¨¨¨¨¨¨***JOULUKUUN TONTUT-08 VUONNA 2010(TAMMIKUU-09)***¨¨¨¨

Onnea vauvahaaveita jo etukäteen!!:heart:

Meillä Onni käy jo aika paljon potalla. Kakan tekee yleensä aina pottaan. Pidän kotona paljon ilman vaippaa niin poika huomaa itse jos meinaa pissata housuunsa ja juoksee potalle.:)
Tutti meilläkin edelleen käytössä ja pitäisi se nyt vuoden loppuun mennessä jättää pois.

Eilen käytiin 1v10kk neuvolassa ja Onnin mitat oli 90,5cm ja 11kg. Pitkä ja hoikka, niin kuin ollut koko ajan. Ensi viikolla olisi sitten taas maitoaltistus taysissa.

*tuisku ja Onni tasan 1v10kk*:heart::heart:
 
Hei!

Vaapukka, kiitos kysymästä, siinähän se töissä käyminen menee! Työssäni olen ollut jo 10 vuotta (miinus nämä perhevapaat), joten sen tekemiseen solahdin varsin sujuvasti. Se ehkä rassaa ja ressaa eniten, että nyt valtaosa päivästä menee tosiaan siihen työhön, ja aika lasten kanssa on tietenkin vähentynyt, ja oma aika sitten vieläkin vähempään kun iltaisin lasten mentyä nukkumaan pitää jaksaa ja ehtiä kaikki kotityöt (jotain voi toki tehdä lasten hereillä ollessa, mutta en halua vain seistä hellan ääressä kun pääsen kotiin vaan myös olla lasten kanssa). Sullakin sitten kohta työt alkavat, mikä on fiilis?

Vauvikselle lämpimät avioitumisonnittelut! :flower:

Tuiskulla Onnikin jo hienosti pottailee, onnea sinnekin!

Meillä ei ihmeempiä, jos ei oteta lukuun sitä, että olen nyt ollut 5 viikkoa yhtä kyytiä kipeänä (mm. keuhkokuume). Se vie todella voimat ja suututtaa myös, kun ei viikkokausiin ole voinut elää normaalia elämää. Töistä olen ollut pois yhteensä pari viikkoa mutta muuten olen ollut töissä kuitenkin, ei se tunnu tekevän tätä pahemmaksi eikä paremmaksi. Raskainta on lasten hoito ja yleensä viikonloppuisin olo huononeekin vielä lisää. Nyt olen vetänyt jo 3 kuuria laajakirjoisia antibiootteja joten enpä tiedä, mikä tässä kohta enää auttaa?!

Lapsetkin saivat saman pöpön ja kumpikin sairasti silmä- ja korvatulehduksen, ovat onneksi nyt jo kunnossa. Päiväkotiin menoa edelleen vähän protestoivat mutta itse päiväkotipäivät sujuvat mallikkaasti. Mulla on onneksi pitkä joululoma, kun on pitämättömiä lomia vuosien takaa, joten siinä saavat sitten muksut hengähdystauon.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, tuli valvottua kun kaikki isommat hommat kasautuvat viikonloppuihin.
Grynna & neitonen 1 v 10 kk
 
Viimeksi muokattu:
En pääse enää kerhoon :( (tontuimmat tontut) Olen vissiin vahingossa painanut - Poistu kerhosta - näppäintä. Luullen että sillä suljetaan kerho siltä käynniltä. Mutta nytpä vaatii uutta liittymistä, höh.
 

Yhteistyössä