene.. Itse olen ollut melko hoikka ennen raskautta ja ajattelinkin että maha näkyisi helposti kun ei ylimääräistäkään kamalasti ole mutta silti ihmiset huomauttaa että "minulla oli tollanen maha varmaan viikolla 20" että tosi kiva kun tulee stressiä että onko tässä nyt jotain epänormaalia sitten. Niin ja sf mitat huidelleet kuitenkin keski- ja yläkäyrän välissä. Ainakin itse tiedän jatkossa etten huomauttele kenenkään raskausmahoista

Miips+pikkuR 36+2
 
Viimeksi muokattu:
Hui Kurina onpas sulla jännät paikat kun viikkojakin alkaa noin paljon olemaan ja jos noita supisteluja ollut niin varmaan ei mene enää kauaa että vauva ilmoittelee tulostaan :) Itsellä ollut paljon supisteluja jo aikaisesta vaiheesta ja myös pahoinvointia pitkään. Oliko sinulla ensimmäinen lapsi tulossa? :) Mietin kun on noita muutoksia jo kohdunsuulla tapahtunut rv29 lähtien :O
 
Viimeksi muokattu:
Minuakin on tässä raskaudessa ärsyttänyt mahan jatkuva kommentointi. Minulla se on siis ihmisten mielestä liian iso. "Oletko varma, että siellä ei ole kahta vauvaa" tai "onkohan se vauva kauhean iso" jne. Ei oikein ilahduta nuo kommentit, kun itseäkin vauvan koko vähän hermostuttaa.
Painoarvio rv 33 oli minulla 2,1kg. Seuraava arvio tehdään viikon päästä.
Vielä n. 5 viikkoa laskettuun aikaan ja jo nyt tuntuu, että olen viimeisilläni. Mitenhän tätä jaksaa :).
 

Yhteistyössä