Joulukuun tontut -15 *heinäkuussa*

Minä liityin facebookissa Joulumasut 2015 ryhmään. Ei viitsi uutta perustaa kun ryhmiä on aika paljon. Tuohon em. ryhmään kyllä mahtuu.

 

Aurinko aurinko lettuja paistaa Mahtavan ihana ilma ulkona! Mekin maltettiin tulla vaan syömään ja kuopusta nukkumatin luo tuomaan tänne sisälle.

Rakenneultraan on kaksi viikkoa vielä, enkä edelleen tiedä kysynkö edes sukupuolta tai toteutanko isän pyynnön siitä että kätilö kirjoittaisi sen paperille häntä varten jos minä en halua tietää. Isää en mukaan ultraan ota vaan hän saa hoitaa muita lapsia sen aikaa

Muuten täällä puuhaa riittää sillä juuri kun saatiin oma muutto tehtyä niin ystäväni pyysi minua avukseen omaan muuttoonsa, siispä tavaran kantaminen ja pakkaaminen jatkukoon. Lomaa vielä tämä ja ensi viikko joten kyllähän tässä joutaakin

Masuun kuuluu aamuisin tuntuvat hennot liikkeet, kai ainoa hetki hetí herättyä kun maltan olla paikallani ja kuulostella häntä <3

Hyviä vointeja ja kesästä nautiskelua kaikille

Poiken äippä ja herra c 17+6

 

Näin raskauden puolivälin lähetyessä on pakko kysyä nyt uudelleensynnyttäjiltä, oliko teillä pelkoa/jännitystä tulevasta synnytyksestä ensimmäisen lapsen kohdalla?

Itseäni ei niinkään muut asiat mietitytä, kuin se että vauva ei mahtuisikaan ulos ja ehtisi saada hapenpuutteen takia aivovaurion... Kaikella sitä itseään pystyykin pelottelemaan
Epäilen kolmen vuoden lapsettomuuden aiheuttavan tätä, että pelkään sitä viime metrien menetystä.

Sektiokin on käynyt mielessä pari kertaa, mutta toisaalta riskejä on siinäkin + lapsi ei saa siinä positiivista stressialtistusta.

 

Täällä on rauha taas laskeutunut meidän perheeseen kun esikoisen ab-kuuri loppui. Epäilen että makeutusaineena ollut xylitoli aiheutti vatsavaivoja kun oli niin kiukkuinen koko kuurin ajan. Edellisestä kuurista ei ongelmia juuri tullut ja nyt piereskeli jatkuvasti... Saas nähdä miten tästä eteenpäin. On siis ollut tosi terve lapsi reilun vuoden ikään saakka. 1v2kk oli eka korvatulehdus ja reilu kuukausi perään toinen. Toivotaan että jää tähän, mutta jos sama meininki jatkuu niin pitää alkaa kysellä sit vaihtoehtoja. Nyt on ihanaa kun päiväunetkin kestää yli tunnin

Mä onnistuin jotenkin aika tyynenä olemaan synnytyksen suhteen esikoista odottaessa, vaikka meillä suvussa on ollut vaikeita synnytyksiä aika paljon. Lantion ahtaudesta siis on nuo äidin/siskon ongelmat johtuneet ja itse vain koitin tuoda nuo tapaukset aina neuvolassa ilmi. Päästiinkin kokoseurantaan, kun vauva kasvoi ultrien mukaan isokokoisena. Käynnistysaika oli varattuna rv38, mutta poika päätti syntyä muutamaa päivää aiemmin eli mulla jäi synnytystapa-arviot ym. tekemättä. Kiireelliseen sektioon päädyttiin lopulta pitkittyneen ponnistusvaiheen ja epäonnistuneen imukuppiyrityksen jälkeen, mutta itselle jäi tosi hyvä fiilis, missään vaiheessa ei ollut vauvalla hätää ja tosi rauhallisesti sujui koko operaatio. Pakko kyllä myöntää että itseä mietityttää tuo lantiohomma nyt toista synnytystä odottaessa. Toisaalta kuitenkin edessä on tarkempi synnytystapa-arvio äitiyspolilla ja mahdollisesti myös magneettikuvaus, joten jospa ne tois sitten mielenrauhaa

Mä luulen orava että noi aivovauriot on aika harvinaisia kuitenkin suhteessa vaikeisiin synnytyksiin, tosin ihan mutua tämä... On noi vauvat kuitenkin ihan pirun kestäviä, kun niin pienestä aukosta puserretaan ulos

Vaikka itse tuosta sektiosta hyvin toivuin, niin tavoitteena on kuitenkin alatiesynntys tällä kakkosella. Kyllä se leikkaushaava aika pitkään vaivasi esim. en uskaltanut kantaa vauvaa liinassa ennen kuin parikuisena, kun arven alla olevissa kudoksissa alkoi tuntua epämiellyttävältä. Nyt kun on vielä esikoinen lisäksi hoidettavana niin olis nostokielto vähän hankalampi toteuttaa...

tosi-ko 18+1

 

Täällä on rauha taas laskeutunut meidän perheeseen kun esikoisen ab-kuuri loppui. Epäilen että makeutusaineena ollut xylitoli aiheutti vatsavaivoja kun oli niin kiukkuinen koko kuurin ajan. Edellisestä kuurista ei ongelmia juuri tullut ja nyt piereskeli jatkuvasti... Saas nähdä miten tästä eteenpäin. On siis ollut tosi terve lapsi reilun vuoden ikään saakka. 1v2kk oli eka korvatulehdus ja reilu kuukausi perään toinen. Toivotaan että jää tähän, mutta jos sama meininki jatkuu niin pitää alkaa kysellä sit vaihtoehtoja. Nyt on ihanaa kun päiväunetkin kestää yli tunnin

Mä onnistuin jotenkin aika tyynenä olemaan synnytyksen suhteen esikoista odottaessa, vaikka meillä suvussa on ollut vaikeita synnytyksiä aika paljon. Lantion ahtaudesta siis on nuo äidin/siskon ongelmat johtuneet ja itse vain koitin tuoda nuo tapaukset aina neuvolassa ilmi. Päästiinkin kokoseurantaan, kun vauva kasvoi ultrien mukaan isokokoisena. Käynnistysaika oli varattuna rv38, mutta poika päätti syntyä muutamaa päivää aiemmin eli mulla jäi synnytystapa-arviot ym. tekemättä. Kiireelliseen sektioon päädyttiin lopulta pitkittyneen ponnistusvaiheen ja epäonnistuneen imukuppiyrityksen jälkeen, mutta itselle jäi tosi hyvä fiilis, missään vaiheessa ei ollut vauvalla hätää ja tosi rauhallisesti sujui koko operaatio. Pakko kyllä myöntää että itseä mietityttää tuo lantiohomma nyt toista synnytystä odottaessa. Toisaalta kuitenkin edessä on tarkempi synnytystapa-arvio äitiyspolilla ja mahdollisesti myös magneettikuvaus, joten jospa ne tois sitten mielenrauhaa

Mä luulen orava että noi aivovauriot on aika harvinaisia kuitenkin suhteessa vaikeisiin synnytyksiin, tosin ihan mutua tämä... On noi vauvat kuitenkin ihan pirun kestäviä, kun niin pienestä aukosta puserretaan ulos

Vaikka itse tuosta sektiosta hyvin toivuin, niin tavoitteena on kuitenkin alatiesynntys tällä kakkosella. Kyllä se leikkaushaava aika pitkään vaivasi esim. en uskaltanut kantaa vauvaa liinassa ennen kuin parikuisena, kun arven alla olevissa kudoksissa alkoi tuntua epämiellyttävältä. Nyt kun on vielä esikoinen lisäksi hoidettavana niin olis nostokielto vähän hankalampi toteuttaa...

tosi-ko 18+1

Minullakin siskoni synnytys päätyi sektioon, kun ei lapsi suostunut mahtumaan ulos. Hyvin meni sikäli, että lapsi on terve ja hyvinvoiva, mutta siskollani paraneminen kesti yli kuukauden, ekat kolme viikkoa oli niin kipeä, ettei olisi pystynyt lasta hoitamaan yksin :S
Se vähän hirvittää jos noin kävisi. Äiti kuitenkin on ihan hyvin saanut luonnollisesti synnytettyä meidät molemmat, eli vissiin aika 50-50 mahdollisuudet miten itselleni käy.

Niin ja lisäksi mieheni syntyi yli viisikiloisena, joka ei nyt yhtään tätä kokojännitystä helposta
Kokoseuranta aloitetaan täälläkin sitten myöhemmillä viikoilla, kun neuvolassa tästä puhuin. Sokerirasitukseenkin menen automaattisesti, kun keliakia ja nyt vielä tämän kokoasian takia suuremmalla painotuksella.

 

Mä lähdin esikoisen synnytykseen sillä asenteella, että kyllä ne siellä synnärillä tietää mitä tekee ja siellä on kokemusta vaikka millaisista tilanteista. Mua pelotti lähinnä se, että kun ei yhtään tiennyt mitä on tulossa ja miten niissä tilanteissa toimitaan. Myös se pelotti, että mitä jos en jostain syystä ehdi/pääse sairaalaan kun apua tarvittaisiin.

Synnytys käynnistettiin lopulta korkean vedenmenon takia, olin yön osastolla ja kun silloin aamulla odottelin käynnistykseen lähtöä olin ihan rauhallinen. Itsekin mietin, että eikö nyt pitäisi jännittää ihan hulluna, kohta mä oikeesti synnytän tän vauvan. Kai se oli vaan joku suojelumekanismi, jos olisi antanut paniikille ja jännitykselle vallan ei koko hommasta olisi tullut mitään.

Mulla oli siis kova luotto sairaalan henkilökuntaan, ja omalla kohdalla se kannatti kyllä. Kätilöt oli ammattitaitoisia ja mukavia, samoin lääkärit joiden kanssa olin tekemisissä. Kätilö jonka kanssa oltiin pisimpään ja joka hoiti sitten syntymän hetkenkin oli ystävällinen, mutta kuitenkin napakka. Oli hyvä, että tunsin homman olevan jonkun osaavan hallinnassa silloin kun itse olin ihan kuutamolla. Kätilö teki ne päätökset mitkä näki oikeaksi, neuvoi ja kannusti, koko ajan tunsin olevani hyvissä käsissä. Itse pystyi keskittymään olennaiseen ja huomaamaan, että hitto, mähän osaan ja pystyn tähän. Tosi hyvä mieli jäi synnytyksestä, mielelläni menen samaan paikkaan takaisin. Tällä kertaa kyllä toivon, että lähtisi itsestään käyntiin eikä tarvisi käynnistää.

Minma 19+1 (mihin tää aika oikein menee, jo rv 20 käynnissä!)

 

Minäkin ajattelin esikoista odottaessa, että synnärillä kun on kokenut henkilökunta, niin kyllä kaikki sujuu! Ja kun on ystävällinen ja luottavaisin mielin liikkeellä, niin koin että kohtelu itseänikin kohtaan oli hyvää. Vaikka olis varmaan kyllä ollut muutenkin

Vaikka noi kokoarviot ja lähisuvun ongelmatapaukset mieltä vähän jäyti, niin koitin aina hyvin asiallisesti ja lyhyesti niistä mainita, niin tuntui että niihin suhtauduttiin ihan vakavasti ja otettiin tosissaan. Rauhoitti kummasti mieltä kun äitiyspolilla ultraava ylilääkäri totesi joskus rv32, että ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista että ensisynnyttäjä jonka suvussa on ollut ongelmia synnytyksessä laitettaisiin synnyttämään reilusti yli 4-kiloista vauvaa.

Ja mullahan toi kiireellisen sektion varsinainen syy ei oikein koskaan selvinnyt täysin. Lääkäri epäili jonkin sortin tarjontavirhettä, eli lapsi oli sellaisessa asennossa ettei päässyt tulemaan ulos. Kokoa oli vain vajaa 3,5 kg että ei se synnytyksen vaikeus oli aina pelkästään siitä koosta kiinni...

Meillä Orava, näyttäis olevan lasketut ajat peräkkäisinä päivinä! Voidaan yhdessä jännittää Toi synnytysasia mulla nyt on se suurin syy miksi vertaistukea tähän raskauteen lähdin täältä palstojen kautta hakemaan...

 

Moikka!

Tulen nyt tännekin ilmoittamaan. Loin eilen myös kaipaamani fb-ryhmän joulu- ja tammikuussa syntyvien äideille. Jos jollakulla on kiinnostusta liittyä tähän salattuun ryhmään, niin laittakaa mulle sähköpostia iinis85@yahoo.com ja kertokaa facebook-kirjautumiseen käyttämänne sähköposti, niin laitan kutsun

 

Meillä Orava, näyttäis olevan lasketut ajat peräkkäisinä päivinä! Voidaan yhdessä jännittää Toi synnytysasia mulla nyt on se suurin syy miksi vertaistukea tähän raskauteen lähdin täältä palstojen kautta hakemaan...

Niinpäs onkin

Ensi viikolla on lääkärineuvola, neuvolaterkkari kehotti ottamaan siellä tämän asian puheeksi lääkärin kanssa, niin katsoo vähän minkälaista keskustelua syntyy.
Välillä on kyllä pelkosektio käynyt jo mielessä, mutta sitten taas toisaalta jos menisikin alatiesynnytys hyvin... Niin, kun olisi se kristallipallo

Ihan kiva että saa täällä tästä juteltua, synnyttäneet ystävät eivät oikein tunnu ymmärtävän tätä mietintääni. Niin ja kun tuli kerran tuo sektioajatus mainittua miehen kaverin (myös siis mies) läsnäollessa, niin sain tältä lapsettomalta nuorelta mieheltä kovat paasaukset ja saarnat, miten alatiesynnytys on luonnollinen ja siihen pitäisi yhtään kyseenalaistamatta mennä. Olin vähän että selevä...

 

Miehet... Jos toinen puhuu sektion mahdollisuudesta nimenomaan pelon takia niin saarnako siihen auttaa? Enkä nyt tarkoita, ettei miehet saisi synnytyksestä puhua kun eivät omista siihen tarvittavaa välineistöä. Mutta voisi sitä vähän ajatella mitä sanoo. Totuushan kuitenkin on, että ei miesten tarvitse asiaa samanlailla miettiä kuin naisten, kun ei se synnytys osu omalle kohdalle. Helppo se on silloin paasata siitä mikä on luonnollista...

 

Minma: Tuo juurikin, kun sitä omaa kokemusta harvemmin miehiltä löytyy, niin on joksenkin kornia miehen neuvoa synnytysasioissa. Asiana erikseen nyt siis tietysti mieskätilöt, synnytyslääkärit jne.

Miehellekin totesin jossain vaiheessa, että kaikki muu tehdään ja päätetään yhdessä, mutta synnytystapa on sitten minun ja lääkärin välinen. Suostui hyvin tähän diiliin

 

Meillä toi mies pikemminkin kannustaa lääkettömään synnytykseen ja olenhan synnyttynät usean lapsen ilokaasulla ja lämpösen/kuuma suihkun avulla, avautumis vaiheeseen käytän kuumaa suihkua ja itse asiaan ilokaasua minusta ihanaa että mies osaa kannustaa ja tukea kun en halua puudutuksia. . Vesisynnytys ois ihanaa kokea se ois unelmien täyttymys..

Vaavi on hurja riehuja näin iltaisin kunnon potkunyrkkeily . Maanantaina on äitiysneuvola mutten muista aikaa, nii soitettava huomenna sinne siittä kellon ajasta
Noh tässähän tätä massua kasvatellaan

HooKoo ja poju 21+4rv

 

Orava mulla esikoisen kohdalla mietitytti mahtuukohan tyyppi tulemaan alakautta. Asiaan vaikutti se, että äitini on aika pienikokoinen ja kun hän oli alkanut minua odottamaan niin alusta asti oli alettu miettimään suuniteltua sektion kapean lantion takia. Hän kävi jossain kuvauksissa ja leikannut lääkärikin oli jälkikäteen sanonut että hyvä että leikattiin, ei olisi mahtunut tulemaan. Kerroin asiasta neuvolassa ja koska vauva meni yläkäyrillä niin varattiin kokoarvioon aika ja että samalla lääkäri tutkii lantion koon. Koska mahaa löytyy, niin miehen kommentti "Kyllä susta mahtuu tulemaan" oli vähän hohhohhoijaa, koska eihän se läskin määrä lantion kokoa kerro Kahta viikkoa ennen laskettua aikaa jouduin synnärille lapsivesivuoto epäilyn vuoksi (joka oli aiheeton), jolloin lääkäri teki kokoarvion ja tutki lantion. Oli sitä mieltä että mahtuu tämän käynnin vuoksi sitten peruttiin seuraavalla viikolla oleva kokoarvioaika. Alateitse tuo esikoinen 3.5kg syntyi, tosin imukupilla avustettu virhetarjonnan vuoksi, mutta lantiosta mahtu Kerro pelosta neuvolassa ja pyydä, että pääset lääkärin tutkittavaksi.

(.) Olo on täällä muuten hyvä, mutta liitoskivut ovat tulleet iltakaveriksi. Kun päästää paikat rentoutumaan illalla sohvalla tai saunan lauteilla niin ylös nouseminen on TUSKAA!! Ja öinen käsien puutuminen on tullut myös kaveriksi. Pitäisi ottaa selvää onko täällä uudella paikkakunnalla apuvälinelainaamoa vai tuleeko suunnata kauppaan/apteekkiin. Liikkeitä ei vielä tunnu, varmaan istukan oleminen etuseinämässä vaikuttaa tähän. Kyllähän nuo liikkeitä jo mielellään tuntisi..

Katann & Kakkonen 19+3

 

Katann: Huhhuh, no mutta hyvä että sulla kävi sitten lopulta kivasti

TUli noista liitoskivuista mieleen, että onkohan jotain liitos- tai kannatinkipuja, kun eilen töissä iski hetkeksi kylkeen niin kova kipu kuin olisi puukotettu :S Hengittäminenkin tuntui hetken aikaa tuskalliselta, mutta meni sitten ohi tonnin panadolilla.
Kaveri kuitenkin liikkuu ja sydän sykkiin niin en tuota enempää jäänyt pohtimaan, tuli vaan mieleen kun kivuista puhuttiin.

 

Synnytykseen liittyen, onko kellään kokemuksia synnyttämisestä yksin? Siis että mies ei ole ollut mukana? Meillä mies oli mukana esikoisen synnytyksessä ja tulee ehdottomasti nytkin mukaan jos vain pystyy. Tilanne vaan on nyt hiukan erilainen, esikoisen lasketun ajan tienoilla mies oli kesälomilla, mikä ei tietysti ole nyt mahdollista. Ja töistä hän ei pääse noin vaan lähtemään, saattaa olla satojen kilometrien päässä kun h-hetki koittaa. Vapaitakin on vaikea saada, työpaikka on pieni firma jossa jokaisella on kädet täynnä omien hommien kanssa eikä sijaisia oikein ole saatavilla, ainakaan ihan lyhyellä varoitusajalla.

Mietityttää siis se mahdollisuus, että mies ei tällä kertaa ehkä olekaan tukena ja turvana... Enkä oikein halua synnytykseen mukaan ketään muutakaan. Miehen edessä osasin olla rennosti ja peittelemättä mitään, en tiedä olisiko se mahdollista kenenkään muun kanssa. Viimeksi synnytys kesti melkein 10 tuntia, joten siihen sisältyi melko paljon odottelua eikä kätilö tietysti voinut olla aina paikalla. Ahdistaa ajatus, että siellä pitäisi sitten odotella yksinään kipujen kanssa...

Minma 19+3

 

Synnytysjännityksestä: Minä jännitin toisen lapsen syntymää paljon enemmän kuin ensimmäisen. Ekaa odottaessa en osannut pelätä mitään: odotin vaan onnellisena. Mainittakoon, että esikoisen raskaudessa en kolunnut googlessa ollenkaan, eli nettitarinat, kauhukertomukset ja riskilistat ei päässeet huolestuttamaan.

Esikoinen syntyikin suunnitellulla sektiolla. Magneetilla todettiin ahdas lantio, koska takana väärään asentoon luutunut häntäluun murtuma. eli en tiennyt synnyttämisestä senkään jälkeen mitään.

Toista odottaessa jännitin synnytystä melko paljon. Jännitykseen vaikutti lähes yksinomaan se, että lääkäri lähes velvoitti kokeilemaan alatiesynnytystä ahtaalla lantiollakin. Pelkäsin itse repeäväni niskaan asti ja lapsen vammautuvan synnytyskanavaan, mutta lääkärin vakuuttelut voittivat pelon. Vauvan kasvua seurattiin, menin synnärille hyvissä ajoin ja mahdolliseen sektioon varauduttiin kaikin tavoin. Synnytys kesti kauan ( 24h ja ponnistuskin 1,5h) mutta 3100g lapsi syntyi kuitenkin melko vähin vaurioin. Vähän piti hakea vauhtia teholta ilmarinnan vuoksi, mutta terve lapsi kuitenkin. Enkä pahoin revennyt itsekään: hätäluu kyllä katkesi, mutta se olikin ahtauden syy. Kun se viimein väistyi edestä, vauvakin mahtui. Kolmas ja neljäs vauva tulivat myös nätisti alakautta, mutta tiedän että yli 3500g lapsia tuskin pystyn synnyttämään alakautta, sen verran naftit lantion mitat on vaikka häntäluu ei enää olekaan ongelma.

Jälkikäteen olin tosi tyytyväinen sinnikkään lääkärin rohkaisuun, koska toivuin rankastakin synnytyksestä tosi nopeaan verrattuna hyvinkin menneeseen sektioon. Nyt en pelkää synnytystä oikeastaan yhtään, luotto sairaalan hlökuntaan on täälläkin luja. Koska tämä ahtausasiakin on tiedossa, se osataan ottaa etukäteen kaikin puolin huomioon. Ultraa ei säästellä, ja omat tuntemukseni on kuunneltu todella hyvin. Oikeastaan ainut "pelko" olisi joutua sektioon, mutta eipä tuohon itse voi paljon vaikuttaa. Ainoastaan voin omaa painoa pitää kurissa, ettei vauvakaan kovin isoksi paisu.

Mies on mulla ollut aina mukana synnytyksissä, joskaan enpä tiedä oliko nyt aina niin tukenakaan. Varsinkin tokan lapsen kohdalla valitti vaan omaa väsymystään ja muutenkin viisasteli tyhjänpäiväistä: onpas tylsää odotella, näläkä ois, niskaan koskee, pakkoko se on yöllä haluta syntyä, kauankohan vielä, valivali mäkätikäkäti...mutta kun vauva syntyy, onhan se silloin ihana yhteinen hetki, kun uusi perheenjäsen saadaan yhdessä tervetulleeksi toivottaa. Mutta itse avautumisvaiheen alun ajaksi voisin harkita ukon potkaisemista vaikka motonettiin pyörimään. Toisaalta varsinaiset alatiesynnytyksetkin on lyhentyneet lapsiluvun myötä: eka siis kesti 24h, toinen 12 tuntia, kolmas ja viimeisin 6 tuntia. Jos tämä tuleva kestää taas puolet siitä, ukkokin kestänee sen vähemmällä urputuksella.

 

Voi kiesus tätä sivustoa, vieläkin heittää ipadille kaikki tekstit sekaisin... :/ ei oikein kannusta täällä hengailemiseen kun lukemisesta ei tule mitään.

18+2 täällä, vielä 2,5 viikkoa rakenneultraan, aivan tuhottoman pitkä aika! Närästystä alkaa pukkaamaan pahemmin, onneksi ne omepratsolit auttaa hyvin. Tiistaina lääkärineuvola, sokerirasituksessa oli paasto koholla joten katsotaan mitä sanovat. Terkkakin on lomalla joten sijainenkin vastassa, epäilenpä että yrittävät lyödä radi dg päälle, johon en suostu ennen uusintakoetta paaston suhteen. Edellinen päivä ennen rasitusta oli nimittäin sellaista huliviliä, että epäilen sen sekoittaneen tulokset. Yhden ja kahden tunnin arvot kun olivat ihan täydelliset nimittäin.

Yöt yhtä valvomista myös, pikkasen meinaa väsyttää päivisin :/ raskauden ihanuuksia

 

Täälläkin jo 19+0, mihin tämä aika menee Menköön tosin vaan nopeasti, on alkanut tulla liikutuksen tippa linssiin kun näkee pieniä vauvoja. Mies sanoi viikonloppuna ihan samaa, on alkanut silläkin vähän mieli herkistyä kun ihan pieniä näkee.

Ensi viikolla on jo rakenneultrakin, päästään paremmin nimiä sumplimaan kun tietää edes vähän paremmin kumpi tulee.

Liikkeetkin tuntuu jo tosi kivasti

 

Heissulivei
Viikot taas poksuu itelläni ja kohtahan tuo pikkanen on sylissä asti .

Meillä vitsaillaan että tää on adhd potkii ihan mahottomasti, päivällä sitte hiljasempaa varmaa torkkuu ja väsyy .. Nykyään näkyy vaatteiten läpi potkutkii ja pyrähdykset kun kääntää kylkee .

No sainpahan ladattua masukuvaa taas tuonne loppu puoliskojen puolelle.

HooKoo ja poju 22+0rv

 

Kiitos Katann ja ruuvih kokemusten jaosta tuon synnytyksen suhteen! Hienoa kuulla onnistuneista kokemuksista "ahtailla paikoilla". Netti kun tuntuu olevan tulvillaan juuri niitä kamalampia epäonnistumisia

Herkistymistä on täälläkin koettu. Teatterissa käytiin miehen kanssa ja tarinassa kuoli lapsia (jee, tosi hauskaa kesäteatteria). Mä vollotin ihan tosissani, ei meinannut loppua tulla

Liikkeet on alkaneet tuntua myös. Melko vaimeina, mutta huomaa selvästi usein syödessä että vilske alkaa käydä mahassa.

tosi-ko ja tosikko 18+6

 

Kiitos tosiaan minultakin noista synnytystarinoista. Kuten tosi-ko sanoi, niin netistä löytyy enemmän vain niitä kauhutarinoita niin kiva kuulla vastapainoksi onnistuneita tarinoita

Täällä tuntuu liikeet eniten kun joko istuu kirjoittamassa tai maalaamassa, niin myllerrys alkaa. Sama myös kun selällään makaa, tuntuu että koko vatsa pingottuu kun toinen heittelee voltteja. Varovasti kun painaa kädellä vatsaa, niin tuntee kädelläkin liikkeen
Näin ensisynnyttäjänä niin uskomatonta ajatella, että siinä liikkuu vatsanahan alla ihan oma lapsi <3

 

Heippa taasen
Minäkin muistan kuinka jännittävää oli esikkoa odottaa ja sitä ahmi kaikkee uutta ja ihmeellistä tietoa kirjoista ja lehdistä, synnytystä en silloin osannut pelätä, vähän varmasti jännitin mutta en mitää kauhu juttui osannukkaa ees aatella, enkä kyllä vieläkään mitään kauhujuttuja aattele tai googleta. En sellanen ole nytkään. Olin 18v kolme kuukautta vaille 19v kun esikko syntyi. Siitä sitte tasaseen tahtiin tehny lapsia ja vaihtanu kerran miestäkii ja jatkanu lasten tekoo.

Mutta nyt on ollu energiaa, mä siivoon enemmän kaappeja ja järjestelen paikkoja, oon ostanu vauvalle vaatteita ja vauvan makuupesä nimisen sellanen sänkyyn pyöree supistaja, sitte oon leiponu kaikkee pakkaseen mikä lie pesävietti alkanu .. on isotki lapset saaneet kaikkee uutta repuista lähtien kun koulutkin alkaa pian..

HooKoo ja poju 22+3rv

 

Torstai ehtoota

Synnytysjännitystä. Esikoiselta ei oikeastaan ollut, mutten olisi halunnut mennä sairaalaan kosken tykkää niiden hajusta. Vauvan arvioitiin olevan nelikiloinen jo pitkään, mutta synnytystapa arviossa lekuri tokaisi, että hyvin mahtuu nelikiloisetkin tulemaan ja niin mahtuikin hyvin 3,9kg poika sieltä ulos pari päivää yli lasketun. Kakkosella en myöskään pelännyt koska ykkönen meni niin hyvin ja taas kaikki sujui hyvin. Ainut mikä jäi kakkosen jälkeen mietityttämään on se että kerkeänkö ajoissa. Haluan ehdottomasti ilokaasua ja epiduraalin. En näe mitään tarvetta synnyttää ilman lääkkeitä ja koska kakkosessa en kerennyt mitään saamaan niin nyt aion mennä tarpeeksi ajoissa En tykkää kivusta yhtään.

Isän läsnä olo ei välttämättä ole tarpeen sillä jos homma menee taas nopeasti niin ei seurasta ole iloa. En myöskään tykkää että muhun kosketaan kun homma on käynnissä. Haluan vaan kuunnella musiikkia ja olla omissa mietteissäni. Jos aika synnytykselle on nyt yöllä tms. Niin lähden yksin sairaalaan ja mies saa jäädä lasten kanssa kotio. Hän haluaisi kyllä taas mukaan mutta ei me ruveta lapsia yöllä herättelemään sen takia. Nää on sellasia yksilöllisiä juttuja, jotta joku haluaa niin ja joku näin. Kaikki tavat yhtä oikeita
Synnytystä ei kuitenkaan tarvitse pelätä sillä kyllä se luonto hoitaa homman kotiin ja jos ei onnistu niin lääketiede auttaa

Puoliväli koittaa kohta täälläkin ja liikkeitä tuntuu joskus iltasella tai aamusella. Ei läheskään koko päivää, mutta ehkä kuitenkin joka päivä joku pieni hipaisu. Neukkalekuri oli juuri ja kaikki kunnossa alhaista hemppaa Lukuunottamatta. Lisää rautaa nassuun vaan

Voikaa hyvin ja nauttikaa masuista <3

Poikien äippä ja herra c19+0

 

Täällä oli tänään rakenneultra. Siellä oli kaikki hyvin niitten suhteen mitä näkyi, kaikki ei näkynyt joten kahden viikon päähän uusi aika. Sukupuoltakaan ei vilauttanut. Se haluttas tietää vaan sen takia, että esikoisen kohdalla se teki odottamisesta konkreettisempaa.

Istukka edelleen etuseinämässä, joka varmasti vaimentaa liikkeiden tuntua. Ihan 100% en ole onko liikkeitä tuntunut. Välillä tuntuu, että no nyt mutta en sit tiiä

Mukava kun nyt lähipiirissä on tullut parikin vauvanodotus uutista, joten odotuskavereita löytyy

Onko teillä kummiasiat olleet miten helppoja ja millä perusteilla? Meillä esikoisen kohdalla sovittiin, että molemmat vanhemmat ns.valitsee puoleltansa kummit (joista siis keskusteltiin myös yhdessä). Silloin kummeiksi valikoitui miehen velipuoli vaimoineen ja minun hyvä ystävä miehensä kanssa. Varmaan mennään "samalla tavalla" nytkin, mutta mä en tiiä. Toisaalta haluaisin pyytää samaa ystävää miehensä kanssa, mutta onko se outoa? Sit mies on miettinyt siskonsa, ja mie voisin haluta miehen siskopuolen miehineen.. Voinko minä "valita" miehen puolelta ja sit kaikki kummit ois hänen puolelta.. hhmm..

Tänään alkaisi miehen loma ja suunnataan huomenna hänen siskon häihin. Sit loman viettoon miehen vanhemmille ja sieltä mun isin mökille.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Katann & Kakkonen 20+3

 

Rakenneultrassa käyty ja kaikki on ok tähän asti. Helpotti mieltä, että ainakaan nyt mikään ei ennustele että huonosti kävisi. Lapsi vastaa viikkoja, ja sukupuolestakin saimme vihjeen: jouluna kilisee kulkuset....Aion kyllä kysyä seuraavassa ultrassa parin kk päästä, että vieläkö näyttää samalta. Tätini sai aikanaan tyttölupauksen, mutta poika tuli. Ystävälle lupailtiin pari vuotta sitten poikaa, mutta vauvanvaatteet menikin synnytyksen jälkeen vaihtoon pinkimpään sävyyn...

Ultrasta käynnistyikin täällä uusi keskustelu: meillä ei ole mitään käryä minkä nimen antaisimme pojalle. Tytölle kyllä oli vaihtoehtoja, ja jotenkin itse kuvittelinkin odottavani tyttöä. Ihan hyvä että tässä vaiheessa tuli tämä sukupuoliasia vastaan, niin ehtii ns. kääntää päänsäkin vastaamaan vauvan sukupuolta. Ja nyt vasta sen tosiaan ymmärtää, että edellisen raskauden enkelityttömme ei ole nyt tulossa takaisin ja tämä raskaus ei ole jatkoa edelliseen, vaan ihan oma yksilönsä. Ihmismieli on kyllä kummaa: järki sanoo kyllä yhtä, mutta tunnepuoli ja ikävä ei varmaan ikinä halua laskea irti.

Kummeista: Meillä on lapsille kummit pyydetty sillä perustein, että ovat oikeasti lapsen ja koko perheen elämässä mukana ihan muutenkin. "Lahja-automaattia" kummeista emme ole hakeneet, vaan läsnäoloa tavallisessa arjessa, eikä vain jouluna ja synttäreillä. Pyydämme sellaista ihmistä, joka on yhtenä turvallisena lisäaikuisena lapsen elämässä, ja jota lapsikin voi ylpeänä sanoa kummikseen. Ei olla katsottu kriteeriksi sitä, onko sukua vai ei,tai kumman vanhemman "puolelta". Tavallisesta poiketen meillä kullakin lapsella on vain yksi kummi. Tällä ollaan mm.haluttu estää se hankala tilanne jota on jo tuttavapiirissä nähty: jos kummipariskunta eroaa, toinen heistä käytännössä poistuu lapsen elämästä koska ei voi exäänsä samoissa kemuissa nähdä jne. Papille on pitänyt joka kerta erikseen perustella miksi vain yksi kummi ja lupa siihen hakea johtavalta kirkkoherralta. Olemme vaan aina sanoneet, että emme kelpuuta siihen ketä tahansa ihan tavan vuoksi, ja kun mielestämme yksikin riittää. Aina on lupa saatu ja pappi ymmärtänyt. Nyt vain pieneksi ongelmaksi on muodostumassa kirkkoon kuulumattomuus: itse siis kuulumme, mutta kaavailemamme kummi ei: katsotaan vieläkö kirkkoherran huumori riittää hyväksyä kirkkoon kuulumaton henkilö tehtävään, kun pappi on jo useaan kertaan kanssamme venynyt tähän yhden kummin poikkeustilanteeseen.