Joulukuussa syntyneitä eli 6 vuotiaana kouluun???

Miten ovat pärjänneet ekalla, kun ovat aloittaneet 6 vuotiaana?
Meillä poika menee syksyllä kouluun ja mietin, että mitenköhän pärjää. On vähän huithapeli eli ei oikein osaa huolehtia tavaroistaan ja leikki on vielä kovin tärkeää. Eskarissa hutiloi tehtävät koska on niin kiire leikkimään.
Osaa kyllä jo kirjaimet ym. että oppimisesta en ole niinkään huolissaan vaan keskittymisestä.
 
No meillä likka syntynyt marraskuussa, aloitti koulun syksyllä 6v. ja jos voisin valita uudestaan niin odottelis vuoden. Tuntui niin reippaalta vaikka onkin vilkas ja eskarissa oli paljon keskittymisvaikeuksia, mutta tuttu eskariope oli sitä mieltä että kyllä pärjää.
Huonosti voi, inhoaa koulua, häiriökäytöstä jonkalaista kotona ei nähdä, mutta muuten kyllä näkyy että koulu on liikaa. iso luokka ja opettaja vaihtuu jatkuvasti, sijaisia 3kpl viikon sisällä jne. että onhan silläkin tietysti osuutensa.
 
Eskarissa osaavat kyllä tarpeen mukaan ehdottaa koulukypsyystestiä.
Mun poika kävi starttiluokan. Ei oo kyllä joulukuussa syntynyt, vaan
syksyllä. Kypsyi vuodessa paljon, ja eka menee nyt hienosti.
Olen iloinen, että luotin kokeneen psykologin testiin ja suositukseen.

 
No sehän tässä on, että eskarista ehdotettiin kypsyystestejä.Ennen niitä oli palaveri jossa mukana mm. elto, koulupsykologi ym. niin siellä kaikki olivat sitä mieltä että kannattaa aloittaa koulu eikä testejä tarvita. Nyt tänään taas tuli yhdeltä opelta palautetta kun poika on taas niin levoton??? En tiedä minkä sitten lukee levottomuudeksi, kun valitti, et poika teki kesken tehtävien pyssyääniä ja ruokailussa istui tuolissa väärinpäin. Ei musta ehkä niin vakavia "rikkeitä".
Testejä ei tehty, koska psykologi sanoi ettei niissä mitään näy jos "vika" ei ole oppimisessa???
 
Meillä oli kans sitä, ettei malttanut istua paikallaan. Näkyy testeissä keskittymisen ja jaksamisen vaikeudet myös. Toisaalta, meillä siis oli hento kynäote ja vaikeuksia kertoa looginen tarina muun muassa. Onko opet keskenään samaa mieltä levottomuudesta vai yksi ope vain sitä mieltä?
 
Koulupsykologi oli sitä mieltä, että neuvolassa olisi jo näkynyt jos jotain häikkää olisi. Siellä siis poika tehnyt tehtävät hyvin ja keskittyneesti. Ongelma onkin, että ryhmässä ei sitten malta keskittyä.
Pojan ryhmässä on kaksi lastentarhanopettajaa ja palaverissa tämä toinen oli koulun kannalla, mutta tämä toinen (joka olis pojan lykännyt ilman testejä)antaa usein negatiivista palautetta. Ei siinä mitään jos näin on, mutta antaa sitä aina kun kysyn, että miten on mennyt. Jos hänestä pojalla on paljon vaikeuksia niin luulisi kertovan siitä meille heti eikä vain silloin kun satutaan kysymään.
 
Meillä tyttö syntynyt 29.12.03 ja menossa syksyllä 6v. kouluun. Eskari on tehtävien yms. osalta mennyt hyvin, eikä kukaan ole sanonut halaistua sanaa siitä etteikö olisi valmis kouluun. Tekee annetut tehtävät itsenäisesti loppuun, osaa lukea ja laskea. Keskittyy kuulemma ihan hyvin jne. Mutta silti olen vähän huolissani kyllä, että miten sujuu "tunnetasolla" noin pieneltä koulunkäynti.. Syyskaudella eskarissa vielä sai kiukkukohtauksia esim. pukemisen yhteydessä tms. kun jokin ei sujunut niinkuin hän halusi. Näistä oli keskustelua tätien kanssa paljonkin. Nyt on kyllä paljon rauhottunut, eikä kuulemma enää saa samanlaisia kohtauksia. lisäksi nuori ikä näkyy myös siinä että on ollut eskarivuoden koko ajan tosi väsynyt, koska tehtävien tekeminen varmaan väsyttää ihan eri tavalla kuin leikki, eikä eskarissa enää nukuta päiväunia, ei edes löhöilyhetkeä pidetä.. :| Olen pyytänyt, että tyttö saa mennä pienempien kanssa päivälevolle jos vaikuttaa oikein väsyneeltä. On nukkunut joka kerta. Menee iltaisin klo 19 sänkyyn ja nukahtaa melkein heti, herätys aamulla kuuden/seitsemän aikaan.

Joskus tulee sellainen olo, että on liian pieni tähän homman vielä... :(
 
Meidän pojan eskariryhmässä on loppuvuodesta syntyneitä ja ovat kyllä kouluun lähdössä. Itse olen syntynyt joulukuussa ja muistan että ope kävi meillä et josko menisin vuotta myöhemmin kouluun. En mennyt ja itse ainakin koen et oli ok. Äiti tosin sanoi että olin kyllä aika väsynyt päivän jälkeen.
 
Meidän poju on joulukuulla syntynyt ja on nyt eskarissa. On lähiviikkoina oppinut lukemaan ja kirjoittaa pitkiä lauseita. Ihan itse on innostunut. Kyllä eskariope ainakin suositteli ekalle. Keskittyy hyvin tunnilla, kynän käyttö sujuvaa jne.
 
meillä molemmat iltatähdet joulukuulla syntyneitä ja käyneet 2vuotta eskaria ja sitte vasta ekalle ja hyvin on menny.Se on sitte vastassa se nuoruus sieltä 9lklta päästessä myös ei oikeen ole kypsyyttä tietää mihin jatkais mulla kun on yhdestä jo aikuisesta lapsesta kokemusta hän on myös syksyllä lokak lopussa syntynyt että jos jotain on niin suosittelen lykkäystä vuodella.... vuodessa kypsyy PALJON
 
Täällä myös kaksoset, jotka syntyneet 5.12.00 ja otettiin vuosi lykkäystä ja käytiin eskari 2x ja se oli hyvä. Koska varsinkin pojalle leikki oli niin tärkeää vielä 6v joten en olisi voinut laittaa lapsia 6v kouluun. Samalla luokalla olevat lapset oli jo 7v täyttäneitä kun koulu alkoi, joten päätimme lykätä ja nyt ovat siis 2lk ja kohtalaisesti menee. Pienryhmässä eli yhdistetty 1-2lk. ja syksyllä aloittavat 17 oppilaan kanssa, nyt luokkakoko 8 oppilasta (mukana mun lapset 2), hieman tietty pelottaa, miten tulevat pärjäämään 17 oppilaan luokassa, mutta onneksi kun on pidennetty oppivelvollisuus, ei luokassa saa olla kuin max. 20 oppilasta. Mutta silti muutos on raju.
 
Mä olen opettaja..
Ikinä en ole yhdestäkään lapsesta kuullut, joka olisi kärsinyt siitä, että koulunaloitusta on lykätty vuodella eteenpäin. Kouluun liian aikaisin tulemisestä sen sijaan kärsii moni. Varsinkin jos lapsi ei jaksa vielä keskittyä tehtävien tekemiseen, tai haluaisi vain leikkiä.
Koulussa ehtii kyllä olla, mutta sitä leikkimistä on lapsen elämässä niin lyhyt aika, että jos se tehtävien tekeminen ei vielä maistu, niin antakaa lasten leikkiä, ja kasvaa vähän :).

Eihän se tietysti kuulosta isolta rikkeeltä, jos joku tekee tunnilla pyssyääniä, tai leikkii omiaan, mutta kun lapset on pieniä, ja keskittyminen on vielä muutenkin hankalaa, niin ylimääräiset leikit ja höpöttelyt vievät kyllä todella paljon aikaa siltä tärkeältä oppimiselta. Toiset lapset saattaa lähteä leikkiin mukaan, toiset häiriintyy ylimääräisestä hälinästä, ja varsinkaan se leikkivä lapsi ei saa tehtyä sitä harjoitetta, mikä on sillä hetkellä menossa.

Vaikka ne lapset on pieniä eka-tokalla, niin varsinaiseen leikkimiseen ei koulussa enää käytetä aikaa. Eri asia jos jotain opittavaa asiaa käydään leikin varjolla läpi, mutta pyssyleikit ja juoksentelut eivät sinne oppitunnille kyllä kuulu.
 
Jette
Isompi on jo 4. luokalla ja pienempi menee syksyllä ekalle. Kotimaassamme peruskoulu alkaa 6v eli molemmat lapset aloittavatkoulun 5-vuotiaina.

Täällä tehdään koulukypsyystestit kaikille eskarilaisille ja molemmille lapsille on suositeltu koulunaloittamista normaalissa rytmissä. Oppimisessa ei ole ollut kummallakaan vaikeuksia. Esikoispoika sen sijaan on edelleen aika lapsellinen ja koulussa on tapahtunut jos jonkunmoista suutahtamista ym.

Täällä on käytössä "taso 5-8v" eli eskarin vika vuosi ja 1-2lk tekevät viikoittain joitain töitä/leikkejä/ pelejä yhdessä eli vielä on mahdollisuus leikkiinkin.
 
Hei! Olen 15-vuotias tyttö ja syntynyt joulukuussa. Menin kouluun kuusivuotiaana, ja nyt olen pääsemässä yhdeksänneltä luokalta ja menossa lukioon yli kasin keskiarvolla : ) Minulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia koulunkäynnissä ykkös- tai kakkosluokilla.
 
Tytär meni aikanaan kouluun 6-v, joulukuussa syntynyt. Eskarin mielestä täysin koulukypsä, alusta asti koulussa oli jotenkin "lapsellinen", ei älyllisesti mutta muuten. Nyt 15 v., raju murrosikä päällä, jos voisin valita uudelleen lykkäisin kouluunmenoa vuodella, olisi tämä pahin kuohuvaihe osunut 8 eikä 9-luokalle.
Tämä tietysti hyvin yksilöllistä.
 
Kiitos vastauksista! Aika paljon kyllä vaaditaan ekaluokkalaisilta jos ei mitään ylimääräistä yms. saa tehdä kesken hommien. Kyllä muistan omasta koulunkäynnistä, et kyllä sitä välillä keskittyi ihan muihin juttuihin ;) Lapsia ne ón vielä pitkään ja onneksi olen kotona pojan ekaluokan ni pääsee heti kotiin leikkimään koulusta :)
Tosiasia on, että koulumaailma suosii kilttejä tyttöjä (mun mies myös opettaja, tosin erityisluokassa), et täytyy toivoa että muunlaisia luokkaan mahtuu. Onneksi pojan opettaja vaikutti hirveän mukavalta ja sanoi, että ainut läksy on joka päivälle...lukekaa kotona lapsille ja antakaa leikkiä! Näin tehdään!

Ihanaa ja turvallista koulun alkua kaikille koulunsa aloittaville ja myös meille äideille/iseille =)
 
Koulumaailma ei mun mielestä kyllä oikeesti suosi kilttejä tyttöjä, vaan juuri ne kiltit tytöt jää todella vähälle huomiolle ja kannustukselle, kun opettajan huomion vie ne "villit pojat". Jossainhan on kokeiltu niitä pelkkiä tyttö- ja poikaluokkia ja tuloksena on ollut niissä tyttöluokissa, että tytöt ovat osallistuneet tunneilla aktiivisemmin ja saaneet uskallusta. Mää näen työssäni, mitä niistä kilteistä tytöistä on tullut parikymppisinä: ujoja, itsekriittisiä ja jopa ahdistuneita ylisuorittajia :ashamed: .
 
Alkuperäinen kirjoittaja happihyppy:
Koulumaailma ei mun mielestä kyllä oikeesti suosi kilttejä tyttöjä, vaan juuri ne kiltit tytöt jää todella vähälle huomiolle ja kannustukselle, kun opettajan huomion vie ne "villit pojat". Jossainhan on kokeiltu niitä pelkkiä tyttö- ja poikaluokkia ja tuloksena on ollut niissä tyttöluokissa, että tytöt ovat osallistuneet tunneilla aktiivisemmin ja saaneet uskallusta. Mää näen työssäni, mitä niistä kilteistä tytöistä on tullut parikymppisinä: ujoja, itsekriittisiä ja jopa ahdistuneita ylisuorittajia :ashamed: .
Niin tarkoitan, että siinä mielessä "suosii", että on paljon kynätehtäviä ja paikallaan istumista. En tarkoita, että siitä koituisi hyvää, mutta tehtävät on tehty kilttejä tyttöjä ajatellen.
 
Päivitän vielä tähän ketjuun, että nyt on meidän joulukuun lopun lapsi aloittanut koulun ja ihan hyvin sujuu. Kiukkukohtauksista on jäljellä enää se, että jos tulee sanaharkkaa jonkun kanssa, niin saattaa tönäistä. Täysin ei hallitse kiukkuaan, mutta onhan tässä aikaa opetella.. Koulussa oleminen muuten sujuu oikein hyvin, jaksaa olla skarppina koko koulupäivän ja muutaman tunnin iltapäiväkerhossakin päälle. Oppii vaikeuksitta. Kotiin tultuaan tekee läksyt ja siinä vaiheessa alkaa väsymys vaivata, ja pitää joskus ohjata uudestaan kirjan eteen kun tyttö on livahtanut vaikka pöydän alle kissan kanssa leikkimään.. :D Unta tarvitsee paljon (klo 20 yleensä jo untenmailla) mutta niinkai tarvitsevat alkuvuoden tenavatkin tässä iässä. :)
 

Yhteistyössä